Erotellaanko perheessänne tai vanhemmillanne tiukasti kenen ostamat ruoat

Vierailija kirjoitti:

Meillä on helppoa! Minä huolen ruokapuolesta 100%:sesti paitsi maksamisesta. Mies hoitaa sen puolen. Ja täyttää viinikellarin.

Aina on kaapeissa riittävästi ruokaa, olutta jääkaapissa ja muutama juusto myös viinien kanssa nautittavaksi. Molemmat ovat tyytyväisiä.

No kai se on helppoa kun on rahaa millä mällätä. Meillä mies laittaa jääkaapin ylähyllylle omat herkkunsa joihin ei mulla ole lupa koskea. Tosin ostan itse omat herkkuni, jotka kyllä miehellekin kelpaavat. Välillä mies ostaa esim. kanafileitä ja minun pitää sitten ne paistaa hänelle. Ja keittää riisi tietysti myös.

Ei ollenkaan raju aloitus. Minä en jaksanut tätä vääntöä avioliitossa. Toinen meistä ajatteli juuri noin, se mitä jääkaapissa on, ei olekaan yhteistä. Oli ruokia ja juomia, joihin ei saanut koskea. Mulla oli kämppistenkin kanssa helpompaa aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan joo, kyllä erotellaan. Mutta me ollaan kuitenkin molemmat vielä nuoria ja lapsettomia, joten se ei kauheasti haittaa. Yksi syy tähän on se, että mun mies on tavattoman nirso ja hänen "syötävien ruokien lista" on hyvin lyhyt. Itse tylsistyisin kuoliaaksi, jos joutuisin syömään samoja einesruokia ja mikropitsoja päivästä toiseen kuten herra tekee. On siis meille parempi järjestely, että minä ostan ja teen itselleni ruuat ja mies sitten ostaa omat mikropitsansa. Pari vuotta ollaan asuttu yhdessä ja olen hiljalleen opettanut miestä maistamaan uusia makuja ja hiukkasen on edistytty, mutta ei vieläkään niin paljoa että voisin tempaista jauhelihakastikkeen.

Jos käymme ostoksilla, yleensä jompi kumpi maksaa kaikki ostokset ja sitten lasketaan kuitista, paljonko toinen on velkaa toiselle. En minä halua maksaa niitä mieheni mikropitsoja kun en niitä syö. Olen kyllä pohdiskellut, miten tässä pitäisi edetä jos joskus niitä lapsiakin siunaantuisi. Ei kyllä silloin enää huvittaisi laskeskella kuitista, että muksun tutteli maksoi x euroa ja nyt mies on sitten mulle siitä velkaa puolet. Kyllä tässä on viime aikoina todella pohdittu, haluanko jakaa loppuelämääni nirson saiturin kanssa...

Heh heh muistinkin, että postasin aiemmin tähän ketjuun. No se nirso saituri sulostuttaa nyt jonkun toisen naisen arkea. Mahtaako yhä nipottaa kuiteista ja syödä pelkkiä mikropitsoja, tai ehkä hänen rouvansa on samaa laatua. Olen hyvin iloinen, etten kokenut lapsiarkea hänen kanssaan.

Nykyisin minulla on ihana aviomies, joka rakastaa ruokaa kuten minä, emmekä tutki kauppareissun jälkeen kuitteja. Maksetaan kykymme mukaan ja kaikki on yhteistä. Arki on vähän vähemmän stressaavaa, kun ei tarvitse joka kauppareissun jälkeen pohtia menikö nyt sentilleen ja mitä minä syön kun mies ei tykkää muusta kuin ruuista x, y ja z. Ei ruuasta ja siitä, kenelle se "kuuluu" pidä nipottaa paitsi allergioiden ja erityisruokavalioiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Tällainen tarkka "minun ja sinun ruoat" erottelu voi toimia niin kauan, kun perheeseen kuuluu vain työssäkäyviä aikuisia. Mutta jos pariskunnalla on yhteinen lapsi, menee ruokien erottelu jo hiukan hankalammaksi. 

Toki onhan niitäkin perheitä, joissa se hoitovapaalla oleva äiti maksaa kaikki lapseen liittyvät kulut, koska isä on niin tarkka rahoistaan, jotka kuuluvat vain ja ainoastaan hänelle itselleen.

"Toki onhan niitäkin perheitä, joissa se hoitovapaalla oleva äiti maksaa kaikki lapseen liittyvät kulut, koska isä on niin tarkka rahoistaan, jotka kuuluvat vain ja ainoastaan hänelle itselleen." Ja jostain kumman syystä, näissä tapauksissa aina on roolit näin päin sukupuolten suhteen. Koskaan ei nainen ole töissä ja käytä rahoja vaan itseensä, ja mies kituuttaisi pienellä etuudella ja maksaisi siitä kaiken yhteisille lapsille ja jopa ruuat vaimollekin. En usko että tälläisiä pariskuntia/perheitä on. Yleensä jos perheessä vaimo tienaa enemmän, rahat on perheen yhteisiä, tai ainakin hän maksaa lasten kulut eikä kuvittele miehensä maksavan niitä pienistä tuloistaan.

Ja silti, täällä "miehet" kutsuu naisia lompakkoloisiksi, vaikka oikeasti miehet loisii pienituloisen vaimonsa lompakolla.

Spurguisäni ei syönyt juuri mitään joten ei eroteltu kenen ruoka.Yhdestä perunasta oli kuulemma täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Meidän kaksihenkisessä perheessä erotellaan kaikki muu paitsi lämmin ruoka. Keliakian ja herkän vatsan takia samat ruoat ei käy molemmille. Meillä on myös erilaiset maut joten olisi tylsää jos pitäisi syödä samoin.

Nyt oli rahallisesta erottelusta, ei erilaisista makutottumuksista tai siitä että pitäisi aina syödä samaa ruokaa.  

BANAANIKAKKUKESKUSTELU! Jeshhh!

Kaikki on yhteistä jos kelpaa, mutta koska minä pidän leivän päällä voista ja mies sulatejuustosta niin on meillä jotain omia juttuja vaikka yhdessä ostettu. Niin ja mehusta jouduin joskus sanomaan, että jos sitä pitää litratolkulla juoda niin ei muuta kun itse hakemaan, että tämä mehu on nyt minun kun kaikki mehut hävisi heti kaapista.

Joo, on värikoodattu ja ostossummat tasattu. Jos meidän nelivuotiaamme syö omansa etuajassa loppuun, niin saa nähdä nälkää seuraavan viikon kauppapäivään saakka. Sillä aikaa minä syön rahkat ja vanukkaat, jotka kuuluvat minulle. Niissä on oranssi tarra.

Onkohan tämän avauksen parivaljakko enää yhdessä näin seitsemän vuoden jälkeen?

Ei ole väliä kuka ostaa, mutta tietyille perheenjäsenille tietyt elintarvikkeet on tärkeitä, joten muut ei voi viedä viimeistä sellaista. Esim. mies syö joka aamu samaa jogurttia, minä taas satunnaisesti, enkä tietenkään söisi viimeistä annosta nenän edestä. Enkä veisi viimeistä palaa ruisleipää kun esikoinen syö vain sitä, muut taas ei ole leipänsä suhteen valikoivia. Äitini luona olisi epäkohteliasta ryystää makuvissy loppuun, kun se on hänelle päivittäistuote.

Mutta juu en jaksaisi kyllä parisuhdetta jossa on henkilökohtaiset vehnäjauhot.

Tää on kyllä pimeintä mitä olen lukenut pitkään aikaan 🙄

Vierailija kirjoitti:

No jos jonkun jauhodesinkin perään itkee, niin ei oo kyllä kaikki muumit laaksossa :D eri asia jos toinen syö aina toisen ostamat rahkat tms.

Meillä yhteiset ruoat ostetaan puokkiin ja omat syömiset itse. Ei mun tartte miehen leipiä ostaa eikä miehen mun hedelmiä. Tosin tuskin tilanne ikuisesti näin on, mutta köyhänä opiskelija vielä jees, että ei mee toiseen ylimäärästä. Ehkä sitten kun on työelämässä, niin hankitaan yhteinen taloustili tms.

Me on jatkettu nyt "aikuisinakin" tuolla opiskeluaikojen tyylillä ja hyvin toimii. Meillä on esim omat leivänpääliset, koska tykätään syödä eri asioita. Toki jos toisella juusto loppuu, niin saa ottaa. Viimeisiä ei koskaan syödä kysymättä.

Lasten kanssa voisi olla haastavaa tällainen tyyli. Koen kyllä silti että perheenä eletään eikä kämppiksinä.

Meillä jääkaapin sisältö on yhteistä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Nää poikkeukset on sellaisia, joita toinen syö ja toinen ei, ja ei välttämättä osteta toisillemme niitä. Esim. mies juo teetä ja minä kahvia, niin kumpikin ostaa omansa omalla kauppavuorollaan. Tai mies juo olutta ja minä alkoholitonta siideriä, nekin ostetaan usein itse ja nautitaan ominpäin. Minusta tämä on ihan normaali toimintatapa. En välttämättä edes muistaisi omalla kauppakäynnilläni ostaa kaikkia miehen yksin käyttämiä juttuja yms. Samoin hän ei osta mulle ketsuppia ja sinappia, koska ei niitä itse käytä.

Omat tilit on, mutta perheenä eletään samaa elintasoa.

Vanhemmillani oli tietääkseni täysin yhteinen tili/t. Minulla on puolisoni kanssa yhteinen taloustili, jolta maksetaan yhteiset kulut eli asuminen ja ruoka. Talletamme molemmat sille tilille saman summan kuukausittain.

Meillä on erilaiset ruokavaliot, mutta ei todellakaan kumpikaan ole kiinnostunut muutaman euron erotuksesta.

Silloin, kun toinen on matkoilla (työ- tai loma-) hän tietysti maksaa ruoat omalta tililtään/luottokortiltaan, koska syö yksin ravintoloissa, mutta kotona oleva ostaa ne yleensä yhteiseltä tililtä.

Meillä on kaikki safkat yhteisiä paitsi toistemme eväs aineksiin emme kysymättä koske ellei sitten niistä jää ylimääräistä. Viikonloppuna käydään yhdessä jättimarketissa ostamassa kerralla koko viikon tarpeet.

Laitan taloustilille vaihtelevan summan rahaa, mieheni maksaa loput ja enemmän paremmin tienaavana ihan vapaa ehtoisesti jotta taloudellinen hyvinvointi olisi samaa luokkaa. Ikinä ei olla rahasta riidelty näin mennen 35v. 

Avioliitossa on lain mukaan elatusvelvollisuus.

Olin joskus suhteessa missä kumppani vaatimalla vaati että molemmat ostaa omat ruokansa koska minä söin enemmän. Syötiin kuitenkin samoja ruokia niin kaupassa kun käytiin niin silloin yhteiseen ruokaan tulevista aineista ne kalliimmat oli minun korissa ja neidillä sitten halvat raaka-aineet. Kyllähän se vitutti ja turhautti kun kaapissa oli kaksi rasvaa kaksi juustoa jne. Ja hän kyllä sitten lainaili minulta kun oma oli loppu eikä ollut osannut tilannetta ennakoida. Työmatka kuljettiin yhdellä autolla niin auton bensakuluihinkaan ei kiinnostanut osallistua tätä kun ehdotti niin vastaus oli että hän voi mennä myös omalla autollaan.

Luojan kiitos kasvatin munat ja lähdin läksimään siitä suhteesta.

Miehen jääkaappiin jemmattuihin herkkuihin ei saa koskea kuin hän, mutta kyllä mun itselleni ostamat häviää myös alta aikayksikön miehen toimesta. Seuraavaksi on varmaan pakko ostaa oma jääkaappi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä ilmiö miten jotkut kokee ruuan erottelemisen jotenkin todella outona tai vääränä tapana. Itse ainakin ajattelen että kukin tyylillään ja mun mielestä on ihan yhtä ok että kaikki ruoka on yhteistä tai sitten että on omia ruokia. Okei, myönnän että mausteiden ja jauhojen erotteleminen on ehkä vähän erikoista.

Mutta yllätyin miten tunteella moni tähän suhtautuu, kun sen erikoisemmasta asiasta ole kyse. Kun kuitenkin vaikkapa vaatteet ja henkilökohtaiset hygieniatavaratkin on ihan jokaisen omia ja se on ihan ok ja normaalia. Ja moni muukin harrastusväline jne. Mikä ruuassa on niin poikkeuksellista että sen erotteleminen on outoa, mutta on normaalia olla vaikka omat deodorantit. Mietin vaan 😅

Eikö sinun kotonasi koskaan syödä yhdessä samaa ruokaa? Se tekee ruuasta poikkeuksellisen, että aika usein perheessä syödään samaa ruokaa, ja samaan aikaan. Harvemmin koko perhe yrittää tunkea samaan vaatteeseen, jos sellaiseksi ei lasketa telttaa.

Harvemmin kukaan iholleen ruokaa levittää niin kuin deodoranttia. Harrastusvälineissä voi olla sellaisia ominaisuuksia, että ne eivät ole muille perheenjäsenille sopivia vaikka samaa harrastaisivat , esim.  ratsastuskypärät tai luistimet.

Sinusta on varmaan on outoa, että meidän perheessä on pesuhuoneessa yhteiskäytössä olevia aineita, jopa hammastahnaa. Harjat ovat sentään jokaisen omat.

Syödään tottakai joskus, mutta ehkä se mitä moni ei huomioi on se, että sellaiset joilla on paljon matkoja, harrastuksia tai mitä tahansa aikatauluja, jotka liittyvät syömiseen, niin ei silloin voida syödä yhdessä. Meillä siis vaikka tänään mies on työmatkalla ja hän syö koko päivän omia ruokiaan ja mulla on omat. Meillä ei ole vielä lapsia ja tilanne tulee heidän myötä muuttumaan että on yhteisiä ruokahetkiä enemmän. Mutta aika monella kahden hengen perheellä on esim aikataulusyistä yhteisiä ruokahetkiä tosi harvoin, jos välttämättä ollenkaan. Tuota yhteistä hammstahnaa en ole koskaan ymmärtänyt. Mutta hyvä jos toimii teille.