Lue keskustelun säännöt.
Kun sisarukset ovat paketti
02.08.2016 |
Poikani kaveripiirissä on poika, joka ei pääse mihinkään ilman pikkuveljeään. Se alkaa oikeasti rassata kavereidenkin hermoja. Pojat ovat 12-vuotiaita ja pikkuveli 8. Viimeisimpänä tähän törmättiin, kun poikaporukka olisi halunnut mennä katsomaan elokuvan, joka oli kielletty alle 12-vuotiailta. Ei onnistu. Pikkuveljelle tulee paha mieli, jos isoveli menee katsomaan jotakin, joka ei hänelle ole sallittu.
On näitä muitakin, mutta tämä on nyt päällimmäisenä. Pikkuveli on tullut myös yllätysbonarina isoveljen kaverin synttäreille yms. En tunne vanhempia niin hyvin, että voisin asiaan puuttua. Sääliksi käy sinänsä mukavaa poikaa, koska valitettavasti hänen sosiaaliset suhteensa kärsivät asiasta.
Tämä harmittaa minua siksikin, koska itse jouduin aina raahaamaan pikkusiskoa mukanani. Välissä oli toki syntynyt velikin, mutta eihän pojilta siihen aikaan tuollaista voinut odottaa. Pikkusiskon takia minäkin jäin pois joistakin sosiaalisista kuvioista, kuten uimahallireissuista yms.
Suhtautukaa lapsiinne yksilöinä, joilla on omat sosiaaliset verkostot. Muuten aiheutatte lapsillenne vain katkeruutta.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.
Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.
Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....
Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.
Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kamalalta kaikkien kannalta 😲
Vierailija kirjoitti:
Nrolle 13. Miten hyvin sinulla tämä sosiaalistuminen sitten onnistui siskon mukana? Jos sait ensimmäiset kaverit yläasteella, niin roikuit siskon mukana vähintään 13 vuotta ja siskosi sai omaa rauhaa vasta lähempänä täysi-ikäisyyttä. Mielestäni vanhempiesi olisi pitänyt kannustaa ja opettaa sinua hankkimaan kavereita ihan itse; koulussa, harrastuksissa, kerhoissa tjms, eikä sysätä vastuuta sosiaalisesta elämästäsi siskollesi. Perheen kuuluu pitää yhtä, mutta lähtökohtaisesti jokainen hankkii omat kaverinsa ja sisarusta ei ole pakko ottaa mukaan joka paikkaan. Pahimmillaan lopputuloksena on epäsosiaalinen pikkusisko ja katkera isosisko.
Opin paljon paremmin sosiaaliseksi näin kun silloin jos minut olisi jätetty ihan yksin. Koulussa tosiaan kaikilla oli koko kaverit ja silloin ei mahtunut kolmatta pyörää näihin jo päiväkodissa muodostuneisiin suhteisiin. Ainoastaan silloin minun seura kelpasi koulussa, kun olivat riidoissa. Harrastuksia ei siihen aikaan ollut samalla tavalla kun nyt. Meillä oli kaksi hevosta ja niillä mentiin harrastuksena mutta ei sekään auta tapaamaan uusia kavereita. Ja tosiaan olin aika ujo lapsi myös, koska ainoat kaverit oli sisko ja tämän kaveri.
Olin n. 9 kun kyllästyin aina olemaan se kolmas pyörä ja vietin aika paljon aikaa yksin kunnes sain kaverin yläasteella. Kysyin aikanaan siskolta että onko hän katkera tästä ja hän sanoi että ei ole. Kyllä se kuulema ärsytti aikanaan, mutta nyt aikuisina ollaan todella läheisiä ja meillä on paljon ihania muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.
Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.
Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....
Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.
Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.
Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?
Itse olin mummolassa lomat 70-luvulla ja 6-vuotiaasta lähtien jouduin 3 vuotta nuoremman serkun kaitsijaksi, kun mummin voimat ei riittäneet. Se oli siihen aikaan ihan tavallista. Ja kohtuutonta, kun oletus oli että 6-vee on aikuisen tasolla.
Niistä ajoista saisi olla jo siirrytty aikaan kun lapset on lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nrolle 13. Miten hyvin sinulla tämä sosiaalistuminen sitten onnistui siskon mukana? Jos sait ensimmäiset kaverit yläasteella, niin roikuit siskon mukana vähintään 13 vuotta ja siskosi sai omaa rauhaa vasta lähempänä täysi-ikäisyyttä. Mielestäni vanhempiesi olisi pitänyt kannustaa ja opettaa sinua hankkimaan kavereita ihan itse; koulussa, harrastuksissa, kerhoissa tjms, eikä sysätä vastuuta sosiaalisesta elämästäsi siskollesi. Perheen kuuluu pitää yhtä, mutta lähtökohtaisesti jokainen hankkii omat kaverinsa ja sisarusta ei ole pakko ottaa mukaan joka paikkaan. Pahimmillaan lopputuloksena on epäsosiaalinen pikkusisko ja katkera isosisko.
Opin paljon paremmin sosiaaliseksi näin kun silloin jos minut olisi jätetty ihan yksin. Koulussa tosiaan kaikilla oli koko kaverit ja silloin ei mahtunut kolmatta pyörää näihin jo päiväkodissa muodostuneisiin suhteisiin. Ainoastaan silloin minun seura kelpasi koulussa, kun olivat riidoissa. Harrastuksia ei siihen aikaan ollut samalla tavalla kun nyt. Meillä oli kaksi hevosta ja niillä mentiin harrastuksena mutta ei sekään auta tapaamaan uusia kavereita. Ja tosiaan olin aika ujo lapsi myös, koska ainoat kaverit oli sisko ja tämän kaveri.
Olin n. 9 kun kyllästyin aina olemaan se kolmas pyörä ja vietin aika paljon aikaa yksin kunnes sain kaverin yläasteella. Kysyin aikanaan siskolta että onko hän katkera tästä ja hän sanoi että ei ole. Kyllä se kuulema ärsytti aikanaan, mutta nyt aikuisina ollaan todella läheisiä ja meillä on paljon ihania muistoja.
Ymmärrän, että sinulle ja siskollesi järjestely on mennyt hyvin, mutta monelle isosisarukselle se kuitenkin on ollut liikaa ja voinut rajoittaa oma sosiaalista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.
Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.
Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....
Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.
Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.
Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?
Surkeaa vanhemmuutta. Kyllä ihan varmasti olisivat jotain voineet tilanteelle tehdä. Mutta kun ei viitsitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.
Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.
Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....
Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.
Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.
Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?
Surkeaa vanhemmuutta. Kyllä ihan varmasti olisivat jotain voineet tilanteelle tehdä. Mutta kun ei viitsitty.
Vain koska sinun vanhempasi olivat surkeita älä heijasta sitä minun vanhempiini. Sen sijaan että olisivat lykänneet minut muiden hoidettavaksi päiväkotiin ja kaiken maailman kerhoihin he olivat läsnä ja kasvattivat minut kunnolla. Vain koska sisareni joutui minut ottamaan mukaan leikkiin ei tee vanhemmistani surkeita. Mutta se että sinä olet empatiakyvytön kertoo paljon sinun vanhempiesi kasvatustavoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.
Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.
Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....
Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.
Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.
Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?
Surkeaa vanhemmuutta. Kyllä ihan varmasti olisivat jotain voineet tilanteelle tehdä. Mutta kun ei viitsitty.
Vain koska sinun vanhempasi olivat surkeita älä heijasta sitä minun vanhempiini. Sen sijaan että olisivat lykänneet minut muiden hoidettavaksi päiväkotiin ja kaiken maailman kerhoihin he olivat läsnä ja kasvattivat minut kunnolla. Vain koska sisareni joutui minut ottamaan mukaan leikkiin ei tee vanhemmistani surkeita. Mutta se että sinä olet empatiakyvytön kertoo paljon sinun vanhempiesi kasvatustavoista.
Itse olet kieroon kasvanut ja empatiakyvytön jos et edes nöe, että tuolla lailla ei pientä lasta kasvateta. Sosiaalistaminen on asia joka ei ole pikkujuttu. Sinä kökötit korvessa ja vaikutukset näkyy edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessani oli ihan normaalia, että kaveriporukassa oli kaikenikäisiä. Meitä oli 7v - 12v lapsia semmoinen vajaan tusinan porukka samalla asuinalueella ja viereisen puiston toisella puolella toinen samanlainen. Ei silloin tuijotettu sitä, että keväällä syntynyt 9v ei voisi olla kaveri syksyllä syntyneen ja nyt vasta 8v:n kanssa tai että porukan piti olla tismalleen samanikäisiä. Kylä kasvatti ja se tarkoitti sitäkin, että pienemmät ottivat oppia isommista.
Missä vaiheessa tuli tämä systeemi, jossa 12v:t voi olla vain 12-vuotiaiden seurassa ja että kaikki tekeminen on ikäsidonnaista?
Tajuat hetken mietittyäsi varmaan itsekin, että onhan se täysin eri asia jos on iso 24 hengen (tai pienimmillään 12 hengen) pihaporukka, jossa on eri-ikäisiä lapsia. Siellä suurella todennäköisyydellä on ainakin pari kutakuinkin saman ikäluokan lasta, jotka voivat sitten keskenään seurata isompia. Tällöin tuossakin tilanteessa leikkivät enemmänkin keskenään, eivätkä roiku isompien lahkeessa kiinni.
Ihan eri asia on tuollainen muutaman (3-4) pojan kaveriporukka, jossa kaikki ovat 12v ja se yksi huomattavasti nuorempi, joka roikkuu isommissa ja erityisesti isommassa sisaressa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.
Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.
Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....
Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.
Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.
Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?
Surkeaa vanhemmuutta. Kyllä ihan varmasti olisivat jotain voineet tilanteelle tehdä. Mutta kun ei viitsitty.
Vain koska sinun vanhempasi olivat surkeita älä heijasta sitä minun vanhempiini. Sen sijaan että olisivat lykänneet minut muiden hoidettavaksi päiväkotiin ja kaiken maailman kerhoihin he olivat läsnä ja kasvattivat minut kunnolla. Vain koska sisareni joutui minut ottamaan mukaan leikkiin ei tee vanhemmistani surkeita. Mutta se että sinä olet empatiakyvytön kertoo paljon sinun vanhempiesi kasvatustavoista.
Itse olet kieroon kasvanut ja empatiakyvytön jos et edes nöe, että tuolla lailla ei pientä lasta kasvateta. Sosiaalistaminen on asia joka ei ole pikkujuttu. Sinä kökötit korvessa ja vaikutukset näkyy edelleen.
Minä en kylläkään kasvanut kieroon toisin kuin sinä. Lisäksi nykyisin en ole enää ujo ja minulla on laaja kaveripiiri eli siitä ei ollut minulle mitään haittaa pitkällä aikavälillä. Minä ja siskoni opittiin vetämään yhtä köyttä ja ymmärtämään että kaikkea ei voi saada ja että kaikki pitää ottaa mukaan vaikka se ei aina hauskaa olisi. Sinä taas olet empatiakyvytön moukka, jonka vanhemmat vaikka ehkä sosiaalistivat lapsensa eivät kasvattaneet muuten pätkääkään. Lopetan sinulle vastaamisen tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa.
Ja mistähän se isompi sitten voisi oppia niitä omia sosiaalisia taitojaan, jos pikkuveli roikkuu koko ajan mukana eikä esim pääse leffaan ikäistensä kaverien kanssa?
Tai se isoveli/isosisko ei voi keskustella kaveriensa kanssa kahdestaan mistään henkilökohtaisista asioista, kun pikkuveli kuuntelee vieressä ja lavertelee kaiken vanhemmille.
Omalta osalta seurusteleminen jäi täydeksi mysteeriksi kun ei vaan mitenkään onnistunut keksimään miten edes ihan simppelit trefffit voisivat onnistua niin että neljä vuotta nuorempi pikkuveli on koko ajan mukana. Miten ollaan käsikkäin tai yritetään haparoivaa ensisuudelmaa kun pikkuveli katsoo vieressä?
18-vuotiaana ei tietenkään päässyt kertaakaan ravintoloihin, kun pikkuvelikään ei päässyt. Jossain tanssipaikalla yritti käydä, mutta miten lähdetään mihinkään saatille jos pikkuveli kököttää takapenkillä?
22-23 -vuotiaana sitten pääsi ravintolaan ensimmäistä kertaa; kuskina pikkuveljelle ja hänen kavereilleen. Ja ihan totaalisesti pihalla miten ravintolassa pitäisi olla ja käyttäytyä.
Tuttavallani on juuri samalla tavalla "pakettilapset". Pienemmällä ei ole lainkaan omia kavereita tai mitään omaa! Lapset puetaan täsmälleen samalla tavalla ja nimetkin on annettu yhteensopivasti. Tytöt on nimetty tyyliin "Stacy ja Hacy" eli isosiskolla on ns oikea nimi ja pikkusiskon nimi lisäpala, joka on näin Suomessa todella kummallinen yksinään eli nimet pitäisi aina sanoa yhdessä. Välillä olen miettinyt miten pikkusiskon identiteetti tulee kehittymään kasvaessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.
Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.
Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....
Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.
Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.
Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?
Surkeaa vanhemmuutta. Kyllä ihan varmasti olisivat jotain voineet tilanteelle tehdä. Mutta kun ei viitsitty.
Vain koska sinun vanhempasi olivat surkeita älä heijasta sitä minun vanhempiini. Sen sijaan että olisivat lykänneet minut muiden hoidettavaksi päiväkotiin ja kaiken maailman kerhoihin he olivat läsnä ja kasvattivat minut kunnolla. Vain koska sisareni joutui minut ottamaan mukaan leikkiin ei tee vanhemmistani surkeita. Mutta se että sinä olet empatiakyvytön kertoo paljon sinun vanhempiesi kasvatustavoista.
Itse olet kieroon kasvanut ja empatiakyvytön jos et edes nöe, että tuolla lailla ei pientä lasta kasvateta. Sosiaalistaminen on asia joka ei ole pikkujuttu. Sinä kökötit korvessa ja vaikutukset näkyy edelleen.
Minä en kylläkään kasvanut kieroon toisin kuin sinä. Lisäksi nykyisin en ole enää ujo ja minulla on laaja kaveripiiri eli siitä ei ollut minulle mitään haittaa pitkällä aikavälillä. Minä ja siskoni opittiin vetämään yhtä köyttä ja ymmärtämään että kaikkea ei voi saada ja että kaikki pitää ottaa mukaan vaikka se ei aina hauskaa olisi. Sinä taas olet empatiakyvytön moukka, jonka vanhemmat vaikka ehkä sosiaalistivat lapsensa eivät kasvattaneet muuten pätkääkään. Lopetan sinulle vastaamisen tähän.
Mitä empatiaa sinä ruikutat kun kaikki on niin loistavasti? Vanhempasi pilasivat sinulta ekat 15 vuotta. Ja sisaruksen kanssa voi muuten olla läheinen ilman että se sisko pannaan lapsenlikaksi.
Lapseni kaverilla (15-v.) on 3 vuotta nuorempi pikkusisko, joka ohjaa kaikkea toimintaa. Tytöt ovat saattaneet sopia jotain keskenään, mutta sitten suunnitelmat joudutaan kokonaan perumaan kun 12-vuotias ei tahdokaan lähteä mukaan. Kaikki tapahtuu aina pikkusiskon ehdoilla, ja vaikka hänellä on omia kavereita joiden kanssa olla, hän roikkuu silti koko ajan isosiskossaan. Koko alkukesä meni tytöillä sisällä ollessa, kun pikkusisko ei tahtonut lähteä ulos ja isosiskon oli pakko olla tämän kanssa sisällä, ettei sisko vaan joudu olemaan yksin. Sitten kun sisko lähtee mukaan, hän vain uikuttaa koko ajan, kun on kuulemma tylsää. Jos pikkusisko haluaakin yhtäkkiä lähteä kotiin, isosiskon pitää myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.
Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.
Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....
Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.
Nuo on kaikki vapaaehtoisia valintoja. Olen itse kasvanut myös maalla ja kyllä sielläkin jo silloin oli ihan seurakunnan kerho ja monia harrastuksia ja lapset kävi leikkitreffeillä toistensa luona. Sinulla itsekkäät ja huonot vanhemmat.
Vanhempani ovat mahtavia. Meillä oli tunti suuntaansa lähimpään kylään eikä sielä ollut mitään kerhoja tai harrastuksia. Lapset kävivät leikkitreffeillä lähellä asuvien lasten luona johon oli max 10 min ja meillä ainoa lapsi lähimaillakaan oli tämä isosiskoni kaveri. Suurimpia osia tiloista veti jo lähempänä eläkeikää olevia ihmisiä. Mutta kyse taitaakin olla siitä että kun sinulla oli tilanne maalla missä oli kerhoja jne niin tietenkin muilla oli sama tilanne eikös?
Surkeaa vanhemmuutta. Kyllä ihan varmasti olisivat jotain voineet tilanteelle tehdä. Mutta kun ei viitsitty.
Vain koska sinun vanhempasi olivat surkeita älä heijasta sitä minun vanhempiini. Sen sijaan että olisivat lykänneet minut muiden hoidettavaksi päiväkotiin ja kaiken maailman kerhoihin he olivat läsnä ja kasvattivat minut kunnolla. Vain koska sisareni joutui minut ottamaan mukaan leikkiin ei tee vanhemmistani surkeita. Mutta se että sinä olet empatiakyvytön kertoo paljon sinun vanhempiesi kasvatustavoista.
Itse olet kieroon kasvanut ja empatiakyvytön jos et edes nöe, että tuolla lailla ei pientä lasta kasvateta. Sosiaalistaminen on asia joka ei ole pikkujuttu. Sinä kökötit korvessa ja vaikutukset näkyy edelleen.
Minä en kylläkään kasvanut kieroon toisin kuin sinä. Lisäksi nykyisin en ole enää ujo ja minulla on laaja kaveripiiri eli siitä ei ollut minulle mitään haittaa pitkällä aikavälillä. Minä ja siskoni opittiin vetämään yhtä köyttä ja ymmärtämään että kaikkea ei voi saada ja että kaikki pitää ottaa mukaan vaikka se ei aina hauskaa olisi. Sinä taas olet empatiakyvytön moukka, jonka vanhemmat vaikka ehkä sosiaalistivat lapsensa eivät kasvattaneet muuten pätkääkään. Lopetan sinulle vastaamisen tähän.
Mitä empatiaa sinä ruikutat kun kaikki on niin loistavasti? Vanhempasi pilasivat sinulta ekat 15 vuotta. Ja sisaruksen kanssa voi muuten olla läheinen ilman että se sisko pannaan lapsenlikaksi.
Mitä tuo kirjoittaja vissiinkin tarkoittaa empatiakyvyllä on se, että osaisit asettaa itsesi yksinäisen lapsen osaan. Ei ole helppoa olla yksinäinen ja minä ainakin sain sen kuvan, että vanhemmilla oli kova kiire jonka takia lapsia ei ehditty kuskata kauas. Ei kyse minusta ollut viitsimisestä. Ja onhan tämä järjestely ollut erittäin tuttu usealle maalla elävälle lapselle. Toki aikanaan, kun maalla oli enemmän lapsia ei ollut hankalaa sosiaalistaa lapsia, mutta jos tahtoo sukutilan pitää on pakko jostain karsia.
Useinhan myös ihmiset jos hankkii esim. yhden lapsen aletaan kyselemään milloin hankit lapselle kaverin, kun onhan niistä seuraa toisilleen. Tässä tapauksessa juuri on sitten sitä seuraa sisaruksista haettu.
Minä en tajua miten aikuiset ihmiset edes viitsii valittaa siitä, että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Tai ajattelee sen olevan ok, että yksi on yksinäinen kunhan muilla on kivaa.
Minä olin se isosisko, joka joutui usein ottamaan pikkusisaruksen mukaan leikkiin ja kyllähän se ärsytti, mutta opetti myös olemaan suvaitsevaisempi ja ymmärtäväisempi muita kohtaan.
Naapuri toi 10-vuotiaan poikansa meille leikkimään, meidän poika on saman ikäinen. Oli samalla jättämässä nelivuotiaan pikkuveljen myös meille leikkimään niin sanoin naurahtaen, että enhän minä enää osaa noin pientä hoitaa, antaa isojen poikien leikkiä rauhassa keskenään. Sanoin tuovani isomman pojan kotiinsa parin tunnin päästä, hei hei ja ovi kiinni. Keep it simple.
Omasta lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta muistuu mieleeni pari kaveria, siskokset. Heillä oli muutamaa vuotta nuorempi kehitysvammainen veli, omilla jaloillaan kulkeva, mutta heikosti kommunikoiva ja vajavainen älynlahjoiltaan. Kun olimme lähdössä jonnekin, vaikka uimarannalle tai urheilukentälle, niin eikös tyttöjen äiti aina tuupannut pojan meidän matkaamme. Poika oli vilkasliikkeinen ja kovakourainen, joten häntä oli vahdittava koko ajan, ettei päässyt esim. pienempien kimppuun. Eli se mitä olimme suunnitelleet tekevämme, jäi yleensä tekemättä. Tyttöjen isä ymmärsi meitä ja sanoi toisinaan, että menkää vaan keskenänne, kyllä äiti hoitaa pojan. Tätä vaan tapahtui liian harvoin.
Kun isompi sisarus täyttää 18 pääseekö hän kavereiden kanssa baariin vai pitääkö pikkuveli ottaa mukaan? Saako lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle vai muuttaako 14-vuotias pikkusisarus mukana? Olisi varmaan hyvä että molemmilla on elämässä omaa sisältöä ja omia kavereita sen lisäksi että viihtyvät toistensa seurassa. Toisekseen esim. 21-vuotiaan maailma on todella erilainen kuin 17-vuotiaan, pitääkö sen vanhemman odottaa aikuistumista ja itsenäistä elämää kunnes nuorempi on valmis samaan?
Äidilläni oli ennen syntymääni päivätyö ja isäni piti tilaa pystyssä isovanhempieni kanssa. Kun minä synnyin niin äitini jättäytyi pois töistä, jotta voi hoitaa meidät kotona ja sivussa alkaa auttamaan tilan hoidossa. Ei heillä ollut aikaa meitä kuskata kylälle ja viettää sielä aikaa pienen lapsen kanssa etsien kavereita, kun tilalla oli töitä tekemättä. Ei esim 3 vuotiasta voi jättää yksin kylille haahuilemaan ja etsimään kavereita. Ollessani 4 isovanhempani jäivät eläkkeelle ja äitini meni kokopäiväisesti isäni avuksi ja hoiti meidät sivussa, joten aikaa kuskata jäi vielä vähemmän. Isosiskoni oli siitä onnekas että syntyi samana vuonna naapuritilan tyttären kanssa ja olivat samaa aikaa päiväkodissa sen neljä vuotta, joten hänellä oli kaveri ihan vieressä. Eli en tutustunut kehenkään ennen kouluikää ja sen jälkeen kun äitini jäi pois normaalista työstä oli turhaa kuskata lasta tuntia kylille yhteen suuntaan päiväkotiin kun kotona ollaan.