Erotellaanko perheessänne tai vanhemmillanne tiukasti kenen ostamat ruoat

Banaaneja voi myös pakastaa. Pilkkoo vaikka valmiiksi rasiaan ja käyttää smoothieen.

(Hiljainen kiitosrukous äiti maailmalle siitä, että lähin kauppa on samassa korttelissa, rahaa on niin paljon, että banaaneja ei tarvitse laskea ja osataan käyttää tervettä järkeä)

up

Meillä on iso uusperhe, ja ei olla koskaan eroteltu keneltäkään mitään. Mieheni syö varmaan kaksi kolme kertaa enemmän kuin minä, ja kun on monta lasta, niin joku syö vähän ja joku paljon ja muut siltä väliltä. 

Käydään kaupassa 2-3 kertaa viikossa. Ostetaan kaappiin aina ruoka-ainekset, eikä niitä sieltä kukaan syö, kyllä kaikki ymmärtävät, että jos jääkaapissa on jauhelihaa tai kanankoipia, ne ovat jotain ruokaa varten. Mutta jos ostan lasagneen vaikka juustoa ja maitoa, niin kyllä sitä ottaa saa, ei se ole korvamerkitty, ostan valmiiksi jo enemmän, koska niitä menee joka päivä muutenkin. Banaaneja meillä ei juurikaan kukaan syö, mutta voisin kuvitella, että jos niitä muutama kappale ilmestyisi, joku saattaisi hyvinkin ajatella, että kappas maistanpa pitkästä aikaa. Jos ne nyt kuitenkin olisivat juuri siihen kakkuun tarkoitettu, pistän jääkaapissa pussin kiinni ja laitan lapun päälle, että Pirjo-tädin kakkua varten. Aika harvoin kuitenkin on jotain sellaista, mitä ei saisi ottaa tai tulisi otettua, vaikka se olisi johonkin muuhun. Jotenkin meillä kai teiniväki ymmärtää sanomattakin, että jos meillä on pussi katkarapuja tai jokin erikoinen juusto, se todennäköisesti on johonkin tarkoitukseen, ja kysyvätkin, onko se jotain erityistä varten. Leipää, juustoa, hedelmiä ja vihanneksia, yms. saa syödä ihan miten paljon vaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on iso uusperhe, ja ei olla koskaan eroteltu keneltäkään mitään. Mieheni syö varmaan kaksi kolme kertaa enemmän kuin minä, ja kun on monta lasta, niin joku syö vähän ja joku paljon ja muut siltä väliltä. 

Käydään kaupassa 2-3 kertaa viikossa. Ostetaan kaappiin aina ruoka-ainekset, eikä niitä sieltä kukaan syö, kyllä kaikki ymmärtävät, että jos jääkaapissa on jauhelihaa tai kanankoipia, ne ovat jotain ruokaa varten. Mutta jos ostan lasagneen vaikka juustoa ja maitoa, niin kyllä sitä ottaa saa, ei se ole korvamerkitty, ostan valmiiksi jo enemmän, koska niitä menee joka päivä muutenkin. Banaaneja meillä ei juurikaan kukaan syö, mutta voisin kuvitella, että jos niitä muutama kappale ilmestyisi, joku saattaisi hyvinkin ajatella, että kappas maistanpa pitkästä aikaa. Jos ne nyt kuitenkin olisivat juuri siihen kakkuun tarkoitettu, pistän jääkaapissa pussin kiinni ja laitan lapun päälle, että Pirjo-tädin kakkua varten. Aika harvoin kuitenkin on jotain sellaista, mitä ei saisi ottaa tai tulisi otettua, vaikka se olisi johonkin muuhun. Jotenkin meillä kai teiniväki ymmärtää sanomattakin, että jos meillä on pussi katkarapuja tai jokin erikoinen juusto, se todennäköisesti on johonkin tarkoitukseen, ja kysyvätkin, onko se jotain erityistä varten. Leipää, juustoa, hedelmiä ja vihanneksia, yms. saa syödä ihan miten paljon vaan.

En syö banaaneita. Ei kai niitä jääkaappiin laiteta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on iso uusperhe, ja ei olla koskaan eroteltu keneltäkään mitään. Mieheni syö varmaan kaksi kolme kertaa enemmän kuin minä, ja kun on monta lasta, niin joku syö vähän ja joku paljon ja muut siltä väliltä. 

Käydään kaupassa 2-3 kertaa viikossa. Ostetaan kaappiin aina ruoka-ainekset, eikä niitä sieltä kukaan syö, kyllä kaikki ymmärtävät, että jos jääkaapissa on jauhelihaa tai kanankoipia, ne ovat jotain ruokaa varten. Mutta jos ostan lasagneen vaikka juustoa ja maitoa, niin kyllä sitä ottaa saa, ei se ole korvamerkitty, ostan valmiiksi jo enemmän, koska niitä menee joka päivä muutenkin. Banaaneja meillä ei juurikaan kukaan syö, mutta voisin kuvitella, että jos niitä muutama kappale ilmestyisi, joku saattaisi hyvinkin ajatella, että kappas maistanpa pitkästä aikaa. Jos ne nyt kuitenkin olisivat juuri siihen kakkuun tarkoitettu, pistän jääkaapissa pussin kiinni ja laitan lapun päälle, että Pirjo-tädin kakkua varten. Aika harvoin kuitenkin on jotain sellaista, mitä ei saisi ottaa tai tulisi otettua, vaikka se olisi johonkin muuhun. Jotenkin meillä kai teiniväki ymmärtää sanomattakin, että jos meillä on pussi katkarapuja tai jokin erikoinen juusto, se todennäköisesti on johonkin tarkoitukseen, ja kysyvätkin, onko se jotain erityistä varten. Leipää, juustoa, hedelmiä ja vihanneksia, yms. saa syödä ihan miten paljon vaan.

En syö banaaneita. Ei kai niitä jääkaappiin laiteta?

Voihan ne laittaa. Itsekin laitan aina, jos ne syödään parissa päivässä pois. Säästyy ylikypsiltä banaaneilta, kärpäsiltä ja banaanin löyhkältä. Jos niiden on tarkoitus säilysä pitkään, niin sitten kannattaa pitää huoneenlämmössä.

Kaikki ruoka on mun ostamaa :) Tasataan menot budjetissa, eli mies kyllä maksaa siitä syömästään ruuasta.

Ruokaan tarkoitetut tarvikkeet teininin osaa jättää kaapissa rauhaan ja osaa kysyä jos haluaa tehdä jotain spesiaalia, osaa myös jättää viimeisen maitodesin aamukahvia varten.. Kaikki osaavat ja saavat kirjoittaa ostoslistaan omat tarpeensa

Tää on kyllä paha, en osaa sanoa kumpi järkyttää enemmän ap vai banaanikakku :D 

Ehkä joissain perheissä/parisuhteissa on erillinen excel kunkin henkilön syömille leipäpaloille ja margariininlevityksille. Laskeekohan nää tyypit vessapaperitkin? Ja mites imurointi? Eikös sen pidä ostaa enemmän imurinpusseja kummasta lähtee enemmän hilsettä ja karvoja?

Ja banaanikakku se vasta naurattaakin. Tuntuu vaikealta kuvitella useamman lapsen perhettä jossa jokainen ostaa omat ruokansa ja välipalansa. Ja että se on niin tarkkaan säännösteltyä. Saa nähdä miten lapset toimivat kun pääsevät muuttamaan omilleen. Ostavat kaapit täyteen ruokaa ja nauttivat siitä, että ihan jokaista suupalaa ei ole viikko etukäteen suunniteltu vaan saa syödä sen mukaan miten nälkäinen oikeasti on?

Tää ketju on kyllä kokonaisuudessaan 5/5, oldie, but goldie <3

No en kyllä rupeaisi tuollaiseen erottelu-parisuhteeseen! Eihän siinä tulisi yhteisestä kokkaamisestakaan mitään. On kai teillä kummallakin omat vessapaperit?

No ei todellakaan erotella. Meillä uusperhe jossa nykyään minä, mies ja mun teini. Miehen lapsi muutti jo pois. Eikä ollut koskaan tuollaista lapsuudenkodissakaan tai isovanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei erotella. Asumme kahdestaan puolisoni kanssa, ruoat ostetaan yhdessä; tosin minä taidan olla meidän ns. ruokavastaava, koska pidän asianani tietää mitä meillä jääkaapissa, pakastimissa ja kuivaruokakaapeissa sekä säilykevarastossa on sekä huolehtia siitä että ruoat eivät mene vanhaksi vaan ne käytetään pois. Minäkin inhoan ruokahävikkiä, eikä meillä sellaista juuri olekaan. Tämä perustuu jatkuvaan tietoisuuteen, osittaiseen suunnitteluun, mutta myös kykyyn luoda ja improvisoida.

Vaikka ruokataloudessamme asuu vain kaksi ihmistä, on syöjämäärämme viikottain aikamoinen. Meillä on neljä aikuista lasta, kaikilla on kumppanit ja kahdella vanhimmalla myös lapsia, yhteensä 6 lapsenlasta + 2 bonuslapsenlasta. Koko poppoo asuu kymmenen kilometrin säteellä meiltä, ja saattavat tupsahdella meille erilaisissa kombinaatioissa ja erimoisissa nälkätilanteissa. Hommasta ei tulisi mitään, jos ei olisi kykyä nopeasti keksiä miten loihdin kahdeksalle nälkäiselle aterian pakastimesta ja salaatin siihen vielä tykö... kun oltiin kuviteltu olevamme kahdestaan ja syövämme eilisen jauhelihakeiton jämät ja näkkileipää. Toisaalta viimeiset banaanit, viimeinen rahka ja toissavuotiset viimeiset herukat sekä jätksinjämä kokevat onnellisen loppunsa ipanoiden iltaherkkuna...

Tämän kirjoittaja vaikuttaa mukavalta tyypiltä. Toivon että itse saisin aikanaan olla vastaavassa tilanteessa.

Meillä on yhteinen tili johon molemmat työssäkäyvät laittaa x prosenttia tuloistaan. Sieltä sitten ruokaostokset ja vastikkeet ja lasten menot ja bensat jne yhteiset menot ja laskut. Omalta tilitä omat vaatteet ja muutt ostokset. Ei ole ollut mitään ongelmaa.

Ei, emme harrasta tuollaista. Jopa lapset saattavat joskus ostaa jotain omista rahoistaan ja tarjota koko perheelle (alaikäisiä). 

Minulla on ystävä, jonka perheestä tämä tarina voisi olla. Perheessä isä ja äiti (naimisissa jo kymmeniä vuosia) laskevat sentilleen tasan ihan kaikki laskut puoliksi. Käyvät jokaisen kuitin erikseen läpi varmuuden vuoksi, ettei toinen ole ostanut itselleen jotain herkkua, jota yrittäisi laskuttaa puolisolta. 

Olen joskus ehdottanut heille yhteistä tiliä, jolle laittaisivat yhtä paljon rahaa yhteisiin menoihin, mutta vastaukseksi sain naurua ettei se heillä toimisi. 

Tiedän kuitenkin että ystäväni kärsii tästä järjestelystä. Häntä tämä ahdistaa. Miksi ihmeessä silti pitää suostua moiseen järjettömyyteen? Yhteisiä lapsiakin ja yhteinen elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Banaanikakkutapaus vaikuttaa siltä, että rahat on tosi tiukoilla, kun jokaikinen suupala on etukäteen laskettu eikä ole pelivaraa ostaa esim. 1-2 banaania enemmän siltä varalta, että niitä sattuisikin kakkuun menemään enemmän, kuin reseptissä mainitaan (vrt. omenapiirakkaesimerkki). Parista ylimääräisestä banaanista hirveä kaaos ja sekasorto systeemissä. Tulee mieleen jonkin keskustelun perhe, jossa sai leivälle ottaa vain yhtä päällystä (juustoa tai leikettä), ja kun kylässä oleva lapsen kaveri erehtyi ottamaan molempia, ei ollut enää toiste menemistä.

Entä jos kukaan ei halua syödä niitä ylimääräisiä banaaneja?

Ihminen pysyy varakkaana vain niin, että ei tuhlaa. Ostamalla ylimääräistä ruokaa siltä varalta, että joku sitä haluaa (ei siis tarvitse), saa vuodessa heitettyä hukkaan satoja euroja. Nainen pysyy hoikkana vain niin, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Todella moni nainen on pullea siksi, että säästösyistä syö näitä "ylimääräisiä ruokia", vaikka haluaisi syödä jotain ihan muuta.

Mitä kaikkea muuta kuin ruokaa ostatte ylimääräistä siltä varalta, että joku saattaa haluta sitä? Lakanoita, mattoja, verhoja, lamppuja - kun ei koskaan voi tietää, että jos haluaakin muuta kuin mitä alunperin ajatteli.

Oletko mt-potilas?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

Kuulostaa aika pimeältä touhulta, jos ei oikeasti saa banaaneja syödä eikä perheessä yhdessä sovita mitä tehdään ruuaksi. Sehän on lapsiperheen perus keskusteluaihe?! Toki jos on jaettu ruuanlaittovuorot jotenkin niin ehkä ymmärrän, mutta kai silloinkin voi sanoa jos joku jugurtti, banaani tms on tarkoitettu ruokaan, ei saa ottaa.

Tämä ei nyt liity ihan aiheeseen, mutta kerronpa kuitenkin:

Äitini ja isäpuoleni kotona äiti maksaa KAIKKI (siis ihan kaikki) ostokset ja laskut. Isäpuoli on sairaalloisen pihi ja muutenkin persoonallisuushäiriöinen. Ilmainen ruoka ja asuminen hänelle kyllä kelpaa. En usko, että koko maailmassa on ketään toista ihmistä, joka voi lokkeilla täysin ilmaiseksi osallistumatta itse mihinkään kustannuksiin.

Osti itselleen kuitenkin tuliterän auton, mutta sitä käytetään vain harvoin ja harkiten. Vähintään puolet ajoista ajetaan äitini vanhalla, huonokuntoisella autolla. Tästä esimerkkinä viime kesän helteet. 30 asteen helteellä piti lähteä matkaan äitini autolla, jossa ei ole ilmastointia! Ai että, kun ottaa päähän, mutta en voi tehdä asialle mitään.

Meillä on kans yhteinen tili jonne kumpikin laittaa 60% tuloistaan ja sieltä maksetaan ihan kaikki, myös omat ja lasten jutut. Jos rahat meinaa loppua, kumpikin laittaa saman summan sinne ylimääräistä. Yleensä ei tarvitse. Kaikki ruoka ja herkut on siis vapaasti syötävissä jos niitä on, ainoa mihin kysytään lupa on toisen juomat (esim oluet ja limpparit) jos nyt sattuu laiskottamaan eikä jaksa omia hakea.

Muistan joskus teininä ihmetelleeni yhden sukulaisperheen pojan synttäreillä kun hänen vanhempansa kesken juhlien riitelivät siitä kuka maksaa vieraiden kahvimaidon. Kun naisen sukulaiset ottivat miehen maitopurkista. Sitä ennen mulla ei ollut tullut mieleenkään että joku suostuisi tai jopa haluaisi elää tuollaisessa suhteessa.

Erosivat kyllä myöhemmin, mutta en tiedä oliko rahalla mitään tekemistä asian kanssa.

Joskus on tilanteita joissa on pakko jotain erotella. Jos mä ostan suklaata ja se on yleisesti esillä, niin mä saisin vain kaks palaa per suklaalevy kun muija vetäis muuten kaiken. Lisäks se käyttää levitteitä ja leikkeleitä joille mä oon allerginen, mutta jos mä oon varta vasten ajanu yli 15 km Lidliin asti ostamaan ilmakuivattua kinkkua, ne se haluais vetää siitäkin aina puolet. Ja jos mä ostan paljon, niin sen ostamia ,mitä mä en siis syö, menee sit hävikkiin samaan aikaan ku mulla ei ookaan enää mitään leivän päälle. Ja muutaman kinkkusiivun takia ei sen mielestä kannata kauas lähteä ostoksille. Rasittavaa.

Ei lapsuudenperheessä eikä nytkään meidän taloudessa. Sekä minulla että miehellä on toki ne ruokatarvikkeet, joita lähinnä vain toinen käyttää. Esimerkiksi minä syön joka aamu muroja tai mysliä ja ostan aamiaismurot itselleni, mutta en kiellä miestä syömästä ja hän saa vapaasti syödä jos haluaa.

Ei missään tapauksessa erotella, enkä ole ikinä kuullutkaan tällaisesta! Miehessäsi on jokin akuutti vika, kenties narsismi tai muu häiriö. Keskustelkaa ihmeessä mistä tämä sulle-mulle -jakaminen oikein juontuu. Nuoruuden traumoja? Tiukat vanhemmat?