Entäs sitten sinä siellä, jos sinun aviomiehesi yht äkkisesti kuolisi?

Itkisin?

Mihin siinä kavereita tarvitsee?

Kyllä ketuttaa eräskin ystävistäni, joka keskittyi kesälomallaankin vain ja ainoastaan mieheensä ja lähisukulaisiinsa. Olisi nyt edes yhtenä päivänä kutsunut mökilleen kylään tai jonnekin muualle, jossa olisi voitu tavata, kun ei töissä ollessamme ehditä kuin harvoin vuoden aikana.

Painukoot vittuun tommoset ystävät!

Töitä pitäisi varmaan vaihtaa, että arki sujuisi kolmen lapsen kanssa. Vähemmän aikaa vievään siis. Henkivakuuksella potkuteltaisiin. Kamala olisi suru :(

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ketuttaa eräskin ystävistäni, joka keskittyi kesälomallaankin vain ja ainoastaan mieheensä ja lähisukulaisiinsa. Olisi nyt edes yhtenä päivänä kutsunut mökilleen kylään tai jonnekin muualle, jossa olisi voitu tavata, kun ei töissä ollessamme ehditä kuin harvoin vuoden aikana.

Painukoot vittuun tommoset ystävät!

Miten sattuukin olemaan aivan samankaltainen ystävä itsellänikin, että vain ja ainoastaan puolisonsa kanssa nyhräävät kaiket vapaa-aikansa.  Mies käyttää ystävääni vain hyväkseen, pitää ilmaisena piikana kaikissa kodin askareissaan, ja määrää kaikesta menemisistä, että hyvä kun ystäväni edes  töihin päästää kuitenkin arkipäivinä; niin nooh tietenkin, koska muutoin loppuisi rahoitus ukon harrastustoimintaan ym:n, jos ystäväni ei kävisi töissä ansaitsemassa.

Jossain mättää, koska ystäväni äitikin itkee, ettei näe eikä tapaa tytärtään tarpeeksi usein.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ketuttaa eräskin ystävistäni, joka keskittyi kesälomallaankin vain ja ainoastaan mieheensä ja lähisukulaisiinsa. Olisi nyt edes yhtenä päivänä kutsunut mökilleen kylään tai jonnekin muualle, jossa olisi voitu tavata, kun ei töissä ollessamme ehditä kuin harvoin vuoden aikana.

Painukoot vittuun tommoset ystävät!

Vituttaahan se kun ei pääse toisen mökille loisimaan.

Hahha, mun mies se kuoli yllättäen ja mihin meni ystävät? Ne kuulkaa kaikkoaa kun oikeasti jotain pahaa tapahtuu.

No mitä ne ystävät siinä auttaisi? Ei ne mun luokse tulisi asumaan enkä mä niiden, ei ne pystyisi sitä mun surua ja ikävää poistamaan. Ei siinä kukaan voisi mitenkään helpottaa, joten ihan sama onko niitä vai ei.

Tätä olen joskus miettinyt ja olisihan se aikasta kamalata se.

Hautajaisjärjestelyt ja kaikki asiaan liittyvä byrokratia olisi varmaan raskasta hoitaa, mutta saisin kyllä apua laajalta suvultani. Muuta apua en edes kaipaisi. Surut suren mieluummin ihan yksin omassa päässäni, en tarvitse sielunhoitoa siinä mielessä. Olen fyysisesti ja psyykkisesti vahva ja aina olen selvinnyt kaikesta, miksen sitten tuostakin.

Mun miesystävä kuoli juuri, ja kyllä ystävät, kaverit ja kaikki muutkin ihmiskontaktit ovat auttaneet tosi paljon. Esim. se auttaa kun sattuu joka paikkaan mutta ei saa itkettyä ja joku osoittaa empatiaa. Saa heti itkettyä ja se auttaa purkamaan oloa. Lisäksi on ollut korvaamatonta, kun läheiset ovat kuorossa puuttuneet mun itsesyyllistyksiin ja jossitteluihin kun olen niitä alkanut jauhamaan. Auttanut myös olla kontaktissa miehen ystäviin ja muutenkin kuulla kauniita sanoja hänestä muilta. En ole yksin se, joka muistaa hänet niin hän elää muistoissa. Ystävät ovat myös auttaneet käytännön asioissa kun itsellä voimat loppu ja muisti pätkii.

Munkin mies kuoli eikä yksikään ns. Ystävä edes lähettänyt adressia tai edes pahoitellut mitenkään.

Olen introvertti, joten ei haittaisi.

Sitten kun surun jälkeen jaksaa, aletaan etsiä uusia ihmisiä elämään.

Mulla on kyllä yksi niin hyvä ystävä, ettei tunnu yhtään missään että ollaan yhteyksissä harvakseltaan. Hän, ellei teholla makaa, tulee olkapääksi kun vain pyytää ja minä hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ketuttaa eräskin ystävistäni, joka keskittyi kesälomallaankin vain ja ainoastaan mieheensä ja lähisukulaisiinsa. Olisi nyt edes yhtenä päivänä kutsunut mökilleen kylään tai jonnekin muualle, jossa olisi voitu tavata, kun ei töissä ollessamme ehditä kuin harvoin vuoden aikana.

Painukoot vittuun tommoset ystävät!

Miten sattuukin olemaan aivan samankaltainen ystävä itsellänikin, että vain ja ainoastaan puolisonsa kanssa nyhräävät kaiket vapaa-aikansa.  Mies käyttää ystävääni vain hyväkseen, pitää ilmaisena piikana kaikissa kodin askareissaan, ja määrää kaikesta menemisistä, että hyvä kun ystäväni edes  töihin päästää kuitenkin arkipäivinä; niin nooh tietenkin, koska muutoin loppuisi rahoitus ukon harrastustoimintaan ym:n, jos ystäväni ei kävisi töissä ansaitsemassa.

Jossain mättää, koska ystäväni äitikin itkee, ettei näe eikä tapaa tytärtään tarpeeksi usein.

Korjaan kohdan: ...., että hyvä kun ystäväni edes töihinsä pääsee menemään.........

Niin sehän se, mitä sitten kun ja jos rakas puolisoni kuolisi ennen minua???

Tottakai tilanne olisi aivan kamala, ja en tiedä tulisiko parhain ystävättäreni tukemaan ja kuuntelemaan minua ja suruani silloinkaan kovin aktiivisesti, koska eipä kovin usein nytkään olla yhteyksissä, mitä nyt puhelimella ja viesteilemällä silloin tällöin enemmän kuin tapaillen toisiamme. 

En tiedä, miten jaksaisin eteenpäin, koska ei enää olla kovin paljon tekemisissä omien sukulaistemmekaan kanssa, mutta ehkä omat aikuiset lapsemme tulisivat ensihätiin kanssani järjestelemään kaikkia asioita, mitä tuollaiseen liittyy, kun puoliso kellahtaa viimeisen kerran.