Lue keskustelun säännöt.
kuinka MONI on pakottanut miehen naimisiin??!
28.02.2006 |
kihloissa yli kaksi vuotta ja eilen annoin miehell takarajan: hääpäivä on löytävä lukkoon huhtikuun loppuun mennessä. minä en miehessä ala roikkumaan.... se on naimisiin tai kihlauksen purku!
*ap vihaisena*
Kommentit (65)
kanssani naimisiin..kaduttaa koko juttu, parempi olisi ollut jos ei oltais menty naimisiin..niin makaa kuin petaa..niimpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se avioliitto mikään onni ja autuus ole.
Voi toista rakastaa myös avoliitossa. Meillä ei todellakaan ole mikään kiire naimisiin, vaikka viisi vuotta ollaan oltu jo yhdessä. Asiat on hyvin; rakastetaan toisiamme, talo ostettu ja yhteinen asuntolainakin on.
Naimisiinmenosta ollaan kyllä puhuttu, mutta vuotta ei ole päätetty, mennäänkö edes koskaan. Ihan sama meille.
en aio koekaniinina roikkua vuosikausia. Minä alan perustamaan perhettä vain sellaisen miehen kanssa, joka haluaa sitoutua naimisiinmenolla ja yhteisellä sukunimellä.
Kas kummaa, mies ehdotti puolen vuoden päästä tapaamisestamme avioliittoa. 10vuotishääpäviä tulee kohta. Ei ole kuulemma katunut, koska ei olisi minua muuten saanut.
Ehkä tämä on pakottamista jonkun mielestä. Mutta minusta on hyvä tehdä asia selväksi heti alussa, haluaako elää loppuelämänsä avoliitossa vai ei. Minä en halunnut.
Vierailija:
Asiat on hyvin;, talo ostettu ja yhteinen asuntolainakin on.
.
Sanoin, että menemme kahden kuukauden päästä naimisiin, tai taloa ei osteta. Sitoutumisen kanssa tällä nyt ei ollut mitään tekoa, mutta juridisesti on helpompaa, kun laina ja talo on avoparin sijasta avioparilla. Mikään muu ei muuttunut kuin siviilisääty.
Jos taloa ei olisi ostettu, ei olisi ollut mitään tarvetta mennä naimisiinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis jos olen valmis viettämään miehen kanssa loppuelämäni, naimisiin mennään ennemmin tai myöhemmin. Mitään kunniakysymystä tai uskonnollista syytä mulla ei ole, vain jo täälläkin mainittu taloudellinen turva ja se, että menemällä naimisiin todellakin sitoudun rakastettuuni.
Me puhuttiinkin miehen kanssa häiden jälkeen, että vaikka me ollaan melkein alusta asti oltu ns. vakaa pari ja yhteistä elämää oltiin eletty kolme vuotta, silti olo oli häiden jälkeen jotenkin erilainen. Ainakin me tunsimme itsemme jollain lailla enemmän yksiköksi.
Kyllä mäkin kannatan sitä, että jos tietää itse haluavansa lapsia ja naimisiin, niistä asioista on suorastaan velvollisuus puhua kumppanille aika ajoissa. Mitä sitä tuhlaamaan aikaansa ihmisen kanssa, jolla on eri toiveet elämässä?
Meillä syyt oli että
-haluttiin sitoutua virallisesti
-lakijutut helpompia perheenä (jos toinen kuolee tai muuta)
-kaikilla sama sukunimi->helpompi asioida muiden (tuntemattomampien) kanssa perheenä
Siis aika käytännölliset. Rakkaus on tietysti tärkeintä, mutta se ei vaadi mitään naimisiinmenoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytin muuten tämän ketjun eilen miehelleni (kuten edellisestä viestistä näkyi), ja miestäkin laittoi hieman hymyilyttämään.. Hän kysyikin, että mistä nämä av-mammat tuntevat hänet, ja mistä kummasta kukaan tietää, vaikka hänellä olisi kihlasormukset jo ostettuna? ;) Aika hyvin sinäkin 55 totesit, että
Eipä ihme ettei miehesi tule sinua kosimaan.
Tähän en edes halua kertoa, mitä mieheni totesi asiasta, sillä se alkaa olla jo sarjaa ' yksityisasiamme' :)
Missään vaiheessa en ole maininnut ikääni tai mieheni ikää, ja sinäkin puhuit poikaystävästä (jonka vielä olen " saanut" :D). Olen aikuinen nainen, kuten myös on mieheni on aikuinen. Molemmilla oli ennen seurusteluamme alla pitkä suhde, ja pitkällä nyt tarkoitan vähän pidempää kuin tämä 2v mikä meillä keskenään on (vaikka toki tämä tässäkin vaiheessa jo on vakavaa). Tältä pohjalta on hyvä lähteä jatkamaan. Mutta kiitos sinulle oletuksistasi, jotka perustit lähinnä mielikuvitukseesi :)
Mikä osa ajatuksistani edusti ehdottomuutta? Sekö, että en hyväksy sitä, että toinen osapuoli kiristetään vihille? Tuota ajatusta en varmastikaan tule myöhemmin häpeämään, koska kyseinen ajatus lähtee suoraan selkäytimestä (kotikasvatuksesta), eikä kuulu niihin asioihin, joissa mielipide muuttuu herkästi.
" Täydellisillä kuvitelmilla" tarkoitit varmaankin sitä ihanaa elämänvaihetta, jota nyt mieheni kanssa elämme, ja sitä rakkautta, jonka keskenämme jaamme? Täydellistä tämä onkin (lähes), ja mitään syytä et sinäkään pysty antamaan, etteikö tämä voisi aina olla. Toki rakkaus voi muuttaa muotoaan, elämäntilanteet vaihdella, jne. mutta meillä on aina koti ja onni siellä, missä olemme yhdessä.
t.31
ongelmia olekaan niin kauan kuin elämää menee omien suunnitelmien mukaan ja kumpikin puolisoista pysyy hengissä.
Ongelma voipi sitten tulla tilanteessa jossa ei ole yhteisiä lapsia ja puoliso kuolee. Avolesken onkin sitten tosi kiva puolisonsa suvun kanssa yhdessä omistaa kotinsa, tai ostaa oma puoliskonsa suvulta omaksi ja tapella jostakin telkkareista ja sängyistä ja vanhoista vaatteista joista ei ehkä ole ostokuitit tallella (eikä siis selvyyttä kuka ne omistaa). No, meni ehkä hieman ohi pelkästä talon omistamisesta, mutta tällaisia tapauksia sattuu :(
Avoliittolaisten kannattaa muistaa testamenttiasiat ja varautua sitten siihen että veroja maksetaan raskaimman mukaan niistä yhdessä puolison kanssa hankituista tavaroista.
Vierailija:
tässä on nyt moneen otteeseen nostettu esille tuo naimisiinmeno
ja talon osto...me ostimme asunnon emmekä ole naimisissa mutta kun laina opn molempien nimissä niin tasavertasia ollaan....eli kysynkin miten naimisiinmeno " helpottaa" tai selkeyttää asioita jos kyseessä on talo(asunnon osto....ei meillä ainakaan mitään paperisotia ollut liittyen avoliittoon...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Sivusta oon seurannu tuttavapariskuntaa, jossa nainen pakottaa miehen naimisiin. Mies rakastaa lapsiaan yli kaiken ja nainen sanoi että jos mies ei suostu naimisiin niin hän lähtee lasten kanssa kotipaikkakunnalleen, joka on toisella puolella suomea. Kun mies tähän sanoi, ettei halua naimisiin niin nainen pakkasi tavarat ja oli kuukauden poissa lasten kanssa ennekuin mies ilmoitti että lastentakia menee sitten naimisiin. Mies nyt sitten lasten takia alistuu tuohon naisen tahtoon ja kärsii tällä hetkellä jo masennuksesta. Nainen taas järjestelee ökykalliita häitä, vaikkei olisi edes varaa. Säälittää pakotetut miehet.:(
mutta miksi tälle miehelle oli niin vastentahtoista mennä naimisiin? Asiahan oli naiselle tärkeä. Eikö rakasta naista?
Eikö voi mennä rakkaansa kanssa naimisiin, jos se on toiselle tärkeää, vaikka itse ei asiasta niin välittäisikään.
on ollut sellainen, että kerroin jo melko alkuvaiheessa seurustelua, että mulla on sellainen periaate, että en ala vuosikausia vain seurustelemaan. Reilua mielestäni kertoa tällaiset asiat, jos on periaatteen ihminen. (Olimme molemmat jo tässä vaiheessa sitä paitsi lähempänä kolmeakymppiä.) Kun oltiin seurusteltu noin vuosi, otin asian puheeksi ja sanoin, että odotan/toivon jotakin tapahtuvan vuoden sisällä. Miehelle asia ei olisi ollut yhtä ehdoton, mutta ymmärsi kantani. Jouduin odottamaan kihloihin menoa jonkin aikaa ennen kuin mies oli valmis, MUTTA sitten kun hän kosi, olikin miettinyt asiat jo niin pitkälle, että alkoi suunnitella hääpäivää pian sen jälkeen. Minulle olisi sopinut niinkin, että oltais oltu useampi vuosi kihloissa, mutta tässä vaiheessa roolit kääntyivät päälaelleen ja koin välilä lähes, että mies pakotti naimisiin. No, yhteisestä tahdosta sitten mentiin kuitenkin naimisiin ja ollaan oltu todella tyytyväisiä!
Haluan tällä vain kertoa, että tuo innokkuus näihin asioihin voi vaihdella myös saman pariskunnan sisällä. Itse en olisi ikinä uskonut miten vahvasti mies halusi naimisiin ja on nyt hehkuttanut sitä miten ihanaa olla naimisissa! Meillä ei ole lapsia vielä enkä näekään millään tavalla tätä naimisissa oloa " rajoittuneempana" tai vähemmän löysänä kuin seurustelu- tai kihlausaikaa. Olimme molemmat yllättyneitä miten naimisiin meno kuitenkin vaikutti henkisellä tasolla paljon, tunnemme todella olevamme yksi, yhteinen yksikkö vielä ihan eri tavalla kuin ennen.
Olen sitä mieltä, että tämä pakottamisasia on kinkkinen. Toisaalta ei ole hyvä, että nainen pakottaa, mutta toisaalta on myös niin, että jos mies tietää asian olevan todella tärkeä naiselle, miksi ei olisi valmis yhtään joustamaan? Eri asia ovat mielestäni ihmiset, joilla on PERIAATE siitä, että naimisiin ei mennä tai haluta. Ihanteellisintahan olisikin, jos avoliittoon pysyvästi haluavat ja naimisiin haluavat ihmiset kohtaisivat alusta alkaen pareina niin, että minkäänlaista painostusta ei kenenkään taholta tarvittaisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla ole ollut vaikeuksia löytää sitoutumishaluisia miehiä. Avioiduin toisen kerran kolmekymppisenä leskenä kymmenisen vuotta sitten. Ovatko ne kadonneet sen jälkeen? Someaika?
Ketään ei voi PAKOTTAA naimisiin. Minä annoin miehelle ihan vapaat kädet valita - joko mennään naimisiin tai erotaan. Ihan omasta halustaan hän päätti sitten mennä naimisiin. Tämä on vapaa maa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikansa tuo ruikutti "kun kaverit menee naimisiin ja saa lapsia, mutta mua ei oo ees kosittu".
Sitten kerran kosaisin, mutta selväähän se oli että vain saadakseni ruiskutuksen loppumaan. Seuraavana aamuna alkoi muuttuminen bridezillaksi...
Tuossa vaihessa tervejärkinen nuorukainen olisi pistänyt lusikat jakoon, mutta minä kaluni ohjailema typerys jäin kun olin jo tottunut säännölliseen seksiin ja luulin etten olisi saanut parempaa...
Vierailija kirjoitti:
olisin avoliitossakin.
Mieheni on sitoutunut minuun jo nyt hankkimalla yhteisen kodin ja rakentamalla yhteisen ihanan elämän minun kanssani. Siis kyllä -juuri minun, ei naapurin Sannan. Toiseen ihmiseen sitoutumiseen ei näet tarvita avioliittoa. Tämän osoittaa jo sekin, että niin monet avioliitot päättyvät eroon -mitäs sitoutumista se semmoinen on, että ensin mennään naimisiin ja sitten erotaan? Ihan samanlainen suhde avioliitto on kuin avoliittokin, ainoana erona juridiset asiat.
Minusta on todella surullista, että avoliitto koetaan suhteena, jossa " takaportti on auki" . Ei se avioliitostakaan eroaminen sen vaikeampaa ole, mitä nyt on harkinta-aika. Ei avioliitto tarkoita elämänkestävää yhdessäoloa sen enempää kuin avoliittokaan. Erotilastoista sen näkee, että avioliitto valitettavan harvalle on enää nykyaikana elinikäinen sitoumus.. Tunnen avopareja, jotka ovat olleet 20-30 vuotta yhdessä, eikä siinä todellakaan ole kyse siitä, että jatkuvasti vielä tiiraillaan parempia. Myöskään vanhempani eivät ole koskaan olleet naimisissa, mutta yhdessähän nuo ovat elämänsä eläneet, seurustelua takana 35 vuotta :)
Minä en tule kosimaan miestäni ihan vain siksi, että naimisiinmeno ei ole minun elämässäni välttämätön asia. Toki se olisi kruunu suhteelle, mutta ei mikään pakollinen. Ja todellakin olen perinteitä kunnioittava, ja haluan, että mies on se joka kosii, jos joskus kihlat vaihdetaan. Mielestäni sellainen vihjailu miehelle, etteikö hän tarpeeksi minua rakastaisi ellei kosisi, olisi mautonta ja typerää, eikä vähiten siksi, että tiedän miten paljon hän minua rakastaa.
Juuri noin (katalasti vihjaillen ja erolla uhkaillen) minun mielestäni toimivat ne, jotka ' pakottavat' miehensä naimisiin. Jos sinä olet vain kosinut miestäsi etkä uhkaillut, ethän sinä silloin ole häntä pakottanutkaan -eli miksi sinä suutut nyt näistä pakottamispuheista? :)
t.31
Ei millään pahalla, mutta tällainen autuas sitoutuminen voi olla kenties vain naisosapuolen päässä. Omalla miehelläni on yksikin ex, jonka kanssa oli koti ja lapsi. Hän jätti naisen ja siirtyi seuraavaan. Meni siinä välissä naimisiin toisen kanssa ja erosi siitäkin. Kun minä seurustelin hänen kanssaan, kysyin, miksei mennyt naimisiin sen edellisen avokin kanssa ja vastaus oli ettei sitä nyt kaikkien kanssa kihloihin tai naimisiin mennä. Heillä oli siis kuitenkin lapsikin. Joten totesin itse, etten jatka suhdetta ollenkaan, ellei mies ole tosissaan ja mene kanssani naimisiin. Meni sitten lopulta hirveän urputtamisen jälkeen. Eli kaipa sitten "pakotin" miehen naimisiin, mutta vielä tyhmemmältä olisi tuntunut jäädä odottelemaan ehkä ikuisesti kosintaa, jota ei ehkä tulisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei voi PAKOTTAA naimisiin. Minä annoin miehelle ihan vapaat kädet valita - joko mennään naimisiin tai erotaan. Ihan omasta halustaan hän päätti sitten mennä naimisiin. Tämä on vapaa maa.
Juu, eihän tuo kuulosta edes etäisesti pakottamiselta. :)
No mies tiesi kyllä alusta alkaen, että seksiä ei tule ilman naimisiinmenoa. En ajattele, että olen pakottanut. Nyt 18 vuotta olemme olleet naimisissa.
Kaveri tapaili miestä, joka teki alkuun selväksi, että tapailee muitakin naisia. Pillerit petti ja kaveri sanoi, että joko muutetaan yhteen ja mennään naimisiin tai et tule olemaan lasten elämässä.
Ovat edelleen yhdessä ja nainen on ilmoittanut, ettei mies näe enää ikinä ketään lapsista, jos joskus pettää.
Sairasta...joo ehdot ladeltu heti alkuun, mutta itse en voisi koskaan uskoa olevani miehelle se suurin rakkaus, jos nuin olisin sajonut.
Vierailija kirjoitti:
ovat sitoutuneet ja blaa, blaa, blaa.
Kuitenkin kerran tunnistin hänet eräältä päiväkirjapalstalta, missä kertoi elämästään. Suurin ongelma oli kun mies ei kosi. Sitä kosintaa odotettiin joka merkkipäivä itku kurkussa. Mutta silti IRL selitti kaikille muka, että ei avioliitto mitään meinaa.
Hiukan alkoi sen jälkeen säälittämään nämä ikuiset avoliittolaiset kun tajusi, että he tosiaan salaa odottavat kosintaa, mutta asuvat sellaisten miesten kanssa, jotka ei uskalla ottaa sitä askelta vaan odottavat sitä oikeaa naista, jota voi kosia heti.
Tiedän yhden tällaisen tapauksen, joilla 5 v suhde takana ja melkein yhtä kauan myös avoliitossa. Nainen toivoo kosintaa ja on jo suunnitellut häitä, mies on pettänyt ja hänellä on nettideittiprofiili, jossa etsii tosirakkautta. Surullista naisen kannalta.
Vierailija:
Avioliitto ei todellakaan tehnyt meistä yhtään enempää paria kuin jo olimme, mutta yhteiset lapset ja yhteinen omaisuus on huomattavasti helpompi hoitaa kun ollaan naimisissa. Huomattavasti vähemmän paperisotaa esim. asuntoa ostaessa, ja eihän sitä koskaan tiedä vaikka toinen kuolee. Silloin perintöasiat ja omaisuuden jako on aika selvää kun taas avoliitossa, jos asioihin ei ole perehtynyt ja tehnyt keskinäisiä testamentteja ym. voi olla aika sotkua selvittää omaisuutta.
Raadollista, mutta näin sen näen.