Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään muulla köyhä suku?
dddffffffsad
02.08.2016 |
Löytyyköhän täältä kohtalotovereita, kun omassa ystävä/tuttavapiirissäni en ole tavannut ketään ns köyhästä suvusta tullutta? En onneksi tiedostanut asiaa koskaan lapsena tai nuorena, mutta nyt hieman vanhempana asia on omien lasten takia alkanut vaivata. Vanhempani ja isovanhempani ovat kyllä akateemisia ja ovat olleet aikoinaan hyvin tienaavia, mutteivät ole koskaan laittaneet rahaa ns säästöön, ja ennen kaikkea, eivät koskaan perineet mitään. Jos on jotain peritty, ne rahat on käytetty.
Meillä ei ole koskaan ollut esimerkiksi yhtäkään kesämökkiä, aina on asuttu vuokralla ahtaasti ja halvalla. Lapsena ihmettelin, kun meillä ei ollut mökkiä, vaikka kaikilla muilla tuntui olevan. Teininä ihmettelin, miksei meillä ole kotona saunaa tai kaikille omia makuuhuoneita. Nyt taas kuuntelen samoja kysymyksiä omilta lapsiltani, miksi jokaisella heidän kaverillaan on suvussa mökkejä vaikka muille jakaa, isovanhempien, vanhempien, suvun yhteiset, jne. Mekin mieheni kanssa ihan hyvin toimeen tulevia, mutta kun minkäänlaista perintöä eivät ole vanhempamme saaneet, emmekä me tule saaman myöskään, olemme aika eri tilanteessa, kuin sellaisista suvuista tulevat, jotka saavat asuntolainansa maksettua perinnöillään tai joilla on suvun mökkejä, joissa viettää kesää.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhempani olivat rikkaita, ja heillä oli yli puolenmiljoonan omaisuus. Mutta. Perijät myivät ja tuhlasivat perintönsä pois, joten eipä sitä itse tule perimään juuri mitään. Mm. vanhempani maksoivat itsensä velattomiksi kaikista veloista, ostivat talon ja uuden auton.
Lisättäköön tähän vielä se, että olin näihin aikoihin itse opiskelija, ja odotin että vanhempani olisivat voineet antaa minulle myös rahaa, mutta eivät antaneet. Uusi auto maksoi 40 000 euroa, mistä olisi ehkä voinut karsia tonnin minuun, mutta ei. Pyrin kuitenkin ajattelemaan, että ehkä se on vain parasta, ettei ikinä peri mitään niin ei ole sitten mitään mistä riidellä.
Outoa. Omassa suvussani lapsenlapsille ei koskaan ole annettu mitään isovanhempien kuollessa. Itse olisin toivonut edes jotain muistoesinettä, vaikka pöytäliinaa tai valokuvaa.
Mikset pyytänyt? Vanhempasi ehkä ajattelivat, että et arvosta sellaista ? Muistan itse nuorena vähät välittäneeni "vanhasta roinasta". Nyt iäkkäämpänä sitten olen niitä haalinut mummolan vintiltä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suku on oikeasti köyhää. Mun isovanhemmat, vanhemmat asuivat koko ikänsä vuokralla, mitään omaisuutta, edes autoa ei ollut. Ei oikeastaan mitään mitään arvokasta, edes "merkki-astioita".
En lähtisi siksi ihan ensiksi narisemaan siitä ettei ole edes mökkiä.
Onko nuo "köyhät" koskaan käyneet töissä? Jos ovat niin mihin raha on valunut?
On kaikki olleet töissä. Isoisä oli juoppo joten rahat meni siihen, isoäiti jäi sairaseläkkeelle jo 50 vuotiaana. Erosivat hieman ennen sitä. Isoisä joi jo siihen mennessä kartutetun omaisuuden eli pienen talonrähjän. Äitini jäi työttömäksi laman aikaan eikä työllistynyt enää koskaan, kouluttamaton oli. Isäni on myös umpijuoppo. Erosivat laman jälkeen. Isän veljet ihan normaaleja duunareita, yksi varakas kun johtajan pallille pääsi. Äidin sisarukset perusduunareita, osa vuokralla asuvia, yhdellä oma talo. 3 sisarusta itsemurhan tehneet.
Me veljen kanssa ollaan pärjätty vähän paremmin. Meillä miehen kanssa maatila ja veljellä oma talo. Kummallakaan ei ongelmia esim Alkon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suku on oikeasti köyhää. Mun isovanhemmat, vanhemmat asuivat koko ikänsä vuokralla, mitään omaisuutta, edes autoa ei ollut. Ei oikeastaan mitään mitään arvokasta, edes "merkki-astioita".
En lähtisi siksi ihan ensiksi narisemaan siitä ettei ole edes mökkiä.
Onko nuo "köyhät" koskaan käyneet töissä? Jos ovat niin mihin raha on valunut?
Työssä käynti ja varakkuus ei juurikaan riipu toisistaan. Monet todella varakkaat eivät käy töissä ja taas toiset köyhät käyvät töissä. AP:kin voisi muuttaa sukunsa varakkaaksi, mutta sen sijaan hän jatkaa vanhojen toimintamallien opettamista lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Ihme käsitys, että akateemisuus jotenkin takaisi hyvät tulot. Herätkää. Kirjaston hoitajat ja lastentarhanopettajat ovat akateemisia, mutta tuskin niillä palkoilla mökkejä ostellaan.
Menneinä aikoina akateemisuus oli aika hyvä tae hyvästä palkasta. Paikka yliopistossa takasi 60-/70-luvulla lähes poikkeuksetta sen, että pääsi hyvätuloisiin töihin. Nykypäivänähän tilanne on muuttunut, mutta edelleen korkeakoulutettu tienaa todennäköisemmin hyvin kuin kouluttamaton.
50-luvulla oli yleistä, että kaupungissa rouvat olivat kotirouvia. Yleistä oli, että vaikkapa kunnan insinöörin rouva oli kotona ja kotiin oli myös palkattu kotiapulainen. Kenen perusinsinöörin palkka tänä päivänä riittäisi moiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suku on oikeasti köyhää. Mun isovanhemmat, vanhemmat asuivat koko ikänsä vuokralla, mitään omaisuutta, edes autoa ei ollut. Ei oikeastaan mitään mitään arvokasta, edes "merkki-astioita".
En lähtisi siksi ihan ensiksi narisemaan siitä ettei ole edes mökkiä.
Onko nuo "köyhät" koskaan käyneet töissä? Jos ovat niin mihin raha on valunut?
Työssä käynti ja varakkuus ei juurikaan riipu toisistaan. Monet todella varakkaat eivät käy töissä ja taas toiset köyhät käyvät töissä. AP:kin voisi muuttaa sukunsa varakkaaksi, mutta sen sijaan hän jatkaa vanhojen toimintamallien opettamista lapsilleen.
Jos ei ole sitä perittyä varallisuutta, on se työssäkäynti ainoa keino edes yrittää kartuttaa sitä omaisuutta. Mutta jos on jo monta sukupolvea oltu pelkän työttömyyspäivärahan varassa ei omaisuus kyllä kartu.
Oma isäni hankki kovalla työllä omaisuutensa, kulki rakennustöissä, metsätöissä ja porukalla hoidettiin pientä maaplänttiä, mistä vaivoin saatiin lehmälle heinät talveksi. Pienestä pitäen opetettiin tekemään työtä, marjasteltiin ja myytiin marjoja Osuuskauppaan. Sosiaalitoimistoon meno koettiin häpeälliseksi
Oltiin varmaan köyhiä, mutta työnteön oppimisen kautta, tuli luottamus itseen. Aina pärjää, kun vain terveenä pysyy ja kädet toimii. "Nukkuvan kissan suuhun ei hiiri juokse".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille on kyllä todella köyhä suku. Äidinäiti suurperheestä ja hänen äitinsä kuoli, kun äidinäiti oli vasta vauva. Hyvä, kun äidinäiti edes selvisi tähän maailmaan oli välillä ties kenen hoidossa. Aina ollut heikko keuhkoistaan ja sydämestään. Äidinäidin suku aina ollut köyhää. Äidinisä taas vähän varakkaampi, mutta sairastui nuorena ja niinpä oma äitini eli tosi köyhän lapsuuden, kun molemmat vanhemmat sairastivat.
Isäni taas vietti lapsuutensa suurperheessä, jossa oli juuri ruokaa kaikille, mutta joutui pitämään pieniä kenkiä, mistä muistona vääntyneet varpaat. Kumpikaan vanhemmistani ei ole saanut kotoa mitään ja isän vanhemmat jättivät lapsensa ihan heitteille. Äitini vanhemmilla suku auttoi paljon ja toisaalta heidän onnensa oli se, että eivät ottaneet lainoja ja elivät todella nuukasti eli pärjäsivät jotenkin.
Omat vanhempani ovat todella yrittäneet paljon ja en koe jääneeni paljon paitsi mistään. Isä pieni palkkaisessa töissä. Äitini pätkä töissä. Liikaa vaan lainanottoa ja huonokuntoisen talon virheosto kiristivät meidän elämää. Kuitenkin kukaan vanhempieni suvusta ei ole ollut rikas. Jotkut ovat rikastuneet menemällä naimisiin varakkaan kanssa, mutta mitään todella rikas ei kukaan ole tänäkään päivänä. Kaikki hyvin tavallisissa ammateissa.
Itse yritän nyt opiskella, koska vanhempiani on harmittanut opiskelunsa jääminen ja he haluaisivat minulle parempaa tulevaisuutta. Rahaa ei minulla juuri ole ja opintolainaa en haluaisi ottaa. Varmasti täytyy käydä töissä samalla.
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen monta kertaa miettinyt omaa sukuani ja vanhempieni sisarusparvea. Kuuluvat ns. suuriin ikäluokkiin ja vanhimmat ovat syntyneet jo ennen sitä. Heidän lapsuuden kodit ovat olleet tosi köyhiä ja mitään perintöjä sieltä ei ole tullut. Kukaan näistä sedistä/tädeistä ei ole ollut akateemisesti koulutettu, mutta ovat tehneet ikänsä töitä esim. sellaisissa ammateissa kuin siivooja, leipuri, varastotyöntekijä, puuseppä, peltiseppä, sihteeri jne. Eli palkat ei varmaan ole olleet ihan kamalan suuria. Kaikilla on silti ollut omistusasunto, tosi monella oma kesämökki ja tosi moni on matkustellut aika paljonkin. En tiedä, onko tuon ikäluokan palkat olleet suhteessa paremmat kuin tänä päivänä vai ovatko vaan eläneet niin hirvittävän säästäväisesti, että ovat saaneet kaiken tuon säästettyä palkastaan. Osittain varmasti on auttanut inflaatio, joka jossain vaiheessa tehokkaasti söi lainoja. Mutta tuntuu, että vastaavissa ammateissa nykypäivänä ilman mitään perintöjä olisi tosi vaikea ostaa uusi kerrostaloasunto pääkaupunkiseudulta ja vielä joku mökki tunnin ajomatka päästä.
Rantatontit ja -mökit oli 1970-luvulla suorastaan puoli-ilmaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun me lapset synnyttiin, oli meillä tilanne hyvin sama, mutta sitten tulee avainsanat, jotka ovat viitseliäisyys ja halu pärjätä kehittämällä itseään.
Meitä oli 2 alle kouluikäistä lasta, äiti teki 3-vuorotyötä hoitajana ja isä perusduunarihommia kasista neljään, illaksi meni aikuisAMKiin opiskelemaan insinööriksi. Muistan lapsuudestani ihanat pitsaperjantait iskän kanssa, äitin arkivapaat sekä satunnaiset kyläilyt naapurin iäkkäämmällä tädillä. Laivalla Tukholmassa käytiin lomalla. Mä en niitä muista, mutta uskon että rankkaa on vanhemmilla ollut meidän lapsuusvuodet.
Kun me mentiin kouluun, potti räjähti; iskä valmistui ja palkka nousi samantien puolella ja äiti oli onnistunut vakuuttamaan työnteollaan esimiehensä ja sai paikan osastonhoitajana, arkisin kasista neljään ja paljon paremman palkan. Sama kuin iskän duuni. Muutettiin isoon omakotitaloon, ostettiin toinen auto (muistan vieläkin sen rekkarin ja merkin!) ja alettiin matkailemaan ulkomaille. Tämä kaikki siinä kamalassa ysärin lamassa.
Mun isovanhemmat ovat menehtyneet jo ennen mun syntymää eikä perintöjä sieltä todella tullut. Olenkin järjettömän ylpeä vanhemmistani sekä heidän halustaan rakentaa parempi elämä, sillä mun lapsuus ja teini-ikä oli melko hyvinvoivaa - ei meilläkään mökkiä ollut, mutta ikinä en kokenut olevani köyhä vaan pikemminkin keskituloisesta perheestä. Kai me sellainen ehkä oltiinkin?
Tää on tsempannut mua kurottamaan aina vaan ylemmäs ja vaikka olen ehkä saanut nuoruudessani helposti paljon, olen myös oppinut tekemään asioita toimeentuloni eteen. Valmistuin yliopistosta diplomi-insinööriksi ja pääsin suoraan hyvään duuniin edellisten työpaikkojen (hanttihommia) suosituksesta. Eteneminen vaati kuitenkin sen, että suoritin amistutkinnon ( :DDD) töiden ohella, jotta ymmärtäisin laajempia kokonaisuuksia ja sitä mitä alaiseni tekevät. Siispä myös minä istuskelin parina iltana viikossa amiksessa ja nyt olenkin johtoryhmäsä "ihan ok-liksalla". Koen kuitenkin, ettei tämä ehkä vielä toki ollut tässä, vaan uskon elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen joka saralla :)
Kamalan pitkä teksti, mutta tsemppinä ap:lle: "köyhä suku" ei todellakaan ole mikään elinikäinen rasite, jos vaan itse haluaa asialle tehdä jotain. Kaikki eivät toki halua ja se on myös ok, mutta mahdollisuuksia on lähes jokaisella!
Kaikille ei käynyt yhtä hyvin. Tiedän monia, jotka lähtivät aikuisiällä opiskelemaan ja valmistuivat keskelle lamaa. Siinä sitten nelikymppisenä enää työllistyttykään ja samalla piti myydä asunnot pilkkahinnalla yms.
Ei oo mökkejä eikä omaisuutta perittäväksi. Miehen vanhemmat on lama-ajan konkurssin uhreja. Kun hyvä bisnes vaihtui yhdessä yössä valuuttavelkaan. Maksoivat velkaa vuosikymmeniä. Nyt eläkkeellä, mutta omaisuutta ei ole. Toinen on karjalan evakkojen lapsi, toinen taas 15 lapsisesta köyhästä perheestä. Ei siis jaettavaa sieltäkään sukupolvelta. Mun vanhemmat taas. Äiti oli pienellä palkalla töissä, isä paremmalla, joten omakotitalo on tienattu. Lama iski meidänkin perheeseen. Ensin jäi vuoden palkka tulematta, ja sitten pitkä työttömyys. Peruspäivärahalla useampi vuosi. Siinä meni teini- ja opiskeluvuodet säästeliäästi eläen. Mutta opetti laittamaan rahaa sukanvarteen ja pärjäämään omillaan. Mun vanhemmat on nyt eläkkeellä, pienellä eläkkeellä, jolla elää, mutta säästöjä ei kerry. Eli perinnöksi tulossa yks 70-luvun omakotitalo kolmeen osaan. Oma elämä on pitänyt yrittää alunperinkin rakentaa niin, että pärjään itse. Toistaiseksi mennyt ihan hyvin, töitä on riittänyt, maksettu omakotitalo ja rahastoja säästettynä. Koskaan ei tiedä miten elämä heittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suku on oikeasti köyhää. Mun isovanhemmat, vanhemmat asuivat koko ikänsä vuokralla, mitään omaisuutta, edes autoa ei ollut. Ei oikeastaan mitään mitään arvokasta, edes "merkki-astioita".
En lähtisi siksi ihan ensiksi narisemaan siitä ettei ole edes mökkiä.
Onko nuo "köyhät" koskaan käyneet töissä? Jos ovat niin mihin raha on valunut?
Onpa tässä todellisuudesta vieraantunut nuori. Lainaamasi kirjoitus oli ensimmäinen, jossa oikeasti puhuttiin köyhyydestä.
Omat vanhempani olivat yhtä lailla köyhiä. Kun me lapset olimme pieniä, äiti oli kotona (päivähoito ei ollut samalla tavalla mahdollista kuin nykyään, ja olisi maksanut enemmän kuin äidin palkka) ja isä duunarina elätti yksin koko perheen. Asuimme ahtaasti vuokralla, ja kaikesta tingittiin.Tupakkaa ja alkoa ei käytetty, eikä siihen olisi ollut varaakaan, kun ruoastakin oli tiukkaa.
Maidot kannettiin kilometrin kauempana olevasta kaupasta, koska ne oli siellä halvempia kuin lähikaupassa. Vaatteet äiti ompeli itse, usein korjaamalla sukulaisten vanhoista, ja leikkasi lasten tukat. Ikinä en silti kokenut, että meiltä olisi mitään puuttunut, samanlaista se oli naapureillakin.
Kun viimeinenkin lapsista meni kouluun, äiti meni töihin siivoojaksi. Se nosti perheen elintasoa kummasti, mutta mihinkään valtaisaan ylellisyyteen ei sen jälkeenkään ollut varaa.
Omaan asuntoon vanhempani saivat lainaa vasta, kun lapset olivat jo maailmalla. Hyvä, että saivat, sillä eläkkeellä ei enää paljon vuokria maksettaisi.
On loukkaavaa vihjailla, että ihmiset olisivat köyhiä siksi, että haaskaavat rahansa. Kaikilla ei vain ole sitä hassattavaa.
Tätä taustaa vasten tuntuu todella oudolta, että kesämökin puuttuminen olisi joku köyhyyden mittari.
Ei mua yhtään haittaa, että ei tule perintöjä. Päinvastoin toivon, että vanhemmat käyttää joka pennin. Eipä jää kellekään tapeltavaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko nuo "köyhät" koskaan käyneet töissä? Jos ovat niin mihin raha on valunut?