Anoppi antaa lapsenlapsilleen karkkia/herkkuja salaa, vaikka häntä on kielletty
Eli tilanne on se, että miehen siskon lapsi on usein hoidossa anopilla ja miehen sisko kielsi äitiään antamasta lapselle (nimettäköön hänet vaikka Petteriksi) herkkuja, etenkin silloin kuin lapsi oli alle 1-vuotias. No anoppi oli kylässä jokin aika sitten ja siinä ruokapöydässä sitten tuli puheeksi herkuttelu ja anoppi sanoi nauraen että kun meidän Petteri oli minulla hoidossa, annoin aina jo vauvana hänen salaa maistella sitä ja tätä herkkua. Kertoi siis ihan hyvällä mielin tätä, sanoi vielä että aina peitteli jälkensä ennen kuin tytär tuli hakemaan poikaa. Itse siinä sitten vieressä kuuntelin näitä juttuja ihan hiljaa ja mielessä ajattelin, miten voisin koskaan antaa oman lapseni hänelle hoitoon, jos kerran tekee selän takan tällaisia juttuja? Isompana lapseni tulee kyllä saamaan herkkuja, mutten todellakaan sietäisi sitä jos anoppi antaisi vauvalle vaikka jäätelöä, vieläpä vaikka sen olisimme sen kieltänyt. Saimme esikoisen vähän aikaa sitten. Anoppi asuu kaukana, joten tuskin tulee kovin montaa kertaa lastamme hoitamaan, mutta jos tulisi, niin koko ajan saisin miettiä, mitä tekee selän takana lapsen kanssa.
Kommentit (164)
Ratkaisuna on, että miehen sisko ei vie enää lastaan hoitoon anopille. Mies opettelee tukemaan vaimoaan ja alkaa pitää vaimonsa puolta. Mies tulee pois NössöHissukan roolista ja opettelee sanomaan äidilleen vastaan. Tarvittaessa vähennetään yhteydenpitoa hankalaan ihmiseen.
Yhteydenpito vähenee, kun ei mennä kylään sinne anoppilaan eikä anneta lasta anopille hoitoon. Jos perheeseen tarvitaan lastenhoitajaa, niin silloin voi pyytää apua muualta. Tarvittaessa pyydetään vaikka Mannerheimin Lastensuojeluliitosta lastenhoitaja. Lasta ei anneta enää kauhuanopin hoidettavaksi.
Kannattaa kertoa mummmon seurassa kovaan ääneen juttu, jossa eräs mummi antoi lapsenlapselle ilman kysymistä vanhemmilta erästä herkkua ja lapsenlapsi olikin sille allerginen, melkein tukehtui kun kurkku turposi.
En ymmärrä näitä mummoja muita silloin tällöin -hoitajia, joilla on pakkomielle tuputtaa lapselle sokeria muodossa sun toisessa. Ilmeisesti keräävät lapselta pisteitä. Samat mummot sitten voivottelee vanhemmille, jos lapsi onkin eskari-iässä ylipainoinen.
Vanhempien ohjeiden mukaan mennään, tai sitten mummolassa käydään vain tunnin kahvittelulla. Mitäs nämä sokerimummot tykkäisivät, jos heidän omalle lapselleen hänen mummonsa olisi antanut silakanpään imeskeltäväksi, niin kuin 1920-l Suomessa saatettiin tehdä ja se oli normaalia. Niinpä.
Vierailija kirjoitti:
Annan vielä 1,4 vuotiaalle sokeripitoista tissimaitoa...huuaaahh!!!
Tää on vain äitien vallankäyttöä ja trendi.
Pahimmat kusipäät ei anna marjoja ja hedelmiä kun niissä sokeria.
Oisko ap.lla vähä kateutta anoppia kohtaan?
Vai trendi. Omat lapseni sain 90-luvun lopussa ja sama ongelma oli sekä äitini että anoppini kanssa, että hirveä hinku olisi ollut syöttää sokeriherkkuja jo vauvalle. t. anoppi vasn ei mummo
"Ei lapsi siihen kuole jos... " Aika matalalla on hoitajan rima jos riittää et lapsi joten kuten säilyy hengissä.
Meillä taas molemmissa mummoloissa lapset saavat vain terveellistä kotona tehtyä ruokaa.
Kotona syödään mitä sattuu, ranskanpottuja, lihapiirakoita, karkkeja limua yms.. Isovanhemmat ovat tästä ihan kauhuissaan.
T. Kolmen äiti
Vierailija kirjoitti:
Onneksi anoppi asuu kaukana. En jättäisi pientä vauvaa enkä ihan pientä lastakaan tuollaiselle anopille, joka ei kunnioita vanhempien sääntöjä.
Onneksi et sitten myöskään valita, kun ei anoppi hoida eikä välitä lapsestasi. Hyvä kun asutte kaukana. Muista se myös kesä- ja hiihtolomilla, kun olet työntämässä lapsiasi mummolaan, kun itse et saa töistä lomaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kertoa mummmon seurassa kovaan ääneen juttu, jossa eräs mummi antoi lapsenlapselle ilman kysymistä vanhemmilta erästä herkkua ja lapsenlapsi olikin sille allerginen, melkein tukehtui kun kurkku turposi.
En ymmärrä näitä mummoja muita silloin tällöin -hoitajia, joilla on pakkomielle tuputtaa lapselle sokeria muodossa sun toisessa. Ilmeisesti keräävät lapselta pisteitä. Samat mummot sitten voivottelee vanhemmille, jos lapsi onkin eskari-iässä ylipainoinen.
Vanhempien ohjeiden mukaan mennään, tai sitten mummolassa käydään vain tunnin kahvittelulla. Mitäs nämä sokerimummot tykkäisivät, jos heidän omalle lapselleen hänen mummonsa olisi antanut silakanpään imeskeltäväksi, niin kuin 1920-l Suomessa saatettiin tehdä ja se oli normaalia. Niinpä.
Allergia on ihan toinen juttu, kuin mikä milloinkin kohkaaminen. Ei makeaa, ei sitä ei tätä, ei iltarukousta tai iltarukous ehdottomasti tasan kello 19.30. Mummolassa ollaan mummolan säännöillä tai sitten ollaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta perustelusi vähän ontuvat kun ensin moitit että herkkujen jälkeen ei maistu ruoka ja myöhemmin toteat että makea kiihdyttää ruokahalua ja syövät liikaa myös ruokaa.
Perusteluni eivät onnu. Lapset tulevat ruoka-ajaksi mummolta kotiin, mutta kotona ruoka ei maistu, koska mummo on antanut läksiäismaistiaisiksi jokaisen syödä kolme pullaa. Meillä on säännölliset ruoka-ajat, jotka mummo kyllä tietää. Ruoka-ajan lähestyessä lapsilla tietenkin tulee mieleen kysyä mummolta, että saavatko pullaa, kun maistuuhan se nälkäisille lapsille. Niin mummo sitten antaa raasuille, ettei niiden tarvitse nälkäisenä kulkea sitä sataa metriä kotiin. Ja on vain tyytyväinen, kun pulla maistuu niin hyvin, että ihan kolme söivät. Ei mikään ihme, etteivät lapset jaksa kotona syödä yhtään mitään.
Jos mummo on kyllästänyt lapset makealla aiemmin päiv
Kannattaiskohan sinun vähän rauhoittua ja relata noista täsmällisistä kellon ajoista. Vaikutat ahdistushäiriöiseltä.
Onneksi en ole tarvinnut anopin kotiapuja ja lastenhoitoapuja mihinkään. Olen hoitanut omat lapset kotiäitinä kotona. Anoppia ei pyydetä koulun lomillakaan lastenhoitajaksi. Se ei olisi mahdollistakaan, koska meillä molempien sukulaiset asuvat kaukana. Ja ihmisillä on oma perhe, koti ja työt hoidettavana. Miksi muuten lapset pitäisi työntää mummolaan? Meillä lapset ovat loma-aikoina omassa kodissa.
Tiesitkö, että monet pienten lasten ja koululaisten äidit ja isät tekevät nykyisin kotona etätyötä? Järkevät työnantajat tukevat perheen ja työn yhteensovittamista monin tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi anoppi asuu kaukana. En jättäisi pientä vauvaa enkä ihan pientä lastakaan tuollaiselle anopille, joka ei kunnioita vanhempien sääntöjä.
Onneksi et sitten myöskään valita, kun ei anoppi hoida eikä välitä lapsestasi. Hyvä kun asutte kaukana. Muista se myös kesä- ja hiihtolomilla, kun olet työntämässä lapsiasi mummolaan, kun itse et saa töistä lomaa.
"Jo lapsina lihoneille laihduttaminen voi myöhemmin olla paljon vaikeampaa kuin niille, joiden paino on noussut vasta aikuisiällä."
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/rasvasolut-eivat-vahen…
Onko tuolla nyt mitään väliä, jos ei päivittäin tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kertoa mummmon seurassa kovaan ääneen juttu, jossa eräs mummi antoi lapsenlapselle ilman kysymistä vanhemmilta erästä herkkua ja lapsenlapsi olikin sille allerginen, melkein tukehtui kun kurkku turposi.
En ymmärrä näitä mummoja muita silloin tällöin -hoitajia, joilla on pakkomielle tuputtaa lapselle sokeria muodossa sun toisessa. Ilmeisesti keräävät lapselta pisteitä. Samat mummot sitten voivottelee vanhemmille, jos lapsi onkin eskari-iässä ylipainoinen.
Vanhempien ohjeiden mukaan mennään, tai sitten mummolassa käydään vain tunnin kahvittelulla. Mitäs nämä sokerimummot tykkäisivät, jos heidän omalle lapselleen hänen mummonsa olisi antanut silakanpään imeskeltäväksi, niin kuin 1920-l Suomessa saatettiin tehdä ja se oli normaalia. Niinpä.
Allergia on ihan toinen juttu, kuin mikä milloinkin kohkaaminen. Ei makeaa, ei sitä ei tätä
Jaa-a. Noilla sun opeillahan sitten esim jos koiran vie jonnekin hoitoon, niin hoitaja voi sitten syöttää mitä vaan koiralle. Samoin koira voi päästä ulos kerran päivässä, vaikka omistaja sanoisi että aamulla illalla ja päivällä. Mitäpä hoidollisista ohjeista välittämään. Kaksivuotiaalle vanukasta ja nukkumaan klo 00, mitäs väliä sillä on, kunhan mummo saa tehdä miten haluaa.
Kyllä se niin on, että vanhemmat määrittelee miten lasta hoidetaan ja jos tämä ei muille käy, niin olkoot hoitamatta. Mitäs mummo tykkäisi ketodieetillä ollessaan, että miniä piilottaisi ketomuhennokseen vaikka tavallisia jauhoja?
Se, kenelle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Onko tuolla nyt mitään väliä, jos ei päivittäin tapaa.
Onko sillä väliä jos työtön palkkatuella tarhassa antaa sun 10 kuukautta vanhalle vauvalle karkkia? Osalla on töissä karkkia mukana.
Huvittavia tuollaiset vanhemmat jotka tekevät tarkan sääntökirjan lastensa hoitoon liittyen ja siitä ei sitten saa poiketa vaikkapa mummolassa. Kuvittelevat olevansa ihmiskunnassa ensimmäisiä jotka osaa lapsia kunnolla hoitaa... ;)
Isä kahdelle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa....lapsille jää elinikäinen trauma kun saavat salaa makeaa eikä äiti parat saa harjoittaa mieluvaltaansa rauhassa.
Mitä sitten?Ei se lapsi mihinkään jäätelön tilkkaan kuole.
Hankkikaa joku harrastus vaikka niin saatte käyttää valtaa--joku larppaus vois olla hyvä.
No ei jää traumaa, mutta katsos kun esim. jäätelö ei kuulu 8kk ruokavalioon, näet. Ei tässä ole nyt kyse isosta lapsesta, urpo.
Ap
Täytyykö alle 8 kuukauden ikäistä lasta viedä niin usein hoitoon, että ruokavalio haittaa? Jos lapsi on joskus ja jouluna mummolassa, niin yksi karkki tai jäätelö ei haittaa. Päinvastoin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuolla nyt mitään väliä, jos ei päivittäin tapaa.
Onko sillä väliä jos työtön palkkatuella tarhassa antaa sun 10 kuukautta vanhalle vauvalle karkkia? Osalla on töissä karkkia mukana.
Voi herranjumala. Jos se lapsi ei ole jatkuvasti mummon hoidossa, niin se ei takuulla niistä nameista liho. Ihan eri asia kuin jatkuva päivähoito.
Aloittajan kirjoitus kuvaa hyvin henkistä väkivaltaa. Anoppi käyttää lapsen vanhempiin henkistä väkivaltaa. Anoppi ei kuuntele, mitä ohjeita lapsen hoidosta sanotaan. Anoppi määräilee, komentelee ja puuttuu asioihin. Lapsen äiti on kieltänyt anoppia tekemästä jotain. Anoppi naureskelee, kuinka hän on salaa tehnyt vanhempien kieltämiä asioita ja peitellyt jälkensä. Törkeää! Tuollainen anoppi tai appiukko on luonnehäiriöinen narsisti!
Siis 8 kk vanha lapsi ollut päivittäin anopilla hoidossa?
Eikö päiväkodissakin, olen lukenut raivokkaita kirjoituksia, tarjota makeaa marjasoppaa, synttärihyviä, lettuja, jälkiruokia. Mehujäitä, jäätelöpuikkoja joskus.
Allergiat ymmärrän mutta kovin paljon on ortorektisiä äitejä joilla suhde ruokaan on häiriintynyt ja siirtävät sen lapsiinsa.
Pieni lapsi EI TARVITSE karkkia, pullaa, keksejä, jäätelöä eikä osaa niitä vaatiakaan. Miksi väkisin opettaa lapsi epäterveellisiin tapoihin ennen aikojaan, kun ihan varmasti ehtii kakkuja maistella riittävästi elämänsä aikana?
Oma äitini oli jo 80-luvulla niin valveutunut, että antoi meille pienille vaikka näkkileipäpalan pureskeltavaksi, kun muut söivät kahvipöydässä. Eikä se meitä haitannut, ei osattu vaatia keksiä, kun ei kukaan niitä meille tyrkyttänyt. Jossain vaiheessa tietenkin osattiin pyytää samaa mitä muutkin söi ja sitten toki saatiin maistella. (ei muuten kellään meistä lapsista ole reikiä hampaissa vielä nelikymppisinäkään)
Samat periaatteet on olleet äidilläni myös lastenlasten kanssa. Ihan pienet pärjäävät ilman makeaa, isompien kanssa leivotaan ja on jätskiä jälkkäriksi ja keksejäkin saa ottaa, mutta ennemmin mummi leikkii ja puuhailee lasten kanssa kuin tukottaa herkuilla. Olisiko niin, että jos isovanhemmat eivät osaa olla lasten kanssa ja osoittaa rakkauttaan vaikkapa yhteisellä tekemisellä, ainoa vaihtoehto on sitten tunkea herkkuja suuhun muka rakkauden nimissä?
On aivan tarpeetonta opettaa pieni lapsi makeaan - kyllä se oppii myöhemminkin!
Mummu antaa lapselle namin ja nyt siitä on tullut jo ihoreaktio,oksennus,ripuli,vatsakipu ja mitä muuta.Käytiin tänään mummulassa,mulla on siis ihan huippu anoppi!--mut se oli tehnyt lettuja.Hilloa ja lättyjä ja jätskiä.Kyllä pienimmätkin osallistuivat kekkereihin...paitsi yhden kouhkaajan vuotias joka ei saanut mitään koska sille ei anneta sokeria.
Mut onhan se jalo aate!!!