Kaapista ulos tuleminen vanhemmille

Jos teillä on vinkkejä muuntautumisprosessin alkuun (meikki, vaatteet, mikä vaan), otan ne mieleläni vastaan!

-Ap.

Itse ehkä odottaisin olevani vähän vanhempi, jotta jos vanhemmat ottavat asian huonosti ei heidän kanssaan tarvitse enään asua.

Ja noh miten kertoa? Itse joskus vain toin tyttöystävän kylään ja annoin heidän itse tajuta tilanteen. Tuossa tilsnteessa ehkä ilmoitusluontoisesti ohimennen mainitsisin.

Oletko tulevaisuudessa menossa joihinkin korjaus hoitoihin?

Vierailija kirjoitti:

Itse ehkä odottaisin olevani vähän vanhempi, jotta jos vanhemmat ottavat asian huonosti ei heidän kanssaan tarvitse enään asua.

Ja noh miten kertoa? Itse joskus vain toin tyttöystävän kylään ja annoin heidän itse tajuta tilanteen. Tuossa tilsnteessa ehkä ilmoitusluontoisesti ohimennen mainitsisin.

Oletko tulevaisuudessa menossa joihinkin korjaus hoitoihin?

Olen itsekin ajatellut odottaa, jotta jos myrsky puhkeaa, niin pääsen pois. Uskoisin meneväni korjaushoitoihin, jos niin pitkälle pääsen, ja jos saan riittävästi tukea. Suurin pelkoni koko asiassa on se, että syrjäydyn.

-Ap.

Hienoa jos sinulla on mahdollisuus kertoa äidillesi. Jos sinulla on tunne että äitisi suhtautuisi asiaan asiallisesti, niin kannattaa vaikka tulostaa netistä jokin paperi jossa olisi tietoa transsukupuolisuudesta. Mikäli aihe ei ole äidillesi tuttu. En siis tarkoita mitään 10 sivun esitelmää vaan joku missä on muutamia keskeisiä juttuja.

Aloitin oman prosessini noin 9 vuotta sitten mutta en asunut enää kotona siinä vaiheessa. Omat sukulaiseni laittoivat minuun välit poikki kun kerroin, mutta suosittelen silti että kerrot joka tapauksessa. Tietysti helpointa on kertoa siinä vaiheessa kun on jo muuttanut kotoa, niin ei tule mitään ikäviä välikohtauksia kotona asuessa. Parhaimmassa tapauksessa asia otetaan hyvin vastaan ja pääset vihdoinkin olemaan oma itsesi.

Vanhemmille kerrottaessa kannattaa korostaa että t.sukupuolisuus on sellainen asia, ettei siihen löydy "syytä" kasvatuksesta, geeneistä jne. Monet vanhemmat monesti alkavat miettimään että mikä meni kasvatuksessa pieleen. Aina pitää tehdä selväksi että vaikka kuka olisi tehnyt mitä, niin sinun kokemuksesi henkisestä sukupuolesta ei olisi muuksi muuttunut.

Voimia kertomiseen! :)

Mitähän nyt jos vielä tunnustelisit mikä oikein olet. Sinulla ei ole mitään kiirettä olla vielä mitään.

Onko sinulla kiire sen ilmoittamisen kanssa? Todennäköistä on, että kun vielä olet vasta 15, lähipiirisi ei ota sinua vakavasti, "murroikäiset eivät vielä tiedä jne."

Äidistä aloittaisin, hän ilmeisesti on kuitenkin läheisin sinulle. Ja äidillekin sanoisin tyyliin, "mitä kun musta tuntuu nyt ja on tuntunut jo monta vuotta", että mitä mieltä hän olisi. Ja siitä saada keskustelu aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ehkä odottaisin olevani vähän vanhempi, jotta jos vanhemmat ottavat asian huonosti ei heidän kanssaan tarvitse enään asua.

Ja noh miten kertoa? Itse joskus vain toin tyttöystävän kylään ja annoin heidän itse tajuta tilanteen. Tuossa tilsnteessa ehkä ilmoitusluontoisesti ohimennen mainitsisin.

Oletko tulevaisuudessa menossa joihinkin korjaus hoitoihin?

Olen itsekin ajatellut odottaa, jotta jos myrsky puhkeaa, niin pääsen pois. Uskoisin meneväni korjaushoitoihin, jos niin pitkälle pääsen, ja jos saan riittävästi tukea. Suurin pelkoni koko asiassa on se, että syrjäydyn.

-Ap.

Nykyään ollaan onneksi aika suvaitsevaisia ja avarakatseisia, niin syrjäytymisen riskikin on pienenpi. Ole vain ylpeä itsestäsi.

Kysyit tosiaan vinkkejä prosessin alottamiseen. Itsehän en trans ole, joten voin vain omasta näkökulmasta kertoa mitä tekisin.

Sanoit tosiaan pitäväsi pitkistä hiuksista. Aloittaisin siis antamalla niiden kasvaa ja leikkauttaisin (+ mahd värjäisin) kivasti.

Kulmakarvat ovat myös aika helppo kohde. Katso vaikka youtubesta ohjeita niiden muotoiluun niin saat aikaan kauniit kulmat.

Youtubesta löytyy myös kaikkia meikki ja hiustutoriaaleja ihan aloittelijoillekin.

Vaatetuksesta voin sanoa sen verran, että pukeudu miten haluat. Inspiraatiota asuihin löytyy netistä ja voit vaikka pikkuhiljaa siirtyä femiinisempään pukeutumiseen. Meikkauksen kanssa toimisin myös samalla tavalla asteittain.

Ja tietenkin esim hormonikorvaushoito toimii paremmin mitä aiemmin sen aloittaa. Kuitenkaan näillä ei ole niin kova kiire ja vaatetuksella yms saa aika suuria illuusioota aikaan.

Kerro äidillesi ja pyydä häntä auttamaan sinua saamaan lähete transpoliklinikalle. Pääset puhumaan tunteistasi ammatti-ihmisten kanssa. Pitäkää asia poissa isäsi ja isoveljesi tiedosta siihen asti kunnes olet valmis.

Äläkä kuuntele tähänkin keskuteluun tulevia transfoobikkoja.

t. 24v transnainen

Onko mitään mahdollisuutta jutella netissä tai kasvotusten jonkun saman kokeneen kanssa? Saisit varmasti parempia neuvoja kuin täältä. Tsemppiä <3

Millainen äiti sinulla on? Olen sateenkaariperheen äiti ja joskus 80-luvulla kun kerroin äidilleni olevani lesbo, lensin ulos kotoa enkä tähän päivään mennessä ole edelleenkään tervetullut lapsuudenkotiini. Olin 17-vuotias eikä minulla ollut mitään paikkaa minne mennä.

Kehotan, että edes varmuuden vuoksi mietit mihin voit lähteä, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Toivotaan, että ei. Vanhempasi tarvitsevat luultavasti joka tapauksessa aikaa ja tilaa sulatella kertomaasi, eikä se ole välttämättä paha asia. He huomaavat toivottavasti pian, että olet yhä oma ihana itsesi ja he tottuvat ajatukseen.

Vaikka olet nuori, voit silti hyvin tuntea itsesi jo niin hyvin, että olet varma sukupuolestasi naisena. Koita siis antaa mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään, kun ihmiset sanovat että sinulla on "vain vaihe".

Ymmärrän myös, miksi haluat kertoa olevasi eri sukupuolta kuin fyysisesti olet. Meillä kaikilla on tarve saada elää omana itsenä ja tulla nähdyksi sellaisena kuin todella on. Jos ei saa olla oma epävarmakin itsensä vanhempiensa edessä, niin kenen sitten? Samalla kehotan sinua suojelemaan itseäsi. Lähde kertomaan muille vasta sitten, kun olet oikeasti valmis. Herkkä identiteetti ei välttämättä kestä kolhuja.

Toivon sinulle paljon hyvää elämääsi. Kumpa kaikki menisi hyvin ja perheesi hyväksyisi sinut sellaisena kuin olet. Sinä ansaitset tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sinuna itsenäsi.

Kiitos tähän mennessä tulleista vastauksista!

Ymmärrän teitä siinä mielessä, että tämän kaltaisessa asiassa nuorta ei välttämättä oteta vakavasti. Tähän olen jo kerran törmännyt.

Lähipiirini ihmisistä uskoisin äitini suhtautuvan asiaan parhaiten, vaikka hän onkin vähän arvaamaton. Olen sanonut hänelle kerran, että en tiedä, kumpaa sukupuolta oikeasti olen. Hän totesi tähän, että ihan normaalia sinun ikäistesi keskuudessa äläkä ota asiasta stressiä. Keskustelu jäi siihen. Ehkä hän yritti pelata itselleen aikaa, jotta voi miettiä asiaa itse, ennen kuin on valmis keskustelemaan asiasta tarkemmin? Tästä kumminkin on jo melkein vuosi.

Uskoisin hänen nähneen myös tajunneen jotain käytöksestäni. Harrastin fyysisesti vaativaa lajia, jonka lopetin vamman takia. En ole harmissani, koska nyt en ainakaan voi saada lisää lihasmassaa joka mahdollisesti voi jättää miehisemmän kuvan minusta. Olen myös osoittanut mielenkiintoni hiusten värjäystä, kynsien lakkaamista ymv. kohtaan.

-Ap.

Kerro äidillesi, hän voi alkuun järkyttyä, mutta varmasti oppii hyväksymään asian. Minulla on poika 16v joka tykkäsi leikkiä naisleikkejä 12 vuotiaaksi asti. Isänsä kielsi jyrkästi kaiken joten leikki niitä vain kun olimme kaksin.

Poika tosiaan lopetti nuo pukeutumisleikit ennen yläastetta. Nyt on kovin mies, kasvanut hurjasti. Tyttöystäväkin on. Minulle hän tulee aina olemaan rakas sellaisena kun on päätti hän mitä tahansa. Luota äitiisi, kerro! Äidinrakkaus on rakkaus joka ei ikinä kuole ❤

Vierailija kirjoitti:

Millainen äiti sinulla on? Olen sateenkaariperheen äiti ja joskus 80-luvulla kun kerroin äidilleni olevani lesbo, lensin ulos kotoa enkä tähän päivään mennessä ole edelleenkään tervetullut lapsuudenkotiini. Olin 17-vuotias eikä minulla ollut mitään paikkaa minne mennä.

Kehotan, että edes varmuuden vuoksi mietit mihin voit lähteä, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Toivotaan, että ei. Vanhempasi tarvitsevat luultavasti joka tapauksessa aikaa ja tilaa sulatella kertomaasi, eikä se ole välttämättä paha asia. He huomaavat toivottavasti pian, että olet yhä oma ihana itsesi ja he tottuvat ajatukseen.

Vaikka olet nuori, voit silti hyvin tuntea itsesi jo niin hyvin, että olet varma sukupuolestasi naisena. Koita siis antaa mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään, kun ihmiset sanovat että sinulla on "vain vaihe".

Ymmärrän myös, miksi haluat kertoa olevasi eri sukupuolta kuin fyysisesti olet. Meillä kaikilla on tarve saada elää omana itsenä ja tulla nähdyksi sellaisena kuin todella on. Jos ei saa olla oma epävarmakin itsensä vanhempiensa edessä, niin kenen sitten? Samalla kehotan sinua suojelemaan itseäsi. Lähde kertomaan muille vasta sitten, kun olet oikeasti valmis. Herkkä identiteetti ei välttämättä kestä kolhuja.

Toivon sinulle paljon hyvää elämääsi. Kumpa kaikki menisi hyvin ja perheesi hyväksyisi sinut sellaisena kuin olet. Sinä ansaitset tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sinuna itsenäsi.

Äitini on pääsin hyvin avarakatseinen nainen. Asuinalueellamme asuu paljon naispareja ja muta saeenkaariväkeä, joten ei ole mikään uusi asia täällä päin. Silti hänelle kertominen askarruttaa, koska hän todennäköisesti saisi jonkinlaisen shokin, kun asia sattui "niin hyvin menestyneen ja suositun 'pojan' ympärille". Kuitenkin olen lähes varma, että hetken ajateltuaan hän olisi tukenani ja suhtautuisi asiallisesti.

Isoäitini on hyvin ennakkoluuloinen. Hän varmasti hetken kanssani tekemisissä oltuaan varmasti pääsii eroon luulostaan, ja tukisi minua.

Isä varmasti tarvitsee paljon aikaa ajatella, onhan hän sentään ollut ylpeä kahden lapsen isä tähän asti. Olisin mennyt marssimaan Pride-kulkueeseen tänä vuonna, mutta hän ei suostunut päästämään. Sanoin vain kannatavani tasa-arvoa, siksi halusin mennä.

Isoeljeni on muuten vain suvaitsematon. Hän vihaa kaikkea erilaista. Aikansa totuttua hän ymmärtäisi. Muu suku onkin pääosin hyvin kaukaista, eivät vaikuta elämääni millään tavalla.

Lukioon meno syksyllä riipii. En todennäköisesti saa esiteltyä itseäni sellaisena kuin olen, enkä tiedä, onko minussa voimaa kesken lukion lähteä näkyvästi tekemään suuria muutoksia.

-Ap.

Kannattaa aloittaa transprosessi nopeasti sinäänsä koska murrosikäsi ei ole vielä mennyt loppuun. Aikuisempana on vaikeampi ruveta horminihoitoihin miehestä naiseksi.

T. Transnaisen lähiomainen

Vierailija kirjoitti:

Kerro äidillesi, hän voi alkuun järkyttyä, mutta varmasti oppii hyväksymään asian. Minulla on poika 16v joka tykkäsi leikkiä naisleikkejä 12 vuotiaaksi asti. Isänsä kielsi jyrkästi kaiken joten leikki niitä vain kun olimme kaksin.

Poika tosiaan lopetti nuo pukeutumisleikit ennen yläastetta. Nyt on kovin mies, kasvanut hurjasti. Tyttöystäväkin on. Minulle hän tulee aina olemaan rakas sellaisena kun on päätti hän mitä tahansa. Luota äitiisi, kerro! Äidinrakkaus on rakkaus joka ei ikinä kuole ❤

Tämä saattaa kumota kaiken aiemmin sanomani, mutta minua mietityttää myös se, että entä jos 'muutankin mieleni'? Kuinka helppoa on päästä puhumaan psykiatrille/psykologille ajatuksistani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen äiti sinulla on? Olen sateenkaariperheen äiti ja joskus 80-luvulla kun kerroin äidilleni olevani lesbo, lensin ulos kotoa enkä tähän päivään mennessä ole edelleenkään tervetullut lapsuudenkotiini. Olin 17-vuotias eikä minulla ollut mitään paikkaa minne mennä.

Kehotan, että edes varmuuden vuoksi mietit mihin voit lähteä, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Toivotaan, että ei. Vanhempasi tarvitsevat luultavasti joka tapauksessa aikaa ja tilaa sulatella kertomaasi, eikä se ole välttämättä paha asia. He huomaavat toivottavasti pian, että olet yhä oma ihana itsesi ja he tottuvat ajatukseen.

Vaikka olet nuori, voit silti hyvin tuntea itsesi jo niin hyvin, että olet varma sukupuolestasi naisena. Koita siis antaa mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään, kun ihmiset sanovat että sinulla on "vain vaihe".

Ymmärrän myös, miksi haluat kertoa olevasi eri sukupuolta kuin fyysisesti olet. Meillä kaikilla on tarve saada elää omana itsenä ja tulla nähdyksi sellaisena kuin todella on. Jos ei saa olla oma epävarmakin itsensä vanhempiensa edessä, niin kenen sitten? Samalla kehotan sinua suojelemaan itseäsi. Lähde kertomaan muille vasta sitten, kun olet oikeasti valmis. Herkkä identiteetti ei välttämättä kestä kolhuja.

Toivon sinulle paljon hyvää elämääsi. Kumpa kaikki menisi hyvin ja perheesi hyväksyisi sinut sellaisena kuin olet. Sinä ansaitset tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sinuna itsenäsi.

Äitini on pääsin hyvin avarakatseinen nainen. Asuinalueellamme asuu paljon naispareja ja muta saeenkaariväkeä, joten ei ole mikään uusi asia täällä päin. Silti hänelle kertominen askarruttaa, koska hän todennäköisesti saisi jonkinlaisen shokin, kun asia sattui "niin hyvin menestyneen ja suositun 'pojan' ympärille". Kuitenkin olen lähes varma, että hetken ajateltuaan hän olisi tukenani ja suhtautuisi asiallisesti.

Isoäitini on hyvin ennakkoluuloinen. Hän varmasti hetken kanssani tekemisissä oltuaan varmasti pääsii eroon luulostaan, ja tukisi minua.

Isä varmasti tarvitsee paljon aikaa ajatella, onhan hän sentään ollut ylpeä kahden lapsen isä tähän asti. Olisin mennyt marssimaan Pride-kulkueeseen tänä vuonna, mutta hän ei suostunut päästämään. Sanoin vain kannatavani tasa-arvoa, siksi halusin mennä.

Isoeljeni on muuten vain suvaitsematon. Hän vihaa kaikkea erilaista. Aikansa totuttua hän ymmärtäisi. Muu suku onkin pääosin hyvin kaukaista, eivät vaikuta elämääni millään tavalla.

Lukioon meno syksyllä riipii. En todennäköisesti saa esiteltyä itseäni sellaisena kuin olen, enkä tiedä, onko minussa voimaa kesken lukion lähteä näkyvästi tekemään suuria muutoksia.

-Ap.

15 vastaaja hyppää tähän väliin. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, älä ajattele miten muut suhtautuvat. Tämä on sinun elämäsi, ne sopeutuvat, jotka rakastavat. Mitä muilla tekisit? Kerro äidillesi 😊.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro äidillesi, hän voi alkuun järkyttyä, mutta varmasti oppii hyväksymään asian. Minulla on poika 16v joka tykkäsi leikkiä naisleikkejä 12 vuotiaaksi asti. Isänsä kielsi jyrkästi kaiken joten leikki niitä vain kun olimme kaksin.

Poika tosiaan lopetti nuo pukeutumisleikit ennen yläastetta. Nyt on kovin mies, kasvanut hurjasti. Tyttöystäväkin on. Minulle hän tulee aina olemaan rakas sellaisena kun on päätti hän mitä tahansa. Luota äitiisi, kerro! Äidinrakkaus on rakkaus joka ei ikinä kuole ❤

Tämä saattaa kumota kaiken aiemmin sanomani, mutta minua mietityttää myös se, että entä jos 'muutankin mieleni'? Kuinka helppoa on päästä puhumaan psykiatrille/psykologille ajatuksistani?

Ei se muuta asiaa mitä tunnet ja koet nyt. Ottakaa äitisi kanssa selvää miten puheapua saatavilla. Olet liian nuori käsittelemään asiaa ilman ymmärtävää aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro äidillesi, hän voi alkuun järkyttyä, mutta varmasti oppii hyväksymään asian. Minulla on poika 16v joka tykkäsi leikkiä naisleikkejä 12 vuotiaaksi asti. Isänsä kielsi jyrkästi kaiken joten leikki niitä vain kun olimme kaksin.

Poika tosiaan lopetti nuo pukeutumisleikit ennen yläastetta. Nyt on kovin mies, kasvanut hurjasti. Tyttöystäväkin on. Minulle hän tulee aina olemaan rakas sellaisena kun on päätti hän mitä tahansa. Luota äitiisi, kerro! Äidinrakkaus on rakkaus joka ei ikinä kuole ❤

Tämä saattaa kumota kaiken aiemmin sanomani, mutta minua mietityttää myös se, että entä jos 'muutankin mieleni'? Kuinka helppoa on päästä puhumaan psykiatrille/psykologille ajatuksistani?

Mitä tulee transprosessiin niin se kestää ajallisesti niin kauan että ehdit kyllä miettiä asioita alusta loppuun monta kertaa sen aikana. Kunnallinen psykiatri tai psykologi ei ole hyvä osoite puhua transsukupuolisuudesta, koska valitettavasi suurella osalla ei ole ollenkaan ymmärrystä asiasta. HYKS:n sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka ja TAYS:n transpoliklinikka ovat paikat johon asiantuntemus on keskittynyt. Niihin päästäksesi tavitset lähetteen keltä tahansa yleislääkäriltä tai psykologilta. Koululääkärikin sen voi kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aloittaa transprosessi nopeasti sinäänsä koska murrosikäsi ei ole vielä mennyt loppuun. Aikuisempana on vaikeampi ruveta horminihoitoihin miehestä naiseksi.

T. Transnaisen lähiomainen

Tästä olenkin tainnut jo saada tietoa. Yksi syy, miksi haluan kertoa nyt, ennen kuin vartaloni alkaa ihan toden teolla miehistyä. Ainut miehinen ominaisuus tällä hetkellä on leveät hartiat ja kehon karvoitus, mitä sitäkään ei kyllä liiaksi ole. Kasvoistani saa feminiiniset jo nyt tekoripsilla ja huulipunalla. Testattu kaverin kanssa.

-Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro äidillesi, hän voi alkuun järkyttyä, mutta varmasti oppii hyväksymään asian. Minulla on poika 16v joka tykkäsi leikkiä naisleikkejä 12 vuotiaaksi asti. Isänsä kielsi jyrkästi kaiken joten leikki niitä vain kun olimme kaksin.

Poika tosiaan lopetti nuo pukeutumisleikit ennen yläastetta. Nyt on kovin mies, kasvanut hurjasti. Tyttöystäväkin on. Minulle hän tulee aina olemaan rakas sellaisena kun on päätti hän mitä tahansa. Luota äitiisi, kerro! Äidinrakkaus on rakkaus joka ei ikinä kuole ❤

Tämä saattaa kumota kaiken aiemmin sanomani, mutta minua mietityttää myös se, että entä jos 'muutankin mieleni'? Kuinka helppoa on päästä puhumaan psykiatrille/psykologille ajatuksistani?

Todellakin harkitset tarkkaan, pelkästään jo hormonihoidot sotkee aika pahasti, hirveää rääkkiä keholle ja mielelle.