Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin erota, mutta en haluaisi rikkoa lasten kotia
02.08.2016 |
Ei puhuta mistään vähäisestä riidasta tai epäsovusta, joka saa minut miettimään eroa. Kyse on yli 10-vuotisesta ongelmapesäkkeestä, joka päällepäin näyttää hyvin rauhalliselta, mutta joka sisältä on täynnä tyhjyyttä ja salaisuuksia. Rakkautta ei ole ollut moniin, moniin vuosiin. Kumpikaan ei ole pitkiin aikoihin ollut kiinnostunut toisen seurasta. Joskus vihasin, mutta monta vuotta olen ollut vain välinpitämätön. Ei puhuta, ei kosketeta, ei katsota toista. Parisuhdeterapeutti totesi jo vuonna 2010, että ei tässä kyllä mitään järkeä ole.
Ja silti me ollaan yhdessä, koska mies ei ole lämmennyt eroajatukselle. Itse tyydyn siihen, koska minua surettaa rikkoa lapsilta koti. Ihan se ajatus, että tästä alettaisiin kantaa huonekaluja uuteen kotiin, on kamala. Tämä kuitenkin on meidän omin käsin perheelle rakentama talo. Liian iso ja kallis minun yksin maksettavakseni.
Samalla tiedostan, että hukkaan omaa elämääni tässä avioliitossa ja lapset saavat samalla vähän omituisen mallin parisuhteesta. Miten tästä pääsisi eteenpäin?
Kommentit (56)
Kiva vinkki tuo "matkustelkaa, hassutelkaa ja naurakaa yhdessä" kun Ap ja miehensä eivät edes voi ede saunoa yhdessä ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiva vinkki tuo "matkustelkaa, hassutelkaa ja naurakaa yhdessä" kun Ap ja miehensä eivät edes voi ede saunoa yhdessä ...
Ei mekään saunota yhdessä, mutta silti pystytään olemaan kavereita. Jos ei ole mitään halua edes yrittää olla mukava ihminen, niin turha leimata toista kylmäksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottamasi ero, Ap. Totta kai kodista luopuminen tuntuu pahalta, kuuluu asiaan. Se on kuitenkin vain materiaa! Versus onneton elämä. Löydät paremman ja rakkauden täyteisen oman kodin muualta, ansaitsette kaikki parempaa. Voimia ja rohkeutta!
Järki ja tunteet eivät oikein pelaa minulla yhteen tässä asiassa. On vaikea tunnustaa, että ero on oikea ratkaisu, kun ei ole mitään konkreettista syytä. Välillä toivon, että mies löisi tai pettäisi, niin olisi "kunnollinen" syy. Pystyynkuoleminen on minulle jotenkin liian abstrakti selitys ja tunnen siksi huonoa omaatuntoa. Oikeastaan tämä kärjistyy siihen, että joka kerran miehen lähtiessä autollaan johonkin, toivon sen ajavan kolarin ja kuolevan, jotta minun ei tarvitsisi viedä eroprosessia läpi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottamasi ero, Ap. Totta kai kodista luopuminen tuntuu pahalta, kuuluu asiaan. Se on kuitenkin vain materiaa! Versus onneton elämä. Löydät paremman ja rakkauden täyteisen oman kodin muualta, ansaitsette kaikki parempaa. Voimia ja rohkeutta!
Järki ja tunteet eivät oikein pelaa minulla yhteen tässä asiassa. On vaikea tunnustaa, että ero on oikea ratkaisu, kun ei ole mitään konkreettista syytä. Välillä toivon, että mies löisi tai pettäisi, niin olisi "kunnollinen" syy. Pystyynkuoleminen on minulle jotenkin liian abstrakti selitys ja tunnen siksi huonoa omaatuntoa. Oikeastaan tämä kärjistyy siihen, että joka kerran miehen lähtiessä autollaan johonkin, toivon sen ajavan kolarin ja kuolevan, jotta minun ei tarvitsisi viedä eroprosessia läpi. Ap
Ap, kuulostaa vaan siltä että et halua ottaa vastuuta erosta vaan toivot että joku muu tekee sen puolestasi. Voit päättää jäädä ja surkutella oloasi lopun ikääsi tai sitten rakentaa hyvän eron. Tähän tarvitsette ulkopuolista apua esim perheneuvonnasta tai kaupungin sovittelijalta.
Erosin syksyllä, vastaava tilanne. Oli kamalaa aluksi ja vieläkin toivun mutta parempi nyt kuin huonossa ja rakkaudettomassa liitossa.
En käsitä väitettä siitä, että ero on helppo ratkaisu, kun ei jakseta yrittää. Ero ei ole helppo ratkaisu varsinkaan lasten kanssa. Minun mielestäni parisuhteen ei kuulu olla jatkuvaa yrittämistä, mutta useimmiten erokaan ei ole mikään läpihuutojuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaisia tuntemuksia olen kokenut itsekin.
Totuus tosiaankin on se, että näinä aikoina ei noin vain pistetä taloa myyntiin, kun myyntiajat on jopa vuosia ja takkiin joutuu ottamaan hinnassa. Lopputuloksena se, että puolisoista kumpikin asuu yksinään ahtaasti (omistus tai vuokra-asunnossa), lapsille ei ole mahdollista tarjota lähellekään sitä mitä aiemmin, omista menoista ja hankinnoista puhumattakaan. Pahimmassa tapauksessa maksat maksuja vanhasta talosta, kiinteistövälittäjän kuluja ja oma asuminen molemmilta. Ei tuollaisiin realisointeihin ole tavallisilla ihmisillä varaa.
Kyllä se taloudellinen turva ja jokin järki asumiskuluissa on otettava huomioon. Varsinkin jos suhteessa ei ole mitään hälyyttävää, vain se rakkauden kaipuu.
Ehkä tosiaan joki sivusuhde, rakkausseikkailu voisi olla ratkaisu. Koska ei ole mitään hävittävää. Jos suhteen seurauksena tulee ero, olisihan se tullut ehkä ilman sitä suhdettakin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottamasi ero, Ap. Totta kai kodista luopuminen tuntuu pahalta, kuuluu asiaan. Se on kuitenkin vain materiaa! Versus onneton elämä. Löydät paremman ja rakkauden täyteisen oman kodin muualta, ansaitsette kaikki parempaa. Voimia ja rohkeutta!
Järki ja tunteet eivät oikein pelaa minulla yhteen tässä asiassa. On vaikea tunnustaa, että ero on oikea ratkaisu, kun ei ole mitään konkreettista syytä. Välillä toivon, että mies löisi tai pettäisi, niin olisi "kunnollinen" syy. Pystyynkuoleminen on minulle jotenkin liian abstrakti selitys ja tunnen siksi huonoa omaatuntoa. Oikeastaan tämä kärjistyy siihen, että joka kerran miehen lähtiessä autollaan johonkin, toivon sen ajavan kolarin ja kuolevan, jotta minun ei tarvitsisi viedä eroprosessia läpi. Ap
Kirjoitit kuitenkin, että fyysistä väkivaltaakin on ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottamasi ero, Ap. Totta kai kodista luopuminen tuntuu pahalta, kuuluu asiaan. Se on kuitenkin vain materiaa! Versus onneton elämä. Löydät paremman ja rakkauden täyteisen oman kodin muualta, ansaitsette kaikki parempaa. Voimia ja rohkeutta!
Järki ja tunteet eivät oikein pelaa minulla yhteen tässä asiassa. On vaikea tunnustaa, että ero on oikea ratkaisu, kun ei ole mitään konkreettista syytä. Välillä toivon, että mies löisi tai pettäisi, niin olisi "kunnollinen" syy. Pystyynkuoleminen on minulle jotenkin liian abstrakti selitys ja tunnen siksi huonoa omaatuntoa. Oikeastaan tämä kärjistyy siihen, että joka kerran miehen lähtiessä autollaan johonkin, toivon sen ajavan kolarin ja kuolevan, jotta minun ei tarvitsisi viedä eroprosessia läpi. Ap
Eli olet vain mukavuudenhaluinen ja laiska. Et viitsi vaivautua tekemään mitään oman ja lastesi hyvinvoinnin vuoksi. Helpompaa vain jatkaa räpiköimistä huonossa suhteessa ja ruikuttaa mammapalstalla. Mitä se haittaa vaikka lastenkin loppuelämä menee siihen samaan vatvomiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta! Itsekin olen joutunut eroamaan vain rakkauden loppumisen tähden, toivoin silloin pettämistä tai väkivaltaa niin oudolta kuin se kuulostaakin. Oli vaikeaa. Mutta luin sitten artikkelin, jossa hyvin kerrotiin kuinka rakkaus voi loppua ja on ok erota silloin,
Ero ei tarvitse sen kummenpaa draamaa. Se avasi silmäni. Tosin eri asia, kun silloin ei ollut lapsia, mutta tunnistan silti ajatuksesi. Mielestäni ero on ainoa oikea ratkaisu, voit tehdä se nyt tai 20 vuoden päästä.
Nro 21
eroa huutelee ne jotka ei tosissaan ole miettineet onko vara kirjoitti:
Samanlaisia tuntemuksia olen kokenut itsekin.
Totuus tosiaankin on se, että näinä aikoina ei noin vain pistetä taloa myyntiin, kun myyntiajat on jopa vuosia ja takkiin joutuu ottamaan hinnassa. Lopputuloksena se, että puolisoista kumpikin asuu yksinään ahtaasti (omistus tai vuokra-asunnossa), lapsille ei ole mahdollista tarjota lähellekään sitä mitä aiemmin, omista menoista ja hankinnoista puhumattakaan. Pahimmassa tapauksessa maksat maksuja vanhasta talosta, kiinteistövälittäjän kuluja ja oma asuminen molemmilta. Ei tuollaisiin realisointeihin ole tavallisilla ihmisillä varaa.
Kyllä se taloudellinen turva ja jokin järki asumiskuluissa on otettava huomioon. Varsinkin jos suhteessa ei ole mitään hälyyttävää, vain se rakkauden kaipuu.
Ehkä tosiaan joki sivusuhde, rakkausseikkailu voisi olla ratkaisu. Koska ei ole mitään hävittävää. Jos suhteen seurauksena tulee ero, olisihan se tullut ehkä ilman sitä suhdettakin...
Viisauden ääni. Kiitos. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä ne lapset on?
Kouluikäisiä ja teinejä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin onko se miehesi ollut väkivaltainen?
Vierailija kirjoitti:
Niin onko se miehesi ollut väkivaltainen?
Vuosia sitten, ei lähiaikoina. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei puhuta mistään vähäisestä riidasta tai epäsovusta, joka saa minut miettimään eroa. Kyse on yli 10-vuotisesta ongelmapesäkkeestä, joka päällepäin näyttää hyvin rauhalliselta, mutta joka sisältä on täynnä tyhjyyttä ja salaisuuksia. Rakkautta ei ole ollut moniin, moniin vuosiin. Kumpikaan ei ole pitkiin aikoihin ollut kiinnostunut toisen seurasta. Joskus vihasin, mutta monta vuotta olen ollut vain välinpitämätön. Ei puhuta, ei kosketeta, ei katsota toista. Parisuhdeterapeutti totesi jo vuonna 2010, että ei tässä kyllä mitään järkeä ole.
Ja silti me ollaan yhdessä, koska mies ei ole lämmennyt eroajatukselle. Itse tyydyn siihen, koska minua surettaa rikkoa lapsilta koti. Ihan se ajatus, että tästä alettaisiin kantaa huonekaluja uuteen kotiin, on kamala. Tämä kuitenkin on meidän omin käsin perheelle rakentama talo. Liian iso ja kallis minun yksin maksettavakseni.
Samalla tiedostan, että hukkaan omaa elämääni tässä avioliitossa ja lapset saavat samalla vähän omituisen mallin parisuhteesta. Miten tästä pääsisi eteenpäin?
Jostain syystä en näe mallia ollenkaan omituisena, melko tavalliselta vaikkakaan ei miltään sellaiselta mallilta jota tavoitellaan tai pidetään ihanteellisena... ehkä juuri siksi monet jotka tuon kaltaisessa suhteessa elävät eivät tee siitä numeroa, eivät kerro muille elävänsä niin, nukkuvansa eri makuhuoneissa, puhuvansa toisilleen mahdollisimman vähän, olevansa tietämättömiä toistensa menoista jne.
Ehkä tosiaan joki sivusuhde, rakkausseikkailu voisi olla ratkaisu.
Ei ole. Vaikka et enää miehestäsi välittäisi, on sinun oltava parisuhteessa rehellinen. Pettää ei saa. Siitä ei koidu mitään hyvää. On tietenkin eri asia, jos yhdessä sovitte, että sivusuhteet ovat ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puhuta mistään vähäisestä riidasta tai epäsovusta, joka saa minut miettimään eroa. Kyse on yli 10-vuotisesta ongelmapesäkkeestä, joka päällepäin näyttää hyvin rauhalliselta, mutta joka sisältä on täynnä tyhjyyttä ja salaisuuksia. Rakkautta ei ole ollut moniin, moniin vuosiin. Kumpikaan ei ole pitkiin aikoihin ollut kiinnostunut toisen seurasta. Joskus vihasin, mutta monta vuotta olen ollut vain välinpitämätön. Ei puhuta, ei kosketeta, ei katsota toista. Parisuhdeterapeutti totesi jo vuonna 2010, että ei tässä kyllä mitään järkeä ole.
Ja silti me ollaan yhdessä, koska mies ei ole lämmennyt eroajatukselle. Itse tyydyn siihen, koska minua surettaa rikkoa lapsilta koti. Ihan se ajatus, että tästä alettaisiin kantaa huonekaluja uuteen kotiin, on kamala. Tämä kuitenkin on meidän omin käsin perheelle rakentama talo. Liian iso ja kallis minun yksin maksettavakseni.
Samalla tiedostan, että hukkaan omaa elämääni tässä avioliitossa ja lapset saavat samalla vähän omituisen mallin parisuhteesta. Miten tästä pääsisi eteenpäin?
Jostain syystä en näe mallia ollenkaan omituisena, melko tavalliselta vaikkakaan ei miltään sellaiselta mallilta jota tavoitellaan tai pidetään ihanteellisena... ehkä juuri siksi monet jotka tuon kaltaisessa suhteessa elävät eivät tee siitä numeroa, eivät kerro muille elävänsä niin, nukkuvansa eri makuhuoneissa, puhuvansa toisilleen mahdollisimman vähän, olevansa tietämättömiä toistensa menoista jne.
Tämä on varmaan ihan totta. Eihän me muut tiedetä, miten naapurissa eletään, joten kulissiliitot voivat olla yleisiäkin. On kuitenkin helpompaa jatkaa yhteiseloa lastensa vanhemman kanssa, koska siinä säilyttää elintason ja yhteisen kasvatusvastuun, erotessa ne pitää kaikki laittaa uusiksi. Ja muutaman vuoden päästä on varmaan lapsenlapsetkin jo, sitten harmittaisi laittaa mummola jakoon.
Jos en kaipaisi seksiä ja läheisyyttä, ei minkäänlaista ongelmaa olisi. Miehellehän tämä on hyvä ratkaisu, koska hän ei niitä elämässään tarvitse. Ap
Tönö myyntiin vaan! Jos ette ihan korvessa asu, löytyy sille kyllä ostaja.
Sen minkä häviää talon myynnissä, voittaa sielunvapaudessa. Ehdit vielä löytämään uuden, onnellisen parisuhteen, jos et vetkuttele lähtöä taloudellisista syistä. Käsittääkseni et kuitenkaan joudu ihan puille paljaille eron jälkeen. Kai sinulla on työpaikka ja vakituiset tulot?
Ehdottamasi ero, Ap. Totta kai kodista luopuminen tuntuu pahalta, kuuluu asiaan. Se on kuitenkin vain materiaa! Versus onneton elämä. Löydät paremman ja rakkauden täyteisen oman kodin muualta, ansaitsette kaikki parempaa. Voimia ja rohkeutta!