Kuinka kauan ensimmäinen vakava seurustelusuhteesi kesti?
Minun 2,5 vuotta. Kasvoimme erillemme :) aika tyypillistä kun nuorena aloittaa seurustelun ja molempien kasvu on ihan kesken.
Entäs sinulla? Onko täällä kenties pareja jotka ovat edelleen yhdessä sen ekan kumppanin kanssa?
Kommentit (31)
Odotan vielä ensimmäistä. Ikää 25 v.
Kyllä on ensimmäiseni ja 16-vuotta olemme olleet yhdessä ja matka jatkuu :)
Ollaan nyt oltu yhdessä 2,5 vuotta. Tuntuu, että me vaan kasvetaan tiiviimmin yhteen.
8vuotta olimme yhdessä. teini rakkaus
5 v, poikaystävä petti ja jätin hänet. Seuraava suhde onkin jatkunut jo yli 20 vuotta, mutta kiertoon lähtee mies tästäkin suhteesta jos pettää. Nollatoleranssi tässä asiassa.
1,5 vuotta. Minä olin jo haaveillut kihloista ja häistä, mutta mies jätti alkukeväästä.
En ole vielä seurustellut.
Vanhempani ovat olleet yhdessä 16-vuotiaista saakka ja ovat siis edelleen, eli standardit seurustelun suhteen on aika korkealla.
Haluan itsekin yhtä hyvän ja kauniin suhteen kuin heillä, sekä vanheta yhdessä hypoteettisen "valittuni" kanssa, eli rima alkaa seurustelemaan jonkun kanssa on todella korkealla.
Sarjamonogamistiksi en rupea.
N24
Olemme olleet nyt 10 vuotta yhdessä, 18-vuotiaasta asti. Tämä on mulle ihkaensimmäinen suhde enkä olisi alussa osannut kuvitella että olemme pidempäänkin yhdessä, mutta niin tässä kävi. Naimisiinkin mentiin joku aika sitten.
Olin 24v. kun tapasin mieheni, sitä ennen oli pelkkää pelleilyä ja säätämistä. 8v. jo yhdessä, joista 5 naimisissa.
10 vuotta tähän mennessä ja toivotaan että loppuelämän. Lapsiakin on jo useampi. Sitä ennen mulla oli vain yhden illan juttuja.
Eka pitkä juttu kesti noin 1,5 vuotta ja sitten minulle riitti. Mies olisi halunnut jatkaa, minä en. Seuraava pitempi juttu kesti pari vuotta ja sen jälkeen löysin mieheni. Hänen kanssaan olen ollut nyt lähelle 20 vuotta ja aloimme seurustella ollessamme hieman päälle parikymppisiä.
En muista ihan tarkkaan, mutta veikkaan 2,5 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on ensimmäiseni ja 16-vuotta olemme olleet yhdessä ja matka jatkuu :)
Meillä sama tilanne :)
1,5 vuotta. Tuosta ajasta on jo melkein 25 vuotta. Terveiset vaan Ekelle Mansesteriin!
15vee josta 6 v naimisissa ja meillä on 5 v tytär <3
Kestänyt nyt 29 vuotta. Olin 18-vuotias,kun alettiin seurustella.
12v.