Lue keskustelun säännöt.
Sieluista, silmiin katsomisesta ja muusta hömpästä
03.08.2016 |
Mitäs mammat tästä olette mieltä? Kirjoitin tämän tuonne yliluonnollisten tapahtumien ketjuunkin.
Näen erästä miestä pari kertaa vuodessa töiden merkeissä. Hän on oikein mukava ja miellyttävä ja meillä riittää aina yhteistä juttua ja naurua. Olemme molemmat tahoillamme naimisissa, enkä koe häntä seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnostavana. Ihmisenä hän on kertakaikkisen ihana ja tulemme loistavasti aina toimeen.
Kerran kun olimme taas päässeet juttusille, sanoin hänelle että sinä olet upea ihminen ja kanssasi on aina niin mukava vaihtaa kuulumisia. Sinä hetkenä silmämme lukittuivat kiinni, tunsin kuinka hänen silmänsä oikein imaisivat oman katseeni, enkä päässyt hänen silmistään irti. Se oli pelottavaa. Näin ensin syvällä hänen silmissään maailmankaikkeuden. Se oli spiraalimainen. Sen jälkeen näin tuon miehen sielun, jonka sisällä näin hetken kuluttua oman sieluni. En muista siitä oikein muuta kuin että sielut olivat kauniita. Tässä vaiheessa säikähdin ihan tosissaan ja sanoin monta kertaa ääneen että päästä irti, päästä irti, mutta en saanut liikutettua silmiäni. Kun sain väkisin katseeni riuhtaistua irti, mies toisteli vaan että rauhoitu, rauhoitu. Lähdimme omille teillemme saman tien, eikä asiaan ole sen koomin palattu.
Olen nähnyt häntä sen jälkeenkin, mutta emme ole ottaneet tapausta puheeksi. En edes halua puhua siitä, mutta kiinnostaisi kyllä tietää että mitä helvettiä siinä oikein tapahtui. Vielä seuraavana päivänäkin oloni oli täysin ontto, olin jotenkin ihan täysin tyhjä sisältä.
Miehen kokemusta en tiedä, en tiedä näkikö hän minun silmistäni yhtään mitään. Ehkä luuli, että minä olen häneen rakastunut ja muuten vaan tuijottelen silmiin ihastuneena.
Loppuun tiedoksi, että olen ihan tavallinen 40v äiti-ihminen, en uskovainen enkä muutenkaan hurahtanut tai latvasta laho :) En myöskään aio ikipäivänä mennä kyselemään mieheltä, että näkikö hänkin minun sieluuni asti :D
Kommentit (27)
Muuttiko tämä kohtaaminen sua mitenkään tapahtuman jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse aluksi sitä mieltä, että minut on joko huumattu tai hypnotisoitu. En kyllä tiedä miten.
AP
Vierailija kirjoitti:
Muuttiko tämä kohtaaminen sua mitenkään tapahtuman jälkeen?
Nyt kun kysyt, niin itse asiassa muutti. Olen löytänyt uudelleen jo unohtuneen tavan ilmaista itseäni ja tunnen saaneeni tästä tapauksesta siihen lisää voimaa ja sielukkuutta.
AP
Miltä sielut näyttivät? olivatko ihmisen näköisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttiko tämä kohtaaminen sua mitenkään tapahtuman jälkeen?
Nyt kun kysyt, niin itse asiassa muutti. Olen löytänyt uudelleen jo unohtuneen tavan ilmaista itseäni ja tunnen saaneeni tästä tapauksesta siihen lisää voimaa ja sielukkuutta.
AP
Niin ajattelinkin.
On mielenkiintoista miten nämä asiat kenellekin näytetään.
Itse olen nähnyt valtavan pimeyden toisen ihmisen silmissä, joka meinasi hukuttaa minut. Sienillä taas pääsin kurkistamaan tuollaiseen spiraalimaiseen/hologrammimaailmankaikkeuteen.
Minulla on ollut monia hyviä parisuhteita ja rakkautta elämässäni paljon. Olin kuitenkin aina pitänyt kaikkea sielunkumppanuus - keskustelua hömppänä, kunnes sitten noin 1,5v sitten tapasin miehen, jonka kanssa outo sielunkumppanuus olo tuli heti. Ja on ollut siitä asti. Eikä mene pois, vaikka kuinka olen yrittänyt. Kun katsomme toisiamme, on kuin olisimme tunteneet aina. Kun juttelemme, täydennämme toistemme lauseita. Joskus hän sanoo asioita, jotka juuri olin ajatellut. Joskus minä sanon asioita, ja hän näyttää siltä kun olisi juuri ajatellut samaa. Hän nimesi lapsensa nimellä, jonka olin ajatellut antavani joskus omalle lapselleni. vaikka siis en ole koskaan tätä kertonut kenellekään. Hullu sattuma, eikö? Ei ole mikään yleisin nimi. Niin ja siis tosiaan, meistä ei tule koskaan paria, koska hän on jo mennyt naimisiin ja hänellä on lapsi. Eli surkuhupaisaa kyllä, kun tapaan sielunkumppanini, hän onkin jo naimisissa. No, onneksi tyydyttävän suhteen voi saada ilman sielunkumppanuuttakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miltä sielut näyttivät? olivatko ihmisen näköisiä?
Ei mitään hajua miltä ne sielut näyttivät. Eivät miltään. Se oli ennemminkin kokemista ja aistimista kuin näkemistä. En todellakaan ollut järjissäni tuossa hetkessä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä koit hengellisen kokemuksen, joka koski ihmisen ja maailmankaikkeuden todellista, ei-aineellista olemusta. En usko että miehellä, jonka silmiin katsoessa sen koit oli sinänsä asian kanssa muuta tekemistä, kuin että jotenkin menit tilanteessa sopivaan mielentilaan, jossa yleensä sellaisen näkemisen peittävä ego väistyi ja näit ilman hetken kaiken ilman suodattimia.
Minä muistan että ennen kuin olin varsinaisesti kokenut pysyvämpää hengellistä muutosta, niin usein katselin erilaisten eläinten silmiin ulkona kävellessäni, koska esim. lehmän tai hevosen silmiin katselu aiheutti minulla usein sellaisen idässä kutsutun "satori"-elämyksen, jossa juurikin kokee aivan toisen maailman, hengellisin aistein, ei fyysisin.
Tuo on hieno kokemus ja yleensä (jos kokija vähänkään haluaa, eikä säikähdä hulluuta niin että torjuu asian) johtaa polulle, jossa ajallaan henkiset ja hengelliset kokemukset yleistyvät ja lopulta uusi näkemisen taso tulee pysyväksi olotilaksi, niin että siinä missä alunperin tavallinen ihmisten aistikokeminen on normi ja satori kiinnostava muuntunut tietoisuudentila, lopulta hengellisin aistein näkeminen on normi ja ihmisten muotojen maailma vain kuin varjo- tai unikuva jonka tosin näkee, mutta joka ei ole niin kovin tärkeä syvemmän todellisuuden rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä 102, miten sinä pääsit tällä tiellä eteenpäin henkisessä muutoksessasi niin että satori-tilasta tuli pysyvämpi? Minulla on sellaisia nykyään usein, mutta toivoisin kehittyväni tästä. Näen egon olevan täysi hullu ja haluaisin siitä useammin eroon.
Saattoihan se olla jokin suggessiivinen tila
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja oletko kristitty mystikko, ollaan sun kanssa puhuttu täällä ennenkin mm. valaistumisesta
kukavaan kirjoitti:
ja oletko kristitty mystikko, ollaan sun kanssa puhuttu täällä ennenkin mm. valaistumisesta
Olen, minulla on jonkin aikaa ollut tämä rekisteröity nimimerkki jolla kirjoitan aina jos tänne kirjoitan.
Jokainen joka on kokenut satorin, on kokenut aivan uuden tietoisuuden tason kosketuksen, jotain hänessä on herännyt, ja se kyllä vetää häntä ihan itsekseen kohti tavoitettaan. Ei tarvitse muuta kuin haluta sitä, kuten sinä teetkin. Ja sitten tehdä niin kuin sisäiset impulssit kehottavat. Jos ne kehottavat meditoimaan, niin meditoi. Jos ne kehottavat etsimään henkistä tai hengellistä luettavaa, lue - tulet huomaamaan, että ihmeellisellä tavalla käsiin osuu kirjoja, joissa on juuri sellaisia asioita joita kaipasitkin, kun vain annat "vaiston" valita mitä ja milloin luet. Jos koet halua mennä johonkin ryhmään tai seurakuntaan, niin mene. Mutta oma sisäisyys on aina paras opas, sillä tie on yksilöllinen itse kullakin.
Ainoa mikä on kaikille yhteistä on, että mielen hiljaisuutta kannattaa harrastaa, koska siinä ne sisäiset impulssit, jotka vetävät oikeaan suuntaan, havaitsee paremmin kuin jos koko ajan menee maailmassa ympäriinsä, aivot tämän maailman asioita täynnä. Lopulta sitä huomaa, että se hiljaisuus, joka ensin oli jopa ehkä vähän pitkästyttävää (mielen ja egon tulkinta), onkin jotain muuta kuin tylsä tyhjä tila, pelkkä merkityksetön tausta ajatuksille ja aistimuksille - että se onkin kaiken olevaisen alkulähde ja se mihin kaikki katoaa, että se tietoisuuden tila onkin paitsi se mitä Jumalaksi kutsutaan, myös oma syvin olemus.
Kiitos. Laitoinkin sinut seurantaan. :)
Minulla ego meni rikki kuukausia sitten ja siitä lähtien olen ollut aika syvällä yössä ja joutunut näkemään joka ikisen valheen ja illuusioni ja virheeni. Tämä aika on ollut hyvin mustaa ja raskasta mutta vastapainona välillä tulee niitä hyvin kirkkaita hetkiä.
kukavaan kirjoitti:
Minulla on sellaisia nykyään usein, mutta toivoisin kehittyväni tästä. Näen egon olevan täysi hullu ja haluaisin siitä useammin eroon.
Tästä vielä. Älä halveksi egoa. Itse opin tämän asian aikanaan hiljaisuuden rukouksessa. Olin jo ajat sitten oppinut näkemään läpi esim. ihmisten näennäisestä pahuudesta tai alennustilasta, ja sanomaan heistäkin kuten äiti Teresa: "Kristus vaikeassa valepuvussa" - Jumalan lapsi joka ei vielä tiedä mikä on, enkeli joka luulee olevansa hirviö ja siksi käyttäytyy kuin hirviö. Mutta minä olin edelleen kauhean ankara omalle luonnolliselle mielelleni, jota pilkkasin Raamatun termein "lihan mieleksi" ja jonka yritin kerta kaikkiaan nujertaa niin että olisi pelkkä hiljaisuus, pelkkä hengellinen näkeminen. Jokainen ajatus joka tuli mieleeni oli minusta puute ja virhe, epätäydellisyyden osoitus, egon inhottava ilmenemä.
Kunnes kerran kun hiljennyin, hiljaisuudesta syntyi ajatuksia ja assosiaatioita. "Älkää tehkö pahalle vastarintaa", "jos sinä voit nähdä pahantekijänkin jumalallisen perusolemuksen, niin miten voi olla, ettet näe omien ajatustesi jumalallista perusolemusta niiden hetkellisen muodon läpi". Näin myös mielikuvan, jossa minulla oli kaunis, vahva hevonen, mutta minä olin sille kamalan julma, minä piiskasin ja ruoskin ja alistin sitä, niin että siitä oli ihan omasta syystäni tullut säikky ja peloissaan ilkeä. Minä ymmärsin heti, että sekä mielikuva että sanat koskivat sitä miten kohtelin egoani. Luonnollisen mielen kuuluu tosin olla palvelija eikä herra, mutta ei sitä saa nujertaa eikä hävittää. Se on oikein hyvä palvelija, kun syvempi osa itseä antaa sille tehtävät kohdellen sitä lempeydellä. Ihmisten tietoisuuden tasolla eläminen ei ole edes mahdollista ilman ajattelevaa mieltä ja egoa, joten ei ole mitään järkeä tavoitella sellaista. Ja kuten eläimet, myös mieli käyttäytyy parhaiten kun sitä kohtelee lempeydellä ja hyvällä, ei pakolla ja vihalla. Vastustamalla ja vihaamalla egoa vain vahvistaa sitä ja tekee siitä entistä ilkeämmän.
Kaikki todellinen on tosin muulla tasolla kuin mitä mieli ja aistit käsittelee, mutta ihmisen tietoisuuden tasolla asiat menevät niin, että mielen ja aistien pitää tulkita hengelliset "impulssit" ihmisolennon ymmärtämään muotoon: ajatuksiksi, aistimuksiksi, mielikuviksi, fyysisiksi objekteiksi. Siinä ei ole mitään vikaa, eikä sitä ole syytä vastustaa. Se ei edes estä näkemästä perimmäistä todellisuutta, koska sen voi nähdä muin kuin ruumiin aistein taustalla, kaiken lähteenä ja perusolemuksena samaan aikaan kun näkee aisteilla tai ajattelee mielellä.
kukavaan kirjoitti:
Kiitos. Laitoinkin sinut seurantaan. :)
Minulla ego meni rikki kuukausia sitten ja siitä lähtien olen ollut aika syvällä yössä ja joutunut näkemään joka ikisen valheen ja illuusioni ja virheeni. Tämä aika on ollut hyvin mustaa ja raskasta mutta vastapainona välillä tulee niitä hyvin kirkkaita hetkiä.
Odotapa kun näet, että koko maailma on illuusio, sitten vasta hauskuus alkaa ;) Eivät ole helppoja prosesseja nämä aina, varsinkin kun nykyaikana on niin vähän ymmärrystä ja tukea niille, joten useimmat joutuvat kulkemaan niistä läpi peläten olevansa tulossa hulluksi, kuolemassa jne, edes näkemättä mitään hyvää lopputulosta mihin se tie voisi johtaa.
Mun psykoosi alkoi lähes samalla tavalla.