Miehen käytös työpäivän jälkeen raivostuttaa
Minä olen tällä hetkellä kesälomalla ja mies töissä.
Joka ikinen aamu herään ja teen miehelle aamupalan, jotta ehtii syömään ja käymään suihkussa. Teen hänelle myös eväsleivät mukaan. Päivän aikana pyykkään, siivoan, käyn kaupassa ja teen ruokaa, ehdin istua ehkä puoli tuntia päivässä rauhassa koneella.
Kun mies tulee kotiin, alkaa mätkätys siitä, miten olen taas keittänyt vaikkapa liian vähän riisiä, miksi kastike on tuollaista, etkö pessytkään tätä paitaani joka oli jossain sängyn alla perimmäisessä nurkassa.
Sitten motkottaa jos olen vaikka unohtanut ostaa jotain kaupasta. Tänään mäkätti vielä siitä, kun olin siivonnut hänen musiikkitavaransa (jotain johtoja) muovipussiin pois keskeltä olohuoneen lattiaa. Sanoin että laita ne sitten itse jonnekin, mutta kuulemma ovat hyvä siinä lattialla.
Lähti sitten treeneihin, mäkätti vielä että en saa sitten koskea hänen musiikkitavaroihinsa.
Kommentit (73)
Miehelle oma huone, jossa saa olla (musiikki)vehkeet levällään.
Vai ootko sinä sen huushollissa säätämässä?
Jollei mies osaa herätä ajoissa että ehtii tehdä itsellensä aamupalan niin olkoot silloin syömättä aamupalaa. Muutaman nälkäisen aamun jälkeen varmana oppii laittamaan kellon herättämään aikaisemmin ja nousemaan ylös.
Voi ap mun käy sua niin kateeks kaikesta huolimatta! Oletan että miehesi on tohtori House koska ei kai kukaan viitsisi kenenkään muun miehen eteen nähdä tuollaista vaivaa saati sitten kuunnella "mätkättämistä".
Eikö miehesi osaa laittaa likaisia astioita tiskikoneeseen? Oletko joku kotipiika? Siltä kuulostaa. Meillä lapsetkin laittaa astiansa tiskikoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet ilmeisen vähän aikaa yhdessä, jos et tiedä ettei muusikon soittimiin ja niihin liittyvään krääsään kosketa ikinä, missään tilanteessa.
Palkkaa naapurin isäntä vetämään kuivat sen fagotin sisään.
Vierailija kirjoitti:
Olet totuttanut miehen liian hyvään. Nyt se valittaa kaikesta koska kuvittelee että olet sen kotipiika. Oikeasti tosin kyse on siitä että mies on itsekäs persoona joka purkaa oman stressinsä muiden niskaan.
Meillä toisinpäin. Jos olen ollut etäpäivän kotona niin vaimo olettaa, että olen pessyt samalla pyykit, tehnyt ruoan koulusta tulleille lapsille, kuskannut harrastuksiin ja imuroinut.
Ai niin. Saatan istua aamu kahdeksasta erilaisissa työpalavereissa, teen töitä välillä ja saatan vääntää vaikka tarjousta johon tarvitsen useiden tuntien pohjatyön.
Niin, hoidan samalla perheen samalla tehokkuudella kuin kokopäiväinen koti-isä!!
Vaimossa on äärettömän vastenmielistä tuo stressinhallinta. Varsinkin jos on väsynyt ja nälkäinen koko perhe saa sen tietää. Ei huolehdi ruokailusta tai välipaloista vaan tulee purkamaan turhautumisensa muihin.
Asiasta on käyty useita kehityskeskusteluita ja tilanne on vähän parempi.
Itse en tästä syystä juurikaan enää tee töitä etänä. Keskityn siihen mistä mulle maksetaan.
Taidat ap olla nuori ja uusi suhde alussa. Pelkäätkö että miehesi jättää sinut jos et tee kuten hän haluaa?
On se hyvä, että olet tekemässä miehesi puolesta, kyllähän se varmaan ajautuisi pian työttömäksi ja laihtuisi alipainoon jos et olisi huolehtimassa. Kulkisi paskaisissa vaatteissa jne.
Haloo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet totuttanut miehen liian hyvään. Nyt se valittaa kaikesta koska kuvittelee että olet sen kotipiika. Oikeasti tosin kyse on siitä että mies on itsekäs persoona joka purkaa oman stressinsä muiden niskaan.
Meillä toisinpäin. Jos olen ollut etäpäivän kotona niin vaimo olettaa, että olen pessyt samalla pyykit, tehnyt ruoan koulusta tulleille lapsille, kuskannut harrastuksiin ja imuroinut.
Ai niin. Saatan istua aamu kahdeksasta erilaisissa työpalavereissa, teen töitä välillä ja saatan vääntää vaikka tarjousta johon tarvitsen useiden tuntien pohjatyön.
Niin, hoidan samalla perheen samalla tehokkuudella kuin kokopäiväinen koti-isä!!
Vaimossa on äärettömän vastenmielistä tuo stressinhallinta. Varsinkin jos on väsynyt ja nälkäinen koko perhe saa sen tietää. Ei huolehdi ruokailusta tai välipaloista vaan tulee purkamaan turhautumisensa muihin.
Asiasta on käyty useita kehityskeskusteluita ja tilanne on vähän parempi.
Itse en tästä syystä juurikaan enää tee töitä etänä. Keskityn siihen mistä mulle maksetaan.
Vaimon kehityskeskustelu.
Saisko tähän jotain runkoa?
Onko miehelläsi joku vamma tai sairaus vai minkä takia teet hänelle eväät?
Vierailija kirjoitti:
ikuisesti 17-vuotias kirjoitti:
Miehesi vaikuttaa epämiellyttävältä.
Tosin en ymmärrä miten saat työpäivän verran kulutettua siivoamiseen ym.
Kyllä minä olen saanut, jos olen tehnyt etätöitä, kerään tiskit koneeseen , joita kukaan ei ole laittanut, imuroin , korjaan tavaroita, ne kertyvät kun muina päivinä on töissä ja iltaisin ei välttämättä jaksa siivota tiskipöytää, siinä lomassa pyykin pesua ripustusta, ruoan laittoa ja työt siihen päälle. Kyllä siinä helposti koko päivä menee.
Toki, mutta eihän tuota kaikkea pidä joka päivä tehdä? Tosin perheessäni kaikki osallistuivat kotitöihin ja yksin asuessa ei tietenkään ole niin paljon tekemistä joten voi olla, etten vain ymmärrä miten työlästä olisi tehdä kotitöitä useamman hengen edestä.
Miltä sinusta tuntuu, kun teet aamupalaa miehellesi? Onko se "pitää tehdä" vai "haluan tehdä"? Onko miehesi pyytänyt tekemään aamupalaa ja eväät valmiiksi? Tai osoittaako hän kiitollisuutta ne saadessaan? Kysytkö työpäivän jälkeen onko hän väsynyt työstä? Oletko itse väsynyt? Kerrotko avoimesti ja syyttämättä miehellesi, miltä sinusta tuntuu?Onko teillä yleisesti läheisyyttä? Toimiiko kommunikaatio muutoin välillänne? Hyväksyttekö toisenne omina itsenään, juuri sellaisina kuin olette?
Totuus on, että ihminen voi muuttaa ainoastaan omaa käytöstään. Kertomasi perusteella voisi nopeasti päätellä, että kaikki ongelmat juontavat miehestäsi. Parisuhteessa on kaksi ihmistä, joista molemmat vuorovaikuttavat toisiinsa.
Siinä akateeminen osuus. Käytännössä: puhu hänelle. Aloita kysymällä avoimesti, miltä hänestä tuntuu työpäivän jälkeinen riitely.
Mitä se kertoo naisista että useimmiten miehet jotka kohtelee naisia huonosti saa naisia suhteisiin ja naiset ei edes halua erota näistä mutta sitten jos naiset vahingossa päätyvät yhteen kiltin miehen kanssa niin ero kyllä otetaan helposti koska mies on liian kiltti..
Mun mies kerran ihmetteli miksen ollut pessyt yhtä paitaa ja kaivoi sen sitten ison vaatekasan alta. Saa säilyttää vaatteita lattialla mutta veis edes likaiset pyykkikoriin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällä hetkellä kesälomalla ja mies töissä.
Joka ikinen aamu herään ja teen miehelle aamupalan, jotta ehtii syömään ja käymään suihkussa. Teen hänelle myös eväsleivät mukaan. Päivän aikana pyykkään, siivoan, käyn kaupassa ja teen ruokaa, ehdin istua ehkä puoli tuntia päivässä rauhassa koneella.Kun mies tulee kotiin, alkaa mätkätys siitä, miten olen taas keittänyt vaikkapa liian vähän riisiä, miksi kastike on tuollaista, etkö pessytkään tätä paitaani joka oli jossain sängyn alla perimmäisessä nurkassa.
Sitten motkottaa jos olen vaikka unohtanut ostaa jotain kaupasta. Tänään mäkätti vielä siitä, kun olin siivonnut hänen musiikkitavaransa (jotain johtoja) muovipussiin pois keskeltä olohuoneen lattiaa. Sanoin että laita ne sitten itse jonnekin, mutta kuulemma ovat hyvä siinä lattialla.
Lähti sitten treeneihin, mäkätti vielä että en saa sitten koskea hänen musiikkitavaroihinsa.
Onko teillä lapsia? Jos ei, niin miten kaksi aikuista ihmistä sotkee niin paljon että joka ikinen päivä pitää siivota koko päivä? Kuinka iso asunto? Entä miten toimitte silloin kun sinä olet myös töissä, entäs kun mies on lomalla ja sinä töissä?
Ja mikä tärkein kysymys, mitä ihmettä olet tuollaisessa miehessä alunperin nähnyt että olet yksiin mennyt?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällä hetkellä kesälomalla ja mies töissä.
Joka ikinen aamu herään ja teen miehelle aamupalan, jotta ehtii syömään ja käymään suihkussa. Teen hänelle myös eväsleivät mukaan. Päivän aikana pyykkään, siivoan, käyn kaupassa ja teen ruokaa, ehdin istua ehkä puoli tuntia päivässä rauhassa koneella.Kun mies tulee kotiin, alkaa mätkätys siitä, miten olen taas keittänyt vaikkapa liian vähän riisiä, miksi kastike on tuollaista, etkö pessytkään tätä paitaani joka oli jossain sängyn alla perimmäisessä nurkassa.
Sitten motkottaa jos olen vaikka unohtanut ostaa jotain kaupasta. Tänään mäkätti vielä siitä, kun olin siivonnut hänen musiikkitavaransa (jotain johtoja) muovipussiin pois keskeltä olohuoneen lattiaa. Sanoin että laita ne sitten itse jonnekin, mutta kuulemma ovat hyvä siinä lattialla.
Lähti sitten treeneihin, mäkätti vielä että en saa sitten koskea hänen musiikkitavaroihinsa.
Älä valita, jos olet noin huono organisoimaan kotityösi.
Joka päivä pyykkiä, siivoamista, kaupassakäyntiä ja ruuanlaittoa.
Jokaista niistä ei todellakaan tarvitse joka ainoa päivä tehdä.
Minä olen vastaavassa tilanteessa kuin aloittaja enkä tee itsestäni marttyyriä.
Aloitus huutaa tumpeluudesta, tai laiskuudesta!
M.45v
Edellyttääkö mies tätä kaikkea vai ihanko itse haluat näin hallinnoida?
Voi olla ärsyyntynyt juuri siksi että touhuat liikaa. Etenkin ellei kyseessä ole yhteinen koti vaan hänen asuntonsa(kuten joku jo aiemmin epäili).
Vierailija kirjoitti:
ikuisesti 17-vuotias kirjoitti:
Miehesi vaikuttaa epämiellyttävältä.
Tosin en ymmärrä miten saat työpäivän verran kulutettua siivoamiseen ym.
Kyllä minä olen saanut, jos olen tehnyt etätöitä, kerään tiskit koneeseen , joita kukaan ei ole laittanut, imuroin , korjaan tavaroita, ne kertyvät kun muina päivinä on töissä ja iltaisin ei välttämättä jaksa siivota tiskipöytää, siinä lomassa pyykin pesua ripustusta, ruoan laittoa ja työt siihen päälle. Kyllä siinä helposti koko päivä menee.
Toivottavasti et ainakaan kirjoitushommia työksesi tee.
Nytkin tulee hirveästo koivun siemeniä sisään ja roskaa on koko ajan, niin pakko se om imuroida lähes joka päivä, ei auta, tiskit kasataan aina pöydälle vaikka olen yrittänyt että ei kasata.
Miehesihän käyttäytyy kuin olisi lapsesi, vieläpä alakouluikäinen lapsi. Miksi sä passaat sitä? Mikset tee lomalla sulle mieluisia asioita, se on sun loma, oot ansainnut sen!!!
Vai tekisikö miehesi saman sinulle omalla lomallaan?
Huomenna et herää passaamaan sitä aamulla.