Lapseton koska puoliso ei halua lapsia?

Kiitos paljon vastauksista kaikille! Yleisin mielipide näyttäisi olevan ettei kannattaisi jäädä suhteeseen jos itse kuitenkin niitä lapsia haluaisi... Mutta nuo muutkin mielipiteet saavat miettimään. Mitäpä tosiaan jos en voi saada lapsia (ei ole kaukaa haettu, minulla on todettu endometrioosi) ja olen jättänyt miehen lasten takia. Tai mitä jos en löydäkään ketään joka olisi minulle sopiva puoliso JA että hän myös haluaisi kanssani lapsia. Olen kuitenkin jo 31-vuotias, en ole mikään nuori tyttönen enää.

Halu perheen perustamiseen on selkeästi melko suuri, vaikka yritänkin työntää ajatuksen taka-alalle. Huomaan miten ystävien ja tuttujen avioliitto- ja lapsiuutiset satuttavat, vaikka osaankin olla heidän puolestaan onnellinen. Tulee melko katkera olo, että miksi minä olen miehen kanssa joka ei halua naimisiin tai lapsia, ja muut saavat miehen jotka haluavat perheen heidän kanssaan. Ja kyllä... itsehän olen miehen valinnut. En vain arvannut joutuvani tähän pisteeseen :(

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla meni niin, että kolmas suhde kesti ikävuodet 28-32. Mies ei aikonut "saada" lapsia, olisi kuulemma lähtenyt, jos olisin tullut raskaaksi, mutten tekisi aborttia. Tajusin jossain vaiheessa, että tässä en minä naisena saa edes haluta lasta. Lopulta lähdin suhteesta - sellaisista syistä, että olin todella onnellinen ettei yhteistä lasta ollut. Nyt 35 sinkku, enkä usko saavani omaa lasta. "Lapsentekovuodet" menivät ohi väärän miehen kanssa. Sopeutunut ajatukseen, koska moni muukin asia elämässäni mennyt eri tahtiin kuin muilla. Mutta mieti sinä, voitko sopeutua mahdolliseen lapsettomuuteen.

Onhan sulla lapsentekovuosia jäljellä vielä kuinka monta, ehkä jopa 7-8.

No varmasti, jos aivan välttämättä sen lapsen haluaa. Tässähän vaan on se, että työuraakin kiinnostais kehittää, sopiva kumppani kuulus löytää, rahaa perhettä varten olla ja fyysinen kunto tietysti kohtalainen. Korjauksena siis: "Parhaat lapsentekovuodet" menivät ohi.

Itselle tulee elävästä elämästä muutama esimerkki mieleen:

- Pariskunta erosi, koska toinen halusi lapsia ja toinen ei.

- Mies ei halunnut lapsia ja steriloi itsensä. Nainen päätti luopua. Mies löysi uuden naisen, erosi ensimmäisestä ja purki sterin (tai siis siltä käsittääkseni otettiin jollain neulalla niitä siittiöitä).

- Nainen ei huolinut ketään lapsen isäksi. Iski vaihdevuodet ja nyt katkera.

- Nainen teki miehen painostuksesta lapsen, tapaa lastaan pari tuntia viikossa. Ei kestänyt lapsiarkea.

- Mies ei halunnut lasta, nainen lopetti salaa ehkäisyn. Mies lähti ja nainen katkera, koska "sika hylkäsi ilman syytä".

Yhdistävänä tekijänä kaikissa se, että kun ei olla kuunneltu sitä omaa itseä noin isossa asiassa, on lopputulos yleensä aina huono.

Lapsista ei voi tehdä kompromissia. Lapsia joko on tai ei ole. Ero on oikea ratkaisu.

Pettynyt avomies kirjoitti:

Tämä ketju kosketti todella paljon.

Avovaimo antanut matkan varrella (18 vuoden aikana) merkkejä että haluaa lapsia mutta sitten kuitenkin aina lykännyt ja lykännyt. Ja lykännyt liian pitkälle ennen kuin sopiva hetki tuli. Ei voitu saada enää lasta avovaimosta johtuvista syistä. Minä olen asiasta puhunut yli kymmenen vuotta.

Nyt on tilanne se että elämän halu melkein mennyt kun lapsettomuushoitotiekin kuljettu loppuun.

Olen niin pahoillani. Olin tuo avovaimo. Meille kävi niin suuri ihme ja onni, että luomuraskaus alkoi ensimmäisestä kierrosta hoitojen päättymisen jälkeen. Tuossa se nyt istuu finniposkineen. Sallivassa ympäristössä nuorille ei tähdennetä tarpeeksi faktoja. Isoäiti oli 46 kun isäni syntyi, ja olin aina ajatellut, että aikaa on. Vaikka olin faktatkin kuullut, en ottanut todesta. Meillä on todella monella taipumus hoitaa kuolemanpelkoa uskottelemalla, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Oikeasti elämä on kuitenkin edelleenkin neljänsadan sprintti siitä huolimatta, että ympärillä on paljon muitakin kävelyllä. Mietin tätä juuri sukujuhlissa, kun porukkaa järkyttäneet teinivanhemmat eivät enää vaikuta mitenkään erikoisilta, kun vuosikymmen on kulunut tuosta hirmuisesta rikoksesta. Eivät he ole uraohjuksia, koulussa heidän oli turha istua ylimääräisiä vuosia. Mutta vaikka oma syyni lisääntymisen unohtamiseen oli lähinnä ammatilliset, yleinen kiireettömyysharha ja mukavuudenrakkaus ruokkivat sitä. Älkää ihmiset antako hämätä itseänne, mikä elämässä on keskeistä. Jos se minulle onkin viihtyminen ja omat projektit, kumppanini saattaa menettää paljon enemmän kuin haluaa ajatellakaan, kun en ota hänen haaveitaan todesta. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos paljon vastauksista kaikille! Yleisin mielipide näyttäisi olevan ettei kannattaisi jäädä suhteeseen jos itse kuitenkin niitä lapsia haluaisi... Mutta nuo muutkin mielipiteet saavat miettimään. Mitäpä tosiaan jos en voi saada lapsia (ei ole kaukaa haettu, minulla on todettu endometrioosi) ja olen jättänyt miehen lasten takia. Tai mitä jos en löydäkään ketään joka olisi minulle sopiva puoliso JA että hän myös haluaisi kanssani lapsia. Olen kuitenkin jo 31-vuotias, en ole mikään nuori tyttönen enää.

Halu perheen perustamiseen on selkeästi melko suuri, vaikka yritänkin työntää ajatuksen taka-alalle. Huomaan miten ystävien ja tuttujen avioliitto- ja lapsiuutiset satuttavat, vaikka osaankin olla heidän puolestaan onnellinen. Tulee melko katkera olo, että miksi minä olen miehen kanssa joka ei halua naimisiin tai lapsia, ja muut saavat miehen jotka haluavat perheen heidän kanssaan. Ja kyllä... itsehän olen miehen valinnut. En vain arvann

Onhan se fiksua miettiä todennäköiset seuraukset eri vaihtoehdoille läpi, mutta elämää ei pidä elää niin, että unohtaa vielä todennäköisemmät seuraukset pelätessään jotain vähemmän todennäköistä. Olet nyt jo katkeroitumassa. Ota se todesta ja laita uusi vaihde silmään. Anna kumppanille muutama viikko tai max puoli vuotta aikaa miettiä tilannetta, mutta kerro, että olet päätymässä eroon, niin paljon kuin pelottaa ja harmittaakin. Sosiaalinen yksinäisyytesi ei tule helpottamaan vuosien myötä. Aina useampi ympäriltä perheellistyy ja heidän elämänsä lähtevät aivan eri suuntaan. Tulevaisuudessa on joka tapauksessa odotettavissa kipua. Sinun pitää valita, minkälaista kipua katsot aiheelliseksi sietää. Tee valintasi, tärkeintä on että valitset jotain. Ei saa jäädä tuleen makaamaan.