Posti suunnittelee, postinjako vain 3 krt/viikko
Onko tästä ollut uutisiointia aiemmin, itselläni mennyt ainakin ohi.
Törkeää. Ollaanko kaikki postin työntekijät osa-aikaistamassa?
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/112450-ksml…
KSML: Postin kaavailut saattavat olla EU-direktiivin vastaisia
Postin kaavailut jakaa posti vain kolmesti viikossa saattavat olla EU-direktiivin vastaisia, kertoo Keskisuomalainen. Voimassa oleva EU:n postidirektiivi edellyttää jakelua viitenä päivänä viikossa.
Postityöntekijöiden puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoo lehdelle, että direktiivin mukaan harva asutus ei voi olla peruste jakelupäivien karsimiselle. Nieminen odottaa vielä EU:n varmistusta käsitykselleen.
Posti haluaisi, että lainsäädäntö ei määräisi sitä jakamaan kirjeitä ja esimerkiksi sanomalehtiä nykyiseen tapaan viidesti viikossa.
Liikenne- ja viestintäministeriön muistio jakelun kolmipäiväisyydestä on parhaillaan lausuntokierroksella.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi, että verkkokauppojen suosion kasvaessa vuosi vuodelta lähetysten määräkin kasvaisi.
Niinhän ne kasvaa, mutta harva haluaa maksaa kotiinkuljetuksesta kun se sitoo sinut olemaan kotona silloin kun lähetystä tuodaan. Helpompi ottaa paketti mukaan pakettiautomaatista kun käyt kaupassa.
Paperipostinkin voisin ottaa pakettiautomaattiin. Minulle sopisi vallan mainiosti että hakisin paperipostin kerran viikossa pakettiautomaatista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanomalehdet kuolisivat tuon jälkeen, koska kuka tilaa lehteä, jota ei saa. Posti kantaisi maanantaina 4 päivän lehdet, joissa on vanhoja juttuja. Netti ei välttämättä toimi, valokuitu kun maksaa sen noin 20 000 e talon seinänvierelle asti ja langaton on epävarma.
Paperiset sanomalehdet kuolevat jokatapauksessa. Vai meinaatko, että nykypäivän ylilaudan Jonne tilaa vielä paperi Hesarin?
Eihän ne eilispäivän jonnetkaan tilanneet lehtiä, koska lukutaito oli mitä oli. Uutisoinnissa varmasti netti on nopeampi, mutta vanhanaikaiset toimitetut jutut elävät lehdissä edelleen. Kirjakaan ei kuollut, koska lukulaitteet eivät ole silmäystävällisiä. Menee vielä muutama sukupolvi ennen kuin silmät sopeutuvat siniseen valoon.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuohon mennään, on mahdotonta hoitaa yritystoimintaa enää syrjäseuduilla tai pienillä paikkakunnilla, joihin posti tulee miten sattuu nykyäänkin. Hakutaan tapoaa pienyrittäjyys kokonaan ja pakkosiirrättää väestö slummeihin suuriin kaupunkeihin. Ihmettelen tätä juuri kepuvetoisessa hallituksessa, että vaikeutetaan kaikin tavoin asumista muualla kuin suurkaupungeissa?! Tavallisesti kepu on korostanut koko Suomen asuttuna pitämistä. Bernerin liikennekaari ja muu yksityistäminen kyllä kurittaa rankasti, mutta ei hallitus välitä muusta kuin eliitistä!
Lisämaksusta voisi saada parempaa palvelua.

Mieti, miten monta automaattia/luukkua tarvitaan, että jokaiselle olisi omansa! Vai miten kuvittelet, että kaikki voisivat tehdä saman

tai sitten ei saa palvelua laikaan. Kokeilepa lähettää paketti kotiinkannettuna: vastaanottaja odottaa kotona, mutta ainoa, mikä perille tuodaan, on lappu. Siinä sanotaan, että et ollut kotona, hae pakettisi postista.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuohon mennään, on mahdotonta hoitaa yritystoimintaa enää syrjäseuduilla tai pienillä paikkakunnilla, joihin posti tulee miten sattuu nykyäänkin. Hakutaan tapoaa pienyrittäjyys kokonaan ja pakkosiirrättää väestö slummeihin suuriin kaupunkeihin. Ihmettelen tätä juuri kepuvetoisessa hallituksessa, että vaikeutetaan kaikin tavoin asumista muualla kuin suurkaupungeissa?! Tavallisesti kepu on korostanut koko Suomen asuttuna pitämistä. Bernerin liikennekaari ja muu yksityistäminen kyllä kurittaa rankasti, mutta ei hallitus välitä muusta kuin eliitistä!
Miksi minun pitäisi tukea jonkun yritystoimintaa jossain hevon perseessä? Yritystoiminta joko on kannattavaa tai ei ole.
Ihan sikahyvä juttu. Suojatyöläiset kuuseen ja hommat kondikseen. Hyvä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanomalehdet kuolisivat tuon jälkeen, koska kuka tilaa lehteä, jota ei saa. Posti kantaisi maanantaina 4 päivän lehdet, joissa on vanhoja juttuja. Netti ei välttämättä toimi, valokuitu kun maksaa sen noin 20 000 e talon seinänvierelle asti ja langaton on epävarma.
Paperiset sanomalehdet kuolevat jokatapauksessa. Vai meinaatko, että nykypäivän ylilaudan Jonne tilaa vielä paperi Hesarin?
Eihän ne eilispäivän jonnetkaan tilanneet lehtiä, koska lukutaito oli mitä oli. Uutisoinnissa varmasti netti on nopeampi, mutta vanhanaikaiset toimitetut jutut elävät lehdissä edelleen. Kirjakaan ei kuollut, koska lukulaitteet eivät ole silmäystävällisiä. Menee vielä muutama sukupolvi ennen kuin silmät sopeutuvat siniseen valoon.
Höpö höpö. Olen 45 ja lopetin sanomalehden tilauksen siihen kun otin laajakaistan kotiin yli 10 vuotta sitten. Jossain kun tulee lukeneeksi sanomalehtiä jossain niin aina saa huomata että lehden uutiset ovat eilisiä. Kännykkä, tabletti tai läppäri on paljon kätevämpi laite uutisten lukemiseen, en todellakaan kaipaa paperista sanomalehteä. Omilla lapsilla ei takuulla tulisi mieleenkään maksaa paperisesta lehdestä, aivan päätön ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi, että verkkokauppojen suosion kasvaessa vuosi vuodelta lähetysten määräkin kasvaisi.
Niinhän ne kasvaa, mutta harva haluaa maksaa kotiinkuljetuksesta kun se sitoo sinut olemaan kotona silloin kun lähetystä tuodaan. Helpompi ottaa paketti mukaan pakettiautomaatista kun käyt kaupassa.
Paperipostinkin voisin ottaa pakettiautomaattiin. Minulle sopisi vallan mainiosti että hakisin paperipostin kerran viikossa pakettiautomaatista.
Mieti, miten monta automaattia/luukkua tarvitaan, että jokaiselle olisi omansa! Vai miten kuvittelet, että kaikki voisivat tehdä saman
Ei kaikilla tarvi olla omaa luukkua. Pakettiautomaatin luukussa on tänään sinun postisi ja kun haet sen pois, niin siihen laitetaan jonku toisen posti. Ei sitä laatikkoa varata sinulle pysyvästi.
Mainosten jakaminen paperisina pitäisi kieltää lailla kokonaan.
Voisit netissä aina ilmoittaa mihin paketiautomaattiin haluat oman postisi, kesällä mökkipaikkakunnalle ja jos olisi työkomennoksella vieraassa kaupungissa, niin postikin voisi tulla sinne. Kätevää.
Vierailija kirjoitti:
Se niistä synttärikorteista.
oho, vieläkö joku lähettää synttärikortteja? :o
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tuohon mennään, on mahdotonta hoitaa yritystoimintaa enää syrjäseuduilla tai pienillä paikkakunnilla, joihin posti tulee miten sattuu nykyäänkin. Hakutaan tapoaa pienyrittäjyys kokonaan ja pakkosiirrättää väestö slummeihin suuriin kaupunkeihin. Ihmettelen tätä juuri kepuvetoisessa hallituksessa, että vaikeutetaan kaikin tavoin asumista muualla kuin suurkaupungeissa?! Tavallisesti kepu on korostanut koko Suomen asuttuna pitämistä. Bernerin liikennekaari ja muu yksityistäminen kyllä kurittaa rankasti, mutta ei hallitus välitä muusta kuin eliitistä!
Miksi minun pitäisi tukea jonkun yritystoimintaa jossain hevon perseessä? Yritystoiminta joko on kannattavaa tai ei ole.
Ja miksi minun pitäisi rahoittaa päivittäistä postinkantoa jollekkin puhelinmyynnin uhrille jolle tulee kotiin 15 tilattua lehteä. Maksakoon ne jotka tarvii päivittäistä postinkantoa. Meille riittää hienosti kerran viikossa kanto, joilla on mainos- ja ilmasjakelukiellot ja kaikki mahdolliset asiat pyritään hoitamaan säköisesti.
Hyvä idea. 2 kertaa viikossakin riittäisi. Maaseudun asukkaiden pitäisi maksaa siitä että heille tuodaan postit yksityisteiden päähän kauas korpeen. Miettikää mitä se maksaa!
Ihan sama, mulle tulee postia ehkä kerran kuussa. Kaikki tärkeät asiat on jo netissä. Jääpä posteljooneille aikaa ajella nurmikoita tai kolata pihoja tai mitä ikinä.
kun palvelua huononnetaan, syntyy kierre, jossa kohta ei voi lähettää postia mihinkään ajoissa, kun ei teidä, meneekö perilleja milloin.Kenen etu tämä on? Posti on oikeasti valtion yksi peruspalvelu, josta ei saa tehdä markkinavoimien pelinappulaa. Samalla tavalla tieverkko täytyy pysyä valtion omistuksessa, jotta jokainen voi käyttää teitä ilmaiseksi. Rahaa kyllä löytyy kunhan sitä ei valuteta ulkomaille.
Olen ammatiltani lakimies, joten lähettelen ja vastaanotan kirjeitä päivittäin. Joulun alla ollut postilakko oli työni vuoksi todella haitallinen, kun systeemi ei ollut ennustettava. Mutta tälle 3 päivän jakoon siirtymiselle en näkisi estettä. Toki lähettäjän pitäisi pystyä valitsemaan, että lähetys olisi noudettavissa postin konttorista tms. Jotta läehetys voitaisiin halutessa vastaanottaa yhtä nopeasti kuin nykyäänkin.
Näin sitä kehitys kehittyy taakse päin. Meillä se alkoi jo 80-luvulla, kun lapsiperheille ei myönnetty rakennuslupia sivukylille, että saatiin koulut loppumaan. Kaupat kuukahtivat myös. Koulut ovat kuntakeskuksessa, bussimatkat pitkiä. Pitäneekö muuttaa takaisin keskustaan vai hankkia lapsille kortteeri? Nyt sitten pankit alkavat panna verolle palveluitaan, jotka asiakas omatoimisesti hoitaa. Ja posti heikentää palveluitaan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kyse on ns. päiväpostista, ei sanomalehtien jakelusta, mutta saatanpa olla väärässä. Jonkun ajan päästä jaetaan postia vain kerran viikossa ja sitten siirrytäänkin suuriin yhteisiin postilaatikoihin, jollaisia oli lapsuudessani kylillä. Ja laatikko sijoitetaan tietenkin kuntakeskustaan ja siirretään vähän ajan kuluttua naapurikuntaan tai kaupunkiin kuten pian muutkin palvelut. Näin maaseutu autioituu ja taajamat täyttyvät, kuten poliitikot kabineteissaan haaveilevatkin. Pian elämme kuin sata vuotta sitten, lähes ilman palveluita, erona vain se, että silloin suurempi osa väestöstä asui maalla, ihan täällä syrjäseuduillakin. Kohta ollaan tuontielintarvikkeiden varassa, kun maaseutu on tyhjentynyt.
Kuriiripalvelut toimivat jos jotain pitää lähetää paikasta toiseen. Älkää maksattako muilla yrityksenne kuluja.