Mistä huomaa että ihminen ei ole ennen seurustellut?

Mieheni oli asunut avoliitoissa eri naisten kanssa yli 25 v ja minä en kenenkään kanssa edes seurustellut, kun muutettiin yhteen. Mulle oli vaikeaa tottua siihen, että joku oli koko ajan läsnä kotona, tarvitsen yhä 4 v päästäkin paljon omaa aikaa. Olin myös epäluuloinen kustannusten jaon tasapuolisuuden jne käytännön juttujen suhteen. Mies suhtautui kaikkeen jotenkin rennommin, kun oli niin kokenut parisuhteissa. Lisäksi mun on vaikea käydä vessassa ns asioilla, kun en saa olla yksin. Ja suojelen yksityisyyttäni hygienia ja kosmeettisissa jutuissa, jopa hampaidenpesu on mielestäni yksityisasia. Muuta hankaluutta tai eroa en loppujen lopuksi keksi. Toisaalta nämä voi olla vain luonteenpiirteitäkin. Ehkä kausaalisuhde onkin toisinpäin ja tämä suuri yksityisyydentarve on syy, miksi en ole halunnut tiiviitä parisuhteita ennen kuin rakastuin ihan hulluna.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen huomannut, että miehet, joilla on pitkiä suhteita takanaan, ovat huomattavasti kykeneväisempiä neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja, joita se suhde väistämättä vaatii. Keskustelua, eikä mitään turhaa ällistelyä. Vaikka kaikki suhteet ovat dynamiikaltaan erilaisia, niin kyllä joitain isoja linjoja toimivissa suhteissa on, mm. avoimuus ja rehellisyys. Pieleen menneistä suhteista fiksu ihminen oppii, eikä toista samoja virheitä. Myös ns. naisten jutut, esim. kuukautiset ja ehkäisykysymykset, eivät tule uutena ja outona asiana. 

Ja kyllä mullakin jonkinasteinen hälytyskello soi, jos kolmekymppisellä ei vielä ole yhtään kunnon seurustelusuhdetta. Onko luonteessa jotain ratkaisevasti vialla, vai onko utopistisen nirso ja sitoutumiskyvytön? 

Miehellä kokemattomuuden syyksi rittää pelkkä ujous. Tai ei vain lähesty naisia. Onhan yhteiselossa varmasti totuttelemista, mutta paljon riippuu persoonasta ja asenteesta. Vaikea uskoa, että aikuinen mies ei kestäisi esim. naisen kuukautisia tms.

Nykyinen puolisoni oli minulle ensimmäinen ja ainoa seurustelukumppani (ja seksikumppani), hänellä oli ollut kaksi pitkää parisuhdetta ennen minua. Eipä minulle ollut mitenkään vaikeaa sopia raha-asioista, ilmoitella menoistani, puhua ehkäisystä tai ostaa kauppareissulla kumppanin tarvitsemia asioita. Pääsimme käytännön asioissa yhteisymärrykseen helposti ja seurustelu ja yhdessä asuminen tuntui luontevalta. En voi kuitenkaan väittää, etteikö kokemattomuuteni olisi vaikuttanut mitenkään, kyllä se vaikutti. Olin aluksi epävarma siitä että kelpaanko oikeasti toiselle, olin mustasukkainen kumppanin aikaisemmista suhteista ja pelkäsin hänen vertaavan minua eksiinsä jne. 

Onhan monessa parisuhteessa mustasukkaisuutta, vaikka kummallakin olisi aikaisempia suhteita, joten tätä tuskin voi yleistää seurustelemattomien ongelmaksi, mutta omalla kohdallani kokemattomuus vaikutti näin. 

Toisen huomioon ottaminen, joustavuus. Siis että päätökset tehdään yhdessä, ei tosiaan vain itsepäisesti tehdä aina mitä itse haluaa. Toki nämä paljon luonnekysymyksiä. Seurustellut mies ehkä herkemmin tajuaa, että änkyröinti voi johtaa hankaluuksiin.

Parisuhde ja yhdessäasuminen eivät tarkoita sitä, että nainen hoitaisi kaikki huusholliin liittyvät työt, ja vielä pitäisi silmällä, missä miehen kulloinkin kadoksissa oleva kännykkä, avaimet, lompakko on juuri sillähetkellä kun mies niitä tarvitsee. Oma nyt jo exä mieheni oli äidilleni kehuskellut ekalla tapaamiskerralla, että "eikös se nyt ole niin, että nainen odottaa kotona valmiin päivällisen kanssa kun minä tulen kotiin". Sinänsä laittamattomasti sanottu, sillä olimme tutustuessamme samassa työpaikassa, ja työvuoromme olivat samat. Minä olin seurustellut aikaisemmin, hän ei.

Sen huomaa silmälaseista

Mä oon huomannut ainakin joitain juttuja alettuani seurustelemaan miehen kanssa, jolle olen ensimmäinen tyttöystävä. Esimerkiksi toisen huomioon ottamista hän on joutunut opettelemaan eikä se vieläkään aina ihan onnistu. Tämän lisäksi hänen on vaikea jakaa asioita ja keskustella asioista.

Toisaalta mielestäni nämä asiat johtuvat enemmänkin hänen luonteestaan ja kasvatuksestaan kuin siitä, ettei hän ole ennen minua seurustellut. Tunnen yhden pari vuotta häntä vanhemman miehen joka alkoi juuri seurustella ensimmäistä kertaa ja hän on naistaan kohtaan erittäin huomaavainen ja muutenkin suhteessa avoin ja romanttinen. Tämän on pakko johtua vain luonne-eroista ja erilaisesta ajattelutavasta ylipäätään. Luulin alkuun, että oma mieheni tarvitsi vain vähän kokemusta suhteessa olemisesta ja asiat pikkuhiljaa muuttuisivat, mutta eihän sitä luonnetta voi muuttaa ja nyt olenkin jumissa vääränlaisen ihmisen kanssa, jota kuitenkin tietyllä tavalla rakastan.

Tähän aiheeseen toivoisi kuulevansa naisen näkökulmaa ja kokemuksia.

Mun kokemus on se että ensimmäistä kertaa seurusteleva on usein mustasukkainen seurustelukumppaninsa aiemmista suhteista. Seurustelin miehen kanssa jonka mielestä minun olisi pitänyt tuhota kaikki valokuvat yms. entisistä poikaystävistäni, ei millään ymmärtänyt että haluan säilyttää muistoja vaikka ei enää olekaan tunteita exiä kohtaan. Eksistä ei myöskään olisi saanut puhu yhtään mitään.(Sama juttu tapahtui toisen miehen kanssa jota tapailin, mutta tämä ei sitten edennyt seurusteluksi)

Vierailija kirjoitti:

Itse olen huomannut, että miehet, joilla on pitkiä suhteita takanaan, ovat huomattavasti kykeneväisempiä neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja, joita se suhde väistämättä vaatii. Keskustelua, eikä mitään turhaa ällistelyä. Vaikka kaikki suhteet ovat dynamiikaltaan erilaisia, niin kyllä joitain isoja linjoja toimivissa suhteissa on, mm. avoimuus ja rehellisyys. Pieleen menneistä suhteista fiksu ihminen oppii, eikä toista samoja virheitä. Myös ns. naisten jutut, esim. kuukautiset ja ehkäisykysymykset, eivät tule uutena ja outona asiana. 

Ja kyllä mullakin jonkinasteinen hälytyskello soi, jos kolmekymppisellä ei vielä ole yhtään kunnon seurustelusuhdetta. Onko luonteessa jotain ratkaisevasti vialla, vai onko utopistisen nirso ja sitoutumiskyvytön? 

No jopas oli kökkö kommentti.

Kyllä hälytyskello kilkattaa jos keski-ikäisellä miehellä tai naisella ei ole ollut yhtäkään kunnon parisuhdetta.

On tämä älämä mennyt kummalliseksi, kun kaikki pitäisi tietää etukäteen, jopa parisuhteen kiemurat. Missä on ihmisten rohkeus ja uskallus? Ihan kuin olisi häpeällistä, että jossakin asiassa joku on ensimmäistä kertaa. Kuitenkin niitä ekakertoja tulee elämässä vastaan, jopa sellaisia, joihin ei voi millään tavalla etukäteen valmistautua, ja niistäkin on vain selvittävä. Seurustelu on sentään sieltä helpommasta päästä.