Lue keskustelun säännöt.
Mä en oo saanut semmosia elinikäisiä ystäviä peruskoulusta enkä amiksesta
23.07.2016 |
Ei ketään ketkä ois jääny niidenkin taipaleiden päätyttyä ystäviksi vaikka kouluaikoina niin on kuvitellut.
Ei mulla ole mitään parasta ystävää. Tai on, poikaystävä. Mutta ois kiva jos olis myös tyttöpuolinen kaveri parhaana kaverina.
Ehkä ammattikorkeasta tarttuu joku kaveri mukaan. Tai sitten ei :o
Kommentit (14)
Enkä minä. Ja jos olet 25 tai yli niin amk:sta on vaikea saada kavereita. Suurin osa aloittavista on n. 19-vuotiaita. Ne ei haluu hengata tällaisten kalkkisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei jäänyt peruskoulusta eikä lukiosta yhtään kaveria, vaikka kummassakin olin koko kouluajan tiiviissä 3-4 hengen ryhmässä, joka oli aina yhdessä. Yhteydenpito katkesi viimeiseen päättäjäispäivään, vaikka olin luullut toisin. Enpä minäkään yrittänyt ottaa yhteyttä, joten turha tässä on muita syytellä.
Yliopistosta jäi jäljelle yksi kaveri, joka kuitenkin myöhemmin puolison löydettyään muuttui luonteeltaan niin täydellisesti, että en jaksanut niitä harvojakaan yhteydenottoja. Hän on pitänyt yhteyttä moneenkin opiskelukaveriimme. Ovat tainneet pitää jälleennäkemiskokouksiakin, mutta minua ei ole kutsuttu, kuten ei luokkakokouksiinsakaan aikoinaan.
Olen viisikymppiseksi mennessä ollut monessa kesätyössä ja useiden vuosien mittaisissa työsuhteissa. Yhdestäkään paikasta ei ole jäänyt yhtään kaveria, vaikka tultiin miten hyvin toimeen keskenämme ja käytiin ulkona ynnä muuta. Viimeiseen työpäivään päättyi kaikki yhteydenpito, mutta tiedän kyllä, että monet muut ovat yhä kavereita keskenään.
Voin siis päätellä tästä kaikesta sen, että minä olen se opiskelu- ja työkaveri, jonka kanssa seurustellaan vain olosuhteiden pakosta. Ja kenenkä syy se sitten olisi jollei omani. Mutta elämä onneksi sujuu ihan kivasti ilman kavereitakin.
En minäkään saanut peruskoulusta ystäviä (koska joka ikinen oppilas siskoani lukuunottamatta kiusasi minua), mutta samaan aikaan kävin kuvataidekoulua ja sieltä sain elinikäisiä ystäviä. Harrastuksissakin tutustuu uusiin ihmisiin. <3
Sama täällä. Välillä harmittaa mut eipä asialle voi mitään. En jaksa olla aina se joka pitää yhteyttä. Kun kuukausiin ei kukaan laita viestiä et nähdäänkö niin... Itse viikottain pistän muutamalle tutulle viestiä ja tapaamme aina minun aloitteesta. Mulla on lapsikin jonka ajattelin tuovan äitikavereita mut ei toiminu.
Ei kaikki valitettavasti saa. Iso osa siitä on suoraan tuuria. Tästä oli itseasiassa jokuinen artikkeli HS:ssä viime viikkona. Itse törmäsin parasystävääni yli kymmenen vuotta sitten koulussa ja ollaan hengailtu viikoittain tai kuukausittain siitä lähtien. Jos en suorittanu yhtä tiettyä koulukurssia, niin en olisi varmaan ikinä häneen tutustuni.
Yritä vaan tutustua uusiin ihmisiä, esim. harrastusten tai työn/opiskelun kautta. Jos sinun poikaystävän kavereilla on tyttöystäviä, niin voit esim. yrittää tutustua niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minulla ole ikinä ollut parasta ystävää ja juuri huomasin että työkaveritkin ovat vain työkavereita eikä mitään ystäviä vaikka yhdestä muuta luulinkin.
Mulla on jäänyt yksi "oikea" ystävä. Oon käynyt erinäisiä kouluja yhteensä 18 vuotta. Tämän yhden ystäväni sain ala-asteella, sen jälkeen haaviin on jäänyt kyllä kourallinen hyviä kavereita. Heille en kuitenkaan osaa puhua oikein mistään omista asioistani, ja näemme harvoin.
Toivoin aina, että olisin ollut osana isoa, tiivistä kaveriporukkaa. Yliopistossa olinkin, mutta tässä iässä kaikilla on opiskelujen ulkopuolella jo niin "omat juttunsa", parisuhteet, työt, harrastukset jne, että eri paikkakunnille muutettuamme yhteys jäi pitkälti siihen ja niihin n. 2krt vuodessa tapaamisiin.
Nyt pelkään, että tuo ala-asteelta löytämäni paras kaveri alkaa hankkia lapsia ja katoaa vauvakuplaan, josta minä olen väistämättä ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enkä minä. Ja jos olet 25 tai yli niin amk:sta on vaikea saada kavereita. Suurin osa aloittavista on n. 19-vuotiaita. Ne ei haluu hengata tällaisten kalkkisten kanssa.
Ei kannata ottaa tota asennetta. Riippuu täysin alasta tietysti, mutta esimerkiksi meillä insinöörinä nuorimmat oli aloittaessa 20, ja niitä oli ihan muutama. Suurin osa oli 20-25, mutta oli myös yli 30 vuotiaitakin.
Minulle keskeytyi kaveriporukka, jossa on 20-vuotiaita sekä 30-vuotiaita, joiden kanssa ollaan hyvää pataa. Kun on mukava muille ja aktiivisesti touhuissa mukana, ei iällä ole ammattikorkeakoulussa enää väliä, JOS ei itse ota sitä asennetta että "mitä noikaa pennut tietää" tai "mikä vanhus toi on"
Sama täällä. Ihmisiä ystävystyy mun ympärillä aina ja kaikkialla, mutta ei juuri minun kanssani. Syytän itseäni. Olen liian tavallinen ja tylsä, ja helppo unohtaa.
Suren tätä asiaa paljon :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä lukion jälkeen opiskeluaikaiset kaverit eivät jää pysymään, ellei ole samassa työpaikassa tai tee samoja töitä, jolloin näkisi töiden puolesta. Työkaverit ovat työkavereita ja muu elämä on työpaikan ulkopuolella.
Minulta jäi peruskoulusta kaksi ihan kivaa frendiä, lukiosta ei ketään. Aika normaalia minusta, enkä haluaisi edes liikaa menneisyydestä ystäviä sillä halauan myös kehittyä ihmisenä enkä haikailla menneisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain ensimmäiset pitkäaikaiset ystävät vasta opiskellessa. Toisaalta ymmärrän hyvin, sillä olin vasta silloin vapaa kulkemaan ja menemään kuinka halusin. Maaseudulla asuneena olin aina toisten kyytien armoilla, kunnes muutin kaupunkiin opiskelemaan.
Ottakaa yhteyttä niihin kouluaikaisiin ystäviin vaikka Facebookin kautta. Ei siinä voi menettää mitään, mutta vanha ystävyys saattaa herätä henkiin.
En minäkään. Enkä lukiosta tai yliopistostakaan. Elämä on mukavampaa näin.