Kun sisarukset ovat paketti

Voi jee. Mulla oli tuollainen lapsuus. On kaksi pikkusisarusta. Nuorempaan ikäero on 8 vuotta, mutta totta kai sen piti aina päästä mun mukaan. Uusperheemme jokainen vanhempi on ah-niin-traumautisoitunut kuopus, joka ei lapsena päässyt isompien sisarusten matkaan.

En edes tullut toimeen pikkusisarusten kanssa. Toinen oli todella väkivaltainen jatkuvasti mua kohtaan ja toinen juoksi kotiin itkemään, jos kaikki ei mennyt justiinsa prikulleen hänen mielensä mukaan ja silloin mä sain huudot.

Uh, myös muuten kaikki, mitä pikkusisarukset teki, oli mun syytä. Vanhimpana kun mulla oli "vastuu". Toi pakettiajattelu piti mut kivasti aina varpaillaan. Me lapset oltiin vanhemmille kiinteä yksikkö, josta mä olin vastuussa. Se meni niin naurettavaksi, että mä olin vastuussa pikkusisarusten tekosista silloinkin kun olin muualla. Esim. rippileirin aikana syntyneet sotkut yms. oli ihan loogisesti siis mun syytä. Kun nuorempi hajotti jotain, mun vika. Just. Ihan niin kuin ne olisi oikeasti olleet mun lapsia, eikä sisaruksia.

Ah, kiitos, että sain avautua. Tuntui jotenkin helpottavalta kirjoittaa tämä.

Tajuatko sinä yksinkertainen ihminen että tällä pikkusisaruksella ei välttämättä ole muita kavereita kun se isoveli. Osa on todella ujoja jne vaikka mitä tekisi joten ei tutustu uusiin ihmisiin. Ja mitä teet sinä? Suosit omaa kakaraasi pienemmän yksinäisen lapsen kustannuksella. Ehkä se ei ole kivaa jos joutuu ottamaan pienemmän mukaan mutta ainakin se kasvattaa siihen ettei elämässä aina saa kaikkea ja että aina pitää osata ajatella myös toisia(mitä sinä selvästikään et koskaan jostain syystä oppinut) ja ottaa kaikki mukaan leikkeihin.

Lapsuudessani oli ihan normaalia, että kaveriporukassa oli kaikenikäisiä. Meitä oli 7v - 12v lapsia semmoinen vajaan tusinan porukka samalla asuinalueella ja viereisen puiston toisella puolella toinen samanlainen. Ei silloin tuijotettu sitä, että keväällä syntynyt 9v ei voisi olla kaveri syksyllä syntyneen ja nyt vasta 8v:n kanssa tai että porukan piti olla tismalleen samanikäisiä. Kylä kasvatti ja se tarkoitti sitäkin, että pienemmät ottivat oppia isommista.

Missä vaiheessa tuli tämä systeemi, jossa 12v:t voi olla vain 12-vuotiaiden seurassa ja että kaikki tekeminen on ikäsidonnaista?

Vierailija kirjoitti:

Poikani kaveripiirissä on poika, joka ei pääse mihinkään ilman pikkuveljeään. Se alkaa oikeasti rassata kavereidenkin hermoja. Pojat ovat 12-vuotiaita ja pikkuveli 8. Viimeisimpänä tähän törmättiin, kun poikaporukka olisi halunnut mennä katsomaan elokuvan, joka oli kielletty alle 12-vuotiailta. Ei onnistu. Pikkuveljelle tulee paha mieli, jos isoveli menee katsomaan jotakin, joka ei hänelle ole sallittu.

On näitä muitakin, mutta tämä on nyt päällimmäisenä. Pikkuveli on tullut myös yllätysbonarina isoveljen kaverin synttäreille yms. En tunne vanhempia niin hyvin, että voisin asiaan puuttua. Sääliksi käy sinänsä mukavaa poikaa, koska valitettavasti hänen sosiaaliset suhteensa kärsivät asiasta.

Tämä harmittaa minua siksikin, koska itse jouduin aina raahaamaan pikkusiskoa mukanani. Välissä oli toki syntynyt velikin, mutta eihän pojilta siihen aikaan tuollaista voinut odottaa. Pikkusiskon takia minäkin jäin pois joistakin sosiaalisista kuvioista, kuten uimahallireissuista yms.

Suhtautukaa lapsiinne yksilöinä, joilla on omat sosiaaliset verkostot. Muuten aiheutatte lapsillenne vain katkeruutta.

Juu ei. Meillä kaksi tyttöä kahden vuoden ikäerolla. Paljon ovat yhdessä, mutta eivät paketti. Ovat eri kouluissakin, osin siksi että se vähän ujompi pikkusisko ei olisi vain jonkun pikkusisko. Harrastuksissa ovat käytännön syistä osin samoissa, ja leireillä, mutta ei niissäkään kaikissa. Neljän vuoden ikäerolla eivät olisi sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Tajuatko sinä yksinkertainen ihminen että tällä pikkusisaruksella ei välttämättä ole muita kavereita kun se isoveli. Osa on todella ujoja jne vaikka mitä tekisi joten ei tutustu uusiin ihmisiin. Ja mitä teet sinä? Suosit omaa kakaraasi pienemmän yksinäisen lapsen kustannuksella. Ehkä se ei ole kivaa jos joutuu ottamaan pienemmän mukaan mutta ainakin se kasvattaa siihen ettei elämässä aina saa kaikkea ja että aina pitää osata ajatella myös toisia(mitä sinä selvästikään et koskaan jostain syystä oppinut) ja ottaa kaikki mukaan leikkeihin.

Ei se pienempi ainakaan sillä saa kavereita, että roikkuu jatkuvasti neljä vuotta vanhemman veljen mukana.

Joo, oli ihanan hyvä mahdollisuus oppia siihen, että aina ei saada kaikkea mitä haluaa, kun raahasi sosiaalisesti kyvytöntä pikkuveljeä joka helvetin menemiseen, kun itse olisin halunnut olla rauhassa tyttökavereitten kanssa. Pääsin tästä eroon vasta yliopistossa - siihen saakka olisi pitänyt olla väniskän seurana, kun oli itse niin sietämätön ja hemmoteltu, ettei saanut kavereita, vaikka Siperia koetti kuinka opettaa, kuinka käyttäytyä.

Hoitakaa itse lapsenne, jos niitä olette tehneet älkääkä tunkeko niitä isompien sisarusten hoidettaviksi. Miten ainokaiset saavat kavereita, jos heillä ei ole sisaruksia silottamassa tietä?

Vierailija kirjoitti:

Tajuatko sinä yksinkertainen ihminen että tällä pikkusisaruksella ei välttämättä ole muita kavereita kun se isoveli. Osa on todella ujoja jne vaikka mitä tekisi joten ei tutustu uusiin ihmisiin. Ja mitä teet sinä? Suosit omaa kakaraasi pienemmän yksinäisen lapsen kustannuksella. Ehkä se ei ole kivaa jos joutuu ottamaan pienemmän mukaan mutta ainakin se kasvattaa siihen ettei elämässä aina saa kaikkea ja että aina pitää osata ajatella myös toisia(mitä sinä selvästikään et koskaan jostain syystä oppinut) ja ottaa kaikki mukaan leikkeihin.

Milloinkas se pienempi oppii, ettei aina saa kaikkea?

Ja toinen pointti on se, että touhut ovat täysin erilaisia, jos mukana on pelkästään 12-vuotiaita kuin että mukana olisi joku 8-vuotias. Välillä varmasti hyvä olla eri-ikäisellä porukallakin, mutta jos aina pitää isompien mennä pienemmän mukaan, niin alkaahan se tympiä.

Vierailija kirjoitti:

Tajuatko sinä yksinkertainen ihminen että tällä pikkusisaruksella ei välttämättä ole muita kavereita kun se isoveli. Osa on todella ujoja jne vaikka mitä tekisi joten ei tutustu uusiin ihmisiin.

Ja tämä on isomman sisaruksen ongelma siksi, koska...?

Vierailija kirjoitti:

Joo, oli ihanan hyvä mahdollisuus oppia siihen, että aina ei saada kaikkea mitä haluaa, kun raahasi sosiaalisesti kyvytöntä pikkuveljeä joka helvetin menemiseen, kun itse olisin halunnut olla rauhassa tyttökavereitten kanssa. Pääsin tästä eroon vasta yliopistossa - siihen saakka olisi pitänyt olla väniskän seurana, kun oli itse niin sietämätön ja hemmoteltu, ettei saanut kavereita, vaikka Siperia koetti kuinka opettaa, kuinka käyttäytyä.

Hoitakaa itse lapsenne, jos niitä olette tehneet älkääkä tunkeko niitä isompien sisarusten hoidettaviksi. Miten ainokaiset saavat kavereita, jos heillä ei ole sisaruksia silottamassa tietä?

Ei kaikki ainokaiset saakaan kavereita. Ovat yksin kotona ja syrjäytyvät

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani oli ihan normaalia, että kaveriporukassa oli kaikenikäisiä. Meitä oli 7v - 12v lapsia semmoinen vajaan tusinan porukka samalla asuinalueella ja viereisen puiston toisella puolella toinen samanlainen. Ei silloin tuijotettu sitä, että keväällä syntynyt 9v ei voisi olla kaveri syksyllä syntyneen ja nyt vasta 8v:n kanssa tai että porukan piti olla tismalleen samanikäisiä. Kylä kasvatti ja se tarkoitti sitäkin, että pienemmät ottivat oppia isommista.

Missä vaiheessa tuli tämä systeemi, jossa 12v:t voi olla vain 12-vuotiaiden seurassa ja että kaikki tekeminen on ikäsidonnaista?

Kyse ei nyt selkeästi ap:n tekstissä ollut siitä, että vain samana vuonna syntyneet saa leikkiä keskenään. On ihan ymmärrettävää ja suositelvaakin, että sisarukset voivat tulla leikkeihin mukaan, mutta onhan se ongelma, jos vanhemat lapset eivät voi tehdä haluamiaa asioita ollenkaan, koska jonkun pikkusisarus roikkuu mukana _aina_.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, oli ihanan hyvä mahdollisuus oppia siihen, että aina ei saada kaikkea mitä haluaa, kun raahasi sosiaalisesti kyvytöntä pikkuveljeä joka helvetin menemiseen, kun itse olisin halunnut olla rauhassa tyttökavereitten kanssa. Pääsin tästä eroon vasta yliopistossa - siihen saakka olisi pitänyt olla väniskän seurana, kun oli itse niin sietämätön ja hemmoteltu, ettei saanut kavereita, vaikka Siperia koetti kuinka opettaa, kuinka käyttäytyä.

Hoitakaa itse lapsenne, jos niitä olette tehneet älkääkä tunkeko niitä isompien sisarusten hoidettaviksi. Miten ainokaiset saavat kavereita, jos heillä ei ole sisaruksia silottamassa tietä?

Ei kaikki ainokaiset saakaan kavereita. Ovat yksin kotona ja syrjäytyvät

Eikä myöskään kaikki esikoiset, keskimmäiset tai kopukset. Kavereiden saaminen ei oikeasti ole kiinni siitä, mihin kohtaan lapsikatraasta on sattunut syntymään.

Onkohan takana poikien vanhempien vääränlainen ajatus siitä, että pikkuveli ei vaan tuntisi itseään jotekin syrjityksi tai että hän ei vaan tuntisi mistään mielipahaa. Ikävää vaan, että tällaisella asenteella he estävät molempien itsenäisen kasvun. Toki silloin tällöin on hyvä, että isoveli pitää huolta pikkuveljestä, mutta ei kai tarkoitus ole, että pikkuveli roikkuu koko ajan mukana.

Sinänsä on kasvattavaa, että isossa porukassa on eri-ikäisiä ja jokaiselle etsitään paikka leikeissä. Mutta kohtuudella kaikkea.

Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.

Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.

Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....

Jos olisi oman lapseni kaveri, niin varmaan ottaisin suoraan lapsen vanhempiin yhteyttä ja sanoisin että esim. synttärikutsu tai leffakutsu nyt valitettavasti koskee vaan isompaa lasta. Lasten on tuohon mahdotonta puuttua, koska ainoa mitä he voivat tehdä on jättää koko parivaljakon pois leikeistä kokonaan. Mutta kyseessä on pelkkää vanhempien itsekkyyttä ja mukavuudenhalua laittaa vanhempi lapsi pienemmän lapsenvahdiksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi oman lapseni kaveri, niin varmaan ottaisin suoraan lapsen vanhempiin yhteyttä ja sanoisin että esim. synttärikutsu tai leffakutsu nyt valitettavasti koskee vaan isompaa lasta. Lasten on tuohon mahdotonta puuttua, koska ainoa mitä he voivat tehdä on jättää koko parivaljakon pois leikeistä kokonaan. Mutta kyseessä on pelkkää vanhempien itsekkyyttä ja mukavuudenhalua laittaa vanhempi lapsi pienemmän lapsenvahdiksi.

No kun ei sekään käy tälle pilalle hemmotellulle äiti-poika valjakolle, koska sitten se poika joutuisi jättämään parhaan kaverinsa pois juhlista ja sehän ei passaa, kun tämän pojan pitää saada kaikki juuri niinkuin hän haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen olettamuksia että se isompi hoitaa sen pienemmän. Ei sitä mukaan laiteta siksi ettei vanhemmat jaksa hoitaa vaan siksi että oppisi sosiaalisia taitoja katsomalla mallia ja saisi seuraa. Ja se nuorempi on jo oppinut ettei kaikkea voi saada jos ei ole kavereita saanut.

Minä olen juuri tuo lapsi joka aina laitettiin isosiskoni mukaan leikkeihin ja meillä oli juuri tuo 4v ikäeroa. Ongelma oli että me asuttiin sivussa ja äitini hoiti meidät molemmat kotona sen jälkeen kun minä synnyin, joten en tutustunut oman ikäisiini päiväkodissa ja ainoa leikkikaveri oli siskoni. Meillä ei asunut yhtään minun ikäisiäni lähimaillakaan. Voin sanoa että elämä oli tosi yksinäistä ja vielä lisäksi kun olin liian pieni mennäkseen yksin mihinkään en voinut mennä esim kylälle tutustumaan muihin lapsiin. Joten vanhempani opettivat meille että perhe pitää aina yhtä ja se että kaikki otetaan mukaan leikkeihin. Kun kouluun pääsin niin sielä oli jo kaikilla kaveri ja en löytänyt ketään jotka ottaisivat kolmannen mukaan porukkaan. Löysin vasta ensimmäisen kaverini kun mentiin yläasteelle. Myöskään ujous ei auttanut asiaa.

Pitäisikö siis yksi lapsi jättää ihan yksin masentumaan ja seuraamaan sivusta kun muilla on kivaa? Aikuiset ihmiset....

Ja vanhempasi ei siis voineet laittaa sinua päivähoitoon tai kuskata kavereille?

Nrolle 13. Miten hyvin sinulla tämä sosiaalistuminen sitten onnistui siskon mukana? Jos sait ensimmäiset kaverit yläasteella, niin roikuit siskon mukana vähintään 13 vuotta ja siskosi sai omaa rauhaa vasta lähempänä täysi-ikäisyyttä. Mielestäni vanhempiesi olisi pitänyt kannustaa ja opettaa sinua hankkimaan kavereita ihan itse; koulussa, harrastuksissa, kerhoissa tjms, eikä sysätä vastuuta sosiaalisesta elämästäsi siskollesi. Perheen kuuluu pitää yhtä, mutta lähtökohtaisesti jokainen hankkii omat kaverinsa ja sisarusta ei ole pakko ottaa mukaan joka paikkaan. Pahimmillaan lopputuloksena on epäsosiaalinen pikkusisko ja katkera isosisko.

Vierailija kirjoitti:

Tajuatko sinä yksinkertainen ihminen että tällä pikkusisaruksella ei välttämättä ole muita kavereita kun se isoveli. Osa on todella ujoja jne vaikka mitä tekisi joten ei tutustu uusiin ihmisiin. Ja mitä teet sinä? Suosit omaa kakaraasi pienemmän yksinäisen lapsen kustannuksella. Ehkä se ei ole kivaa jos joutuu ottamaan pienemmän mukaan mutta ainakin se kasvattaa siihen ettei elämässä aina saa kaikkea ja että aina pitää osata ajatella myös toisia(mitä sinä selvästikään et koskaan jostain syystä oppinut) ja ottaa kaikki mukaan leikkeihin.

Meillä ainakin minä, esikoinen, olin epäsosiaalinen (tai olen. Viikkoihin en ole taaskaan puhunut kuin kaupan kassalle). Siitä huolestuttiin jo päiväkodissa. Mulla oli koulussa lopulta kaksi kaveria. Pikkusisaruksilla oli kullakin laaja kaveripiiri tahollaan, mutta totta kai niiden oli päästävä sabotoimaan mun pienikin sosiaalinen elämäni. Arvaa, oppivatko ne koskaan, etteivät voi aina saada, mitä haluavat?

Asiat ei aina ole niin yksinkertaisia.

Meillä pikkusiskoni työnnettiin meidän kahden vanhemman tytön niskoille. Aina. Äiti vissiin väsynyt, joten helpointa oli työntää se kolmivuotias esim minun, kahdeksan vee, ja kaverieni hoteisiin. Se ei oikeasti ole kyllä kohtuullista. Eikä sisko siitä mitään hyötynyt.

Minä olin sen 12v tyttö, jolla oli koko ajan matkassa 8v pikkuveli. Paitsi että eipä ollutkaan, vaikka siltä tuntui. Pikkuveljellä oli  omia kavereita, jalkapalloharkat ja harrastuksia, mutta tietenkin minun mielestäni aina väärään aikaan.

Olen iloinen siitä, että olimme "paketti", koska minulle avautui samalla aivan erilainen maailma, josta monet ikätoverini ovat täysin pihalla. Osaan nyt aikuisena tulla paljon paremmin toimeen eri-ikäisten kanssa kuin ainoana lapsena kasvaneet minä-minä -ihmiset, osaan ottaa muita huomioon ja tarvittaessa ottaa tilanteen haltuun, jos niin vaaditaan, vaikka kukaan ei minua siihen käskisi.

Lisäksi sain pikkuveljen kautta sellaisia tuttavuuksia, joista on ollut hyötyä edelleenkin.

Pikkuveli muuten joutui raahaamaan matkassaan 2 vuotta nuorempaa pikkusiskoa. Tai siltä hänestä tuntui, koska siskolla oli kaverinsa ja jalkapalloharkkansa ja balettituntinsa...