Kun sisarukset ovat paketti

Minusta on eri asia, jos 9v kulkee porukoissa mukana kuin se, että 12v ei saa mennä kavereiden kanssa leffaan, koska pikkuveli ei saa nähdä sitä. Jälkimmäinen on nöyryyttävää, eikä varmasti jätä kivoja yhteisiä muistoja. Ei kai pikkuveljen sosiaalistuminen siihen kaadu, jos veljellä on omaakin elämää. Kuulostaa siltä, että vanhemmat eivät kestä pienemmän pettymyksiä tai hän on muuten vaan lellikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi oman lapseni kaveri, niin varmaan ottaisin suoraan lapsen vanhempiin yhteyttä ja sanoisin että esim. synttärikutsu tai leffakutsu nyt valitettavasti koskee vaan isompaa lasta. Lasten on tuohon mahdotonta puuttua, koska ainoa mitä he voivat tehdä on jättää koko parivaljakon pois leikeistä kokonaan. Mutta kyseessä on pelkkää vanhempien itsekkyyttä ja mukavuudenhalua laittaa vanhempi lapsi pienemmän lapsenvahdiksi.

No kun ei sekään käy tälle pilalle hemmotellulle äiti-poika valjakolle, koska sitten se poika joutuisi jättämään parhaan kaverinsa pois juhlista ja sehän ei passaa, kun tämän pojan pitää saada kaikki juuri niinkuin hän haluaa.

Mun miehen ex on tuollainen. Kaiken pitää olla tasapäistä kaikille, kukaan ei saa pettyä eikä tarvita saati saada mitään jos kaikki ei saa. Jos joku saa jotain, siitä piää ns maksaa toisille. 24/7 lapset sitten vahtivat oikeuksiaan ja mitä muut saavat tai eivät saa.  Onneksi mies on oppinut ymärtämään, että jokaisella on yksilölliset tarpeensa, kukin saa mitä tarvitsee ja pettymysten kokeminen on enemmän kuin tärkeää. Ehkä se exkin joskus huomaa kuinka paljon lapset ovat hyötyneet noista asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.

Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.

Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....

Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?

Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.

Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.

Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?

Surkeaa vanhemmuutta. Kyllä ihan varmasti olisivat jotain voineet tilanteelle tehdä. Mutta kun ei viitsitty.

Vain koska sinun vanhempasi olivat surkeita älä heijasta sitä minun vanhempiini. Sen sijaan että olisivat lykänneet minut muiden hoidettavaksi päiväkotiin ja kaiken maailman kerhoihin he olivat läsnä ja kasvattivat minut kunnolla. Vain koska sisareni joutui minut ottamaan mukaan leikkiin ei tee vanhemmistani surkeita. Mutta se että sinä olet empatiakyvytön kertoo paljon sinun vanhempiesi kasvatustavoista.

Itse olet kieroon kasvanut ja empatiakyvytön jos et edes nöe, että tuolla lailla ei pientä lasta kasvateta. Sosiaalistaminen on asia joka ei ole pikkujuttu. Sinä kökötit korvessa ja vaikutukset näkyy edelleen.

Minä en kylläkään kasvanut kieroon toisin kuin sinä. Lisäksi nykyisin en ole enää ujo ja minulla on laaja kaveripiiri eli siitä ei ollut minulle mitään haittaa pitkällä aikavälillä. Minä ja siskoni opittiin vetämään yhtä köyttä ja ymmärtämään että kaikkea ei voi saada ja että kaikki pitää ottaa mukaan vaikka se ei aina hauskaa olisi. Sinä taas olet empatiakyvytön moukka, jonka vanhemmat vaikka ehkä sosiaalistivat lapsensa eivät kasvattaneet muuten pätkääkään. Lopetan sinulle vastaamisen tähän.

Mitä empatiaa sinä ruikutat kun kaikki on niin loistavasti? Vanhempasi pilasivat sinulta ekat 15 vuotta. Ja sisaruksen kanssa voi muuten olla läheinen ilman että se sisko pannaan lapsenlikaksi.

Mitä tuo kirjoittaja vissiinkin tarkoittaa empatiakyvyllä on se, että osaisit asettaa itsesi yksinäisen lapsen osaan. Ei ole helppoa olla yksinäinen ja minä ainakin sain sen kuvan, että vanhemmilla oli kova kiire jonka takia lapsia ei ehditty kuskata kauas. Ei kyse minusta ollut viitsimisestä. Ja onhan tämä järjestely ollut erittäin tuttu usealle maalla elävälle lapselle. Toki aikanaan, kun maalla oli enemmän lapsia ei ollut hankalaa sosiaalistaa lapsia, mutta jos tahtoo sukutilan pitää on pakko jostain karsia.

Useinhan myös ihmiset jos hankkii esim. yhden lapsen aletaan kyselemään milloin hankit lapselle kaverin, kun onhan niistä seuraa toisilleen. Tässä tapauksessa juuri on sitten sitä seuraa sisaruksista haettu.

Minä en tajua miten aikuiset ihmiset edes viitsii valittaa siitä, että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Tai ajattelee sen olevan ok, että yksi on yksinäinen kunhan muilla on kivaa.

Minä olin se isosisko, joka joutui usein ottamaan pikkusisaruksen mukaan leikkiin ja kyllähän se ärsytti, mutta opetti myös olemaan suvaitsevaisempi ja ymmärtäväisempi muita kohtaan.

Kiva että edes joku ymmärsi mitä selitin! Vanhempani tosiaan oli tosi kiireisiä varsinkin sen jälkeen kun isovanhemmat jäi eläkkeelle. En katso että vanhempani olisivat pilanneet lapsuuteni koska minulla oli sisareni kaverina kuitenkin vaikka usein vastahakoisesti ottikin mukaan. Ja samaa sanoo sisareni. Ettei se pilannut hänen lapsuuttaan vaikka pinnaa koettelikin joskus.

Vanhempani eivät täydellisiä ole. Kenen vanhemmat ovat? Mutta he tekivät parhaansa ja kasvattivat kaksi hyvää ja menestynyttä tytärtä sillä mitä heillä oli käytettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.

Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.

Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....

Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?

Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.

Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.

Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?

Surkeaa vanhemmuutta. Kyllä ihan varmasti olisivat jotain voineet tilanteelle tehdä. Mutta kun ei viitsitty.

Vain koska sinun vanhempasi olivat surkeita älä heijasta sitä minun vanhempiini. Sen sijaan että olisivat lykänneet minut muiden hoidettavaksi päiväkotiin ja kaiken maailman kerhoihin he olivat läsnä ja kasvattivat minut kunnolla. Vain koska sisareni joutui minut ottamaan mukaan leikkiin ei tee vanhemmistani surkeita. Mutta se että sinä olet empatiakyvytön kertoo paljon sinun vanhempiesi kasvatustavoista.

Itse olet kieroon kasvanut ja empatiakyvytön jos et edes nöe, että tuolla lailla ei pientä lasta kasvateta. Sosiaalistaminen on asia joka ei ole pikkujuttu. Sinä kökötit korvessa ja vaikutukset näkyy edelleen.

Minä en kylläkään kasvanut kieroon toisin kuin sinä. Lisäksi nykyisin en ole enää ujo ja minulla on laaja kaveripiiri eli siitä ei ollut minulle mitään haittaa pitkällä aikavälillä. Minä ja siskoni opittiin vetämään yhtä köyttä ja ymmärtämään että kaikkea ei voi saada ja että kaikki pitää ottaa mukaan vaikka se ei aina hauskaa olisi. Sinä taas olet empatiakyvytön moukka, jonka vanhemmat vaikka ehkä sosiaalistivat lapsensa eivät kasvattaneet muuten pätkääkään. Lopetan sinulle vastaamisen tähän.

Mitä empatiaa sinä ruikutat kun kaikki on niin loistavasti? Vanhempasi pilasivat sinulta ekat 15 vuotta. Ja sisaruksen kanssa voi muuten olla läheinen ilman että se sisko pannaan lapsenlikaksi.

Mitä tuo kirjoittaja vissiinkin tarkoittaa empatiakyvyllä on se, että osaisit asettaa itsesi yksinäisen lapsen osaan. Ei ole helppoa olla yksinäinen ja minä ainakin sain sen kuvan, että vanhemmilla oli kova kiire jonka takia lapsia ei ehditty kuskata kauas. Ei kyse minusta ollut viitsimisestä. Ja onhan tämä järjestely ollut erittäin tuttu usealle maalla elävälle lapselle. Toki aikanaan, kun maalla oli enemmän lapsia ei ollut hankalaa sosiaalistaa lapsia, mutta jos tahtoo sukutilan pitää on pakko jostain karsia.

Useinhan myös ihmiset jos hankkii esim. yhden lapsen aletaan kyselemään milloin hankit lapselle kaverin, kun onhan niistä seuraa toisilleen. Tässä tapauksessa juuri on sitten sitä seuraa sisaruksista haettu.

Minä en tajua miten aikuiset ihmiset edes viitsii valittaa siitä, että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Tai ajattelee sen olevan ok, että yksi on yksinäinen kunhan muilla on kivaa.

Minä olin se isosisko, joka joutui usein ottamaan pikkusisaruksen mukaan leikkiin ja kyllähän se ärsytti, mutta opetti myös olemaan suvaitsevaisempi ja ymmärtäväisempi muita kohtaan.

Niin. Ja kuka siitä yksinäisyydestä ja kiireestä ja lapsen laiminlyönnistä on vastuussa? En minä, vaan ne "mahtavat" vanhemmat. Täysin kiero ajatuksenkulku...

Mun lapsilla on paljn ainokaisia kavereina. Ei sekään kyllä hyvä ratkaisu ole. Minulle on mm useita kertoja soitettu ja käsketty siirtää oman lapseni synttärit, koska ainokainen haluaa juhlia juuri silloin. Tai kerran yksi ainokainen veti hernekasvin nenään, kun syyskuussa syntynyt lapseni aikoi järjestää synttärit ennen häntä - joka syntynyt lokakuussa...

Vierailija kirjoitti:

Omasta lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta muistuu mieleeni pari kaveria, siskokset. Heillä oli muutamaa vuotta nuorempi kehitysvammainen veli, omilla jaloillaan kulkeva, mutta heikosti kommunikoiva ja vajavainen älynlahjoiltaan. Kun olimme lähdössä jonnekin, vaikka uimarannalle tai urheilukentälle, niin eikös tyttöjen äiti aina tuupannut pojan meidän matkaamme. Poika oli vilkasliikkeinen ja kovakourainen, joten häntä oli vahdittava koko ajan, ettei päässyt esim. pienempien kimppuun. Eli se mitä olimme suunnitelleet tekevämme, jäi yleensä tekemättä. Tyttöjen isä ymmärsi meitä ja sanoi toisinaan, että menkää vaan keskenänne, kyllä äiti hoitaa pojan. Tätä vaan tapahtui liian harvoin.

Öh ja isäkö ei voi ut poikaa hoitaa?

Meillä 9- ja 6-vuotiaat menevät paljon yhdessä, kavereillekin. Mutta vain jos se isommalle on ok. Aina ei ole enkä silloin tietenkään pakota. Mutta pihalla lapsiporukassa ollessa olen velvoittanut että pikkuveljen puolia pitää pitää ja katsoa vähän perään. Minusta se ei ole kohtuuton vaatimus isosisarukselta.

Haluan että lapseni oppivat olemaan lojaaleja toisilleen. Omat sisarukseni inhosivat ja kiusasivat minua pienintä enkä edelleenkään halua hirveästi olla heidän kanssaan tekemisissä vaikka aikuisia ollaankin ja heidän mielestään se oli hassuttelua. Minusta se oli hirveää, olo oli aina avuton ja yksinäinen kun meidät oli laitettu "yhdessä ulos", mikä tarkoitti että minua joko rääkättiin tai eksytettiin jonnekin ja jäin yksin nyhjäämään pihalle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 9- ja 6-vuotiaat menevät paljon yhdessä, kavereillekin. Mutta vain jos se isommalle on ok. Aina ei ole enkä silloin tietenkään pakota. Mutta pihalla lapsiporukassa ollessa olen velvoittanut että pikkuveljen puolia pitää pitää ja katsoa vähän perään. Minusta se ei ole kohtuuton vaatimus isosisarukselta.

Haluan että lapseni oppivat olemaan lojaaleja toisilleen. Omat sisarukseni inhosivat ja kiusasivat minua pienintä enkä edelleenkään halua hirveästi olla heidän kanssaan tekemisissä vaikka aikuisia ollaankin ja heidän mielestään se oli hassuttelua. Minusta se oli hirveää, olo oli aina avuton ja yksinäinen kun meidät oli laitettu "yhdessä ulos", mikä tarkoitti että minua joko rääkättiin tai eksytettiin jonnekin ja jäin yksin nyhjäämään pihalle.

Minusta teet väärin. 9-vuotiaan elämänpiiri on laajempi kuin eskarilaisen. Nyt hän sitten joutuu pahimmassa tapauksessa syrjityksi tai muuten kärsii siitä perässä vedettävästä veljestä. Se kuusivuitias on sinun vastuullasi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 9- ja 6-vuotiaat menevät paljon yhdessä, kavereillekin. Mutta vain jos se isommalle on ok. Aina ei ole enkä silloin tietenkään pakota. Mutta pihalla lapsiporukassa ollessa olen velvoittanut että pikkuveljen puolia pitää pitää ja katsoa vähän perään. Minusta se ei ole kohtuuton vaatimus isosisarukselta.

Haluan että lapseni oppivat olemaan lojaaleja toisilleen. Omat sisarukseni inhosivat ja kiusasivat minua pienintä enkä edelleenkään halua hirveästi olla heidän kanssaan tekemisissä vaikka aikuisia ollaankin ja heidän mielestään se oli hassuttelua. Minusta se oli hirveää, olo oli aina avuton ja yksinäinen kun meidät oli laitettu "yhdessä ulos", mikä tarkoitti että minua joko rääkättiin tai eksytettiin jonnekin ja jäin yksin nyhjäämään pihalle.

Eli teet nyt sitten omalle lapsellesi sen, mikä sinulle on tehty. Ei lapsi uskalla välttämättä sanoa vanhemmalle sitä, mitä mieltä oikeasti on pikkusisaruksen mukana raahaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 9- ja 6-vuotiaat menevät paljon yhdessä, kavereillekin. Mutta vain jos se isommalle on ok. Aina ei ole enkä silloin tietenkään pakota. Mutta pihalla lapsiporukassa ollessa olen velvoittanut että pikkuveljen puolia pitää pitää ja katsoa vähän perään. Minusta se ei ole kohtuuton vaatimus isosisarukselta.

Haluan että lapseni oppivat olemaan lojaaleja toisilleen. Omat sisarukseni inhosivat ja kiusasivat minua pienintä enkä edelleenkään halua hirveästi olla heidän kanssaan tekemisissä vaikka aikuisia ollaankin ja heidän mielestään se oli hassuttelua. Minusta se oli hirveää, olo oli aina avuton ja yksinäinen kun meidät oli laitettu "yhdessä ulos", mikä tarkoitti että minua joko rääkättiin tai eksytettiin jonnekin ja jäin yksin nyhjäämään pihalle.

Eli teet nyt sitten omalle lapsellesi sen, mikä sinulle on tehty. Ei lapsi uskalla välttämättä sanoa vanhemmalle sitä, mitä mieltä oikeasti on pikkusisaruksen mukana raahaamisesta.

Niin siis kuinka? Edellytän että pienempikin otetaan ainakin useinmiten yhteisiin pihaleikkeihin? Sanoinhan että menevät ihan mielellään kahdestaan ja jos ei niin ei ole pakko. Ja usko pois, minun lapseni kyllä uskaltavat sanoa hyvin selkeästi mitä ovat asioista mieltä.

Lasta ei laiteta ulos isosisarusten kanssa, jos tarvitsee perään katsojaa. Lapsella ei saa olla tuollaista vastuuta. Niin kauan kuin peräänkatsojaa tarvii niin silloin vanhempi on sen tekemässä.

Mun pojallani oli aikoinaan tuollainen koulukaveri, joka oli aina liikkunut vain isompien poikien seurassa. Jututkin tällä lapsella oli sellaiset, ettei olisi vielä sen ikäisellä pitänyt olla. En yhtään ihmettele, että lapsen oli vaikea löytää ikäistään seuraa. 

Ei tietenkään ole vastuussa eikä sen takia mene yhdessä ulos. Meidän 9-vuotiaan elinpiiri ei ole näin kesäaikaan sen laajempi kuin 6-vuotiaankaan, samalla pihalla pyörivät muiden lasten kanssa. Mutta kyllä isosisarus on hyvänen aika sillä tavalla vastuussa että jos pienempi vaikka satuttaa itsensä niin saattaa kotiin niinkuin kenet tahansa muunkin lapsen.

Tällaista huolenpitoa tarkoitan, jota oletan että kaikille lapsille on opetettu. Ja ettei kiusata, sitä omaa sisarusta eikä muitakaan. Ja jos yhdessä leikitään jotain pihaleikkiä niin kaikki siihen halukkaat otetaan mukaan. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu. Mutta joillekin näemmä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 9- ja 6-vuotiaat menevät paljon yhdessä, kavereillekin. Mutta vain jos se isommalle on ok. Aina ei ole enkä silloin tietenkään pakota. Mutta pihalla lapsiporukassa ollessa olen velvoittanut että pikkuveljen puolia pitää pitää ja katsoa vähän perään. Minusta se ei ole kohtuuton vaatimus isosisarukselta.

Haluan että lapseni oppivat olemaan lojaaleja toisilleen. Omat sisarukseni inhosivat ja kiusasivat minua pienintä enkä edelleenkään halua hirveästi olla heidän kanssaan tekemisissä vaikka aikuisia ollaankin ja heidän mielestään se oli hassuttelua. Minusta se oli hirveää, olo oli aina avuton ja yksinäinen kun meidät oli laitettu "yhdessä ulos", mikä tarkoitti että minua joko rääkättiin tai eksytettiin jonnekin ja jäin yksin nyhjäämään pihalle.

Eli teet nyt sitten omalle lapsellesi sen, mikä sinulle on tehty. Ei lapsi uskalla välttämättä sanoa vanhemmalle sitä, mitä mieltä oikeasti on pikkusisaruksen mukana raahaamisesta.

Niin siis kuinka? Edellytän että pienempikin otetaan ainakin useinmiten yhteisiin pihaleikkeihin? Sanoinhan että menevät ihan mielellään kahdestaan ja jos ei niin ei ole pakko. Ja usko pois, minun lapseni kyllä uskaltavat sanoa hyvin selkeästi mitä ovat asioista mieltä.

Et sinä voi määrätä mitä he leikkivät yleisellä pihalla Kolmasluokkalaisten leikit on erilaisia kuin eskarilaisten ja heidän pitää myös päästä pois siitä pihasta. Hyvät tavat ovat sitten eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsilla on paljn ainokaisia kavereina. Ei sekään kyllä hyvä ratkaisu ole. Minulle on mm useita kertoja soitettu ja käsketty siirtää oman lapseni synttärit, koska ainokainen haluaa juhlia juuri silloin. Tai kerran yksi ainokainen veti hernekasvin nenään, kun syyskuussa syntynyt lapseni aikoi järjestää synttärit ennen häntä - joka syntynyt lokakuussa...

Yhden lapsen äitinä tuo kuulostaa kamalalta... enemmän on vikaa vanhemmissa kuin siinä ainokaisessa kyllä.

Lapset ovat yksilöitä, se pitäisi myös hyvin monien vanhempien ymmärtää ja antaa jokaisen tehdä omiaan.

Up

Vierailija kirjoitti:

Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ... Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. ... vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin.

Sun vanhemmat: "Meidän perhe pitää yhtä niin, että muutamme syrjään jonnekin korpeen, jossa lapsillamme ei välttämättä löydy ystäviä. Jos isosisarus löytää yhden ystävän, pakotamme hänet viettämään aikaa myös nuorimpien lastemme kanssa."

Nämä tosi tiukasti yhtä pitävät perheet tukahduttavat lastensa kasvun.

Munkin 5 vuotta nuorempi sisko roikkui mukana joka paikassa. Ensimmäisen kerran menin yksin johonkin, kun karkasin teininä kavereiden kanssa katsomaan Hanoi Rocksia. Kaverit osti munkin lipun ja maksoin sen heille takaisin ja oikeasti siis pöydälle lappu, kun muut oli takapihalla ja ovesta ulos ja äkkiä juoksun kanssa kaverille. :D