Lue keskustelun säännöt.
Kun anoppi suosii vävyään ja vihaa miniäänsä?
02.08.2016 |
Tilanne meillä siis tämä: anoppini on suhtautunut minuun aina hyvin kylmäkiskoisesti ja kyräillen. Hän on ihmisenä kuin emotionaalinen jääpuikko, ei ole ollenkaan lämmin tai mukava ihminen, ei ota yleensäkään muita huomioon, ja minua miniäänsä kaikista vähiten. Olen nokkimisjärjestyksessä selvästi se alin. Suhtautuu minuun kuin veriviholliseen, vaikka olen kaikin tavoin yrittänyt olla hyvä miniä hänelle ja hyvä vaimo hänen pojalleen. Selän takana kuuluu puhuvan ja arvostelevan minua, keksii vaikka tikusta asiaa.
Minun on ollut asiaa vaikea näiden vuosien aikana (15 vuotta) ymmärtää tai hyväksyä, kun kuitenkin olen aina ollut häntä kohtaan erittäin huomioonottava ja kohtelias, auttavainen, hyväkäytöksinenkin. Mutta eivätpä ole apuni ja hyvät käytöstavat auttaneet, anoppi on töykeä ja törkeä.
Kunnes.....kuvioon astui tyttären mies, vävy. Tämä mies on melko huonokäytöksinen, arrogantti, itsekäs. Ei kiitä, ei ikinä tarjoa omastaan, ei ota anoppia millään tavalla huomioon, ei auta. Ei näytä positiivisia tunteita. Ruokapöydässä mies kasaa ison annoksen itselleen ensimmäisenä ja syötyään jättää likaiset astiat pöytään ja poistuu kiittämättä paikalta. Olen hämmentyneenä seurannut anopin käytöstä. Anoppi on maireana ja yrittää kaikin tavoin miellyttää tätä vävyään. Ostelee lahjoja, kehuu ja hehkuttaa. Tekee lempiruokaa, ostaa lempiolutta.
Miksi ihmeessä?!? Voisiko joku fiksumpi selittää mulle tämän omituisen kuvion? Se, joka käytöksensä perusteella ansaitsisi vähiten saa kuitenkin eniten? Mitä minä, inhottu ja sorsittu miniä, voisin oikein tehdä? Heittää hanskat tiskiin ja lopettaa vierailut anopin luona kokonaan? Pyyhkiä koko ihminen elämästäni? Joka kerta tulee nykyisin paha mieli pitkäksi aikaa kun on anopin kanssa tekemisissä. Se suosikin ja inhokin välinen arvostusero on niin ilmeinen.
Kommentit (61)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala käyttäytyä kuin tuo vävy. Jätä lautaset pöytään, unohda kiittäminen, pistä perse penkkiin jne. Mä en ainakaan viitsisi nöyristellä ja palvella.
Keittiöpsykologin aatteita:
1. Hänen pojalleen tuskin on tarpeeksi hyvää vaimoa. Ikinä. Koska jokainen nainen poikansa elämässä on äitinsä kilpailija.
2. Hän on niitä vanhan kansan ihmisiä, joille poika on kaikki kaikessa, ja talon miehille passataan kahvit pöytään ja kuoritaan perunat valmiiksi lautasille.
3. Suosikkiasema pikemminkin pojan ja tyttären, kuin heidän puolisoidensa välillä. Millainen anoppi on miehellesi? Nimittäin aika mielenosoitus sinun sorsimisesi ja tyttärensä puolison suosiminen on nimenomaan pojalleen - hänen puolisonsa ei kelpaa, mutta tyttären puoliso kelpaa vallan hyvin, käytöksestä viis.
... No yhtä kaikki: olipa syy mikä hyvänsä, sinun ei tarvitse huonoa käytöstä sietää, eikä ostaa anopin hyväksyntää keinolla millä hyvänsä. Jos jokainen vierailu tuo sinulle pahan mielen, keskustele siitä miehesi, tarpeen mukaan itse anopin kanssa, ja jätä vierailut vierailematta.
Mulla suvussa vastaavaa. Naiset eivät ole mitään, miehet pikku prinssejä, joita pitää passata kaiken aikaa.
Mielenkiintoisinta asiassa on minusta se, että tapaa ja asennetta ylläpitää iäkäs vanhapiika täti, joka on itse pärjännyt yksin maatilan pidossa ja koko elämänsä ilman juoksevaa vettä ja sähköhellaa ja lämmitystä ja siten jo osoittanut, että kyllä nainen pärjää ilman miestä vallan hyvin.
Mutta silti naiset on alempia hänen silmissään ja miehet kruunupäitä. Kummallista.
Voisiko sun tilanteessa ap olla taustalla jotain samankaltaista asennetta?
Et voi tehdä mitään, ero on juurikin se, että sinä olet miniä, hän on vävy. Jostain syystä on olemassa tuollaisia idiootteja, kuin anoppisi, jotka lähtökohtaisesti suhtautuvat miniään ihan paskasti, ei auta vaikka olisi miten kiva ja ystävällinen, usein pitävät sitä omaa poikaansakin jumalasta seuraavana, tyttäret on vähäpätöisempiä, kun taas vävyjä mielistellään. Ala tosiaan käyttäytyä yhtä lailla karkeasti, hittojako tuollaista matamia mielistelee, kun ei se ole 15 vuodessa miksikään muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa tarina. Meillä on nimittäin ihan sama juttu. Minä miniä en ole anopin mielestä yhtään mitään, muhun oikeastaan suhtaudutaan usein kuin en edes olisi olemassa. Ei huolita perhekuviin, ei oteta muutenkaan huomioon. Yhdessä ollaan oltu miehen kanssa jo parikymmentä vuotta. Huvittavinta kaikessa, anoppi ei edes mainitse mun nimeäni jos ollaan miehen kanssa tulossa kylään tai menossa yhdessä jonnekin, anoppi puhuu vain pojastaan, eli "Matti tulee kylään", "Matti menee sinne"...
Mutta vävy muistetaan mainita. Aina, oikein korostetusti. "Tuija ja Pekka tulee kylään", "Tuija ja Pekka menee sinne". Kyllä harmittaa, mutta minkäs tuolle voi. Ei mitään.
Sanoit että tämä vävy on tullut kuvioihin melko vastikään? Eli tyttärensä on ollut pidempään sinkkuna tai ne siipat ovat vaihtuneet tiheään?
No siinä sinulle vastaus.
Anoppisi on varmaan äärettömän helpottunut siitä että jostakin on löytynyt mies joka suostuu hänen diivailevaa, hemmottelua ja äksyä (arvauksia; tullut äitiinsä?) tytärtään katselemaan, ja vieläpä tulemaan vapaaehtoisesti vierailulle anoppilaan.
Tytär ei myöskään reagoi tähän moukkamaiseen käytökseen? Sopii kuvaan.
Varmaan ajattelee odottaneensa koko ikänsä tätä "tosimiestä"....
Jos olet jo viisitoista vuotta kestänyt, anna olla.
Ei se anoppi muutu ellei täydellistä ihmettä tapahdu.
Ja jos oma miehesi kuitenkin on ihan ookoo, se on jo paljon.
Siihen kannattaa keskittyä ja olla tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keittiöpsykologin aatteita:
1. Hänen pojalleen tuskin on tarpeeksi hyvää vaimoa. Ikinä. Koska jokainen nainen poikansa elämässä on äitinsä kilpailija.
2. Hän on niitä vanhan kansan ihmisiä, joille poika on kaikki kaikessa, ja talon miehille passataan kahvit pöytään ja kuoritaan perunat valmiiksi lautasille.
3. Suosikkiasema pikemminkin pojan ja tyttären, kuin heidän puolisoidensa välillä. Millainen anoppi on miehellesi? Nimittäin aika mielenosoitus sinun sorsimisesi ja tyttärensä puolison suosiminen on nimenomaan pojalleen - hänen puolisonsa ei kelpaa, mutta tyttären puoliso kelpaa vallan hyvin, käytöksestä viis.... No yhtä kaikki: olipa syy mikä hyvänsä, sinun ei tarvitse huonoa käytöstä sietää, eikä ostaa anopin hyväksyntää keinolla millä hyvänsä. Jos jokainen vierailu tuo sinulle pahan mielen, keskustele siitä miehesi, tarpeen mukaan itse anopin kanssa, ja jätä vierailut vierailematta.
Meillä ainakin on syynä juuri tuo kolmonen. Eli anoppi on suosinut tytärtään aina ja poika taas on ollut manipuloitava reppana jota anoppi on mielensä mukaan juoksuttanut ja poika yrittänyt ostaa hyväksyntää äidiltään olemalla kiltti poika. Eikä hyväksyntää ole koskaan saanut. Tytär taas on ollut vaikea tuittupää, äksyilevä pikkutyttö, jota anoppi on tottunut lepyttelemään.
Ehkä anopin käytös johtuu AP:nkin tapauksessa enemmän äidin suhteesta lapsiinsa kuin anopin suhteista lastensa puolisoihin...?
8 jatkaa:
Yllä syitä miksi hyväksyy vävyn sellaisena kuin on. Ehkä.
Miksi ei hyväksy miniää; ne syyt on täällä jo mm 'keittiöpsykologi' kattavasti ja tyhjentävästi luetellut.
Nämä taas ovat valitettavasti kaikki täyttä faktaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoit että tämä vävy on tullut kuvioihin melko vastikään? Eli tyttärensä on ollut pidempään sinkkuna tai ne siipat ovat vaihtuneet tiheään?
No siinä sinulle vastaus.
Anoppisi on varmaan äärettömän helpottunut siitä että jostakin on löytynyt mies joka suostuu hänen diivailevaa, hemmottelua ja äksyä (arvauksia; tullut äitiinsä?) tytärtään katselemaan, ja vieläpä tulemaan vapaaehtoisesti vierailulle anoppilaan.
Tytär ei myöskään reagoi tähän moukkamaiseen käytökseen? Sopii kuvaan.
Varmaan ajattelee odottaneensa koko ikänsä tätä "tosimiestä"....Jos olet jo viisitoista vuotta kestänyt, anna olla.
Ei se anoppi muutu ellei täydellistä ihmettä tapahdu.Ja jos oma miehesi kuitenkin on ihan ookoo, se on jo paljon.
Siihen kannattaa keskittyä ja olla tyytyväinen.
Komppaus tälle.
Vielä yksi skenaario, monet vanhenevat äiti-ihmiset uskovat tytärtensä ja näiden puolisoiden hoitavan heitä vanhuksina todennäköisemmin kuin poikiensa puolisoineen. Siksi tyttären perhettä voidellaan ja suositaan, ns. ostetaan etukäteen aikaa ja vaivannäköä, yritetään varmistella että vävy varmasti hyväksyy tilanteen.
Meidän tapauksessa tämä tosin on ollut anopilta turhaa vaivannäköä, tyttärensä kun on asunut viimeiset vuodet ulkomailla ulkomaisen miehensä kanssa, eivätkä puheidensa mukaan aio enää koskaan muuttaa kokonaan Suomeen. Ikävä ettei anoppi tunnu tätä sisäistäneen.
Onko tällaisia anoppeja tosiaan vielä olemassa modernina nykypäivänä? Siis että suositaan vävyä vain siksi, että tämä sattuu olemaan sukupuoleltaan mies ja yhdessä lempilapsen, tyttären kanssa?
Ja sitten inhotaan omaa poikaa ja tämän valittua?
Ihmetellä täytyy näin kahden teinipojan äitinä ja tulevana anoppina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mä jotain omasta anopistani aikanaan opin, niin sen ettei mun kannata tuhlata energiaani hänen miellyttämiseensä. Enkä edes mairistellut, olin normaali oma kohtelias itseni.
Sit vaan vähensin hänen tapaamisiaan, jos mies halusi äitinsä nähdä hän meni lasten kanssa siellä käymään. Minä kävin aluksi joka toinen kerta, sit joka kolmas jne. Vähensin pikkuhiljaa kertoja, enkä usko että anoppi edes huomasi etten ollut käynyt häntä moikkaamassa puoleen vuoteen.
Ja ai että mun oli helppo olla. Ei kiukuttanut niitten vierailujen jälkeen anopin sanat ja käyttäytyminen mua kohtaan kun niitä ei vaan ollut. Ja mies pääsi näkemään ihan just niin usein äitiään kuin suinkin halusi.
Vierailija kirjoitti:
Onko tällaisia anoppeja tosiaan vielä olemassa modernina nykypäivänä? Siis että suositaan vävyä vain siksi, että tämä sattuu olemaan sukupuoleltaan mies ja yhdessä lempilapsen, tyttären kanssa?
Ja sitten inhotaan omaa poikaa ja tämän valittua?Ihmetellä täytyy näin kahden teinipojan äitinä ja tulevana anoppina.
Kyllä on. Ja yleistäkin taitaa olla. :((
Oma anoppini on juuri tällainen. Esittää näennäisesti nuorekasta, mutta syvällä sisimmässään omaa hyvin omituiset ja vanhanaikaiset ajatukset. Vävyä suositaan ja tytärtä palvotaan, mutta pojat puolisoineen ovat alinta kastia. Toki näidenkin välillä on selkeä arvojärjestys.
Se jolla on parempi työ (jolla anoppi voi leuhkia tuttujen keskuudessa), on se parempi. Myös korkea koulutus, siis sellainen jolla voi brassailla sukujuhlissa ("hän on TOHTORI!) nostaa asetelmia arvojärjestyksessä. Jos on työtön tai vaikkapa opiskeluissaan epäonnistunut, on anopin silmissä totaalisen halveksittava luuseri jolle ei tarvitse edes puhua tai jota ei tarvitse edes tervehtiä. Se anoppini tyly käytös on jotakin karmivan pelottavaa. Ihan kuin työttömyys olisi aina vain työttömän syy. Että sellainen anoppi mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama juttu. Minä eikä miehen veljen naisystävä olla minkään arvoisia. Anoppi arvostelee ja vittuilee minkä ehtii. Mutta miehen siskon mies... oi voi, hyvä ettei punaista mattoa levitetä kun "Matti" tulee. Kehuu vävyään enempi kuin poikiaan. Ja tytär on selkeästi anopin lempilapsi.
Surullista. Noiden tuollaisten anoppien on pakko kärsiä jonkinlaisista mielenterveydellisistä ongelmista. Ei tuo normaalin ihmisen käytöstä ole.
Mitenköhän tuollainen käytös oikein järkeillään oman pään sisällä? Miten voi elää itsensä kanssa jos kohtelee läheisiä ihmisiä noin h**vetin epäreilusti? :o
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Noiden tuollaisten anoppien on pakko kärsiä jonkinlaisista mielenterveydellisistä ongelmista. Ei tuo normaalin ihmisen käytöstä ole.
Mitenköhän tuollainen käytös oikein järkeillään oman pään sisällä? Miten voi elää itsensä kanssa jos kohtelee läheisiä ihmisiä noin h**vetin epäreilusti? :o
Samaa mieltä. Mun anoppi kärsiikin jonkinlaisesta diagnosoidulle kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja itse olen hänet käytöksensä perusteella kotidiagnosoinut jonkinlaiseksi narsistiksi.
Anoppi ei koskaan kohtaa ihmisiä ns. tasa-arvoisina ja yhtä arvokkaina yksilöinä, hän ei jotenkin kykene siihen ollenkaan. Anoppi tuntee joko rajua alemmuutta (jolloin matelee tämän tyypin edessä surkeana & yrittää kerätä pisteitä) tai kylmää ylemmyyttä (jolloin tämä henkilö ei ansaitse edes anopilta tervehdyksen sanaa).
Ei tuollainen ole normaalia käytöstä.
Meillä mun vanhemmat suosii mun miestä, vaikka veljen vaimo on monen perusasian puolesta paljon parempi puoliso. Iseasiassa mun siippa ei ole lainkaan mikään unelmavävy paperilla, työtönkin nykyään. Silti mun vanhemmat vilpittömästi tykkää mun miehestä ja vieroksuu veljen vaimoa. Kysymys on ihan persoonista. Käly on kyräilevä, aggressiivinen veljen sukua kohtaan, jotenkin alusta asti ollut takajaloillaan kaiken suhteen, mitä mun ja veljen vanhemmat tekee. Jokainen ilme ja lausahdus tulkitaan mahdollisimman negatiiviseksi. Tämä on johtanut siihen, että vanhemmat on ihan jännittyneitä kälyn seurassa, ettei vaan tule mitään suuttumista. Sitten taas tämä mun "luuserisiippa": avulias, mukava, rento jne.
Huh. Helpottavaa etten ole ainoa. Tätä vihanpitoa anopin osalta on jatkunut jo reilusti yli 10 vuotta, ihan seurustelun alusta lähtien. Minä en vaan ihmisenä ja miniänä jostakin syystä hänelle kelpaa. En, vaikka mitä tekisin ja millainen olisin. Vävy puolestaan on otettu siipien suojiin ensimmäisestä päivästä lähtien.
Mun ratkaisu on ollut välien viilentäminen ja kanssakäymisen välttely. En enää kestänyt sitä päiväkausien pahaa mieltä joka anopin kanssa vietetystä ajasta aina seurasi. Edellisen kerran olen nähnyt anoppia tämän vuoden helmikuussa. Saas nähdä onko jouluna pakko seuraavan kerran näyttäytyä. Mies käy tietysti lasten kanssa useammin ja olenkin kannustanut häntä seurustelemaan vanhempiensa kanssa.
Välit poikki ja miehen, anopin pojan, kannattaisi kasvattaa itselleen vihdoinkin selkäranka ja pallit! Outoa ettei mies puutu äitinsä huonoon, epäoikeudenmukaiseen käytökseen ja nosta asioita pöydälle. Kuka edes haluaa itselleen tuollaisen miehen? Hyi yäk.
Sullehan on nyt näytetty se käytösmalli mikä sulattaa anoppisi sydämen.
Ota oppia!