Älkää hyvät ihmiset aloittako SSRI-lääkitystä ennen kuin vihonviimeisenä vaihtoehtona..

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Muuta ei voi sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Söin Seromexiä useita vuosia isoimmalla mahdollisella annoksella, kun ensin oli kokeiltu mm. Cipramil, Mirtatsapin, efexor...

Vaimensi masennuksen ja siinä samalla tunteet, aivan kuten edellä jo jotkut kertoivatkin. En ole iloinen, mutta en surullinenkaan.Kun oikein pinnistää, niin jotenkin ulkopuolisena voi saada kiinni jostain muistosta, tietystä merkityksellisestä hetkestä, mutta vaikka kuinka yrittää muistaa miltä tuntui, ei kuitenkaan tunne mitään.

Olen myös menetyänyt paljon kognitiivisistä kyvyistäni, muistini ja keskittymiskykyni on alentunut niin, etten oikein suoriudu töistäni enää.

Sekin huono puoli noissa on, että koska ne latistaa tunnekokemusta, niin muistotkaan eivät pääse kehittymään. Muiston kiinnittyminen tarvitsee tunnetta, mutta kun sitä ei ole, niin mitään ei jää päähän. Siksi ihminen on lopulta kuin zombie. Ei tunne mitään, ei muista mitään, koska muistoja ei ole kehittynyt, ei halua mitään, miksi haluta, kun mikään ei tunnu miltään? Ei tavoittele elämässään mitään. Ei seksiä, ei haluja, ei toiveita, ei mitään syitä jatkaa elämää. -mutta ei myöskään enää halua kuolla. Joten jää pystyyn kuolleeksi, tekee työnsä ja on helppo osa ihmiskunnan rattaassa. Sitä kela meiltä haluaa, syökää lääkkeitä, tulkaa zombeiksi.

Olisikohan lopetuksen vaikeus yksilökysymys. Itse syönyt kovilla annoksilla monia vuosia ja lopetin kerralla. Ei mitään vieroitusoireita. Tosin ei niistä tropeista mitään hyötyä ollut (kokeilin siis useita merkkejä). Ei haittaa ei hyötyä. Joskus tuntuu, että osa noista sivu- ja vieroitusoireista on ihan itse psyykattu päälle...sori vaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Söin Seromexiä useita vuosia isoimmalla mahdollisella annoksella, kun ensin oli kokeiltu mm. Cipramil, Mirtatsapin, efexor...

Vaimensi masennuksen ja siinä samalla tunteet, aivan kuten edellä jo jotkut kertoivatkin. En ole iloinen, mutta en surullinenkaan.Kun oikein pinnistää, niin jotenkin ulkopuolisena voi saada kiinni jostain muistosta, tietystä merkityksellisestä hetkestä, mutta vaikka kuinka yrittää muistaa miltä tuntui, ei kuitenkaan tunne mitään.

Olen myös menetyänyt paljon kognitiivisistä kyvyistäni, muistini ja keskittymiskykyni on alentunut niin, etten oikein suoriudu töistäni enää.

Sekin huono puoli noissa on, että koska ne latistaa tunnekokemusta, niin muistotkaan eivät pääse kehittymään. Muiston kiinnittyminen tarvitsee tunnetta, mutta kun sitä ei ole, niin mitään ei jää päähän. Siksi ihminen on lopulta kuin zombie. Ei tunne mitään, ei muista mitään, koska muistoja ei ole kehittynyt, ei halua mitään, miksi haluta, kun mikään ei tunnu miltään? Ei tavoittele elämässään mitään. Ei seksiä, ei haluja, ei toiveita, ei mitään syitä jatkaa elämää. -mutta ei myöskään enää halua kuolla. Joten jää pystyyn kuolleeksi, tekee työnsä ja on helppo osa ihmiskunnan rattaassa. Sitä kela meiltä haluaa, syökää lääkkeitä, tulkaa zombeiksi.

Kela ei halua. Ite kuule otat lääkkees, etkö sitä tajua?

Mitä vieroitusoireita tulee? Itse söin teininä sitalopram nimistä lääkettä, siitä ei ainakaan tullut mitään

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan lopetuksen vaikeus yksilökysymys. Itse syönyt kovilla annoksilla monia vuosia ja lopetin kerralla. Ei mitään vieroitusoireita. Tosin ei niistä tropeista mitään hyötyä ollut (kokeilin siis useita merkkejä). Ei haittaa ei hyötyä. Joskus tuntuu, että osa noista sivu- ja vieroitusoireista on ihan itse psyykattu päälle...sori vaan..

Yskilökysymys se varmaan on. Minulla tuli joitakin lopetusoireita, sähköiskuja, huimausta, pyörryin kerran. Mutta nämä meni melko nopeasti ohi. Minulla ei juurikaan tule viekkareita mistään muistakaan lääkkeistä, esim zopiclone ja opamox, ei minkäänlaisia vieroitusoireita. Voin jatkaa päiviä ja viikkoja ja lopettaa kuin seinään, eikä tunnu missään.

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan lopetuksen vaikeus yksilökysymys. Itse syönyt kovilla annoksilla monia vuosia ja lopetin kerralla. Ei mitään vieroitusoireita. Tosin ei niistä tropeista mitään hyötyä ollut (kokeilin siis useita merkkejä). Ei haittaa ei hyötyä. Joskus tuntuu, että osa noista sivu- ja vieroitusoireista on ihan itse psyykattu päälle...sori vaan..

Sama täällä. Mulle tosin tällä kertaa tuntuu olevan hyötyäkin, mutta edellisen kerran lopetin koska mikään ei auttanut. Eipä tullut viekkareitakaan sitten. Muutoinkin suhtaudun hieman epäilleen näihin kauhukertomuksiin viekkareista ja sivuoireita, mutta johtunee siitä etten ole kokenut niitä itse juuri lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan lopetuksen vaikeus yksilökysymys. Itse syönyt kovilla annoksilla monia vuosia ja lopetin kerralla. Ei mitään vieroitusoireita. Tosin ei niistä tropeista mitään hyötyä ollut (kokeilin siis useita merkkejä). Ei haittaa ei hyötyä. Joskus tuntuu, että osa noista sivu- ja vieroitusoireista on ihan itse psyykattu päälle...sori vaan..

Yskilökysymys se varmaan on. Minulla tuli joitakin lopetusoireita, sähköiskuja, huimausta, pyörryin kerran. Mutta nämä meni melko nopeasti ohi. Minulla ei juurikaan tule viekkareita mistään muistakaan lääkkeistä, esim zopiclone ja opamox, ei minkäänlaisia vieroitusoireita. Voin jatkaa päiviä ja viikkoja ja lopettaa kuin seinään, eikä tunnu missään.

Juu, en siis tietenkään tarkoittanut, ettei oireita voisi olla, mutta välillä tuntuu, että itikan purematkin lyödään sivuoireiksi. En edusta lääkefirmoja ja minulle on aivan sama syövätkö ihmiset lääkkeitä vai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan lopetuksen vaikeus yksilökysymys. Itse syönyt kovilla annoksilla monia vuosia ja lopetin kerralla. Ei mitään vieroitusoireita. Tosin ei niistä tropeista mitään hyötyä ollut (kokeilin siis useita merkkejä). Ei haittaa ei hyötyä. Joskus tuntuu, että osa noista sivu- ja vieroitusoireista on ihan itse psyykattu päälle...sori vaan..

Sama täällä. Mulle tosin tällä kertaa tuntuu olevan hyötyäkin, mutta edellisen kerran lopetin koska mikään ei auttanut. Eipä tullut viekkareitakaan sitten. Muutoinkin suhtaudun hieman epäilleen näihin kauhukertomuksiin viekkareista ja sivuoireita, mutta johtunee siitä etten ole kokenut niitä itse juuri lainkaan.

Kiva kuulla, että tuntuu tehoavan! ☺Pidän peukkuja. Minulla ei valitettavasti tosiaan auttanut pakko-oireiseen häiriöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysin samaa mieltä. Vierotusoireista selvisin, mutta jäljelle jäi täysin tunteeton zombie-olo. Tätä tää taitaa olla sit loppuelämä, mikään ei tunnu miltään...

Ei kestä. Kestää noin 2-3 vuotta, kun alat havaita olossasi parantumista. Sen verran kestää muutosten korjaantuminen aivoissa, joita lääkkeet ovat aiheuttaneet.

Puhu vaan ittestäs. Mä käytin noita lääkkeitä viisi vuotta. Olo oli välillä parempi, välillä huonompi. Lääkkeiden lopetus hitaasti annosta vähentämällä auttoi vieroitusoireisiin ja olo on hyvä. Eikä mitään zombeiluja tai muita. Mua lääkkeet auttoi vaikka lääkäri ihmetteli että miten niin kauan söin lääkkeitä. Olisi pitänyt purkaa jo vuosia aiemmin. Joku mokas jossain...

Vierailija kirjoitti:

Hyvä 29, se että ei tunne mitään, ja on vaikea edes muistaa mitään merkityksellistä, on masennuksen oire. Samoin muistin ja kongitiivisten kykyjen heikentyminen kuuluvat vaikeaan masennukseen. Eivät siis johdu SSRI tai muista vastaavista lääkkeistä, vaan ovat oire sairaudesta.

Se, että aivokemiaan vaikuttava lääke aiheuttaa fyysisiä vieroitusoireita kun käytön lopettaa kokonaan,, ei kerro mitään lääkkeen "huonoudesta", vaan on ihan normaalia. Monet myös lopettavat lääkityksen kun luulevat parantuneensa tai lääke ei "auta"kun on tunteeton olo tms. Kyllä musta vaikeasti masentuneena oli pelkästään armollista kun tunteet vähän laimenivat, etenkin kun sitä ennen päällimmäinen tunne oli ollut suunnaton surullisuus ja kaiken pimeys.

Se, että ei masentuneena ja lääkittynä paneta niin paljon kuin ennen, on musta lähinnä säälittävä syy arvostella lääkettä. Jos tämä on suurin ongelmasi, kannattaa lopettaa joo läääkitys niin saat vähän muuta ajateltavaa, Eivätkä nämä libidon alenemiset tai lihominen ole myöskään yleisiä kaikilla SSRI- lääkkeitä tai vastaavia käyttävillä, esim. itse en ole lihonut koskaan näistä. Seksi nyt on muutenkin aika viimeisenä vaikeasti tai keskivaikeasti masentuneen prioriteettilistalla, ja tiedän monia, joilla kaikki on jatkunut kuten ennenkin-tai paremmin, kuin ennen lääkitystä.

Missä kohtaa tekstiä puhuin panemisesta?

Millä koulutuksella teet johtopäätöksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysin samaa mieltä. Vierotusoireista selvisin, mutta jäljelle jäi täysin tunteeton zombie-olo. Tätä tää taitaa olla sit loppuelämä, mikään ei tunnu miltään...

Niin että kun lopetit masennuslääkkeet, niin yhtäkkiä mikään ei enää tunnu miltään? Haloo pahvi, se on yksi masennuksen pääoireista :( Se palasi kun lopetit sen kurissa pitävän lääkehoidon. Olisko syytä jatkaa hoitoa, jos ei lääkkeillä niin muilla keinoin?

Haloo pahvi ittellesi! Lääkkeet vievät kärjen kaikista ääripäistä, eli olo on täydellisen mitätön, ei huonoa eikä hyvää oloa. Ja se vaikutus kestää kauan lopettamisenKIN jälkeen, ainakin pari vuotta! Välttelisin näitä lääkkeitä ihan viimiseen asti, paitsi jos on ihan itsemurhan partaalla niin ehkä sit parempi ottaa.. Muuten en ottais millään hinnalla! Kamalaa pskaa nämä lääkkeet. Ja sekoittavat aineenvaihdunnan moneksi vuodeksi, seksielämän jne. Turha puolustella näitä lääkkeitä. Ja taitaa puolustelijat olla itse koukussa lääkkeisiin, eivätkä uskalla lopettaa..

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko uskoa mutta näin kävi. Kun olin masentunut osasin vielä itkeä, rakastaa, rakastua, ihastua ym. Söin lääkkeitä jonkin aikaa ja vähitellen kaikki tunteet hävisi, nyt vastakkainen sukupuoli kiinnostaa yhtä paljon kuin pahvilaatikko. Seksikään ei innosta jonka seurauksena puolisokin jo lähti lätkimään. Lääkäri sanoi, että tunteet palautuu takaisin kun lääkkeet lopettaa. Ja paskat.

Just näin! Tekisipä joku tutkimuksen tästä, miten pahasti lääkkeet voi sekoittaa elämän. Jos on jo valmiiksi masentunut, niin sekös sitten auttaa kun kaikki tunteet häviävät, seksuaalisuus häviää (ja ehkä oma kumppanikin), keho saattaa muuttua (lihominen), ja mikään ei tunnu miltään. Sitäkös te masentuneet haluatte? Olisi hyvä että näistä negatiivisista asioista kerrottaisiin ja keskusteltaisiin avoimesti, mutta niin kuin huomaatte suurin osa ihmisistä on aivopesty uskomaan lääkäreitä ja psykiatreja!!!!