Onko kenelläkään muulla köyhä suku?

Ap:n suku on siis toiminut juuri niin kuin täällä sijoitusketjuissa käsketään toimimaan. Kaikki rahat käytetään heti, ei koskaan panna mitään säätöön tai sijoituksiin. Nauretaan niille jotka ostavat omakotitalon, säästävät pahan päivän varalle tai jopa sijoittavat rahojaan. Perintöjä ei kuulu jättää. Elämän onnellisuusmitataan sisäfileen syönnillä ja huvipuistokäynneillä.

Käyttäjä2123 kirjoitti:

Hauskinta ovat eläkeläiset joilla on omakotitalo ja tekevät siellä pihahommat ja kotihommat ja lähtevät viikonlopuksi rentoutumaan mökille jossa tekevät taas pihahommat ja kotihommat.

Noista eläkeläisistä se tekeminen ja puuhaaninen just on hauskinta. Tiedätkö, että kaikki ei ole laiskoja jotka haluaa päästä mahdollisimman vähällä.

Mä taas olen monta kertaa miettinyt omaa sukuani ja vanhempieni sisarusparvea. Kuuluvat ns. suuriin ikäluokkiin ja vanhimmat ovat syntyneet jo ennen sitä. Heidän lapsuuden kodit ovat olleet tosi köyhiä ja mitään perintöjä sieltä ei ole tullut. Kukaan näistä sedistä/tädeistä ei ole ollut akateemisesti koulutettu, mutta ovat tehneet ikänsä töitä esim. sellaisissa ammateissa kuin siivooja, leipuri, varastotyöntekijä, puuseppä, peltiseppä, sihteeri jne. Eli palkat ei varmaan ole olleet ihan kamalan suuria. Kaikilla on silti ollut omistusasunto, tosi monella oma kesämökki ja tosi moni on matkustellut aika paljonkin. En tiedä, onko tuon ikäluokan palkat olleet suhteessa paremmat kuin tänä päivänä vai ovatko vaan eläneet niin hirvittävän säästäväisesti, että ovat saaneet kaiken tuon säästettyä palkastaan. Osittain varmasti on auttanut inflaatio, joka jossain vaiheessa tehokkaasti söi lainoja. Mutta tuntuu, että vastaavissa ammateissa nykypäivänä ilman mitään perintöjä olisi tosi vaikea ostaa uusi kerrostaloasunto pääkaupunkiseudulta ja vielä joku mökki tunnin ajomatka päästä.

Suku on yleisesti ottaen duunareita, mutta useimmilla on talo ja mökki. Vanhemmillani ei ole, kun sössivät aikanaan omat asiansa. Minä olen päässyt irti köyhyydestä ja koen nyt painetta täyttää vanhempien mökkiunelmat "vielä kun hekin pystyisivät siitä nauttimaan".

Kyllä ja ei.... Äidin puolella pappissuku ja vasta aikuisena olen ymmärtänyt että papit saattoivat olla arvostettu ja pappilat komeita rakennuksia mutta perhe oli varsin varaton. Ja kun omaisuutta ei juurikaan ollut; se pappila oli työsuhde-etu mutta papin  kuollessa  papin vaimo joutui vanhusvuosikseen kiertolaiseksi omien aikuisten lapsiensa koteihin. Aika ankeaa ja elämäntapa oli kaikinpuolin vaatimaton. Ja lapset kyllä koulutettiin mutta papeiksi ja opettajiksi --> ei maallista omaisuutta sen enempää haluttu kuin kertynytkään.

Isän puolella oli maata ja rakennuksia ja menestynyt kauppa. Tässä on vaan se pikku vika  että löytyy kartalta tänä päivänä Venäjän puolelta. Eli menettivät sodassa kaiken ja aloittivat alusta uudestaan 50-luvulla. 

Näistä lähtökohdista aina välillä näissä ketjuissa kiukuttaa nämä "mummoni ja vaarini olivat säästeliäitä ja ostivat pienen tilan Espoon/Kirkkokummen rantametsistä vuonna 1920. Maat myytiin miljoonilla vuonna xxxx   -- kyllähän kaikilla on perintöä miljoona jos esivanhemmat ovat olleet kunnon väkeä"  Perheiden varallisuudessa on monta sattumaa matkassa ja sodassa moni suku menetti niin ihmisiä kuin kaiken omaisuutensa. Vanhan rahan suvut ovat sitten vielä harvinaisempia ja niihin kuuluvat ovat onnekkaita.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2123 kirjoitti:

Hauskinta ovat eläkeläiset joilla on omakotitalo ja tekevät siellä pihahommat ja kotihommat ja lähtevät viikonlopuksi rentoutumaan mökille jossa tekevät taas pihahommat ja kotihommat.

Noista eläkeläisistä se tekeminen ja puuhaaninen just on hauskinta. Tiedätkö, että kaikki ei ole laiskoja jotka haluaa päästä mahdollisimman vähällä.

Ja se puuhailu on terveellisempää kuin istua päivä sohvalla telkkarin tai tietsikan ääressä- Näillä eläkeläisillä on usein parempi terveys kuin nuorilla "istujilla".

Ihme käsitys, että akateemisuus jotenkin takaisi hyvät tulot. Herätkää. Kirjaston hoitajat ja lastentarhanopettajat ovat akateemisia, mutta tuskin niillä palkoilla mökkejä ostellaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n suku on siis toiminut juuri niin kuin täällä sijoitusketjuissa käsketään toimimaan. Kaikki rahat käytetään heti, ei koskaan panna mitään säätöön tai sijoituksiin. Nauretaan niille jotka ostavat omakotitalon, säästävät pahan päivän varalle tai jopa sijoittavat rahojaan. Perintöjä ei kuulu jättää. Elämän onnellisuusmitataan sisäfileen syönnillä ja huvipuistokäynneillä.

Osa ihmisistä ei vain uskalla ottaa asuntolainaa, asutaan aina vuokralla ja siihenhän se palkka menee. Asunnon hankkimiseen tarvitaan pitkäjännittyneisyyttä, pitää säästää pesämuna, jolla sitten asuntolaina irtoaa. Jossain on vika, jos ap:n vanhemmat eivät pystyneet tähän, vaikka olivat akateemisissa ammateissa.

Vierailija kirjoitti:

Ihme käsitys, että akateemisuus jotenkin takaisi hyvät tulot. Herätkää. Kirjaston hoitajat ja lastentarhanopettajat ovat akateemisia, mutta tuskin niillä palkoilla mökkejä ostellaan.

No ap kyllä kirjoitti aloituksessaan, että vanhemmat ja isovanhemmat olivat akateemisia ja hyvin tienaavia. Eivät ehkä olleet kirjastonhoitajia tai lastentarhanopeja. On se myös omasta elämäntyylistä kiinni, mitä asioita pitää tärkeänä. Olen sh ja mieheni myös ei akateemisessa ammatissa. Emme ole perineet mitään, mutta asumme omistusasunnossa ja kesäpaikkakin on hankittu. Lapsiakin on ja tietysti koira ja auto :D.

Vakituisissa töissä olemme onneksi saaneet olla, joten on uskallettu ottaa lainaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen monta kertaa miettinyt omaa sukuani ja vanhempieni sisarusparvea. Kuuluvat ns. suuriin ikäluokkiin ja vanhimmat ovat syntyneet jo ennen sitä. Heidän lapsuuden kodit ovat olleet tosi köyhiä ja mitään perintöjä sieltä ei ole tullut. Kukaan näistä sedistä/tädeistä ei ole ollut akateemisesti koulutettu, mutta ovat tehneet ikänsä töitä esim. sellaisissa ammateissa kuin siivooja, leipuri, varastotyöntekijä, puuseppä, peltiseppä, sihteeri jne. Eli palkat ei varmaan ole olleet ihan kamalan suuria. Kaikilla on silti ollut omistusasunto, tosi monella oma kesämökki ja tosi moni on matkustellut aika paljonkin. En tiedä, onko tuon ikäluokan palkat olleet suhteessa paremmat kuin tänä päivänä vai ovatko vaan eläneet niin hirvittävän säästäväisesti, että ovat saaneet kaiken tuon säästettyä palkastaan. Osittain varmasti on auttanut inflaatio, joka jossain vaiheessa tehokkaasti söi lainoja. Mutta tuntuu, että vastaavissa ammateissa nykypäivänä ilman mitään perintöjä olisi tosi vaikea ostaa uusi kerrostaloasunto pääkaupunkiseudulta ja vielä joku mökki tunnin ajomatka päästä.

Ei tarvinnut olla erityisen säästäväinen, koska 60-, 70- ja vielä 80-luvullakin oli paljon vähemmän kulutustavaraa kuin nykyisin. Puhelimia, telkkareita yms ei ostettu jokaiselle perheenjäsenelle omaa vaan yksi taloudessa riitti. Elektroniikka oli myös kestävämpää kuin nykyisin eikä uutta ostettu sen vuoksi, että jokin meni rikki vaan siihen aikaan oli varaosia ja rikki mennyt laite korjattiin. Mun vanhemmillani on edelleenkin 70-luvulla ostettu lankapuhelin, joka toimii. Kuinka monella on käytössään edes 10 vuotta vanha kännykkä, joka toimii? Ja mulla 80-luvulla ostettu sähkögrilli, joka on edelleen moitteettomassa kunnossa. Nykyisin laitteet on tehty sellaisiksi, että ne kestävät hädin tuskin takuuajan ja kun hajoavat, varaosia ei ole edes saatavilla, joten niitä ei voi korjauttaa. Ja jos kestävätkin, niin tulee jotain uusia ominaisuuksia, joiden vuoksi on ostettava uudempi laite. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen monta kertaa miettinyt omaa sukuani ja vanhempieni sisarusparvea. Kuuluvat ns. suuriin ikäluokkiin ja vanhimmat ovat syntyneet jo ennen sitä. Heidän lapsuuden kodit ovat olleet tosi köyhiä ja mitään perintöjä sieltä ei ole tullut. Kukaan näistä sedistä/tädeistä ei ole ollut akateemisesti koulutettu, mutta ovat tehneet ikänsä töitä esim. sellaisissa ammateissa kuin siivooja, leipuri, varastotyöntekijä, puuseppä, peltiseppä, sihteeri jne. Eli palkat ei varmaan ole olleet ihan kamalan suuria. Kaikilla on silti ollut omistusasunto, tosi monella oma kesämökki ja tosi moni on matkustellut aika paljonkin. En tiedä, onko tuon ikäluokan palkat olleet suhteessa paremmat kuin tänä päivänä vai ovatko vaan eläneet niin hirvittävän säästäväisesti, että ovat saaneet kaiken tuon säästettyä palkastaan. Osittain varmasti on auttanut inflaatio, joka jossain vaiheessa tehokkaasti söi lainoja. Mutta tuntuu, että vastaavissa ammateissa nykypäivänä ilman mitään perintöjä olisi tosi vaikea ostaa uusi kerrostaloasunto pääkaupunkiseudulta ja vielä joku mökki tunnin ajomatka päästä.

Ei tarvinnut olla erityisen säästäväinen, koska 60-, 70- ja vielä 80-luvullakin oli paljon vähemmän kulutustavaraa kuin nykyisin. Puhelimia, telkkareita yms ei ostettu jokaiselle perheenjäsenelle omaa vaan yksi taloudessa riitti. Elektroniikka oli myös kestävämpää kuin nykyisin eikä uutta ostettu sen vuoksi, että jokin meni rikki vaan siihen aikaan oli varaosia ja rikki mennyt laite korjattiin. Mun vanhemmillani on edelleenkin 70-luvulla ostettu lankapuhelin, joka toimii. Kuinka monella on käytössään edes 10 vuotta vanha kännykkä, joka toimii? Ja mulla 80-luvulla ostettu sähkögrilli, joka on edelleen moitteettomassa kunnossa. Nykyisin laitteet on tehty sellaisiksi, että ne kestävät hädin tuskin takuuajan ja kun hajoavat, varaosia ei ole edes saatavilla, joten niitä ei voi korjauttaa. Ja jos kestävätkin, niin tulee jotain uusia ominaisuuksia, joiden vuoksi on ostettava uudempi laite. 

Mutta kyllä nuo "kestävät" tavarat olivat tulotasoon verrattuna kalliita, joten ei niitä niin kevyesti osteltu. Muuten tietysti kaikkea tavaraa oli vähemmän tyrkyllä, ei ollut sellaisia ostotarpeita kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen monta kertaa miettinyt omaa sukuani ja vanhempieni sisarusparvea. Kuuluvat ns. suuriin ikäluokkiin ja vanhimmat ovat syntyneet jo ennen sitä. Heidän lapsuuden kodit ovat olleet tosi köyhiä ja mitään perintöjä sieltä ei ole tullut. Kukaan näistä sedistä/tädeistä ei ole ollut akateemisesti koulutettu, mutta ovat tehneet ikänsä töitä esim. sellaisissa ammateissa kuin siivooja, leipuri, varastotyöntekijä, puuseppä, peltiseppä, sihteeri jne. Eli palkat ei varmaan ole olleet ihan kamalan suuria. Kaikilla on silti ollut omistusasunto, tosi monella oma kesämökki ja tosi moni on matkustellut aika paljonkin. En tiedä, onko tuon ikäluokan palkat olleet suhteessa paremmat kuin tänä päivänä vai ovatko vaan eläneet niin hirvittävän säästäväisesti, että ovat saaneet kaiken tuon säästettyä palkastaan. Osittain varmasti on auttanut inflaatio, joka jossain vaiheessa tehokkaasti söi lainoja. Mutta tuntuu, että vastaavissa ammateissa nykypäivänä ilman mitään perintöjä olisi tosi vaikea ostaa uusi kerrostaloasunto pääkaupunkiseudulta ja vielä joku mökki tunnin ajomatka päästä.

Ei tarvinnut olla erityisen säästäväinen, koska 60-, 70- ja vielä 80-luvullakin oli paljon vähemmän kulutustavaraa kuin nykyisin. Puhelimia, telkkareita yms ei ostettu jokaiselle perheenjäsenelle omaa vaan yksi taloudessa riitti. Elektroniikka oli myös kestävämpää kuin nykyisin eikä uutta ostettu sen vuoksi, että jokin meni rikki vaan siihen aikaan oli varaosia ja rikki mennyt laite korjattiin. Mun vanhemmillani on edelleenkin 70-luvulla ostettu lankapuhelin, joka toimii. Kuinka monella on käytössään edes 10 vuotta vanha kännykkä, joka toimii? Ja mulla 80-luvulla ostettu sähkögrilli, joka on edelleen moitteettomassa kunnossa. Nykyisin laitteet on tehty sellaisiksi, että ne kestävät hädin tuskin takuuajan ja kun hajoavat, varaosia ei ole edes saatavilla, joten niitä ei voi korjauttaa. Ja jos kestävätkin, niin tulee jotain uusia ominaisuuksia, joiden vuoksi on ostettava uudempi laite. 

Mutta kyllä nuo "kestävät" tavarat olivat tulotasoon verrattuna kalliita, joten ei niitä niin kevyesti osteltu. Muuten tietysti kaikkea tavaraa oli vähemmän tyrkyllä, ei ollut sellaisia ostotarpeita kuin nykyään.

Olivathan ne kalliita ja juuri siksi niitä ostettiin harkiten, pidettiin hyvin eli huollettiin ja korjattiin tarvittaessa. Nykyisin monet ihmiset suhtautuvat kalliisiinkin tavaroihin paljon huolettomammin ja jos menee rikki, niin roskikseen, tai jos kyllästytään, niin kiertoon. 

Meidän suku on oikeasti köyhää. Mun isovanhemmat, vanhemmat asuivat koko ikänsä vuokralla, mitään omaisuutta, edes autoa ei ollut. Ei oikeastaan mitään mitään arvokasta, edes "merkki-astioita".

En lähtisi siksi ihan ensiksi narisemaan siitä ettei ole edes mökkiä.

Tuttua hommaa. Isän puolelta suku on rilluttelevaa sorttia ja äidin puolelta taas vähän järkevämpää. Kyse on varmasti kodista opituista toimintamalleista.

Milloin vanhempasi ja isovanhempasi olivat syntyneet? Todennäköisesti kuitenkin silloin, kun ei ollut maksutonta koulunkäyntiä kansakoulun ulkopuolella. Eli ne akateemiset isovanhemmat, tai siis heidän vanhempansa, maksoivat lastensa koulunkäynnin oppikoulussa, ja sitten itse opiskelivat velaksi. Kun he menivät töihin ja perustivat perheen, he lyhensivät opintovelkojaan ja samalla alkoivat kouluttaa omien vanhempiensa tapaan lapsiaan, jotka puolestaan opiskelivat lainan turvin. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että akateeminen koulutus ei taannut eikä takaa välttämättä vieläkään korkeaa palkkaa. Jos perheessä oli kahden jäsenen opintovelka maksettavana ja lisäksi lasten koulumaksut, ei siitä paljon jäänyt säästöön. Monet olivat myös varovaisia eivätkä rohjenneet ottaa opintolainan päälle vielä suurta asuntolainaa, vaan asuivat mieluummin vuokralla. Tuo asumismuoto saattoi tietysti olla myös ideologinen valinta. Kaikki eivät ole halunneet omistaa.

Vanhempasi ja isovanhempasi ovat molemmat lisäksi sitä ikäpolvea, joissa asuttiin ahtaasti. Oli todella harvinaista, että jokaisella lapsella oli oma huone. En ymmärrä, miksi pitäisi olla nytkään. Monessa duunariperheessä oli enemmän ns. irtonaista rahaa, sillä vanhemmilla ei ollut niskoillaan opintovelkoja eikä lasten koulumaksujakaan, sillä he eivät laittaneet useinkaan lapsiaan oppikouluun.

Otanpa esimerkiksi oman itseni, suurten ikäluokkien lapsen. Isovanhemmat olivat duunareita sellaisella alalla, että talvella joutui olemaan pitkiä aikoja työttömänä, ellei sitten löytänyt jotain väliaikaishommia. Vanhemmat, äiti ja isäpuoli, olivat molemmat pienyrittäjiä. Verotus vaikeutti niin paljon äidin toimintaa, että hän lopetti yrittämisen ja oli monia vuosia kotona, ennen kuin sai sitten kausiluontoista työtä. Minulla kävi satumainen onni, että pääsin oppikouluun. Ylioppilastutkinnon jälkeen opiskelin sitten lainalla akateemisen ammatin. Alan valinta oli huono, sillä palkka ei ollut korkea. Oman pienen asunnon pystyin hankkimaan vasta keski-iässä, kun opintolainat oli maksettu. Kesämökkiä ei ole ollut koskaan, ei ollut myöskään edesmenneillä vanhemmilla. Joskus vertailin, miten elävät kansakoulukaverit, jotka menivät suoraan koulusta töihin tai kävivät ammattikoulun. Kyllä heidän elämänsä oli huomattavasti vauraampaa. Jo varsin nuorena oli oma talo, kesämökki, komea vene hienosta autosta puhumattakaan. Velkavetoisiahan ne tietysti olivat, mutta helpompi oli ottaa velkaa, kun opinnot eivät olleet maksaneet juuri mitään.  Eivätkä kaikki tietenkään olleet noin onnekkaita.

Pitää myös miettiä sitä, millainen pääoma on tärkeä. Taloudellista pääomaa en ole juurikaan perinyt, mitä nyt muutamia tonneja, jotka ovat todellakin menneet jokapäiväiseen kulutukseen. Minä arvostan kuitenkin enemmän henkistä pääomaa, niitä arvoja ja asenteita sekä maailmankatsomusta, jotka olen perinyt menneiltä sukupolvilta. Minuun päättyy yhden perheen taru, olen sen viimeinen vihanta. Minulla ei ole jälkeläisiä. Ne vähäiset varat, jotka olen saanut säästöön, kuluvat omia vaivoja hoitaessa ja loput sitten, kun en enää kykene itse huolehtimaan itsestäni. Yhteiskunta pitää kyllä huolen, ettei mitään jaettavaa jää. Toisaalta olen aina sanonutkin, että kunhan on sen verran rahaa jäljellä kuollessa, että pääsee kunniallisesti hautaan.

Duunarien jokapäiväinen kulutus on niukempaa ja monesti kesät voivat elää mökeillään semiomavaraisrsloudessa. Marjastetaan, kalastetaan ja metsästetään ja sieniäkin löytyy. Joten pakkasesta syödään sitten talvella monta ateriaa.

Vierailija kirjoitti:

Akateemiset jotka asuneet ahtaasti vuokralla? Mikä ala??

Minäkin olen akateeminen ja tienaan reilut 3000e kuukaudessa mutta asun yksiössä vuokralla. Vuokrani on alle 300e, joten joka kuukausi jää hyvin säästöön pidempiä ulkomaanmatkoja varten. Tilannehan on toki hyvin erilainen kuin ap:n vanhemmilla, mutta ei akateemisuus automaattisesti tarkoita sitä, että asutaan isoissa asunnoissa ja ajellaan hienoilla autoilla. Itse kuljen polkupyörällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateemiset jotka asuneet ahtaasti vuokralla? Mikä ala??

Minäkin olen akateeminen ja tienaan reilut 3000e kuukaudessa mutta asun yksiössä vuokralla. Vuokrani on alle 300e, joten joka kuukausi jää hyvin säästöön pidempiä ulkomaanmatkoja varten. Tilannehan on toki hyvin erilainen kuin ap:n vanhemmilla, mutta ei akateemisuus automaattisesti tarkoita sitä, että asutaan isoissa asunnoissa ja ajellaan hienoilla autoilla. Itse kuljen polkupyörällä.

Akateemisuus on kokenutkin "inflaation" parin vuosikymmenen aikana. Mutta kyllä vielä 80-luvulla akateemisuus tarkoitti parempaa palkkaa. Ja riippuu niin paljon siitä, missä päin Suomea asutaan. Sillä Helsingin yksiön hinnalla voi maaseudulta hankkia suuren omakotitalon.

Vierailija kirjoitti:

Duunarien jokapäiväinen kulutus on niukempaa ja monesti kesät voivat elää mökeillään semiomavaraisrsloudessa. Marjastetaan, kalastetaan ja metsästetään ja sieniäkin löytyy. Joten pakkasesta syödään sitten talvella monta ateriaa.

En ymmärtänyt tätä kommenttia??

Näen joka päivä "duunareita" ja samat iphonet heillä on käsissään kuin minulla ja hyvillä autoilla ajelevat. Käyvät lomilla Espanjassa, Berliinissä ja Nykissä.  Ei eroa mitenkään minun "akateemisen "kulutuksesta. No en juopottele niin paljon enkä tupakoi:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempani olivat rikkaita, ja heillä oli yli puolenmiljoonan omaisuus. Mutta. Perijät myivät ja tuhlasivat perintönsä pois, joten eipä sitä itse tule perimään juuri mitään. Mm. vanhempani maksoivat itsensä velattomiksi kaikista veloista, ostivat talon ja uuden auton.

Lisättäköön tähän vielä se, että olin näihin aikoihin itse opiskelija, ja odotin että vanhempani olisivat voineet antaa minulle myös rahaa, mutta eivät antaneet. Uusi auto maksoi 40 000 euroa, mistä olisi ehkä voinut karsia tonnin minuun, mutta ei. Pyrin kuitenkin ajattelemaan, että ehkä se on vain parasta, ettei ikinä peri mitään niin ei ole sitten mitään mistä riidellä.

Outoa. Omassa suvussani lapsenlapsille ei koskaan ole annettu mitään isovanhempien kuollessa. Itse olisin toivonut edes jotain muistoesinettä, vaikka pöytäliinaa tai valokuvaa.