Lue keskustelun säännöt.
En tiedä miten jaksan enää työssäni!
01.08.2016 |
Lyhyesti sanottuna, inhoan työtäni! Eniten ärsyttää vuorotyö ja huono palkka. Vuorotyön vuoksi työ on kuin vankila. Monet ihanat suunnitelmat ja juhlat ovat jääneet välistä, koska olen töissä. Ne, joiden mielestä parin euron korvaus epäsäännöllisistä työajoista on riittävä, voivat perustaa keskusteluaan varten oman ketjun! Arvostan joulua perheen kanssa enemmän kuin työvuorosta saatavaa parinkympin "joululisää". En ole löytänyt päivätyötä enkä nykyisessä voi tehdä pelkkää päivävuoroa.
Haaveilen alanvaihdosta, mutta en ole päässyt opiskelemaan. Tällä alalla en näe tulevaisuuttani. Suunnittelin jo avoimen yliopiston väylää, mutta työ vie kaikki mehut enkä jaksa enää perhe- ja työelämän lisäksi vielä opiskella vapaa-aikana. Toisaalta ajatuskin 30 vuotta tällä alalla työskentelystä saa rasvaamaan köyttä. Olen umpikujassa.
Uskon, että täällä on muitakin, jotka jakavat/ ovat jakaneet tuntemukseni. Kertokaa miten olette vastaavassa tilanteessa toimineet.
Kommentit (28)
Palkatonta voi ottaa mistä tahansa töistä, jos haluaa päästä juhliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse esimiehenä ja tunnen hyvin tuon ilmiön. Nuoret vastavalmistuneet ovat into piukassa tekemässä vuorotyötä, mutta kun ikää ja perhettä tulee, vuorotyö käy koko ajan raskaammaksi. Itse väsähdin vuorotyöhön 3- kymppisenä ja se näyttäisi olevan kriittinen raja aika monelle. Uniongelmat lisääntyvät ja palautuminen valvomisesta hankaloituu. Ja sitten on tietenkin lastenhoito-ongelmat.
Kristian Ravantti anoo hulluilla halvat huvit
Läjihoitajahan voi työskennellä myös päiväkodissa?
Tosin ei sekään varmasti mitään kevyttä työtä ole, mutta olisi säännöllinen päivätyö.
Ei sinulla oikein ole muita vaihtoehtoja kuin sinnitellä nykyisessä työssä, jatkaa toiveikkaana päivätyön etsimistä tai uudelleenkouluttautua. Valittaminen auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, sitten on tehtävä ratkaisuja.
Jos sinulla on taustalla yo-tutkinto ja lähihoitajaopinnot, niin jatkokoulutuksen vaihtoehtojahan riittää vaikka kuinka! En oikein ymmärrä tuota lähtökohtaista valitusta opiskelun raskaudesta. Niin se vain on kaikilla meillä muillakin, että esim. avoimen opinnot ovat paitsi maksullisia, myös usein raskaita hoitaa työn ja perhe-elämän ohessa. Mutta ajattele pitkällä tähtäimellä hyötyä. Jos et kerran voi jatkaa noin, niin tee tarvittava muutos!
Itsellä maisterintutkinto, rikkinäinen pätkätyöura taustalla ja kaksi pientä lasta, mutta niin vain olen sinnitellyt ja opiskelemassa uuden ammatin avoimen yo + erillisvalinta -väylän kautta. Mies on ottanut enemmän hoitovastuuta lapsista ja kodista, ja on tehnyt sen mielellään kun tietää, että toimintani on perheen yhteiseksi tulevaksi hyväksi. Raskasta on välillä, mutta jos olisin jäänyt pähkäilemään toivottomaan työmarkkinatilanteeseen, niin olisin vielä enemmän rikki. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lyhyesti sanottuna, inhoan työtäni! Eniten ärsyttää vuorotyö ja huono palkka. Vuorotyön vuoksi työ on kuin vankila. Monet ihanat suunnitelmat ja juhlat ovat jääneet välistä, koska olen töissä. Ne, joiden mielestä parin euron korvaus epäsäännöllisistä työajoista on riittävä, voivat perustaa keskusteluaan varten oman ketjun! Arvostan joulua perheen kanssa enemmän kuin työvuorosta saatavaa parinkympin "joululisää". En ole löytänyt päivätyötä enkä nykyisessä voi tehdä pelkkää päivävuoroa.
Haaveilen alanvaihdosta, mutta en ole päässyt opiskelemaan. Tällä alalla en näe tulevaisuuttani. Suunnittelin jo avoimen yliopiston väylää, mutta työ vie kaikki mehut enkä jaksa enää perhe- ja työelämän lisäksi vielä opiskella vapaa-aikana. Toisaalta ajatuskin 30 vuotta tällä alalla työskentelystä saa rasvaamaan köyttä. Olen umpikujassa.
Uskon, että täällä on muitakin, jotka jakavat/ ovat jakaneet tuntemukseni. Kertokaa miten olette vastaavassa tilanteessa toimineet.
Et todellakaan ole umpikujassa, vaan uusien valintojen edessä! Asenne kohdalleen ja kohti uutta, mielekkäämpää työuraa alanvaihdon kautta.
Mulla samat tunteet. Jouduin muuttamaan 200km päähän töiden takia, josta ei edes makseta tarpeeksi. Miehen kanssa nähdään kaksi vkl kuukaudesta... vauvahaaveetkin sai unohtaa muutamaksi vuodeksi.