Mies haluaa tehdä dna-testin, koska lapsi näyttää tuttavalta
Mulle käy hyvin, että tehdään. Mutta se, että mies kuvittelee A) että voisin tehdä lapsen jonkun randomin kanssa, ja B) vielä valehtelisin miehen lapsen oleva hänen. Se on todella törkeä loukkaus minua kohtaan, eikä siitä ole paluuta entiseen.
Mies siis luulee, että koska lapsi ei selkeästi muistuta meitä kumpaakaan, niin lapsi ei voi olla hänen. Lapsi muistuttaa hieman tuttavaamme. Koitin selittää, että joskus lapsi perii esimerkiksi isoäitinsä tai isoisoisänsä ulkonäön. Tätä hän ei ostanut eikä tajunnut (miten tyhmä voi olla?!).
Mitäköhän tuollainen testi maksaa?
Kommentit (200)
Vierailija kirjoitti:
Miksi se suhde menee pilalle, jos mies haluaa 200% varmuuden siitä, että on varmasti oma lapsi? Saman logiikan mukaanhan suhteet ovat pilalla, jos toinen epäilee hetkenkään verran toisen pettäneen. Eli seuraavan kerran, kun joku epäilee jonkun pettäneen ja mielessä käy vaikkapa tutkia taskut, räplätä kumppanin kännykkää tahi edes mainita asiasta kumppanille, niin sen kumppanin on pakko ottaa ero saman tien, kun kerta toinen epäilee tätä pettämisestä.
No kyllä se suhde tuossakin tilanteessa pilalla onkin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy hyvin, että tehdään. Mutta se, että mies kuvittelee A) että voisin tehdä lapsen jonkun randomin kanssa, ja B) vielä valehtelisin miehen lapsen oleva hänen. Se on todella törkeä loukkaus minua kohtaan, eikä siitä ole paluuta entiseen.
Mies siis luulee, että koska lapsi ei selkeästi muistuta meitä kumpaakaan, niin lapsi ei voi olla hänen. Lapsi muistuttaa hieman tuttavaamme. Koitin selittää, että joskus lapsi perii esimerkiksi isoäitinsä tai isoisoisänsä ulkonäön. Tätä hän ei ostanut eikä tajunnut (miten tyhmä voi olla?!).
Mitäköhän tuollainen testi maksaa?
Selväthän se on, että lapsi kun syntyy, niin siitä on hankala sanoa, jos siittäjä onkin ollut eri mies. Kasvonpiirteet, hiusten jopa silmien väri voi muuttua ensimmäisen vuoden aikana. Sitten kuin on tosiaan 2-3 vuotta vierähtänyt lapsen syntymästä, niin voidaan todeta, että lapsi on kuin naapurin Maran pienmpi kaksoisolento ja aviomies (isäksi väitetty), ei muistuta tippaakaan lasta. Hah hah haa. Kyllä kai sitä nyt tyhmempikin rupeaa siinä vaiheessa vähän epäilemään, että jaahas, tälläistä tällä kertaa..
Vierailija kirjoitti:
Miehellä oli mahdollisuus vaatia dna-testi kun tarvitsi tunnustaa isyys. Nyt sitten valittaa että lapsi ei ole hänen koska HÄN EI HALUA TUHLATA RAHAA. Kiva asenne, voi prkle. Ap on tuhlannut yli kolme vuotta nyt sitten pas*aan ihmiseen joka välittää vain itsestään ja rahasta. Vaadi ap niin isot elarit että tuntuu.
Miksi pitää olla noin pahansuopa?
Itse olen jo päättänyt että vaadin isyystestiä jos joskus saan lapsia. Se ei siis ole mitään henkilökohtaista, koska en ole vielä edes tavannut mahdollista tulevaa vaimoani.
Me miehet emme siis KOSKAAN voi varmasti tietää että onko se lapsi oma. Meillä ei koskaan ole samaa varmuutta kuin naisilla. Yrittäkää nyt naiset ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy hyvin, että tehdään. Mutta se, että mies kuvittelee A) että voisin tehdä lapsen jonkun randomin kanssa, ja B) vielä valehtelisin miehen lapsen oleva hänen. Se on todella törkeä loukkaus minua kohtaan, eikä siitä ole paluuta entiseen.
Sellaisia naisia on, ja mies haluaa olla varma isyydestään..
Mikä teitä naisia vaivaa? Te tiedätte varmasti että lapsi on teidän, mutta me miehet ei voida tietää varmasti ilman testiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle käy hyvin, että tehdään. Mutta se, että mies kuvittelee A) että voisin tehdä lapsen jonkun randomin kanssa, ja B) vielä valehtelisin miehen lapsen oleva hänen. Se on todella törkeä loukkaus minua kohtaan, eikä siitä ole paluuta entiseen.
Mies siis luulee, että koska lapsi ei selkeästi muistuta meitä kumpaakaan, niin lapsi ei voi olla hänen. Lapsi muistuttaa hieman tuttavaamme. Koitin selittää, että joskus lapsi perii esimerkiksi isoäitinsä tai isoisoisänsä ulkonäön. Tätä hän ei ostanut eikä tajunnut (miten tyhmä voi olla?!).
Mitäköhän tuollainen testi maksaa?Ei lapset peri geenejään missään olosuhteissa isovanhempiensa ulkonäköä siten, että vanhemman ulkonäkö geenit jäisivät jotenkin välistä. Geenit tulee aina vanhemmilta. Miten voi olla mahdollista, että kaikki ovat varmaan jonkin biologian tunnin käyneet, ja silti tätä samaa tuubaa "hyppäävistä geeneistä" toistetaan siellä täällä?
Resessiiviset geenit kyllä saattavat hypätä sukupolven yli. Etenkin jos tekee siskonsa kanssa vaikka 13 lasta, niin pitäisi löytyä jokunen enemmän tai vähemmän isovanhempia muistuttava seasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai sinun ap tarvitse olla nolona ollenkaan missään testissä? Testissähän otetaan näytteet lapsesta ja miehestä eli ei sinusta laisinkaan. :)
Yleensä kaikista kolmesta otetaan näytteet. Äiti, isä lapsi. Testin voi tehdä myös ilman äidin näytettä, mutta yleisesti se otetaan myös äidiltä. Ainakib silloin kun pari ei ole avioliitossa jolloin lastenvalvojan kautta tehty testi on ilmainen.
Emme ole avioliitossa. Onko ilmainen, vaikka isä on tunnustanut lapsen ja lapsi on 3v? Ap
Ei ole enään siinä vaiheessa ilmainen kun isä on jo tunnustanut isyytensä. Isyydentunnustuksessahan aina kysytään isältä haluaako hän testiin, ja onko isä varma isyydestäään. Jos ja kun teidänkin tilanteessa isä on vastannut olevansa varma asiasta. Olisi hänen kannattanut silloin miettiä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen jo päättänyt että vaadin isyystestiä jos joskus saan lapsia. Se ei siis ole mitään henkilökohtaista, koska en ole vielä edes tavannut mahdollista tulevaa vaimoani.
Me miehet emme siis KOSKAAN voi varmasti tietää että onko se lapsi oma. Meillä ei koskaan ole samaa varmuutta kuin naisilla. Yrittäkää nyt naiset ymmärtää.
Ihan täysin samaa mieltä. Jos olisin mies niin luultavasti itsekkin haluaisin T. Nainen
Eikös perusbiologia selitä jotenkin tähän tapaan että naaras yrittää kaikin tavoin sitouttaa parhaan mahdollisen uroksen tulevaan jälkeläiseen (siis ei välttämättä varsinaista siittäjää) varmistaakseen jälkeläisen selviämisen. On siis naaraan ja jälkeläisen etu valehdella ja pettää urosta. Edellä mainittujen seikkojen valossa onkin perusteltua vaatia DNA-testiä, sillä jokainen naaras on potentiaalinen valehtelija (Vähän samaan tapaan kuin jokainen uros potentiaalinen raiskaaja). Saatan tosin olla väärässäkin, mutta korjatkaa vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa selvittää myös lakiasioita , elatusvelvollisuus ei lopu vaikka ei olekaan biologinen vanhempi jos syntymästä on yli vuosi ja eikä ole aiemmin asiaa kiistänyt. Tästä on mediassakin ollut juttua aiemmin.
Ei se automaattisesti pääty, mutta isyyden ja elatusvelvollisuuden voi kumota oikeusteitse. Elatusvelvollisuus ei toki kumoudu taannehtivasti ellei ole syytä epäillä äidin hyötyneen tilanteesta rahallisesti eli jos tämä on kartuttanut omaisuuttaan elatusmaksuilla. Mutta ei toisen miehen lasta tarvitse aikuiseksi asti elättää jos asia käy ilmi.
Itse asiassa täytyy elättää. Siinähän se ongelma onkin. Siksi onkin tärkeätä se lapsi testauttaa. Koska kun tuo vuosi kuluu niin mies on nalkissa ja pysyvästi.
Lain mukaan isyyden kumoamista ajava kanne pitää nostaa 2 vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Kuitenkin laillisen esteen tai erittäin painavan syyn vuoksi kanne voidaan nostaa pitemmänkin ajan jälkeen. On tietysti hyvin tulkinnanvaraista mikä on erittäin painava syy, mutta mielestäni esimerkiksi avioliiton päättyessä entisen puolison tekemä tunnustus on tällainen.
Kun lukee lakitekstiä ja katsoo oikeusasteiden mielenkiintoa hoitaa näitä asioita, niin suosittelisin nykyään kaikille isäksi tuleville dna -testin teettämistä isyyden varmistamiseksi kun se kerran on mahdollista ja kohtuuhintaista.
Minua ainakin jäytäisi jatkuva epävarmuus isyydestä. Se taatusti söisi myös sitä parisuhdetta. Vielä, jos naisella on pettämishistoriaa, kuten jossain viestissä mainittiin, sitä suuremmalla syyllä miehellä on perustetta olla epäluuloinen, ja samasta syystä naisen ei pidä olla niin neitsytmariaa tuossa asiassa.

Miehelläkin on pettämishistoria. Ihastuttava ja äärettömän luotettava mies.

Siinä on sitten vakka kantensa löytänyt. Tässä on kuitenkin kyse tuon nimenomaisen lapsen isyydestä, johon miehen pettämisillä ei ole suoraa linkkiä.
Minun esikoispoika on ystäväni lapsi ja tyttöni on mieheni.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen jo päättänyt että vaadin isyystestiä jos joskus saan lapsia. Se ei siis ole mitään henkilökohtaista, koska en ole vielä edes tavannut mahdollista tulevaa vaimoani.
Me miehet emme siis KOSKAAN voi varmasti tietää että onko se lapsi oma. Meillä ei koskaan ole samaa varmuutta kuin naisilla. Yrittäkää nyt naiset ymmärtää.
Kyllä ainakin minulla on varmuus ollut neljästä lapsesta ihan lasten syntymästä saakka. Samalla ilolla ollaan jännitetty joka kerta, kun on ehkäisy jätetty pois. Välillä oltu ehkä hieman pettyneinä, kun kuukautiset on ilmaantuneet väliin.
Keskinäisestä luottamuksesta se ensisijassa lähtee. Ymmärtäisin tuon isyystestin vain, jos ei eletä onnellisesti avioliitossa. Avoliitossakin lähinnä, jos ei olla toisiinsa sitoutuneina.
Mies maksakoon testin ja kattilat jakoon, jos luottamus on tolla saralla. Jos pettäminen on miehen mielessä mahdollisuus, se on sitä hänelle itselle, ja jos vaan mustasukkaisuudesta kyse niin lähtisin ja kovaa enkä jäisi odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Etsipäs miehellesi valmiiksi nettilinkkejä avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyydestä sekä tunnustetun/avioliitossa syntyneen lapsen isyyden kumoamisesta.
Isyyden selvittäminen ja oikeudellinen kumoaminen ei onnistu ihan vain siksi, että lapsi ei ulkonäöltään muistuta isäänsä. Erityisen vaikeaa isyyden kumoaminen on silloin, jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella ja mies on jo tunnustanut olevansa lapsen isä. Avioliitossakaan syntyneen lapsen isyyden oikeudelliseen selvittämiseen ei ryhdytä ihan vain fiilispohjalla.
Menkää yhdessä lakimiehen puheille ja selvittäkää asia ennen eroamistanne. Näin saatte pohjustetuksi elatusapuasiaa.
Jos mies ei ole kolmen vuoden aikana kiintynyt lapseen, hänelle ei sitä tapahdu senkään jälkeen, kun isyys on varmistunut.
Minusta vaikuttaa siltä, että mies käyttää syytöstä "lyömäaseena" loukatakseen kirjoittajaa. Mies ei myöskään tee elettäkään testin eteen, vaan odottaa, että nainen hermostuu lopulta ja joko lähtee tai hommaa testin, ilman että hänen tarvitsee tehdä yhtään mitään. Mies vaikuttaa muutenkin typerältä uhoajalta. Kannattaa sanoa, että mies voi hoitaa käytännön järjestelyt testiä varten (ja v*ttuilla miehelle samaan malliin testin tuloksen selvittyä). Tuskinpa saa järjestettyä, ellei äitinsä järjestä.
Kylläpä ollaan helposti eroamassa taas.