MIEHET? Onko yksinhuoltajalla mitään toivoa sinkkumarkkinoilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä sopisi miettiä, kenelle niitä lapsia alkujaankin vääntää. Kiva että mielestäsi sekin on miesten vikaa, että et kelpaakaan lapsinesi ja riippakivinesi.

Kyllä minä ymmärrän tavallaan senkin näkökulman, ettei ehkä haluta muiden miesten lapsia kasvattaa, jos siis sitä mieltä on,sillä enhän itsekään ollut kovin lapsirakas ennen kun oman sain.. mutta toki kun sinä saat omia, ja huomaat että parisuhde muuttui ja etsit tinderistä uutta naista ja kun nainen ottaa ja lähtee niin älä loukkaannu kun häntä moralisoidaan siitä, että on tehnyt sinun kanssasi lapsia. Senkin pieni possu.

Tuskin loukkantuu siitä ettei enää exä kenellekään kelpaa. Monestihan tällaset naiset tilanteen tajuttuaan alkaa vinkumaan takaisin. No, siinähän vinkuvat.

Nuori yh minäkin, eikä mieskandidaateista ole kyllä ollut pulaa ollenkaan.

Sinkkuna kuitenkin olen mennyt ja menen, koska ei ole tielleni vielä sielunkumppania osunut (en halua vaan jotain seurustelusuhteita ja sarjamonogamiaa, vaan odottelen kunnes tielleni tulee aidosti sopiva ihminen, josta on minulle elämänkumppaniksi ja minusta hänelle - jos sellaista ei tule, olen ihan fine sen kanssa, että elän loppuelämäni yksin).

Jotain romansseja on välillä ollut, ja niissäkin minä olen ollut se, joka maksaa miehenkin huvitukset ym.

Eli elättäjää en tarvi, paitsi ehkä hoitovapaiden aikana jos mies haluaa tehdä kanssani lapsen/lapsia (itselle asia ihan sama).

Tosin tuloja on silloinkin, mutta sellaisessa tilanteessa mies joutuisi mahdollisesti maksamaan suuremman osan asuinkustannuksista tmv.

Kyllä yksinhuoltajilla miehiä riittää siinä missä muillakin, jopa sellaset vaatimattoman näköiset siideriplösökkä-yyhoot pariutuu ja vieläpä näyttäis, että helpolla.:D

Heillä tosin rimakin varmaan matalampi.

Mun mielestä tässä asiassa vaikuttaa paljon naisen oma asenne ja suhtautuminen itseensä ja elämäänsä. Jos olet sinut itsesi ja elämäsi kanssa, sekä arvostat itseäsi ja lastasi, ei "miesten mielipidettä" tarvitse edes miettiä. Sinulle oikea kaveri ihastuu ja rakastuu sinuun itseesi ja hyväksyy sinut ja menneisyytesi, sekä tottakai lapsesikin.

Jos joku mies on niin kypsymätön, että näkee lapset "riippakivinä", niin hän ei tasan ansaitse huomiotasi, jos ylipäätään kenenkään... Ihmisiä ne lapsetkin on ja sellaisina heidät tulee myös nähdä.

Suhteelle se ei ole este, mutta yhdessä asumiselle kyllä. Isäpuolen rooliin en ryhdy missään tapauksessa. Eli molemilla omat asunnot, niin voisi toimia.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku mies on niin kypsymätön, että näkee lapset "riippakivinä", niin hän ei tasan ansaitse huomiotasi, jos ylipäätään kenenkään... Ihmisiä ne lapsetkin on ja sellaisina heidät tulee myös nähdä.

Vanha sanonta on voimissaan tässäkin. Omat lapset on lapsia, muiden lapset on kakaroita. Monia miehiä ei kiinnosta ruveta muiden lapsille "isäksi".

Voi luoja taas mitä vastauksia osalla. Kertonee kuitenkin kirjoittajasta, varsin epämiellyttävä ihminen joka on kyllä suhteen perustamisen kannalta suurempi rasite kuin lapsi. Tietysti yh kelpaa siinä missä lapsetonkin jos hyvin synkkaa ja rakastuu ei siinä lapsi ole este. Okei jos niitä lapsia olis vaikka 4 niin se kyllä hidastaisi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä asiassa vaikuttaa paljon naisen oma asenne ja suhtautuminen itseensä ja elämäänsä. Jos olet sinut itsesi ja elämäsi kanssa, sekä arvostat itseäsi ja lastasi, ei "miesten mielipidettä" tarvitse edes miettiä. Sinulle oikea kaveri ihastuu ja rakastuu sinuun itseesi ja hyväksyy sinut ja menneisyytesi, sekä tottakai lapsesikin.

Jos joku mies on niin kypsymätön, että näkee lapset "riippakivinä", niin hän ei tasan ansaitse huomiotasi, jos ylipäätään kenenkään... Ihmisiä ne lapsetkin on ja sellaisina heidät tulee myös nähdä.

Minusta on varsin ymmärrettävää, jos mies etenkin alkuvaiheessa kokee lapsen vähän sellaiseksi ylimääräiseksi rasitteeksi jonka kanssa on vaan pakko diilata jos aikoo rakastettunsa kanssa elää.

Normaali ihminen sitten ajan myötä kiintyy lapseenkin, mutta onhan se vain totta, ettei uuden kumppanin lapsi ole lähtökohtaisesti mikään bonus tai edes täysin neutraali asia (ellei sitten itsekin ole lapsellinen, silloinhan on hyvä jos kumppanillakin on lapsia).

Mulle esim. miehen koira olisi "rasite", mutta enköhän mä sen kanssa diilaisi ja oppisi elämään, kiintyisikin jne.

En haluaisi asua koirataloudessa, mutta en sen vuoksi kuitenkaan muuten hyvää kumppania jättäisi.

T: yh

Itselleni se olisi este, sillä mietityttää, minkälainen ihminen on yksinhuoltajana, ja minkä takia lapsen lapsuus on pitänyt mennä pilaamaan erolla. Olen elänyt oman lapsuuteni uusioperheessä, enkä halua sellaista kohtaloa yhdellekään lapselle. En siis halua mennä mukaan mihinkään yksinhuoltajan kuvioihin. Olen aina ajatellut, että lapsia hankitaan silloin, kun on vakaa parisuhde ja talous kunnossa. En siis todellakaan mene kevyesti lapsia hankkimaan vaan vasta sitten kun olen varma, että tässä on nyt se oikea nainen jonka kanssa haluan olla.

Tottakai on toivoa, mutta se joka väittää että yksinhuoltajuus ei sulje erittäin paljon miehiä pois, valehtelee. Ja yleensä ne miehet ovat vielä sieltä paremmasta päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja taas mitä vastauksia osalla. Kertonee kuitenkin kirjoittajasta, varsin epämiellyttävä ihminen joka on kyllä suhteen perustamisen kannalta suurempi rasite kuin lapsi. Tietysti yh kelpaa siinä missä lapsetonkin jos hyvin synkkaa ja rakastuu ei siinä lapsi ole este. Okei jos niitä lapsia olis vaikka 4 niin se kyllä hidastaisi.

Mutta jos lapsi on miehelle este, niin mistä hän tietää synkkaako hyvin vai ei, kun ei hän yh:n kanssa koskaan sinne treffeille asti pääse? Sama ongelma kuin monella lyhyellä miehellä, ei auta vaikka olisi kuinka mukava, kun ei läpäise "esikarsintaa".

M27 kirjoitti:

Itselleni se olisi este, sillä mietityttää, minkälainen ihminen on yksinhuoltajana, ja minkä takia lapsen lapsuus on pitänyt mennä pilaamaan erolla. Olen elänyt oman lapsuuteni uusioperheessä, enkä halua sellaista kohtaloa yhdellekään lapselle. En siis halua mennä mukaan mihinkään yksinhuoltajan kuvioihin. Olen aina ajatellut, että lapsia hankitaan silloin, kun on vakaa parisuhde ja talous kunnossa. En siis todellakaan mene kevyesti lapsia hankkimaan vaan vasta sitten kun olen varma, että tässä on nyt se oikea nainen jonka kanssa haluan olla.

Tosissasi kuvittelet, että kaikki tai edes suurinosa yksinhuoltajista ovat saaneet lapset jonkun puolirandomin duden kanssa, nopeasti ja epävakaaseen tilanteeseen?

Really?

Jos ihmisellä alkaa olla mittarissa 40v niin eiköhän ole iso todennäköisyys että niitä lapsia on. Eri asia on nämä teinit ja kaksikymppiset. Olen kuullut monia iloisia tarinoita joissa yh:t löytävät toisensa. Yksinäinen yh:n lapsi saattaa saada kiva sisaruksen siinä samalla.

Mutta miettikääpä kun on yh ja lapsi ulkomaalaisen kanssa. Sitä on tosiaan alempaa kastia miesten silmissä. Olen osani hyväksynyt ja onneksi on hyvä koulutus sekä mahdollisuus hyväpalkkaiseen työhön. Urheilukin kiinnostaa ja omasta ulkonäöstä huolehtiminen vaan ei kelpaa niin ei kelpaa.

Ihan kivaa meillä on lapsen kanssa kahdestaankin, parempi yksin kuin huonossa suhteessa.

Onhan eronneilla miehilläkin lapsia joten sopivin on yh äiti . Kyllä kelpaavat ja tiedän jopa viiden lapsen yh äiti on kelvannut. Ei lapsettomat ymmärrä lapsiperheiden elämää.

Huolisitko itse perheellisen miehen, jos olisit menevä kaksikymppinen? Niinpä. Menepä nyt takaisin hoitamaan lapsiasi äläkä tuhlaa aikaasi internetissä.

Vierailija kirjoitti:

Yht pariutuu siinä missä muutkin

Kyllä vain. Kun nimittäin laskee riman tarpeeksi alas.

M27 kirjoitti:

Itselleni se olisi este, sillä mietityttää, minkälainen ihminen on yksinhuoltajana, ja minkä takia lapsen lapsuus on pitänyt mennä pilaamaan erolla. Olen elänyt oman lapsuuteni uusioperheessä, enkä halua sellaista kohtaloa yhdellekään lapselle. En siis halua mennä mukaan mihinkään yksinhuoltajan kuvioihin. Olen aina ajatellut, että lapsia hankitaan silloin, kun on vakaa parisuhde ja talous kunnossa. En siis todellakaan mene kevyesti lapsia hankkimaan vaan vasta sitten kun olen varma, että tässä on nyt se oikea nainen jonka kanssa haluan olla.

No minkäs mahdat sille jos se nainen sitten 10 vuoden yhdessäolon jälkeen haluaakin erota,vaikka teillä olisikin 2 yhteistä lasta?

Et mahtaisi asialle mitään.ja sitten könötät loppuelämäsi ilman parisuhdetta koska olet isä?

Ihan vapaasti, en estä, mutta älä tuomitse ihmisiä sen vuoksi että ovat jääneet yksinhuoltajiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yht pariutuu siinä missä muutkin

Kyllä vain. Kun nimittäin laskee riman tarpeeksi alas.

Ihan laadukkaita tai vähintään perustasoisia näyttää tuttava-yksinhuoltajilla olevan.

Ei ihmisen taso laske mitenkään mainittavasti, jos sillä on lapsi.

Mua ei ole ikinä niin paljon kosiskeltu kuin silloin, kun jäin yksin lapsen kanssa (mm. Facebookissa tuli treffipyyntöjä vanhoilta tutuilta, tutuilta ja kavereiden kavereilta kun huhu yksin jäämisestäni alkoi levitä).

Luultavasti miehet ajattelivat silloin, että olisin jotenkin helpompi ja herkillä, etsimässä äkkiä miestä taloon ym. kun olin juuri jäänyt yksin vauvan kanssa.

Ne miehet olivat vieläpä nuoria, 20-30v eikä tod. mitään reppanoita.

En usko olevani poikkeus, vaikka täällä muuta väitettäisiin: lapsi seuloi kultahiput miestarjonnasta. Eli itselläni miessuhteiden laatu parani huomattavasti yksinhuoltajana. Rankat pettymykset koulivat minusta vahvan, mikä taas oli omiaan kohentamaan itsetuntoani. Rakastin lasta, itseäni ja sitä arkea, joka meillä oli -sellaisenaan. Tapasin myös lapsettomia miehiä, jotka olisivat halunneet paikan perheessämme. Miesten kokemattomuus sai minut lopettamaan kuitenkin seurustelun ja pitämään riman korkealla.

Nyt olen onnellisesti naimisissa lapsettoman miehen kanssa, joka kertoi alunperinkin toivoneensa naista, jolla on lapsi. Isäpuolena hän on luotettava ja läsnä. Eli äitiys voi olla myös meriitti, ja on myös miehiä, joiden toiveena on saada "valmis paketti". Esimerkkinä vaikka Paul McCartney, joka halusi yh-Lindan, koska piti tämän äidillisyydestä.

Olkaa siskot siis omanarvontuntoisia ja muistakaa, että olette korvaamattoman arvokkaita niin äiteinä kuin myös naisina ♥

Nyt ilen

Voi jeesus mitä kommentteja osalla... esim. Nää "pitääkö niitä lapsia tehdä mihin sattuu suhteeseen" ja "miksi piti pilata lapsen elämä erolla". No mun lapsen isä kuoli tapaturmaisesti, oisko sekin pitänyt jotenkin osata ennakoida ennen lapsentekoa? Ja toisekseen itse kyllä koen, että lapsen elämä menee ennemmin pilalle jos vanhempien suhde on surkea mutta liitossa vaan kitkutellaan väkisin "lasten takia", kuin eroperheessä.

Itse aiheeseen sen verran, ettei ollut vaikeuksia löytää uutta suhdetta yh:nakaan, silloin kun itse olin siihen valmis.

Tuntuma on, että yksinhuoltajuus on lähtökohtaisesti ongelma lähinnä sellaisille yleisesti elämään negatiivisesti suhtautuville miehille (lassukoille), joilla ei naisia ihan hirveästi ympärillä pyöri.

Niille miehille jotka ovat vielä aikuisenakin katkeria siitä, kun eivät saaneet teininä pillua siinä missä muut saivat ja heitä vituttaa, kun heillä ei ole ikinä mahdollisuutta nätteihin ja suosittuihin naisiin, joten ovat kehineet sitten tuollaisen defenssin itselleen, ettei edes kelpaisi mikään yyhoo ja uskottelevat, että sen nätin ja halutun naisen "taso" on nyt heitäkin alempana kun nainen perheen perustettuaan erosi lastensa isästä.

Vähän sama kuin raivofemakot naiset: ovat yleensä niitä, joilla ei ole koskaan miehiä ympärillä pyörinyt ja aikuisena näistä naisista tuli "itsenäisiä ja vahvoja" naisia, jotka eivät edes halua lapsia ja jopa vihaavat niitä.

Nämä myös pitävät yksinhuoltajia usein jotenkin surkeina tapauksina ja ovat vahingoniloisia, vaikka mukamas feministejä ovatkin.

Katkeria ja onnettomia ihmisiä molemmat ryhmät, niin tuollaiset miehet kuin naisetkin.

Heikompaa ainesta, sanoisin.