Lue keskustelun säännöt.
Olen niin yksin kaikkien asioideni kanssa
09.08.2016 |
Mulla on perhe, mulla on ystäviä ja läheisiä sukulaisia, mutta kenellekään en pysty kertomaan masennuksestani. Olen aikaisemminkin sairastanut masennusta ja silloin siitä joskus puhuin, mutta nyt en kellekään. Olen yleensä se kuuntelija, joka kuuntelee toisten asiat ja lohduttaa. Joskus olen varovaisesti yrittänyt ottaa yhden hyvän ystäväni kanssa tämän oman tilanteesi esiin, mutta päädyimme puhumaan hänen asioistaan.
-
Olen umpikujassa itsetuhoisten ajatusten kanssa. Miehen kanssa ei puhuta koskaan mistään. Olen joskus maininnut hänelle itsetuhoisista ajatuksista, hän ei ole juuri kommentoinut. Hän on sitä tyyppiä, että mistään ei puhuta.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Mene asiantuntijan pakeille mahdollisimman pian!
En ole saanut mentyä tässä vuosien saatossa, joten tuskin menen nytkään. Kävin terapiassa edellisen masennukseni aikana, ei ollut mun juttu. Se, että mulla on kokemusta masennuksen hoidosta, tuntuu tällä hetkellä suurimmalta esteeltä hakea apua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
Miten olisi joku sellainen vapaaehtoistyönä toteutettu apu? Soita johonkin kriisipuhelimeen.
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi joku sellainen vapaaehtoistyönä toteutettu apu? Soita johonkin kriisipuhelimeen.
Olen kerran soittanut, vuosia sitten. Ongelma on se, että mä tiedän tasan tarkkaan, mitä pitäisi tehdä. Mutta se ei auta. Voin kertoa kriisipuhelimen työntekijälle, mitä mun pitäisi tehdä, ja työntekijä on helpottunut. Mua se ei helpota.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi joku sellainen vapaaehtoistyönä toteutettu apu? Soita johonkin kriisipuhelimeen.
Olen kerran soittanut, vuosia sitten. Ongelma on se, että mä tiedän tasan tarkkaan, mitä pitäisi tehdä. Mutta se ei auta. Voin kertoa kriisipuhelimen työntekijälle, mitä mun pitäisi tehdä, ja työntekijä on helpottunut. Mua se ei helpota.
Ap
No kerro sille työntekijälle, että ei auta ja tarviit muunlaista apua..?
Käännä auttajan roolisi off-asentoon ja suhtaudu autettavan rooliin avoimin mielin, kyllä se siitä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi joku sellainen vapaaehtoistyönä toteutettu apu? Soita johonkin kriisipuhelimeen.
Olen kerran soittanut, vuosia sitten. Ongelma on se, että mä tiedän tasan tarkkaan, mitä pitäisi tehdä. Mutta se ei auta. Voin kertoa kriisipuhelimen työntekijälle, mitä mun pitäisi tehdä, ja työntekijä on helpottunut. Mua se ei helpota.
Ap
No kerro sille työntekijälle, että ei auta ja tarviit muunlaista apua..?
En tiedä, mikä on se apu, jota tarvitsisin. Mulla ei riitä keinot, ja sen takia olen tässä umpikujassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Ei siitä tosiaan välttämättä ole sen kummempaa hyötyä kuin ystävä-kuuntelijastakaan. Mutta onpahan joku ihminen jonka on pakko kuunnella, koska siitä hälle maksetaan ;) Itse ainakin koin että sain terapiassa apua ainoastaan siitä omasta puhumisestani, en terapeutilta. Olisin saanut saman avun varmasti jos joku läheinen olisi jaksanut kuunnella minua, mutta pahukset kaikki katosivat ympäriltä kun alkoi juttujen sävy kääntyä ei-niin-kepeään-ja-iloiseen suuntaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käännä auttajan roolisi off-asentoon ja suhtaudu autettavan rooliin avoimin mielin, kyllä se siitä :)
Onko sulla itselläsi kokemusta hoidon saamisesta mielenterveysongelmiin?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Ei siitä tosiaan välttämättä ole sen kummempaa hyötyä kuin ystävä-kuuntelijastakaan. Mutta onpahan joku ihminen jonka on pakko kuunnella, koska siitä hälle maksetaan ;) Itse ainakin koin että sain terapiassa apua ainoastaan siitä omasta puhumisestani, en terapeutilta. Olisin saanut saman avun varmasti jos joku läheinen olisi jaksanut kuunnella minua, mutta pahukset kaikki katosivat ympäriltä kun alkoi juttujen sävy kääntyä ei-niin-kepeään-ja-iloiseen suuntaan...
Mä kävin siellä terapiassa, en oikein osannut puhua mistään. Olin paljolti hiljaa. En tiennyt, mistä olisi pitänyt puhua. Ja sitten on niin paljon aiheita, joista en halua tai pysty puhua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Ei siitä tosiaan välttämättä ole sen kummempaa hyötyä kuin ystävä-kuuntelijastakaan. Mutta onpahan joku ihminen jonka on pakko kuunnella, koska siitä hälle maksetaan ;) Itse ainakin koin että sain terapiassa apua ainoastaan siitä omasta puhumisestani, en terapeutilta. Olisin saanut saman avun varmasti jos joku läheinen olisi jaksanut kuunnella minua, mutta pahukset kaikki katosivat ympäriltä kun alkoi juttujen sävy kääntyä ei-niin-kepeään-ja-iloiseen suuntaan...
Mä kävin siellä terapiassa, en oikein osannut puhua mistään. Olin paljolti hiljaa. En tiennyt, mistä olisi pitänyt puhua. Ja sitten on niin paljon aiheita, joista en halua tai pysty puhua.
Ap
Oletko muuten kokeillut mitään lääkitystä? Niistä voi olla apua joko yksinään, tai sitten niin että pystyy alkaa avautumaan terapiassa.
Itse höpisin terapiassa omia masentuneita ja pessimistisiä pelkojani ja huoliani ja toivottomuuttani. Kaikkea alkaen omasta rumuudesta ja älyllisestä vajaakykyisyydestä sosiaaliseen kyvyttömyyteen, siihen asti että maailmankaikkeus on epäoikeudenmukainen ja paska paikka eikä minua huvita siksi enää jatkaa tätä elämistä. Tarpeeksi omia juttujani kuunneltuani ne alkoivat kuulostaa huonolta sketsiltä, enkä jaksanut enää ottaa omia ajatuksiani vakavasti. Se helpotti kummasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Ei siitä tosiaan välttämättä ole sen kummempaa hyötyä kuin ystävä-kuuntelijastakaan. Mutta onpahan joku ihminen jonka on pakko kuunnella, koska siitä hälle maksetaan ;) Itse ainakin koin että sain terapiassa apua ainoastaan siitä omasta puhumisestani, en terapeutilta. Olisin saanut saman avun varmasti jos joku läheinen olisi jaksanut kuunnella minua, mutta pahukset kaikki katosivat ympäriltä kun alkoi juttujen sävy kääntyä ei-niin-kepeään-ja-iloiseen suuntaan...
Mä kävin siellä terapiassa, en oikein osannut puhua mistään. Olin paljolti hiljaa. En tiennyt, mistä olisi pitänyt puhua. Ja sitten on niin paljon aiheita, joista en halua tai pysty puhua.
Ap
Sulla oli huono terapeutti. Hyvä terapeutti kyselee ja ohjailee keskustelua. Huono vain kuuntelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Ei siitä tosiaan välttämättä ole sen kummempaa hyötyä kuin ystävä-kuuntelijastakaan. Mutta onpahan joku ihminen jonka on pakko kuunnella, koska siitä hälle maksetaan ;) Itse ainakin koin että sain terapiassa apua ainoastaan siitä omasta puhumisestani, en terapeutilta. Olisin saanut saman avun varmasti jos joku läheinen olisi jaksanut kuunnella minua, mutta pahukset kaikki katosivat ympäriltä kun alkoi juttujen sävy kääntyä ei-niin-kepeään-ja-iloiseen suuntaan...
Mä kävin siellä terapiassa, en oikein osannut puhua mistään. Olin paljolti hiljaa. En tiennyt, mistä olisi pitänyt puhua. Ja sitten on niin paljon aiheita, joista en halua tai pysty puhua.
Ap
Oletko muuten kokeillut mitään lääkitystä? Niistä voi olla apua joko yksinään, tai sitten niin että pystyy alkaa avautumaan terapiassa.
Itse höpisin terapiassa omia masentuneita ja pessimistisiä pelkojani ja huoliani ja toivottomuuttani. Kaikkea alkaen omasta rumuudesta ja älyllisestä vajaakykyisyydestä sosiaaliseen kyvyttömyyteen, siihen asti että maailmankaikkeus on epäoikeudenmukainen ja paska paikka eikä minua huvita siksi enää jatkaa tätä elämistä. Tarpeeksi omia juttujani kuunneltuani ne alkoivat kuulostaa huonolta sketsiltä, enkä jaksanut enää ottaa omia ajatuksiani vakavasti. Se helpotti kummasti.
Oli mulla silloin lääkitys. Mulla liittyy masennukseen ja muuhunkin elämään uniongelmat, joten söin silloin ensin mirtazapiinia ja sitten triptyliä, jotka myös väsyttävät (eli auttavat nukkumaan). Nyt en tässä elämäntilanteessa pystyisi syömään tuollaisia väsyttäviä lääkkeitä, eikä energia riitä siihen, että kokeilisi muita lääkkeitä.
-
Se on hieno juttu, jos pystyy puhumaan asioistaan. Mä en selvästi pysty. Joku häpeä estää. Olen aina tuntenut, että olen jotenkin huonompi kuin muut, ihan lapsesta asti. Sen takia varmasti pitää säilyttää sellainen tietty etäisyys, etten paljastu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Ei siitä tosiaan välttämättä ole sen kummempaa hyötyä kuin ystävä-kuuntelijastakaan. Mutta onpahan joku ihminen jonka on pakko kuunnella, koska siitä hälle maksetaan ;) Itse ainakin koin että sain terapiassa apua ainoastaan siitä omasta puhumisestani, en terapeutilta. Olisin saanut saman avun varmasti jos joku läheinen olisi jaksanut kuunnella minua, mutta pahukset kaikki katosivat ympäriltä kun alkoi juttujen sävy kääntyä ei-niin-kepeään-ja-iloiseen suuntaan...
Mä kävin siellä terapiassa, en oikein osannut puhua mistään. Olin paljolti hiljaa. En tiennyt, mistä olisi pitänyt puhua. Ja sitten on niin paljon aiheita, joista en halua tai pysty puhua.
Ap
Sulla oli huono terapeutti. Hyvä terapeutti kyselee ja ohjailee keskustelua. Huono vain kuuntelee.
Niin varmasti oli.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Ei siitä tosiaan välttämättä ole sen kummempaa hyötyä kuin ystävä-kuuntelijastakaan. Mutta onpahan joku ihminen jonka on pakko kuunnella, koska siitä hälle maksetaan ;) Itse ainakin koin että sain terapiassa apua ainoastaan siitä omasta puhumisestani, en terapeutilta. Olisin saanut saman avun varmasti jos joku läheinen olisi jaksanut kuunnella minua, mutta pahukset kaikki katosivat ympäriltä kun alkoi juttujen sävy kääntyä ei-niin-kepeään-ja-iloiseen suuntaan...
Mä kävin siellä terapiassa, en oikein osannut puhua mistään. Olin paljolti hiljaa. En tiennyt, mistä olisi pitänyt puhua. Ja sitten on niin paljon aiheita, joista en halua tai pysty puhua.
Ap
Oletko muuten kokeillut mitään lääkitystä? Niistä voi olla apua joko yksinään, tai sitten niin että pystyy alkaa avautumaan terapiassa.
Itse höpisin terapiassa omia masentuneita ja pessimistisiä pelkojani ja huoliani ja toivottomuuttani. Kaikkea alkaen omasta rumuudesta ja älyllisestä vajaakykyisyydestä sosiaaliseen kyvyttömyyteen, siihen asti että maailmankaikkeus on epäoikeudenmukainen ja paska paikka eikä minua huvita siksi enää jatkaa tätä elämistä. Tarpeeksi omia juttujani kuunneltuani ne alkoivat kuulostaa huonolta sketsiltä, enkä jaksanut enää ottaa omia ajatuksiani vakavasti. Se helpotti kummasti.
Oli mulla silloin lääkitys. Mulla liittyy masennukseen ja muuhunkin elämään uniongelmat, joten söin silloin ensin mirtazapiinia ja sitten triptyliä, jotka myös väsyttävät (eli auttavat nukkumaan). Nyt en tässä elämäntilanteessa pystyisi syömään tuollaisia väsyttäviä lääkkeitä, eikä energia riitä siihen, että kokeilisi muita lääkkeitä.
-
Se on hieno juttu, jos pystyy puhumaan asioistaan. Mä en selvästi pysty. Joku häpeä estää. Olen aina tuntenut, että olen jotenkin huonompi kuin muut, ihan lapsesta asti. Sen takia varmasti pitää säilyttää sellainen tietty etäisyys, etten paljastu.
Ap
Mulla on paljolti myös tuota yleensä ihmisten suhteen, mutta jostain syystä terapiassa ei ollut, koska tiesin että terapeutti on vaitiolovelvollinen, ja ajattelin myös että kun sen omalla rahallani maksan niin aion sitten paukuttaa koko rahalla ulos sitä sontaa mitä olen elämäni aikana sisääni kerännyt samalla, kun olen näytellyt ulospäin tyyntä ja iloista ja kilttiä.
Minusta paljastuikin itselleni yllätykseksi terapiassa oikein vittumainen akka esiin, ja minä kun olin luullut että olen kiltti ja sulkeutunut. Siinä sitten kuitenkin kirosin kuin juoppo merimies ja jos terapeutti vaikka kysyi jotain jostain, niin saatoin kiivaasti sanoa jotain tyyliin "Vittu tolla oo mitään väliä" tai "Mua ei huvita vatvoa jotain menneisyyspaskaa". Saatoin myös ylimielisesti ilmoittaa terapeutille, että hänen älykkyysosamääränsä ei selvästikään ole riittävän korkea ymmärtämään minua ja minun keskivertoa älykkäämmän ihmisen maailmantuskaani :D 3 kuukautta kävin oksentamassa angstejani terapeutin päälle ja sitten lopetin. Eikä enää masentanut. Mutta kiltiksi minäksi en ole palannut, vaan nykyisin olen avoimen v-mäinen muuallakin kuin terapiassa ;)
Koska sulla ei ole ketään, jolle puhua, ja vaikka olisikin, että pystyisi puhumaan, joten varaa aika psykiatrille. Ei terveyskeskuslääkärille, koska vaikka heilläkin nykyisin on jonkin verran tietämystä mielenterveysongelmista, niin ei samassa määrin kuin psykiatreilla, joilla on tietoa myös oman erikoisalansa uusimmista hoitomuodoista. Kerro psykiatrille kokemuksesi aiemmista lääkityksistäsi ja hän etsii sulle noihin itsetuhoisiin ajatuksiisi sopivan lääkityksen. Terapiasta ei tosiaan ole mitään hyötyä, jos terapeutille ei pysty puhumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että muut kuin ammattiauttajat valitettavasti osaavat ottaa vastaan ja auttaa noissa asioissa, ellei sitten satu kohdalle jotain ihmistä jolla on omakohtaista kokemusta masennuksesta ja ymmärtää. Useimmat muut eivät jaksa tai osaa kohdata masentuneen vuodatusta.
Itse en edes yrittäisi kuormittaa läheisiä noilla jutuilla, kun on menneisyydestä kokemusta ettei ihmisistä ole mitään apua masennuksessa, vain lähtevät karkuun kun yrittää avautua. Menisin suoraan terapeutille.
En ole kuormittanut ketään asioillani. On tosi helppoa sanoa, että mene terapeutille. Se on aika iso prosessi, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Kokemusta on.
Ap
Ei siitä tosiaan välttämättä ole sen kummempaa hyötyä kuin ystävä-kuuntelijastakaan. Mutta onpahan joku ihminen jonka on pakko kuunnella, koska siitä hälle maksetaan ;) Itse ainakin koin että sain terapiassa apua ainoastaan siitä omasta puhumisestani, en terapeutilta. Olisin saanut saman avun varmasti jos joku läheinen olisi jaksanut kuunnella minua, mutta pahukset kaikki katosivat ympäriltä kun alkoi juttujen sävy kääntyä ei-niin-kepeään-ja-iloiseen suuntaan...
Mä kävin siellä terapiassa, en oikein osannut puhua mistään. Olin paljolti hiljaa. En tiennyt, mistä olisi pitänyt puhua. Ja sitten on niin paljon aiheita, joista en halua tai pysty puhua.
Ap
Oletko muuten kokeillut mitään lääkitystä? Niistä voi olla apua joko yksinään, tai sitten niin että pystyy alkaa avautumaan terapiassa.
Itse höpisin terapiassa omia masentuneita ja pessimistisiä pelkojani ja huoliani ja toivottomuuttani. Kaikkea alkaen omasta rumuudesta ja älyllisestä vajaakykyisyydestä sosiaaliseen kyvyttömyyteen, siihen asti että maailmankaikkeus on epäoikeudenmukainen ja paska paikka eikä minua huvita siksi enää jatkaa tätä elämistä. Tarpeeksi omia juttujani kuunneltuani ne alkoivat kuulostaa huonolta sketsiltä, enkä jaksanut enää ottaa omia ajatuksiani vakavasti. Se helpotti kummasti.
Oli mulla silloin lääkitys. Mulla liittyy masennukseen ja muuhunkin elämään uniongelmat, joten söin silloin ensin mirtazapiinia ja sitten triptyliä, jotka myös väsyttävät (eli auttavat nukkumaan). Nyt en tässä elämäntilanteessa pystyisi syömään tuollaisia väsyttäviä lääkkeitä, eikä energia riitä siihen, että kokeilisi muita lääkkeitä.
-
Se on hieno juttu, jos pystyy puhumaan asioistaan. Mä en selvästi pysty. Joku häpeä estää. Olen aina tuntenut, että olen jotenkin huonompi kuin muut, ihan lapsesta asti. Sen takia varmasti pitää säilyttää sellainen tietty etäisyys, etten paljastu.
Ap
Mulla on paljolti myös tuota yleensä ihmisten suhteen, mutta jostain syystä terapiassa ei ollut, koska tiesin että terapeutti on vaitiolovelvollinen, ja ajattelin myös että kun sen omalla rahallani maksan niin aion sitten paukuttaa koko rahalla ulos sitä sontaa mitä olen elämäni aikana sisääni kerännyt samalla, kun olen näytellyt ulospäin tyyntä ja iloista ja kilttiä.
Minusta paljastuikin itselleni yllätykseksi terapiassa oikein vittumainen akka esiin, ja minä kun olin luullut että olen kiltti ja sulkeutunut. Siinä sitten kuitenkin kirosin kuin juoppo merimies ja jos terapeutti vaikka kysyi jotain jostain, niin saatoin kiivaasti sanoa jotain tyyliin "Vittu tolla oo mitään väliä" tai "Mua ei huvita vatvoa jotain menneisyyspaskaa". Saatoin myös ylimielisesti ilmoittaa terapeutille, että hänen älykkyysosamääränsä ei selvästikään ole riittävän korkea ymmärtämään minua ja minun keskivertoa älykkäämmän ihmisen maailmantuskaani :D 3 kuukautta kävin oksentamassa angstejani terapeutin päälle ja sitten lopetin. Eikä enää masentanut. Mutta kiltiksi minäksi en ole palannut, vaan nykyisin olen avoimen v-mäinen muuallakin kuin terapiassa ;)
Hah, kuulostat kyllä vittumaisesta puolestasi huolimatta - tai juuri siksi - mukavalta ihmiseltä :) Musta tuntuu vain siltä, etten kykene verbalisoimaan näitä asioita ollenkaan kenellekään. Ja sitten tuo aikaisempi kokemus terapiasta vielä painolastina.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännä auttajan roolisi off-asentoon ja suhtaudu autettavan rooliin avoimin mielin, kyllä se siitä :)
Onko sulla itselläsi kokemusta hoidon saamisesta mielenterveysongelmiin?
Ap
mulla on, ja allekirjoitan tuon aivojen asennon muuttamisen :) mutta sen voi oikeastaan tehdä vasta kun on parantunut masennuksesta.
Ihan ensimmäisenä sinun tulisi saada murheet selkeiksi ja mittakaavaan: mikä ahdistaa ja tuntuu pahalta?
Ovatko murheet oikeasti aitoja, mitkä estävät elämäsi tyytyväisenä ja onnellisena, vai tasoa "olen ruma ja läski?" (rumat ja läskitkin ovat onnellisia ihmisiä).
Mitä voit tehdä näille asioille?
Jos et voi tehdä nyt, voitko tehdä myöhemmin?
Tuntuuko mahdottomalta hyväksyä, että maailmassa ON asioita joille et sinä voi mitään?
Liittyvätkö murheet toisiin ihmisiin, ei sinuun? Kannatko siis toisten murheita? Lopeta se ensimmäisenä.
Moititko itseäsi kokoajan? Lopeta se tokana.
Jos et halua hakea apua, kokeile kolmen viikon ajan tätä metodia. Siihen kuuluu kaksi tehtävää joka päivä ALKUUN, kolmas tehtävä viikon jälkeen.
1) Merkitse ylös mielialasi JOKA PÄIVÄ aamulla ja illalla asteikolla 1-10. 1 on täysin paska ja toivoton, 10 superhyvä. Sovitaan että 6 on sellainen, ettet tunne aktiivista ahdistusta ja itkuoloa, vaan pystyt toimimaan. Merkitse vain ylös näitä mielialoja ÄLÄKÄ tarkastele turhaan merkintöjäsi ennen kuin 3 viikkoa on täynnä, älä tuomitse, älä moiti itseäsi ja älä tuomitse itseäsi jos joskus unohdat merkitä.
2) Kirjoita joka päivä illalla ylös siltä päivältä KOLME HELPPOA HETKEÄ. Helppoja hetkiä ovat ne jolloin et tunne ahdistusta ja masennusta aktiivisesti. Esimerkiksi itse huomasin että tiskaus oli helppo hetki. Rattaiden työntäminen matkalla kauppaan - kaupassa havahduin etten matkalla ollut ajatellut ahdistustani. Tällaisia hetkiä
3) Ensimmäisen viikon jälkeen aloita KOLMAS TEHTÄVÄ, eli HYVIEN HETKIEN YLÖSKIRJAUS. Kirjoita nyt ylös helppojen hetkien lisäksi päivästä KOLME HYVÄÄ HETKEÄ. Jotain mistä olet kiitollinen, jotain mitä sinulla on mitä monella ei, jotain missä nauroit, tunsit iloa, tunsit olevasi rauhallinen ja onnellinen. Kirjaa näitä hetkiä ylös helppojen lisäksi seuraavat kaksi viikkoa.
Kolmen viikon jälkeen tarkastele onko mielialakäyräsi kohonnut? Oletko huomannut muutosta olotilassa? Vaikka nyt tuntuu ettei mikään auta, voit silti kokeilla? Eihän se ota jos ei annakaan?
Mene asiantuntijan pakeille mahdollisimman pian!