Kuolinilmoitus lehdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja toisekseen joku puolituttukin saataisi haluta tietää ja muistella poismennyttä.Vanhojen ihmisten keskuudessa kyllä sana leviää vielä,kuten nuortenkin.

Niin,joku saattaa haluta ajatuksen uhrata.Mut onneksi ap säästää muutaman kympin.

Pienituloisella muutama kymppikin on paljon, saatikka useita satoja euroja. Ei kuolinpesässä aina ole rahaa kaikkien maksujen kattamiseen, valitettavasti. Jo hautajaiset itsessään maksavat useamman tuhatta. Itse pidän enemmän tavasta jolla soitetaan, ilmoitetaan ja keskustellaan. Sana kiirii, jotkut soittavat ottaakseen osaa. Osasta ei kuulu mitään. Ilmoitusta en ole lehteen laittanut. Ainakin seurakunnan jäsenistä ilmoitetaan lehdessä omalla palstallaan muutenkin. Koen kuolinilmoituksen itsessään olevan vain rahastusta lehden taholta. Saavat siitä voittoa kylliksi.

Me emme myöskään laittaneet läheisemme kuoltua. Siihen oli monta syytä miksi emme. Vainaja oli varaton ja edullisinkin kuolinilmoitus olisi maksanut 300 euroa eli sekin olisi tullut itse maksettavaksi (meille oli jo muutenkin tullut ihan tarpeeksi pakollisia kuluja maksettavaksi), vainaja kuului seurakuntaan joten hänen nimensä lukee joka tapauksessa lehdessä seurakunnan palstalla hautaansiunatuissa (mikä pakko ostaa erikseen ilmoitus kun nimi lehdessä on joka tapauksessa?) sekä se että ei yksinkertaisesti riittänyt enää voimat ja jaksaminen hoitaa sekin. Yksi henkilö joutui hoitamaan ihan kaiken hautajaisista perunkirjoituksiin jne. Ei ollut sisaruksia yms. joiden kanssa jakaa taakkaa. Tämän lisäksi uskon että vainaja olisi halunnut että laitamme senkin rahan mielummin vastasyntyneen vauvamme hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on yleinen tapa, vaikka ihminen olisi ollut minkälainen tai elänyt millaista elämää. En ihmettele jos paheksuvat, varsinkin vanhemmat ihmiset.

Mitä tuo nyt muka tarkoittaa "vaikka olisi elänyt millaista elämää".

Tiedän monia ketkä eivät ole laittaneet. Lehti-ilmoitus on pikkuhiljaa poistuva perinne.[ /quote]

Kuolinilmoitus ei ole pakollinen. Joskus, kun yhteydet ovat olleet hitaita, on ilmoituksella ollut merkitystä myös kutsuna hautajaisiin. Ihmiset ovat saaneet ilmoituksen kautta tiedon kuolemasta ja siitä, missä ja milloin hautajaiset pidetään. Nykyisin, kun hautajaiset pidetään yhä useammin vain pienen lähipiirin juttuna, ei kuolinilmoitustakaan enää tarvita entisessä merkityksessään.

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko jollekkin vielä lehti? Uskomatonta, nettiajassa.

Ei. Niitä painetaan muuten vaan huvikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi sun ei tarvi enää välittää tän ihmisen kuluista.Yleensä se nyt ilmoitetaan ettei kukaan tuttu tule kyselemään että mitä isälles kuuluu...

Sattuu sitä tuollaistakin, vaikka ilmoitus olisi lehdessä. Kun eiväy kaikki haukkana niitä ilmoituksia ole selaamassa.

Miksi sitä sitten ei voisi sanoa siinä tilanteessa kun joku kysyy? Miksi kuolema on aihe, josta vaietaan?

Lehteen laitetaan ilmoitus kaiken kansan katsottavaksi jotta asiasta ei tarvitsisi puhua ääneen, niinkö se on.. En tiedä, tuntuu kummalta.

No multa on kysytty, että mitä isälles kuuluu. Kysyjänä täysjärkinen, työelämässä vaativassa asemassa oleva normaali ihminen, joka kyllä oli lukenut kuolinilmoituksen ja ollut myös isäni hautajaisissa... Eli kyllä niitä kysymyksiä saattaa joka tapauksessa tulla, mielestäni huono "syy" kuolinilmoituksen laittamiseen. Monia muita syitä keksin kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko jollekkin vielä lehti? Uskomatonta, nettiajassa.

Kyllä tulee paperiversio niin pitkään, kuin sen ikinä saa tilattua. Sitten lopetan sanomalehden lukemisen, kun sitä ei saa enää tilattua paperisena. Mikään ei voita sitä, kun saa tehtyä pari voileipää ja otettua lasillisen appelsiinimehua sekä mukillisen kahvia ja sitten voi leväyttää lehden auki. Heti näkee koko aukeaman eikä tarvitse tihrustaa pieneltä näytöltä yhtä pientä osaa sivusta kerrallaan.

Kuolinilmoituksella tavoitetaan muutkin kuin vainajan lähimmät ihmiset. Vanhat koulukaverit, vanhat heilat..

joskus ystäviä, joiden olemassaolosta ei vainajan läheiset ole edes tienneet.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinilmoituksella tavoitetaan muutkin kuin vainajan lähimmät ihmiset. Vanhat koulukaverit, vanhat heilat..

joskus ystäviä, joiden olemassaolosta ei vainajan läheiset ole edes tienneet.

Ja miksi niiden täytyy tietää kuolemasta?

Ei kuolinilmoitukset ole nykyaikaa. Vanhat ihmiset lukevat vielä lehdistä niitä ja saattavat sitä kautta saada tietoon kauan sitten kadotetun läheisen/ystävän/tuttavan kuolemasta mutta kun oma mieheni kuoli varsin nuorena, ei ollut mitään järkeä laittaa kun hänen ystäväpiirinsä sai muutenkin tiedon eikä edes lue lehtiä. Maksaakin ihan hävyttömän paljon.

Me mietimme siskon kanssa pitkään, että laitammeko kuolinilmoituksen lehteen. Tulimme siihen tulokseen, että laitamme ja kerroimme, että muistotilaisuudet on hoidettu alta pois.

Loppupeleissä olisi ollut parempi jättää koko ilmoitus, kun isän entiset puolitutut tuli itkemään, kuinka hekin olisivat halunneet tulla hautajaisiin. Siellä on hauta paikoillaan, sinne saa vapaasti mennä tai järjestää omat muistotilaisuutensa, jos haluaa. Meitä ei kiinnostanut saada hautajaisiin puolta kylää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko jollekkin vielä lehti? Uskomatonta, nettiajassa.

Kyllä tulee paperiversio niin pitkään, kuin sen ikinä saa tilattua. Sitten lopetan sanomalehden lukemisen, kun sitä ei saa enää tilattua paperisena. Mikään ei voita sitä, kun saa tehtyä pari voileipää ja otettua lasillisen appelsiinimehua sekä mukillisen kahvia ja sitten voi leväyttää lehden auki. Heti näkee koko aukeaman eikä tarvitse tihrustaa pieneltä näytöltä yhtä pientä osaa sivusta kerrallaan.

Minäkin pidän sanomalehden lukemista hyvänä asiana, lähes luksuksena. Nautin siitä! Mutta sanomalehti on kallis. Usein tilaan vaan tarjouspätkän, kokoaikaiseen tilaamiseen ei ole varaa.

Otan osaa suruusi.

Teet niin tai näin, niin aina joku paheksuu. En näe toimintatavassasi mitään ongelmaa.

Itseäni on jäänyt vaivaamaan se, kun jouduin lähestulkoon yksin hoitamaan toisen vanhempani kuolemaan, perunkirjoitukseen ja hautaamiseen liittyvät asiat, ja siinä sitten se kuolinilmoitus yksinkertaisesti unohtui. Toisaalta väliäkö sillä, jos joku hänet muinoin tuntenut ei nyt saanutkaan kahvipöydässä nimeään lukea, kun ei juuri kukaan koko ihmistä enää muistanut loppuaikoina.

Sopii hyvin tähän uuteen uljaaseen mettäsuomalaisuuteen. Samalla kun halutaan olla kaiken keskellä somettamassa koko ajan, ei haluta olla ihmisten kanssa tekemisissä livenä, ja lisäksi käytöstavoista ja oikeasti yhteisöllisistä tapahtumista ei välitetä hevon kukkua. On vain minäminäminä ja ehkä meidän perhe, eikä muita. 

New York Timesin negrologit, samoin kuin hää- ja synttärijutut on mahtavaa luettavaa. Viis siitä, vaikka ihminen on ehkä ollut ärtsy tai hankala eläissään, niitä lukiessa tulee sellainen olo, että ihmisellä on ollut perhe, suku ja ystävät aidosti ympärillä. 

Ja täällä kun rakas kuolee, en kerro siitä missään, koska eihän se v-u muille kuulu.

Mulle ei tule edes lehteä, joten en lue enkä näe niitä. Vanhan maailman tapa..

Kai se oli vielä joku aika sitten yleinen tapa vetää pää täyteen ja heittää vaimo&kakarat pihalle. Mutta maailma muuttuu. Henkilökohtaisesti omaisensa menettäneen kritisointi tuntuu törkeältä. Jokainen suree tavallaan ja hoitaa omalla tavallaan kuolemasta ilmoittamiset, hautajaiset jne.