Voisitteko opettaa lapsenne olemaan mänkymättä ruokapöydässä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on se systeemi, että sanon suoraa, että meidän lapsilla ei taida tähän aikaan olla nälkä. Jos ollaan menossa jonkun mökille, käydään matkalla syömässä ja tullaan paikalle kylläsinä. Lapset sitten sanovat, että kiitos ei, nyt ei jaksa. Juovat vähän vettä ja minä pahoittelen asiaa. Jos taas on oltu pitempään, sanon ihan saman ja lapset kieltäytyvät edelleen kohteliaasti, koska he tietävät, että meillä on autossa pieni jääkaappi ja siellä syötävää. Käyvät sitten vaivihkaa siellä tai lähdetään "kaupoille" ja lapset syövöt matkalla. Ei tule valitusta siitä, että mängytään tai mangutaan, kun kauniisti kiitetään, mutta ei syödä.

Minun mielestäni on hyvin loukkaavaa, jos olen kutsunut vieraita ja laittanut ruokaa, etteivät vieraat syö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä lasta voi kasvattaa ilman väkivaltaakin, huom te jotka tähän viittasitte. Omia lapsia ei ole väkivallalla uhattu mutta osaavat silti sanoa kohteliaan "ei kiitos" jos on ruokaa, josta he eivät pidä.

Ken vitsaa säästää, se lastaan vihaa

Vanha suomalainen sananlasku, jota pitäisi edelleen pitää arvossaan!

Toi on kyllä sanalaskuista raamatusta.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun kesäisin ollaan yhdessä ja syödään porukalla, niin voi tsiisus kun ei haluaisi kuunnella sitä "mitä tää on?? aha en syö, en syö totakaan, hyi, ööök, en tykkää". Sitten luetellaan ja osoitellaan kaikki pöydästä mistä ei tykätä ja mitä ei aiotakaan maistaa.

Mikä teitä aikuisia vaivaa, kun lapsen annetaan määkiä tuolla lailla ruokapöydässä? Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta siitä ollaan hiljaa, sanotaan "ei kiitos" jos tarjotaan tai väistellään vaivihkaa lautaselta.

Totuushan on, että et sä siihen voi vaikuttaa. Omaan suhtautumiseesi voit. Mieti, miksi se sinua niin kaivelee. Ei se ole kritiikkiä sinua tai edes ruokaa kohtaan. Se on lapsen kehitysvaihe, joka ilmenee ikävällä tavalla. Mutta ei mitään sen vakavampaa. Kyllä ne lapset siitä kasvaa ja homma menee ohi.

Minulla on sukulaisia, jotka kasvatettiin tällaisilla aterioilla: aamupala kahvia, jossa kermaa ja sokeria, pullaa ja voita päällä, myöhemmin lisäksi tupakkaa. Lounas ja päivällinen keitetyt perunat, ruskea kastike, joskus lihaa tai lihapullia, makkaraa. Leipää ja voita, makkaraa. Limsaa, karkkia, jäätelöä, leivonnaisia. Kun tulivat kylään, äiti tarjosi keitettyjä perunoita, uunissa kypsennettyä sianlihaa, kastiketta, koskaan mikään muu ei kelvannut. Salaatit söimme me, heille ei kelvannut tuore kurkku, tomaatti tai salaatti. Muistan kun lapsena ihmettelin, mikseivät kuole vitamiinin puutteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun tekemä ruoka on niin pahaa, lapset vaan sanoo ääneen sen mitä muut ajattelee. Sori.

Silti käytöstavat.

T. ap

Noup. Pointti onkin just siinä kun lapset sanoo ääneen mitä itse ajattelee, muttei kehtaa sanoa. "Isi, miksi tolla on niin iso maha?" Sitten voi tuijotella arvioivasti ja puntaroida asiaa, naurahdella hyväntahtoisesti. "En tiedä kulta, miksiköhän?" Jne...

Ai ei kehtaa sanoa, mutta sinustako on hienoa, kun joku sen sitten saa kuitenkin ääneen sanottua, vaikkapa lapsikin? Omg.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on se systeemi, että sanon suoraa, että meidän lapsilla ei taida tähän aikaan olla nälkä. Jos ollaan menossa jonkun mökille, käydään matkalla syömässä ja tullaan paikalle kylläsinä. Lapset sitten sanovat, että kiitos ei, nyt ei jaksa. Juovat vähän vettä ja minä pahoittelen asiaa. Jos taas on oltu pitempään, sanon ihan saman ja lapset kieltäytyvät edelleen kohteliaasti, koska he tietävät, että meillä on autossa pieni jääkaappi ja siellä syötävää. Käyvät sitten vaivihkaa siellä tai lähdetään "kaupoille" ja lapset syövöt matkalla. Ei tule valitusta siitä, että mängytään tai mangutaan, kun kauniisti kiitetään, mutta ei syödä.

Noloa.

Joo, mua ärsyttää kanssa tuommoinen käytös. Että pitää oikein kilvan huutaa, mistä ei tykkää ja mitä ei aio syödä.

Tarina kolmesta peräkkäisestä tapaamisesta sukulaislasten kanssa. 1. Olin heillä, tein omasta aloitteesta suolaisen piirakan ja kanakeiton. Lapset eivät voineet syödä koska tomaatti, paprika ja herne. Vanhemmat eivät olleet kertoneet rajoitteista. 2. Tulivat käymään, tein suolaisen piirakan ilman em. aineksia. Lapset eivät voineet syödä, en edes muista miksi. 3. Tulivat yllätyskäynnille. Kysyin, maistuuko lapsille kylmä mehu. Kysyivät, että mitä mehua. Mehukattia. Kysyivät, että minkä makuista?! Voi helvetin p*rse, että pitää mehustakin nirsoilla!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun kesäisin ollaan yhdessä ja syödään porukalla, niin voi tsiisus kun ei haluaisi kuunnella sitä "mitä tää on?? aha en syö, en syö totakaan, hyi, ööök, en tykkää". Sitten luetellaan ja osoitellaan kaikki pöydästä mistä ei tykätä ja mitä ei aiotakaan maistaa.

Mikä teitä aikuisia vaivaa, kun lapsen annetaan määkiä tuolla lailla ruokapöydässä? Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta siitä ollaan hiljaa, sanotaan "ei kiitos" jos tarjotaan tai väistellään vaivihkaa lautaselta.

Totuushan on, että et sä siihen voi vaikuttaa. Omaan suhtautumiseesi voit. Mieti, miksi se sinua niin kaivelee. Ei se ole kritiikkiä sinua tai edes ruokaa kohtaan. Se on lapsen kehitysvaihe, joka ilmenee ikävällä tavalla. Mutta ei mitään sen vakavampaa. Kyllä ne lapset siitä kasvaa ja homma menee ohi.

Oikeastiko olet sitä mieltä, että ruokapöydässä märiseminen on lapsuuteen kuuluva asia jolle ei vaan voi mitään? Mä aloin just nyt ymmärtää, miksi Suomi on täynnä näitä huonosti käyttäytyviä Nico-Lucaksia ja Jennica-Yasmiineja, koska huono käytös nyt vaan kuuluu jokaiseen lapsuuden ikäkauteen ja aikuisten pitää vain kestää se, että riehutaan, huudetaan ja haistatellaan. Minun pitää vain aikuisena kestää näitä kehitysvaiheita, juujuu. Onnea ja menestystä lapsesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on se systeemi, että sanon suoraa, että meidän lapsilla ei taida tähän aikaan olla nälkä. Jos ollaan menossa jonkun mökille, käydään matkalla syömässä ja tullaan paikalle kylläsinä. Lapset sitten sanovat, että kiitos ei, nyt ei jaksa. Juovat vähän vettä ja minä pahoittelen asiaa. Jos taas on oltu pitempään, sanon ihan saman ja lapset kieltäytyvät edelleen kohteliaasti, koska he tietävät, että meillä on autossa pieni jääkaappi ja siellä syötävää. Käyvät sitten vaivihkaa siellä tai lähdetään "kaupoille" ja lapset syövöt matkalla. Ei tule valitusta siitä, että mängytään tai mangutaan, kun kauniisti kiitetään, mutta ei syödä.

Minun mielestäni on hyvin loukkaavaa, jos olen kutsunut vieraita ja laittanut ruokaa, etteivät vieraat syö.

Minä sanon kaikille kutsujille, että meitä varten ei tarvitse tehdä ruokaa.

Enkä ymmärrä teitä ruuanlaittajia, että miksi te loukkaannutte koko ajan. Loukkaannutte, jos tekemäänne ruokaa ei syödä, kun ei jakseta. Loukkaannutte, jos joku kehtaa kysyä, mitä ruuassanne on ja ilmoittaa, ettei syö sitä. Loukkaannutte, jos ei kehuta sitä ruokaa.

Miksi ette hyväksy, että se on vain ruokaa. teille ehkä maailman ihaninta, mutta kaikki ei siitä pidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on se systeemi, että sanon suoraa, että meidän lapsilla ei taida tähän aikaan olla nälkä. Jos ollaan menossa jonkun mökille, käydään matkalla syömässä ja tullaan paikalle kylläsinä. Lapset sitten sanovat, että kiitos ei, nyt ei jaksa. Juovat vähän vettä ja minä pahoittelen asiaa. Jos taas on oltu pitempään, sanon ihan saman ja lapset kieltäytyvät edelleen kohteliaasti, koska he tietävät, että meillä on autossa pieni jääkaappi ja siellä syötävää. Käyvät sitten vaivihkaa siellä tai lähdetään "kaupoille" ja lapset syövöt matkalla. Ei tule valitusta siitä, että mängytään tai mangutaan, kun kauniisti kiitetään, mutta ei syödä.

Noloa.

Ei ole, pelkästään kätevää. Ei tarvitse kuunnella ruokapöydässä saarnoja siitä, miten fenkoli, anis ja palsternakka on niin terveellisiä, miksi ette nyt suostu syömään senkin xylitolipurkalla itsenne paaduttaneet epelit. Kun on syöty ennen vierailua, ei kenellekään tule paha mieli siitä, että ei syödä tarjoiluja. ON tultu viettämään aikaa yhdessä, ei kehumaan paahdettua tofua parsapedillä.

Meillä on suvussa just kaksi tällastä märisijälasta! Aivan sairaan rasittavaa kuunnella se show joka kerta kun ruokaillaan yhdessä. Kaikki pitää raportoida (huutaen) mikä ei kelpaa. Ylenkatsovalla äänellä kysytään "mitä toi on??"

Äiti huokailee ja pyörittelee silmiään näissä tilanteissa, mutta kun lapset ovat vielä niin pieniä ettei voi vaatia että kaikkea osattaisi. Kas kun vaippoja vielä pue. Lapset ovat 10v. ja 11v.

Kysymys on vain ja ainoastaan kasvatuksesta, ei mistään muusta, jos minun ruokapöydässä joku noin marisisi heittäisin niska-perse-otteella niskavillooista mereen/järveen/jokeen. Ja seuraavana päivänä tämä Nico-Jasmin tekisi ruuat koko 10 henkiselle porukalle jossa me kaikki määkisimme tyyliin en tykkää, pahaa, hyiiii jne... oppiihan kerralla.

Toi ei kuulu mihinkään kehitysvaiheeseen vaan on merkki vanhempien täydellisestä kykenemättömyydestä kasvatus hommiin...

Sori siitä, mutta tämä on totuus...onneksi itse en ole tavannut vastaavaa lapsi perhettä mutta olenkin asunut Kaliforniassa ikävuodet 18-36 ja täällä tuollaista käytöstä ei kyllä ole missään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on se systeemi, että sanon suoraa, että meidän lapsilla ei taida tähän aikaan olla nälkä. Jos ollaan menossa jonkun mökille, käydään matkalla syömässä ja tullaan paikalle kylläsinä. Lapset sitten sanovat, että kiitos ei, nyt ei jaksa. Juovat vähän vettä ja minä pahoittelen asiaa. Jos taas on oltu pitempään, sanon ihan saman ja lapset kieltäytyvät edelleen kohteliaasti, koska he tietävät, että meillä on autossa pieni jääkaappi ja siellä syötävää. Käyvät sitten vaivihkaa siellä tai lähdetään "kaupoille" ja lapset syövöt matkalla. Ei tule valitusta siitä, että mängytään tai mangutaan, kun kauniisti kiitetään, mutta ei syödä.

Minun mielestäni on hyvin loukkaavaa, jos olen kutsunut vieraita ja laittanut ruokaa, etteivät vieraat syö.

Sitä saa mitä tilaa. En minäkään syö lasten kanssa kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun kesäisin ollaan yhdessä ja syödään porukalla, niin voi tsiisus kun ei haluaisi kuunnella sitä "mitä tää on?? aha en syö, en syö totakaan, hyi, ööök, en tykkää". Sitten luetellaan ja osoitellaan kaikki pöydästä mistä ei tykätä ja mitä ei aiotakaan maistaa.

Mikä teitä aikuisia vaivaa, kun lapsen annetaan määkiä tuolla lailla ruokapöydässä? Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta siitä ollaan hiljaa, sanotaan "ei kiitos" jos tarjotaan tai väistellään vaivihkaa lautaselta.

Totuushan on, että et sä siihen voi vaikuttaa. Omaan suhtautumiseesi voit. Mieti, miksi se sinua niin kaivelee. Ei se ole kritiikkiä sinua tai edes ruokaa kohtaan. Se on lapsen kehitysvaihe, joka ilmenee ikävällä tavalla. Mutta ei mitään sen vakavampaa. Kyllä ne lapset siitä kasvaa ja homma menee ohi.

Oikeastiko olet sitä mieltä, että ruokapöydässä märiseminen on lapsuuteen kuuluva asia jolle ei vaan voi mitään? Mä aloin just nyt ymmärtää, miksi Suomi on täynnä näitä huonosti käyttäytyviä Nico-Lucaksia ja Jennica-Yasmiineja, koska huono käytös nyt vaan kuuluu jokaiseen lapsuuden ikäkauteen ja aikuisten pitää vain kestää se, että riehutaan, huudetaan ja haistatellaan. Minun pitää vain aikuisena kestää näitä kehitysvaiheita, juujuu. Onnea ja menestystä lapsesi kanssa.

Mun lapset ei märise. Mun siskon lapset märisee. Eikä mikään mun tekoni sitä muuta. Hyväksyn asian, enkä vedä herneitä. Näin kaikilla on kivempaa.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on vain ja ainoastaan kasvatuksesta, ei mistään muusta, jos minun ruokapöydässä joku noin marisisi heittäisin niska-perse-otteella niskavillooista mereen/järveen/jokeen. Ja seuraavana päivänä tämä Nico-Jasmin tekisi ruuat koko 10 henkiselle porukalle jossa me kaikki määkisimme tyyliin en tykkää, pahaa, hyiiii jne... oppiihan kerralla.

Toi ei kuulu mihinkään kehitysvaiheeseen vaan on merkki vanhempien täydellisestä kykenemättömyydestä kasvatus hommiin...

Sori siitä, mutta tämä on totuus...onneksi itse en ole tavannut vastaavaa lapsi perhettä mutta olenkin asunut Kaliforniassa ikävuodet 18-36 ja täällä tuollaista käytöstä ei kyllä ole missään.

Nouseeko sulla hissi ihan ylös? Jos sä koskisit mun lapsiin niin mä tap"aisin sut. Niin helppoa se on, tuupa kokeilemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun kesäisin ollaan yhdessä ja syödään porukalla, niin voi tsiisus kun ei haluaisi kuunnella sitä "mitä tää on?? aha en syö, en syö totakaan, hyi, ööök, en tykkää". Sitten luetellaan ja osoitellaan kaikki pöydästä mistä ei tykätä ja mitä ei aiotakaan maistaa.

Mikä teitä aikuisia vaivaa, kun lapsen annetaan määkiä tuolla lailla ruokapöydässä? Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta siitä ollaan hiljaa, sanotaan "ei kiitos" jos tarjotaan tai väistellään vaivihkaa lautaselta.

Totuushan on, että et sä siihen voi vaikuttaa. Omaan suhtautumiseesi voit. Mieti, miksi se sinua niin kaivelee. Ei se ole kritiikkiä sinua tai edes ruokaa kohtaan. Se on lapsen kehitysvaihe, joka ilmenee ikävällä tavalla. Mutta ei mitään sen vakavampaa. Kyllä ne lapset siitä kasvaa ja homma menee ohi.

Oikeastiko olet sitä mieltä, että ruokapöydässä märiseminen on lapsuuteen kuuluva asia jolle ei vaan voi mitään? Mä aloin just nyt ymmärtää, miksi Suomi on täynnä näitä huonosti käyttäytyviä Nico-Lucaksia ja Jennica-Yasmiineja, koska huono käytös nyt vaan kuuluu jokaiseen lapsuuden ikäkauteen ja aikuisten pitää vain kestää se, että riehutaan, huudetaan ja haistatellaan. Minun pitää vain aikuisena kestää näitä kehitysvaiheita, juujuu. Onnea ja menestystä lapsesi kanssa.

Mun lapset ei märise. Mun siskon lapset märisee. Eikä mikään mun tekoni sitä muuta. Hyväksyn asian, enkä vedä herneitä. Näin kaikilla on kivempaa.

Lisään vielä, että kaikesta huolimatta suurin näistä osaa jo olla ihmisiksi. Pienimmät vielä eivät, mutta ei mun avautumiset muuta asiaa positiivisempaan suuntaan. Oikeastiko te otatte lastenkasvatusneuvoja av:lta? Jos olisin niin tampio, että kasvattaisin lapseni huonosti, ei joku kitinä av:lla mulle mitään järkeä toisi.

Ei tuo onneksi vieraisilla valita vaan saanko nätisti ettei oikein tykkää ja jättää lautaselle.

Kotonakin sujui 5v asti.

Sitten sille tarhassa isot pojat kertoi että ruoka on pahaa ja siitä se närppiminen ja mänkyminen sitten lähti. Kalasoppaa pitäis olla joka päivä jotta ipana söisi valittamatta ja ilmeilemättä.

Olen aina inhonnut näitä "kivoja yhteisruokailuja", joissa oletetaan lasten rakastavan rikkaruohoilla maustettua kesäkeittoa (kun sen resepti oli niin ihana!) ja rusinoilla ryyditettyä limppua (miksi, ah miksi sieltä kyläkaupasta on pakko valita se ainoa leipä, jossa on enemmän sokeria kuin jauhoja).

Vieraisilla on tarkoitus, että kaikilla on kivaa. tai näin olen luullut. Todellisuudessa vierailut ovat jonkinlainen lapsiperheiden via dolorosa, jossa kutsujaperhe pyrkii siihen, että jo lapset ei polta itseään saunassa tai putoa ekovessaan, niin viimeistään ruokapöydässä heille väkisin tehdään paha mieli vaatimalla, että kaikii syövät hiljaa eikä kukaan marise. Hyvänen aika - miksi lapsilla ei saa olla makuaistia ja tunteita?

Olen kerran suostunut tuollaiseen ruokailuun ja päätin kerrasta, että ei kiitos koskaan enää. Jos on pakko höystää kaikki ruoka paprikalla, mansikalla ja basilikatofulla ja jos samalla odottaa ylitsevuotavaista kiitollisuutta paikallaolevilta, niin kiitos vaan, syöttäköön jonkun muun perhettä. Meillä nautitaan siitä, että kala on kalaa ilman smetanakuorrutusta ja peruna perunaa ilman, että se saa tillihunnun ja valkokastiketta. Puhtaita makuja, yksinkertaista ruokaa. Lapsille ja aikuisille nautinto.

Mansikat muuten ei kaipaa makuetikkaa seurakseen, lapsille ne maituvat au naturel.