Miten pian synnytyksen jälkeen aletaan tehdä asioita kuten ennen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnytin aamulla aikaisin, pääsimme kotiin seuraavan päivän iltana. Eka yö kotona oli sellaista, että vuoron perään kävimme katsomassa, hengittääkö vauva. Seuraavan päivänä aloin vähitellen tekemään kotitöitä vauvan hoidon ohella. Kaupassa kävin neljäntenä päivänä ja kun vauva oli viikon vanha, lähdimme eka kertaa brunssille.

 

Kätkytkuoleman riski tunnetusti pienenee perhepedissä, eikä tarvitse ravata missään katsomassa vauvaa.

Siis kätkytkuoleman riski pienenee kun nukutaan samassa huonessa, tällöin vauva kuulee vanhempien hengityksen. Samassa sängyssä nukkuminen lisää riskiä, sillä vanhemmat voivat heittää vauvan päälle yöllä vahingossa esim peiton tai itsensä.

Loju kolme päivää sohvalla ja ryhdistäydy sitten.

Pyytäkää niitä anoppeja ja äitiä sitten kotihommia tekemään kun palaatte synnäriltä. Itse tulin toimeen ilman apujoukkoja ja mies tienas rahat. 

esikoisen jälkeen olin synnytyksen jälkeen elämäni kunnossa, vaikka synnytys kesti kolme vuorokautta. Jumitin avautumisvaiheessa 7 sentissä ja synnyttäisin varmaan vieläkin ellei sit lopulta ois laitettu oksitosiini ja epiduraali sen kaveriksi ja siitä meni enää 6 tuntia siihen et oli vauva ulkona. Mutta sen jälkeen olo oli kuin uudestisyntyneellä. Varmaan olin oikeasti vaan aika hormonipöllyissä...Mut vaikka ite oisin voinu juosta vaikka maratonin niin vauva oli sellanen tissivauva että se oli ekan kuukauden ympärivuorokautisesti tissi suussa. Mä kuoppasin kaikki "vauva nukkuu omassa sängyssään" -ajatukseni hyvin nopeasti kun a) se ei nukkunut b) mä en jaksanut nousta tunnin välein kovin montaa yötä. Nopeesti se vauva oppi ite hankkimaan sen tissinsä kun nukuin tissi kiinni sen poskessa... :D

No toinen vauva sit olikin täysin erilainen. Se ei tarvinnut mielestään mua yhtään mihinkään. Siltä puuttu kokonaan ne jokapäiväiset maratonimetykset; se söi viisi minuuttia kolmen tunnin välein ja nukkui yönsä. Se kyllä oli unissaan sellanen sätkijä, ja mä sujuvasti osasin joka sätkäsyyn työntää sille unissani tissin suuhun mistä vauva ikävästi virkistyi, niin kuoppasin ajatukseni perhepedistä hyvinkin nopeasti. Mut vaikka synnytys oli todella kivuton ja nopea luomusynnytys niin mulla oli sen jälkeen monta viikkoa jotenkin piesty olo. Varsinaisesti ei mihinkään sattunu mut ruumis tuntu tosi voimattomalta. Olisko se taas sit hormonipöllyä, erilaista vaan?

Pointti lyhyesti: Synnyttäjän olo voi olla mitä tahansa ja vauva voi olla mitä tahansa. Mutta "normaaliksi" elämä ei palaa enää koskaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmantena päivänä tavanomaisesti sujuneesta alatiesynnytyksestä oli puutarhatöissä, kitkin rikkaruohoja, leikkasin pensaita. Ja tein kotitöitä sisällä muutenkin. Vointi hyvä, arki jatkuu vaikka vauva.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, ettei pitäisi miettiä vain äidin kuntoa, vaan myös vauvan parasta: nelipäiväisen kuuluisi olla äidin rinnalla melkeinpä vuorokauden ympäri, vaikka äiti fyysisesti pystyisikin puutarhatöihin. Se ensimmäisten päivien ja viikkojen pesimisvaihe on tärkeä vauvalle, imetyksen onnistumiselle ja kiintymyssuhteelle.

Melkeinpä vuorokauden ympäri?? Vastasyntynyt nukkuukin aika paljon. Miksei vauvan nukkuessa voi tehdä kotitöitä/puutarhatöitä/tms., jos haluaa ja jaksaa? Ja kai isäkin saa viettää aikaa vauvan kanssa. Oma vauvani joutui ensin viikoksi vastasyntyneiden osastolle, ei sielläkään ollut mahdollisuutta ympäri vuorokauden olla vauvan kanssa, mutta hyvin imetyskin lopulta onnistui.

Nukkuu jos nukkuu...