Lue keskustelun säännöt.
Erotellaanko perheessänne tai vanhemmillanne tiukasti kenen ostamat ruoat
Tuntuu jotenkin oudolta, kun mies erottelee että tämä on hänen juusto ja voi ja jauhot, ja jos käytän niitä, ne pitää korvata, samoin kotona käydessäni erotetaan mikä on kenenkin, ärsyttää se ainainen tämä on teidän,- tämä on meidän erottelu.
Ei silti , en käytä muiden tavaroita lupaa kysymättä , mutta ärsyttää sellainen jo valmiiksi erottelu, että tämä on teidän voi ja tämä meidän.
Kommentit (560)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!
Päätin tehdä omenapiirakan ja reseptissä pyydettiin kolmea omenaa. Ostin viisi (en kahtatoista), koska kauppa ei ole meilläkään lähellä ja 1. ehkä reseptin kirjoittajalla oli isompia omppuja, 2. ehkä haluan piirakkaani enemmän omenaa, 3. ehkä minulle osuu viallinen omena, 4. ehkä joku haluaa syödä omenan.
Piirakkaan meni kuin menikin tasan kolme omenaa. Ilmoitin perheelle, että omppuja jäi pari, syökää pois vaan. Molemmat menivät, mutta olisin itsekin ollut valmis ottamaan vastuun ja syömään ne itse, jos kukaan ei olisi huolinut niitä.
Miksi uskot, että pitää ostaa joko 3 tai 12 banaania? Järkeäkin voi käyttää, osta järkevä määrä. Tunnet perheesi ja tiedät, että Marjukka inhoaa banaaneja mutta Pertille saattaisi maistua, joten ehkä ostat Pertille pari ylimääräistä. Jos ei maistukaan, niin parista banaanista ei ole vaikea hankkiutua yksinään eroon.
Miksi ihmeessä ostaisin banaaneja vain siksi, että joku ehkä haluaa niitä syödä? Jos joku kaipaa hedelmiä, niin tuossa on puutarhassa 3 omenapuuta niitä täynnä, ottaa sieltä ylimääräiset herkkunsa tai menee vaikka mustikkaan. Parista banaanista pääsee äkkiä eroon ja se näkyy monen palstamamman vyötäröllä. Syödään, kun muuten ruoka pilaantuu eli äiti toimii eräänlaisena jätemyllynä.
Ja 12 banaania pitäisi ostaa siksi, että tuskinpa 3 lasta yhteen banaaniin tyytyisi ja jos ei ole banaaneja, niin mitä ihmettä ne lapset välipalaksi saisi. Pitäisikö niiden tyytyä nimenomaan välipalaksi hankittuihin elintarvikkeisiin vain siksi, että olen etukäteen ne miettinyt.
Siis miten voi olla noin hankalaa! Määräätkö sinä etukäteen jokaisen hedelmän, jugurtin tai muun pikkujutun joka teillä saadaan syödä. Jestas sentään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häh? Enpä ole tuollaisesta kuullut, edes niillä kavereilla joiden parisuhteessa on erilliset rahat. Meillä voi olla jotain korvamerkattuja extroja (esim ostan itselleni suklaapatukan illaksi ja kiellän miestäni napostelemasta sitä päivän aikana) mutta kyllähän kaikki ruoka tuolla kaapissa on yhteistä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.
Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.
Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.
Ihan kipeää touhua.
Siis mitä? Olen kuullut eräässä lahkossa näin olevan. Siellä jopa lukitaan kaappi. Lapsilisät menevät uusien autojen vaihtoon jne. Onko muualla sama tapa. Ei vaikuta tasapainoiselta yhteiselolta.
Tiedoksenne, että ketju on vuodelta 2016.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole muuta yhteistä kuin minun ostamat jutut. Mies on kasvatettu pitämään tiukasti kiinni joka sentistä ja on sen ansiosta saanutkin kerrytettyä omaisuuttaan. Hän uskoo voivansa jatkaa loputtomiin samalla tyylillä. Itselläni on suurpiirteinen tyyli ja hän on päättänyt laskea sen varaan.
Perheellinen miespuolinen tuttuni puolestaan ei voi ostaa mitään vaimonsa tietämättä koska heillä vaimo valvoo rahankäyttöä vaikka kumpikin ansaitsee. Ymmärtäisin jos siihen olisi jokin painava syy mutta mitään sellaista syytä heillä ei ole.
Anteliaisuuteni vuoksi jään lähes kaikkien kanssa tappiolle. Tämä kaukainen tuttavamieskään ei voi tarjota minulle lounasta omalla vuorollaan, noin kerran viidessä vuodessa, koska hän antaa vaimonsa valvoa rahankäyttöään pilkuntarkasti. Ei se minua haittaa, mutta tuntuu epäterveeltä sekin.
Ei todellakaan erotella ruokia sen mukaan kuka on ostanut.
Vain gluteenittomat ruoat erotellaan muista, niille on oma kaappi. Mutta niitäkin saavat kaikki syödä - kunhan eivät viimeistä murua myöten tyhjennä. Yksi perheenjäsen pystyy syömään vain gluteenitonta ja hänelle täytyy tietenkin aina löytyä kaapista jotain mitä voi syödä.
Tunnen kuitenkin pariskuntia, perheellisiäkin, joilla on "omat hyllyt" jääkaapissa ja ruokakaapissa. Yhdellä pariskunnalle on jopa omat astiat.
Ilmeisesti he kokevat sen tavan hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ihan varma oliko lapsuudenkodissani tällaista "erottelua", mutta aika vahvana siellä eli ajatus, ettei asioita saanut ottaa ilman lupaa. Siis tyyliin koulun jälkeen sai syödä kyllä leipää tms. välipalaksi, mutta esim. pakastimesta ei saanut ottaa jäätelöä omin lupinensa.
Olinkin todella yllättynyt, kun poikaystäväni vanhemmilla kaikki ruoka on ns. vapaata riistaa. Kaikki herkut, jäätelöt, pullat, karkit, ym.ym, sinne vaan valitsemaan. Meille ostettiin vaikka pullaa vain ja ainoastaan jotain tarkoitusta varten, oli vieraita tulossa tai jotain vastaavaa. Mutta poikaystäväni perheessä ostetaan esim. irtojäätelöitä (siis puikkoja ja tuutteja) erilaisia paljon kerralla, ja sitten niitä saa jokainen syödä kun huvittaa. Minulle on todella, todella vaikea suhtautua tähän, koska se ajatus, että "muillekin pitää jäädä" on niin vahvana selkärangassa.
Vierailija kirjoitti:
Talousasioista ei tarvitse vääntää, kun järjestää ne fiksusti alun perinkin. Esim. näin: on perustettu yhteinen tili ja hankittu molemmille siihen pankkilortit. Kumpikin tallettaa automaattisesti toistuvalla maksulla sille joka kuun alussa sovitun osuuden tuloistaan.
Ja it's magic - lopputuloksena kumpikin maksaa tulojensa suhteessa pariskunnan / perheen menoista. Meillä yhteiseltä taloustililtä maksetaan myös asumisen laskut ja lasten tarvitsemat hankinnat sekä asuntolainan lyhennys.
Kummallakin on myös oma tili, jolta voi maksaa omia vaatehankintoja ja harrastusjuttuja. Ja toki erityistilanteessa, jos vaikka toinen menettää tuloja hoitaessaan lapsia kotona, toinen maksaa myös tulontasausta.
Noin mekin alun perin sovimme mutta toinen ei suostunutkaan toimimaan niin, mikä paljastui liian myöhään. En ehtinyt enää alkaa vängätä, ja nyt se toinen on siinä käsityksessä ettei haittaa koska yhteiselo jatkui erimielisyydestä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli lapsuudenkodissa noin. Tietyt jutut oli isän ja niihin ei muut saaneet koskea. Isä saattoi hakea vain itselleen pitsan tai ostaa vain itselleen jätskiä. Yleisesti äiti maksoi kaikki ruokaostokset ja isä sitten vaan nuo omat juttunsa ja muuten isä söi äidin tekemiä ruokia ja elintarvikkeita. Isä söi myös välillä meille lapsille esim. aamiaistarpeiksi varattuja juttuja vaikka yleensä ei niitä syönyt ja siksi niitä oli varattu vain lapsille, joten välillä oli tilanteita, että niitä ei riittänytkään meille lapsille kuin ihan vähän. Äiti alkoi jossain kohtaan piilottamaan meitä lapsia varten ruokaa...
Vierailija kirjoitti:
Ei koske minun perhettäni, olen vaan uullut että uusperheissä (varsinkin naiset) ei tykkää kun bonuslapsi syö. Aina se syö liikaa koska ruoan on hankkinut ja tehnyt uusio-äiti. Omat lapset (ja yhteiset) saa syödä napansa täyteen. En minäkään kattos että bonuslapsi vetää toista lihapiirakkaa kun jokaiselle on yksi. Ylimääräisen söisi kyllä oma lapsi jos maistuisi tai söisin itse. En kyllä ketään bonuslasta ottaisikaan!
Näköjään koskee juuri sinua - loppuviestissäsihän myönnät että nimenomaan näin toimisit itse jos sinulla olisi uusioperhe. Minä olen uusioperheen äiti enkä ainakaan omalta osaltani allekirjoita ollenkaan viestiäsi. Kyllä, oma lapseni on minulle rakkaampi kuin bonuslapset - tämä lienee luonnollista - mutta juuri siksi keskitynkin oikein tietoisesti siihen, että kohtelen kaikkia lapsiamme tasapuolisesti. Ruoan rajoittaminen bonislapselta ja antaminen nenän edestä omalle kuulostaa todella myrkylliseltä ja sairaalta. Jos meillä olisi tuo tilanne, että lihapiirakkaa yksi ylimääräinen, niin se siivutettaisiin tasan kaikkien halukkaiden kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo banaanihomma on aivan käsittämätön. Jos mä leipoisin jotain, mihin nyt menee esimerkiksi niitä banaaneja, niin laitan sen verran erikseen niitä mitä tarvitsee leipomiseen ja loput hedelmäkulhoon kaikkien saataville. Miten elämästä voikin tehdä noin vaikeeta?!
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma oliko lapsuudenkodissani tällaista "erottelua", mutta aika vahvana siellä eli ajatus, ettei asioita saanut ottaa ilman lupaa. Siis tyyliin koulun jälkeen sai syödä kyllä leipää tms. välipalaksi, mutta esim. pakastimesta ei saanut ottaa jäätelöä omin lupinensa.
Olinkin todella yllättynyt, kun poikaystäväni vanhemmilla kaikki ruoka on ns. vapaata riistaa. Kaikki herkut, jäätelöt, pullat, karkit, ym.ym, sinne vaan valitsemaan. Meille ostettiin vaikka pullaa vain ja ainoastaan jotain tarkoitusta varten, oli vieraita tulossa tai jotain vastaavaa. Mutta poikaystäväni perheessä ostetaan esim. irtojäätelöitä (siis puikkoja ja tuutteja) erilaisia paljon kerralla, ja sitten niitä saa jokainen syödä kun huvittaa. Minulle on todella, todella vaikea suhtautua tähän, koska se ajatus, että "muillekin pitää jäädä" on niin vahvana selkärangassa.
Meillä oli lapsuudenkodissa myös näin, että välipalaa ja ruokaa sai ottaa kaapista vapaasti, mutta herkkuihin eli jätskiin, pullaan jne. kysyttiin lupa. Mun mielestä se oli ihan toimiva tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma oliko lapsuudenkodissani tällaista "erottelua", mutta aika vahvana siellä eli ajatus, ettei asioita saanut ottaa ilman lupaa. Siis tyyliin koulun jälkeen sai syödä kyllä leipää tms. välipalaksi, mutta esim. pakastimesta ei saanut ottaa jäätelöä omin lupinensa.
Olinkin todella yllättynyt, kun poikaystäväni vanhemmilla kaikki ruoka on ns. vapaata riistaa. Kaikki herkut, jäätelöt, pullat, karkit, ym.ym, sinne vaan valitsemaan. Meille ostettiin vaikka pullaa vain ja ainoastaan jotain tarkoitusta varten, oli vieraita tulossa tai jotain vastaavaa. Mutta poikaystäväni perheessä ostetaan esim. irtojäätelöitä (siis puikkoja ja tuutteja) erilaisia paljon kerralla, ja sitten niitä saa jokainen syödä kun huvittaa. Minulle on todella, todella vaikea suhtautua tähän, koska se ajatus, että "muillekin pitää jäädä" on niin vahvana selkärangassa.
Meillä oli lapsuudenkodissa myös näin, että välipalaa ja ruokaa sai ottaa kaapista vapaasti, mutta herkkuihin eli jätskiin, pullaan jne. kysyttiin lupa. Mun mielestä se oli ihan toimiva tapa.
Meillä oli lapsuudenkodissa niin, etten tykännyt pullasta ja jätskistä. Näön vuoksi yritin joskus syödä niitä. Jokin makea kermainen herkku jossain kylässä sai minut oksentamaan heti haukatessa, koska se oli minusta niin ällöä.
Vierailija kirjoitti:
Ei koske minun perhettäni, olen vaan uullut että uusperheissä (varsinkin naiset) ei tykkää kun bonuslapsi syö. Aina se syö liikaa koska ruoan on hankkinut ja tehnyt uusio-äiti. Omat lapset (ja yhteiset) saa syödä napansa täyteen. En minäkään kattos että bonuslapsi vetää toista lihapiirakkaa kun jokaiselle on yksi. Ylimääräisen söisi kyllä oma lapsi jos maistuisi tai söisin itse. En kyllä ketään bonuslasta ottaisikaan!
Luojalle kiitos että et ottaisi ikinä bonuslapsia. Pidä se päätös, tiukasti, please.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma oliko lapsuudenkodissani tällaista "erottelua", mutta aika vahvana siellä eli ajatus, ettei asioita saanut ottaa ilman lupaa. Siis tyyliin koulun jälkeen sai syödä kyllä leipää tms. välipalaksi, mutta esim. pakastimesta ei saanut ottaa jäätelöä omin lupinensa.
Olinkin todella yllättynyt, kun poikaystäväni vanhemmilla kaikki ruoka on ns. vapaata riistaa. Kaikki herkut, jäätelöt, pullat, karkit, ym.ym, sinne vaan valitsemaan. Meille ostettiin vaikka pullaa vain ja ainoastaan jotain tarkoitusta varten, oli vieraita tulossa tai jotain vastaavaa. Mutta poikaystäväni perheessä ostetaan esim. irtojäätelöitä (siis puikkoja ja tuutteja) erilaisia paljon kerralla, ja sitten niitä saa jokainen syödä kun huvittaa. Minulle on todella, todella vaikea suhtautua tähän, koska se ajatus, että "muillekin pitää jäädä" on niin vahvana selkärangassa.
Meillä oli lapsuudenkodissa myös näin, että välipalaa ja ruokaa sai ottaa kaapista vapaasti, mutta herkkuihin eli jätskiin, pullaan jne. kysyttiin lupa. Mun mielestä se oli ihan toimiva tapa.
Meillä oli lapsuudenkodissa niin, etten tykännyt pullasta ja jätskistä. Näön vuoksi yritin joskus syödä niitä. Jokin makea kermainen herkku jossain kylässä sai minut oksentamaan heti haukatessa, koska se oli minusta niin ällöä.
Oletko omassa kodissa tykännyt pullasta ja jätskistä vai rajoittuiko tämä tykkäämättömyys vain lapsuudenkotiin. Vielä herkut oksettavat? Maistuuko viina näin aikuisiällä kuitenkin?
Joskus joo. Meitä on siis 2, mä ja mies.
Mies ostaa itse esim. leivänpäälliset (itse laitan leivälle vaan voita) ja mä taas ostan esim. soijajugurttia, jota mies ei syö koskaan. Lisäksi yleensä molemmat ostaa omat herkut, mihin ei toinen saa koskea ilman lupaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan varma oliko lapsuudenkodissani tällaista "erottelua", mutta aika vahvana siellä eli ajatus, ettei asioita saanut ottaa ilman lupaa. Siis tyyliin koulun jälkeen sai syödä kyllä leipää tms. välipalaksi, mutta esim. pakastimesta ei saanut ottaa jäätelöä omin lupinensa.
Olinkin todella yllättynyt, kun poikaystäväni vanhemmilla kaikki ruoka on ns. vapaata riistaa. Kaikki herkut, jäätelöt, pullat, karkit, ym.ym, sinne vaan valitsemaan. Meille ostettiin vaikka pullaa vain ja ainoastaan jotain tarkoitusta varten, oli vieraita tulossa tai jotain vastaavaa. Mutta poikaystäväni perheessä ostetaan esim. irtojäätelöitä (siis puikkoja ja tuutteja) erilaisia paljon kerralla, ja sitten niitä saa jokainen syödä kun huvittaa. Minulle on todella, todella vaikea suhtautua tähän, koska se ajatus, että "muillekin pitää jäädä" on niin vahvana selkärangassa.
Meillä oli lapsuudenkodissa myös näin, että välipalaa ja ruokaa sai ottaa kaapista vapaasti, mutta herkkuihin eli jätskiin, pullaan jne. kysyttiin lupa. Mun mielestä se oli ihan toimiva tapa.
Meillä oli lapsuudenkodissa niin, etten tykännyt pullasta ja jätskistä. Näön vuoksi yritin joskus syödä niitä. Jokin makea kermainen herkku jossain kylässä sai minut oksentamaan heti haukatessa, koska se oli minusta niin ällöä.
Oletko omassa kodissa tykännyt pullasta ja jätskistä vai rajoittuiko tämä tykkäämättömyys vain lapsuudenkotiin. Vielä herkut oksettavat? Maistuuko viina näin aikuisiällä kuitenkin?
En edelleenkään pidä. Niistä kaikkein oksettavimmista jutuista en osaa sanoa, en ole maistanut uudelleen. Viina ei maistu senkään vertaa, joskus yksi lasillinen viiniä.
Talousasioista ei tarvitse vääntää, kun järjestää ne fiksusti alun perinkin. Esim. näin: on perustettu yhteinen tili ja hankittu molemmille siihen pankkilortit. Kumpikin tallettaa automaattisesti toistuvalla maksulla sille joka kuun alussa sovitun osuuden tuloistaan.
Ja it's magic - lopputuloksena kumpikin maksaa tulojensa suhteessa pariskunnan / perheen menoista. Meillä yhteiseltä taloustililtä maksetaan myös asumisen laskut ja lasten tarvitsemat hankinnat sekä asuntolainan lyhennys.
Kummallakin on myös oma tili, jolta voi maksaa omia vaatehankintoja ja harrastusjuttuja. Ja toki erityistilanteessa, jos vaikka toinen menettää tuloja hoitaessaan lapsia kotona, toinen maksaa myös tulontasausta.