Mies haluaa tehdä dna-testin, koska lapsi näyttää tuttavalta
Mulle käy hyvin, että tehdään. Mutta se, että mies kuvittelee A) että voisin tehdä lapsen jonkun randomin kanssa, ja B) vielä valehtelisin miehen lapsen oleva hänen. Se on todella törkeä loukkaus minua kohtaan, eikä siitä ole paluuta entiseen.
Mies siis luulee, että koska lapsi ei selkeästi muistuta meitä kumpaakaan, niin lapsi ei voi olla hänen. Lapsi muistuttaa hieman tuttavaamme. Koitin selittää, että joskus lapsi perii esimerkiksi isoäitinsä tai isoisoisänsä ulkonäön. Tätä hän ei ostanut eikä tajunnut (miten tyhmä voi olla?!).
Mitäköhän tuollainen testi maksaa?
Kommentit (200)
Vierailija kirjoitti:
Nää keskustelut saa kadottamaan uskon naisiin. Ei minkäänlaista kiinnostustakaan asettua miehen asemaan. Kuitenkin miesten suhteen naiset suorastaan takovat toistensa päähän sitä, että miehet ovat epäluotettavia ja heitä pitää epäillä. Vitulla päähän.
Mies on saanut päähänsä epäillä isyyttään lapsen ulkonäöstä! Kertoo lähinnä miehen tyhmyydestä.
Jospa olisi jotain konkreettista, että nainen jäi rysän päältä kiinni juuri hedelmöittymisen aikoihin tms.
Lähtökohtaisesti olisi ihan reilua ottaa isyystesti jokaisesta syntyvästä lapsesta. Myös olisi reilua poistaa se lain kohta, jossa automaattisesti naimisissa oleva mies on syntyvän lapsen isä.
Vierailija kirjoitti:
No millainen ihminen olet ap? Jos itse tekisin testin, niin luultavasti vaimo olisi tehnyt jotain mikä kyseenalaistaa käsitykseni hänestä pohjimmiltaan rehellisenä ihmisenä. Aina naiset on miehiä kyseenalaistamassa kun menee tekemään testin, mutta tuskin kovin moni sitä tekee, jos vaimo on oikeasti kunnollisuuden perikuva.
Aloimme hyvin nuorena seurustelemaan (15v) ja silloin kieltämättä tuli mokailtua. Puolin ja toisin siis. Mutta pari vuotta ennen raskautta kaikki oli ok sekä sen jälkeen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Nää keskustelut saa kadottamaan uskon naisiin. Ei minkäänlaista kiinnostustakaan asettua miehen asemaan. Kuitenkin miesten suhteen naiset suorastaan takovat toistensa päähän sitä, että miehet ovat epäluotettavia ja heitä pitää epäillä. Vitulla päähän.
Joka päivä täällä lukee, että joku juttu saa kadottamaan uskon naisiin. Oletko sinä kaikkien takana vai onko teitä isokin joukko?
Oletko sinä selvittänyt vanhemmiltasi, onko isäksi puhuttelema mies oikeasti isäsi? Isyystestit on tietenkin tehty, vai mitä? Jos et, niin kysy nyt. Tule sitten kertomaan, loukkaantuiko äitisi yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Nää keskustelut saa kadottamaan uskon naisiin. Ei minkäänlaista kiinnostustakaan asettua miehen asemaan. Kuitenkin miesten suhteen naiset suorastaan takovat toistensa päähän sitä, että miehet ovat epäluotettavia ja heitä pitää epäillä. Vitulla päähän.
Taidat olla lapsellinen.
Mies saisi rauhassa teettää testin, itselleni tuon epäily ilman syytä olisi niin suuri henkilökohtainen loukkaus, etten voisi antaa anteeksi. Suurin loukkaus lasta kohtaan, pitänyt häntä kaikki vuodet jonkun toisen lapsena.
Minua petturina, joka voi salata noin suuren asian, lasta jonkun toisen lapsena. Ilman syytä.
Voisi jatkaa elämäänsä ihan keskenään, en myöskään hyväksy sairaalloista mustasukkaisuutta parisuhteessa.
Jos olisin mies, niin varmistaisin asian, jos olisi pienintäkään epäilystä asiasta. Turha enää odotella asiaa, vaan menkää testeihin heti. Älä loukkaannut asiasta, jos teillä on ollut ennenkin sähläystä suhteessanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää keskustelut saa kadottamaan uskon naisiin. Ei minkäänlaista kiinnostustakaan asettua miehen asemaan. Kuitenkin miesten suhteen naiset suorastaan takovat toistensa päähän sitä, että miehet ovat epäluotettavia ja heitä pitää epäillä. Vitulla päähän.
Mies on saanut päähänsä epäillä isyyttään lapsen ulkonäöstä! Kertoo lähinnä miehen tyhmyydestä.
Jospa olisi jotain konkreettista, että nainen jäi rysän päältä kiinni juuri hedelmöittymisen aikoihin tms.
Lähtökohtaisesti olisi ihan reilua ottaa isyystesti jokaisesta syntyvästä lapsesta. Myös olisi reilua poistaa se lain kohta, jossa automaattisesti naimisissa oleva mies on syntyvän lapsen isä.
Mistäköhän sä tiedät onko miehellä syytä epäillä naisen rehellisyyttä? Tämähän se teidän ongelma on. Jos parempaa tietoa ei ole, niin mammat joka ikinen kerta epäilevät miestä ja antavat naiselle puhtaat paperit. Oli aihe mikä tahansa. Nyt pää pois pusikosta!
Vierailija kirjoitti:
Lapsen elämä jo pilattu. Millainen isä tuo on kolmen vuoden ajan ollut lapselle, jota ei pidä omana lapsenaan.
En osaa sanoa, onko asia vaikuttanut. Mies siis huolehtii kyllä lapsesta ja rakastaa. Mutta häntä ärsyttää rahan meno. Hän sanoo, että aikoo vaatia tuttavalta kaikki lapseen tuhlatut rahat. Siis hän oikeasti uskoo, että lapsi on tuttavan. Ap
Joo, laita mies sukupuolitautitesteihin samalla. Hänellä on varmaan jossain enemmän itseään muistuttava lapsi.
Mies harrastaa itse pettämistä ja pitää siksi itsestäänselvänä, että sinäkin petät.
Jos mun mies epäisi ettei ole lapseni isä, minä vaatisin tekemään se testin. Loppuis se paskan jauhaminen.
Vierailija kirjoitti:
Nää keskustelut saa kadottamaan uskon naisiin. Ei minkäänlaista kiinnostustakaan asettua miehen asemaan. Kuitenkin miesten suhteen naiset suorastaan takovat toistensa päähän sitä, että miehet ovat epäluotettavia ja heitä pitää epäillä. Vitulla päähän.
Itse menetin luottamuksen , kun erotessa vaimo paljasti, että kuopus ei ole minun. Muistan , kun hän sai kauhean vauvakuumeen , vaikka nuorimmalla oli ikää jo lähes 10 vuotta, en olisi lähtenyt mukaan enää touhuun, mutta vaimo sanoi, että hän tekee lapsen joko minun kanssa tai ilman.
Mutta taisi olla pulla jo uunissa. Jäi muuten poika yli 25 senttiä neuvolan ilmoittamasta oletuspituudesta, kun käyrät tehtiin minun mukaan eikä isän mukaan.
Jos asiassa ei ole mitään epäselvyyksiä, miksei testiä voisi tehdä? jos on niin ymmärrän "moraaliset" asiat, että ei tehdä.
Mitenkä vähän se lapsi on isänsä kanssa oikein ollut, jos ei tähän ole yhtään tarttunut tämän piirteitä, eleitä ja ilmeitä?
Voihan olla ettei lapsi ole äidinkään? Sairaalasekaannuksia sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Jos asiassa ei ole mitään epäselvyyksiä, miksei testiä voisi tehdä? jos on niin ymmärrän "moraaliset" asiat, että ei tehdä.
Totta munassa se testi voidaan tehdä ja tehdäänkin.
Mutta mitä se kertoo parisuhteesta, on se kysymys tässä.
Vierailija kirjoitti:
Jos asiassa ei ole mitään epäselvyyksiä, miksei testiä voisi tehdä? jos on niin ymmärrän "moraaliset" asiat, että ei tehdä.
Kyllä testi voidaan tehdä. Mutta en usko, että voin jatkaa yhteiseloa normaalisti enää sen jälkeen. Tai ainakin kestää jonkin aikaa, että pääsen asian yli. Ap
Olisin itse äitinä hyvin loukattu tuollaisesta ja pikimiten äijä testeihin sitten ja aika varmasti samalla myös pihalle. Siinähän saisi rypeä sitten kun itse petasikin.
Toisaalta mietityttää, että miten miehet voisivat tämän oikein hoitaa jos edes epäily on. Koska onhan tuo tosi loukkaus puolisoa kohtaan..
Eikö tuollaista testiä voisi vain tehdä salassa ja sitten tulosten selvittyä jatkaa elämää ja olla vain hyvin hiljaa, paitsi tietty jos tulos onkin nega. Silloin äiti ansaitseekin sen paskaryöpyn joka siitä seuraa.
Eniten kannatan kyllä tuota, että sairaalassa jo tehdään vastasyntyneille (kaikille) isyystesti jolloin asiassa ei ole nokan koputtamista kellään eikä miesten tarvitse painia tällaisten asioiden kanssa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloimme hyvin nuorena seurustelemaan (15v) ja silloin kieltämättä tuli mokailtua. Puolin ja toisin siis. Mutta pari vuotta ennen raskautta kaikki oli ok sekä sen jälkeen. Ap
Eli pettämisiä ollut puolin ja toisin nuorena? Valitettavasti usein nuo asiat jäävät kaivamaan, mutta älkää tehkö siitä liian isoa numeroa, vaan puhukaa reilusti asioista ja tunteistanne. Sano, että pidät miehen epäilyjä epäluottamuksen osoituksena, mutta tehkää isyystesti, niin loppuu se kitinä ja samalla sitten passitat ukon täydellisiin sukupuolitautitesteihin ihan vain "varmuuden vuoksi".
Olkaa avoimia ja puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Jokainen vastoinkäyminen suhteessa ei ole eropapereiden kirjoittamisen aihe. Toki asia on iso, mutta aika pienellä vaivalla mies saisi mielenrauhan. Yleensä lapsissa on edes jotain vanhempiensa piirteitä ja joitakin isejä kyllä saattaa hämmentää, jos lapsi ei näytäkään yhtään itseltä. Taustalla teidän nuoruuden mokailunne ja sitten jos vielä kuullut legendaa kuinka paljastunut miten jonkun kaverin kaverin lapsi ei ollutkaan oma, niin helposti alkaa epäillä.
Antaisin miehen tehdä testin ja sen jälkeen jättäisin hänet. Jos mies on jo 3 vuotta hokenut ettei lapsi voi olla hänen, niin se kertoo aika pahoista ongelmista suhteen luottamuspuolella.