Eräs peräkammarin poika -kaverini on tosi ärsyttävä.
Olen 33v mies, ja minulla on eräs samanikäinen miespuolinen kaveri, joka on nykyisin tosi ärsyttävä, ja saa usein aikaan huonon fiiliksen minulle. Hyvin omalaatuinen hän on ollut ennenkin, eikä ongelmilta ole vältytty silloinkaan, mutta nykyisin hän on vielä ärsyttävämpi. Hän tosiaan asuu vielä kotona, ja sinne mökkiytynyt nykyisin, vaikka ennen kuljettiin baareissakin. Ärsyttävintä on lähinnä se, kun hän itse ei tosiaankaan käy enää missään, ei harrasta mitään, eikä ole mistään juurikaan kiinnostunut, niin hän vielä kehtaa arvostella muiden, ja lähinnä minun tekemisiä, muiden auton ostoja, ja kaikkea mitä muut tekee. Kavereitakaan hänellä ei kotiväen lisäksi juurikaan ole, saati naista. Itse hän ei halua mitään tehdä sen eteen että olisi antoisampi elämä. Ei käydä missään ei harrastaa eikä hankkia kavereita. Olen yrittänyt häntä pyytää aina johonkin ja ehdottaa vaikka mitä, mutta mikään ei kelpaa. Olen mm pyytänyt häntä joskus kesällä patiolle edes kerran kesässä mutta ei ole sekään kelvannut, tai luvannut joskus lähtevänsä mutta sitä päivää ei ole ikinä tullut. Hän usein vetoaa siihen, että kun se maksaa. Ok, onhan se kallista terassilla käydä, mutta jos muutaman kerran kesässä käy, niin ei sen pitäisi vielä konkurssiin viedä.
Mm viime viikonloppuna olin erään nykyisin tapailemani naisen kanssa käymässä kylpylässä ja sen jälkeen istahdimme yksille kylpylän baarin terassille. Juuri silloin tämä kaverini laittoi viestiä ja kysyi että missäs olet? Sanoin että olimme äsken Miian (nimi muutettu) kanssa kylpylässä lillumassa ja nyt tässä yksillä kylpylän patiolla. Vastaus oli: -Niinpä tietenkin. Eli emme saisi olla hänen mielestä siellä. Aiemmin kesällä kun vielä facen sinkkuryhmien tapaamisissa kuljin, niin kun niistä kerroin niin vastaus oli silloinkin sama. Hän tarkoituksella selvästi utelee monesti viikonloppuisin että missä olen, että saisi alkaa sitten kenkkuileen, jos vaikka esim baariin olen ollut menossa. Hän itse ei ole facebookissa, eikä hyväksy sitä oikein muiltakaan. Monet kerrat hän on mahtaillut muiden facessa oloa, enkä minäkään saisi hänen läsnäollessa mennä puhelimella faceen. Nyt kesällä kun olin heidän mökillä, niin jos puhelimen käteen otin, niin heti kuului: -Et mene facebookiin! Vaikka ei ollut tarkoitus välttämättä mennäkään. Monet kerrat kun olen heilläkin kylässä ollut, niin olen saanut kuulla mahtailua muiden tekemisistä, eikä koskaan hän ole kehunut tai arvostanut toisten tekemisiä tai harrastuksia.
Tiedän, että hän on ehkä kateellinen ja ehkä katkeroitunutkin omasta elämästään, ja ihan ok, jos hän tykkää sellaista elämää elää, mutta pitäisi myös muiden antaa elää sellaista elämää kuin haluaa ja tehdä mitä haluaa. Eihän se häneltä ole pois. Tuollaisella käytöksellä hän saa varmasti kaikille huonon fiiliksen aikaan, eikä kukaan halua tuollaisen kaveri olla.
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Masentunut?
Saattaa olla masentunutkin, mutta en ole oikein koskaan saanut selville syytä moiseen käytökseen ja että onko hän tyytyväinen nykyiseen elämäänsä vai ei. Monesti tuntunut että hän ei sen enempää haluakaan elämältä, tai sitten haluaisi mutta ei kykene, ja ei halua myöntää sitä, ja tämä tekee hänestä turhautuneen, kateellisen ja katkeroituneen ihmisen. Tämä on yksi teoria.
No sano suoraan tuo viimeinen kapppale hänelle. Heh, voisin kuvitella että voisi olla tuntemani pihi peräkammarinpoika, ikä vain ei täsmää. Toisten törsäämistä jaksaa kyllä moittia, oli sitten kyse vaikka hitusen parempilaatuisesta tonnikalasta.