Onko täällä raskaanaolevia kenellä olisi pieni vauva myös hoidettavana?

Pidemmittä selittelyittä me päädyimme tähän pieneen ikäeroon ja jätimme ehkäisyn pois jo esikoisen ollessa 3kk. Muutama kuukausi myöhemmin huomasin olevani raskaana ja ikäeroa olisi nyt tulossa 1v3kk.



Elimistön toipumisestakin löytyy niin monenlaista näkemystä. Tähän mennessä (rv24+) voinen sanoa tämän toisen raskauden olleen huomattavasti esikoista helpompi. Alkuraskauden pahoinvoinnin jälkeen ei ongelmia ole ollut ja tietty toivon että näissä merkeissä saadaan jatkaa loppuun asti.



Tiedän että alku tulee olemaan hankalaa. Jotenkin ajattelen lapsemme jo kaksosina, joista toinen on vaan vähän isompikokoinen. Meillä tulee olemaan kaksi vaippavauvaa joista kumpikaan ei osaa kävellä... Esikoisella kestää kehitysvammansa vuoksi oppiminen kauemmin ja kakkonen pääseekin varmasti vaipoista eron ennen isoveljeään, samoin on puhumisen kanssa. Elättelen kuitenkin toiveita että esikoinen on se joka oppii ensi kävelemään. Mutta jos näin ei käy, niin mihkäs sitä kiire valmiissa maailmassa =)



Uskon vahvasti että tämä ratkaisu on meille ja ennen kaikkea lapsillemme se oikea.

moi!



Ja kiitos oikein hyvistä ajatuksista. näitä olen kaivannut että saan useampia näkökulmia omaan pohdintaan.



Syy siihen miksi nyt jo pohdimme pikkukakkosen tekoa on endometrioosi. meillä siis vasta 3kk tyttö. Olimme aikaisemmin ajatelleet tehdä lapset parin vuoden ikäerolla. Keisarinleikkauksessa selvisi että minulla on paljon endometrioosia. On siis vaikeaa tulla raskaaksi. (Leikkauksessa leikkaava lääkäri ihmetteli että olin tullut raskaaksi ilman hoitoja.) Lääkäri sanoi jälkitarkastuksessa, että nyt raskauden jälkeen olisi raskaaksi tuleminen helpompaa. Nyt onkin siis tullut pelko etten tulisikaan enää raskaaksi ja on miettinyt sitä että päästääkö käsistään tilaisuuden saada toisen lapsen. Eli pitäisikö mahd pian alkaa yrittämään uutta vauvaa?



Tässä siis syy miksi pohdimme nyt jo toisen lapsen tekoa näin pienellä aikataululla. Todennäköisesti meillä lapsen teko kestääkin ja ikäeroa ehtii tulemaan. On kuitenkin myös varauduttava siihen että heti tärppääkin ja siksi haluan pohtia näitä asioita!



toki minua mietityttää juuri nuo asiat mistä olette kirjoittaneetkin: miten jaksan kahden lapsen kanssa, miten fyysinen kunto kestää peräkkäiset raskaudet ja riittääkö minulla tarpeeksi aikaa ja syliä esikoiselle...



Onko kellään muulla ollut samanlaista tilannetta ja muuttaako tämä teidän ajatuksianne mitä olette aikaisemmin kirjoitelleet minulle näkökulmiksi?

Ymmärrän hyvin pohdintojasi Ms Tottestrom. Hyvä että pohdit. Uskon, että äiti itse, lapset ja koko perhe hyötyvät aina siitä, että äiti uhraa hieman ajatuksiaan aina ennen seuraavan vauvan " tilausta" - on lopputulos sitten mikä tahansa.



Vaikka itse olen omassa elämässäni ollut pidemmän ikäeron kannalla, riittää minulta kovasti ymmärtämystä perheille, jotka pohtivat seuraavan vauvan tuloa jo pian edellisen syntymän perään, jos vaarana on lapsettomuutta.



Kaikkeahan me äidit voimme suunnitella. Katsella kalenterista sopivia syntymäpäiviä vauvoillemme... Ja sitten kuitenkin lapsia vain saadaan, lahjana. Vaikka itse toivoin hieman pidempää ikäeroa lapsillemme, oli takaraivossa usein ajatus myös siitä, että enhän kuitenkaan voi loppupeleissä tätä hommaa itse säädellä. Ja niinhän siinä kävikin, että edellinen raskaus todettiin tuulimunaksi vkolla 12. Laskettu aika olisi ollut nyt tammikuun lopussa. Onneksi viime syksy toi mukanaaan iloiset uutiset ja nyt uusi laskettu aika elokuulla.



Silti en millään haluaisi esikoisellemme elämää ilman sisaruksia. Vaikka halusinkin koittaa ohjailla seuraavan vauvan syntymäaikaa. Ja tietenkin haluan (ja haluamme) toisen vauvan myös ihan hänen itsensä takia, ei pelkästään iloksi isoveljelleen... Sekin on mielestäni ihan väärä perustelu pieneen ikäeroon, kun joskus olen kysynyt äidiltä, jolle tulossa toinen pian edellisen perää, että miksi näin? Vastaus on ollut, että onpahan lapsista seuraa toisilleen. Ei kai seuraavan lapsen ensisijainen tehtävä ole syntyä seuranpitäjäksi sisarukselleen... Näin kärjistetysti sanoen.



Mielenkiitoinen keskustelu tämä on - tärkeintä, että asioita ajatellaan ennen kuin toimitaan. Pitää aikuisen ihmisen osata perustella, miksi toimii kuten toimii. Silloin ollaan selvillä vesillä... että näin :)

no, meille se on kyllä ihan positiivinen näkökulma lyhyeen ikäeroon. Ja siis perustuu omiin kokemuksiin eikä pelkkiin urbaanilegendoihin, eli olen omille vanhemmilleni kiitollinen siitä että sain siskon suht' lyhyellä ikäerolla. Sisarus on kuitenkin suuri rikkaus ja ihan kivahan se on jos siitä saa kaverin jo lapsuusaikana eikä tarvi odottaa aikuisuuteen asti samalle tasolle pääsyä. Lapset voivat todella nauttia toistensa seurasta, eikä se tarkoita että heidät olisi tehty vaan toisilleen leikkikavereiksi jotta äiti pääsee helpommalla. Omalta kohdaltani uskon, että jos olisin vaan halunnut mahdollisimman helpolla päästä niin en olisi toista lasta halunnutkaan.



Muita ihan itsekkäitä syitä meillä oli mm lapsen hoitojärjestelyt. Eli lyhyen ikäeron ansiosta pystymme olemaan kotona molempien lapsien kanssa putkeen. Ikävältä olisi tuntunut viedä 1,5v hoitoon vuodeksi, pariksi ennen kuin on oikea aika sisarukselle. Uskon että kotiäitinä minulle jää enemmän aikaa (ja syliä) olla esikoisen kanssa kuin työssä käyvänä äitinä.



En tiedä, omalla äidilläni riitti aina aika ja huomioa kaikille kuudelle lapselleen, jotka syntyivät kahdeksan vuoden aikavälillä. Eli tuo on kiinni myös itsestä ja omasta asenteesta. Jollekin perheelle se lyhyt ikäero on todella paras ratkaisu, vaikkei se sitä toiselle olisikaan. Olemme onnekkaassa asemasa kun meillä on hyvät mahdollisuudet itse vaikuttaa tähänkin asiaan.

Ap:lle sanoisin, että ymmärrän huolesi, ettet tulisikaan enää raskaaksi, mutta sitä mieltä olen, että helpolla et tule pääsemään:) Raskausaika saattaakin mennä ohi helposti ja huomaamattomasti, mutta kyllä se on yleensä aika rankkaa, kun taaperolle tulee omaa tahtoa ja yht`äkkiä eivät mitkään normaalitkaan asiat suju totutulla tavalla (mm. syömiset ja pukemiset). Mutta toki asiassa on myös se toinenkin puoli. Lapsilla on varmasti seuraa toisistaan!

Lupicaia kommentoi, ettei ymmärrä, mikseivät kaikki tee niin kuin hän, lapset pienellä ikäerolla!!! Oletkos lupicaia ajatellut, että jos täysimetetään lasta se suositellut 6kk ja osittain sen jälkeen toiset puolivuotta niin kaikilla ei ole edes mahdollista tulla raskaaksi noin nopeasti!!! Eipä ainakaan minulla ja monilla imettäneillä ystävilläni ole alkanut kuukautisetkaan, kun vasta lapsen ollessa 7-9kk ikäinen, että mahdollisuudet ylistämääsi pieneen ikäeroon ovat aika olemattomat...



pricilla rv 27, esikko 1v5kk

Olen kylläkin vasta rv 10.

Lapseni on nyt 5kk vanha, mekin annoimme toisen lapsen tulla heti kun oli tullakseen.

Tähän mennessä on ollut todella helppoa - lapsi on kevyt eikä potki äitiä, lisäksi hän nukkuu päiväunia jolloin minäkin saan levätä.

Minulla raskausaika oli viimeksi todella vaikea, on helpompi kun ensimmäinen lapsi on vielä pieni eikä juokse ympäriinsä ja vaadi aivan mahdottomia isomahaiselta ja väsyneeltä äidiltä. Vaikkakaan en ole kumpaakaan vielä. ;)



En ymmärrä miksi kaikki eivät tee näin, pääsee mielettömän helpolla :)

Tarvikkeitakaan ei tarvitse ostaa mitään paitsi kaksostenrattaat.

Suosittelen!

Meillä on poika 7,5kk vanha. Toinen lapsi sai alkunsa kun poika oli 6kk. Ei ollut kyllä tarkoitus niin pian hankkia toista lasta, mutta niin vaan kävi. Lääkäri sanoi,e ttä tästä raskaudesta tulisi vaikeampi kuin edellisestä. Nyt on menossa rv 11+3 ja häpyluuta jo välilä vähän vihloo. Ja virtsankarkailua on vielä jonkin verran edellisestä raskaudesta.

Tällä hetkellä olen aika väsynyt, kun poika valvottaa öisin. Ja välillä on tosi paha olo ja huippaa. On siis hyviä ja huonoja hyviä päiviä.

Eilen oli kaksi kertaa supistuksia, jota ihmettelin. Ehkä olin liian väsynyt. Pelästyin jo, että raskaus menee kesken (ollut 2 km:a).



Alussa pieni ikäero kauhistutti, mutta en aborttiin pystynyt, joten vauva on tervetullut vaikka varmaan eka vuosi tulee olemaankin rankka.



T.Rozie74 ja poika kohta 8kk ja masukki rv 11+3

ollut 100 kertaa helpompi kuin viimeksi, voi se näinkin olla :)

Nyt ymmärrän mitä on olla " elämänsä kunnossa" .

eli tulin raskaaksi kun vauva oli 5kk... meille tulee ikäeroksi 1v2kk. miun puolelta ehkä enempi vahinko, tai siis että mies houkutteli ja se oli semmosta juupas eipäs... alkuraskaus oli aika väsyttävää.. tietty kun koko ajan nukutti ja tyttö kuitenkin heräs ajoissa ja oli tarmoa täynnä konttaamaan jne... mutta sitä ei onneksi kestänyt kuin joitain viikkoja, ehkä vajaa kuukausi.. ja siitä selvis kun ei ollu vaihtoehtoja eikä uutta raskautta ees oikeen tullut ajateltua kun esikoinen piti koko ajan puuhakkaana.. keskiraskaus olikin sitten ihan helppoa.. en nyt mikään tarmonpesä ollu tosiaankaan mutta jaksoin tytön hoitaa ja kerhossa käydä ja mitä nyt tarvitsi... tyttö oppi sitte käveleen pari kuukautta sitten ja siitä lähtien ollu vähän raskaampaa.. maha on alkanu painaa ja tytön perässä pitää juosta.. kuitenkin joutuu esim peppua pestessä, sänkyyn/syöttötuoliin laittaessa nostelemaan niin se ei ole kauhean kivaa.. supistuksia kyllä tulee, usein kivuliaitakin.. polvet, lonkat ja selkä on olleet kipeinä, ihan että sai hakea kunnon särkylääkkeet kun välillä iski migreeniä tuo selkäsärky... kotitöille ei pahemmin ole energiaa... että en menis sanomaan, että odotusaika on helppoa ja ihanaa :D mutta en mä tiedä helpottuuko se olennaisesti jos odottaa pitempään? siis lapsethan vaatii hoitoa ja perässäjuoksemista aika monta vuotta. kyllä mie silti olen nauttinut tästä raskausajasta ja ihan positiivisella mielellä odottelen kakkosen syntymää... onhan siinä kaikenlaista jännittämistä, että kun esikoinenkin on vielä vauva, nukkuu välillä huonommin ja juo vielä maidot tuttipullosta niin miten sitten nukuttamiset/syöttämiset jne... mutta meillä suvussa on monella pienellä ikäerolla ja kaikki on sanonu että eka vuosi on vähän hullunmyllyä mut sit se helpottaa älyttömästi kun niistä on seuraa toisilleen ja meneevät aika samoissa jutuissa/aikatauluissa... musta tuntuu että meille tää oli ihan hyvä ratkaisu koska mulla on mies tosi paljon apuna (hoitaa kotityöt) ja omat vanhemmat lähellä jotka auttaa esikoisen hoidossa kun en alussa ehkä pysty esikkoa kantelemaan (sektio).. muutenkin uskon että semmonen tukiverkosto on aika tärkeä kun on kaksi pientä. musta tuntui järkevämmältä tehdä nää kaksi putkeen ja käydä tää vauva aika nyt läpi koska sitten voin palata opiskeluihin eikä tartte miettiä seuraavan tekoa... muuten ois tullu korkeekoulututkinnon mittanen väli lapsille... nyt toivon, että niistä tulee toisilleen kamut ja voin myöhemmin viedä ne yhdessä päikkäriin missä ovat sitten toisilleen tukena kun mamma opiskelee. aika paljon oon suunnitellut kaikkia käytännön asioita kuten hankin oman auton, rakennettiin uudet kaapit joihin saa tavarat hyvin, mies remppasi vessaa vaipanvaihtoon paremmaksi jne niin, että hoitaminen ja liikkuminen ois mahdollisimman helppoa.. tarvikkeiden kannaltahan tää on hyvä kun sain vaunut myytyä edukkaasti eikä tosissaan tarttennu muuta ostaa kuin kaksostenvaunut... kaikki muu on :) tulipas tästä hurjan pitkä teksti.. no siis pointtina, että ei sitä kannata pelätä mutta kannattaa tietty harkita.

Meillä tyttö tänään 5kk ja minä rv 7+3. Melkein kaikki legendaariset raskausoireet on olleet nyt raskausaikana ja kun kuopus vielä öisin heräilee (nyt vielä kipeä) niin ei tämä herkkua ole. Sitten on vielä lähemmäs 5v esikoinen jolla vieläkin mustasukkaisuutta pikkusiskosta.



Onneks mies on päivisin kotona kun tekee ilta ja yötyötä niin saan levätä edes joskus.



Joskus mietin että oliko tässä järkeä mutta on niitä hyviäkin hetkiä jotka sitten peittoavat ne huonot. Täytyy vaan toivoa ettei nuorimmalla olisi ainakaan koliikkia tms.



Tiedän, että kun lapset kasvavat niin helpottuu kummasti, mutta siihen on vielä aikaa.



Tsemppiä yritykseen ja toivottavasti tärppää. Mäkin aina mietin että on ne muutkin tehneet lapsia pienellä ikäerolla ja silti jaksaneet, miksen siis minäkin. Ja esim. lestadiolaisillahan saattaa olla montakin lasta peräjälkeen, eikä ne äidit minun mielestäni kovin väsyneiltä näytä.

:)



Caby rv 7+3

Esikoinen sai alkunsa inseminaatiolla 1,5-v. lasta yritettyämme. Tämä toinen oli " suunniteltu yllätys" . Jälkitark. sovimme lääkärin ja mieheni kanssa, ettei ehkäisyä aloiteta, koska raskaaksituleminen voi kestää. Tällä kertaa ei kuitenkaan kestänyt... ;) Emme yrittäneet vauvaa, mutta pojan ollessa 4kk tein positiivisen raskaustestin.



Alku oli aika helppoa, kun poika nukkui vielä missä vain ja milloin vain eikä liikkunut paikaltaan. Hän on myös hyvin rauhallinen ja " helppo" vauva, kuten sanotaan. :) Oksensin alussa paljon ja se oli toisinaan rankkaa. Väsymys tuli vasta myöhemmin ja rv 20 teitämissä olin tosi väsynyt. Nyt, kun alkaa jo aurinko paistaa ja ulkoilen enemmän, on olokin helpompi, ei väsytä niin paljon.



Oikeastaan mun mielestä on ollut rankinta silloin, kun poika on kipeänä tai kun oli jouluna itsellä keuhkoputkentulehdus. Nyt myös poika liikkuu erittäin aktiivisesti... ;) Vaipanvaihto ja kylvettäminen tai portaissa kantaminen tuntuu joskus hankalalta. Poikamme nukkuu omassa huoneessaan heräten 1-2 kertaa yössä. Hän nukkuu 4-9h putkeen ja yleensä nukkuu n. 12h yössä... Päiväunet, niiden määrä ja pituus vaihtelevat. Samoin huomiontarve. Pitäisi malttaa itsekin päivisin levätä pojan nukkuessa, mutta aina ei malta...



Olemme miehen kanssa sopineet, että raskauden edetessä hän auttaa tarpeen vaatiessa kantamisissa jne. sekä heräilee ainakin sitten öisin, kun toinen vauvamme on syntynyt tämän esikoisemme tarpeiden mukaan.



Minua ärsyttää, kun ihmiset puhuvat, että toinen raskaus menee siinä ohella eikä siihen ehdi kiinnittää huomiota ja että seim. rv on usein sekaisin jne... Voin sanoa, että ok, liikkeitä en ehdi tunnustella ja tuntea yhtä usein kuin esikoista odottaessani, mutta muutoin tää raskaus on mulle hyvin tärkeä ja seuraan kyllä omaa ja vauvan vointia, muistan rv:t ja muistan olevani raskaana. Ei nää raskaudet ole eriarvoisia ;) Samalla tavalla ei tietty voi " luistaa" joistain asioista je tehtävistä jne. kuin eka kertaa odottaessa, kun on jo yksi pikkuinen hoidettavana. Mua ei myöskään pelota tai jännitä tulevaisuus, että miten pärjätään kahden pikkuisen kanssa. Kyllä asiat sujuvat ja järjestyvät. Lisäksi olen puhunut paljon sellaisten perheiden kanssa, joiden lapsilla on pieni ikäero ja kuullut varmasti realistista tietoa. Uskon, että on ihan kiva, kun lapset tulee pienellä ikäerolla :)



Vastasinkohan kysymykseesi...? No tässä nyt oli mun ajatuksia ja kokemuksia... Charlotte ja poika 9kk ja rv26+4

Kiitokset kaikille vastanneille. Kiva kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia.



Yleisellä tasolla tein johtopäätöksen että useimmiten on aika rankkaa olla pienen lapsen kanssa ja raskaana ja että alkuaika kahden pienokaisen kanssa on väsyttävää mutta että siitä kyllä selviää :)



Mä luulen että me (ei vielä lopullista päätöstä) aloitetaan toisen vauvelin yrittäminen. on sitä nyt harkittu ja tiedossa on että ei aluksi helpolla pääse. Ainakin on varauduttu raskaaseen aikaan! ...jos siihen nyt koskaan kunnolla varautua voi..



Teidän ajatuksistanne jäi kuitenkin hyvä mieli ja vauvakuume edelleenkin, joten eiköhän se ole senkin merkki että kyllä sitä on valmis ottamaan sen rankemmankin ajan vastaan että saisi taas ihanan nyytin kainaloon.



no, elämä näyttää mitä tuo tullessaan :) jään jännityksellä odottelemaan.

muistan tuon ajan itsekin. 3 kk vauva on usein helppo ja nukkuu paljon, mutta odotahanpuoli vuotta, niin jo on enemmän vilskettä ja tekemistä.



Miksi haluat uuden vauvan heti perään, vaikka sinulla on vauva? Tiedät, että siitä tulee rankkaa. Kannattaisiko silti katsoa vielä hetki? Miksi tehdä asia rankimman kautta? Taaperosta ja vauvasta ehtii nauttia eri tavalla kuin kahdesta vauvasta yhtä aikaa.

Loppuraskauden aika oli aika rankka. Kärsin kaiken maailman kipuista joita mulla ei ollut tietoakaan eka raskauden aikana.

Oli selkä kipee, vauva tosi alhaalla kauan -> vaikea liikkua, korkeasta verenpaineesta yms kivaa. Sitten piti vielä jaksaa touhua innokkaan yksivuotiaan kanssa. Huh, huh ei siis helppoa =/



Onneksi isi on kotona nyt tämän ekan kuukauden muuten en kyllä pärjäisin yksin näiden kahden kanssa. Esikoinen herää vielä öisin ja haluaa meidän sänkyyn ja mullahan on se uusi vauva nyt siinä vieressä kun yritän saada imetyskin pelamaan. Päivin molemmat keksii sitten huutaa aivan täysillä yhtäaikaa niin helposti tulee hikisiä hetkiä hormooni-mammalla...



Kyllä tämä varmasti tästä mutta tämä alku on kyllä kaikkea muuta kun helppoa.



Fia, Becka & Lucas

Näin hoitoalalla työskennelleenä voin sanoa, että elimistö kyllä vaatisi sen vuoden toipuakseen ensimmäisestä raskaudesta ja synnytyksestä. Kroppa joutu todella isolle koetukselle, jos heti perään alkaa uusi raskaus.

On myös totta, että 3-6kk vauvat ovat erittäin helppoja, koska eivät vielä liiku, mutta ovat jo löytäneet rytmiä jne. Äidit eivät useinkaan voi tietää (esikoisen ollessa kyseessä), kuinka rankaksi se muuttuu, kun lapsella alkaa oma tahto nostaa päätään ja liikkuminen alkaa. Lasta on vahdittava koko ajan. ja onhan tuollainen 3kk vielä täysin vauva- miten äidillä voi olla vauvakuume, kun vauva on jo olemassa? Antakaa nyt hieman esikoiselle aikaa nauttia rauhassa äidin ja isän sylistä ja rauhoittakaa tilanne. Äiti jaksaa paremmin uuden raskauden sekä uuden vauvan kanssa ja esikoinen on saanut olla vauva rauhassa.



Mutta toki, kukin taplaa tyylillään ja mikäs minä olen arvostelemaan. Näen asiat vain nyt th:n silmin ja suosittelen siis sitä vuoden tai edes 9kk:n elimistön toipumisaikaa äidille ennen uutta vauvaa.

" En ymmärrä miksi kaikki eivät tee näin, pääsee mielettömän helpolla"



Tämä oli tässä keskustelussa yksi kommentti, jolla lapsien pientä ikäeroa perusteltiin... Useimmat kai kuitenkin kokivat pienen ikäeron alkuvaiheessa enemmänkin raskaana. Usein kuitenkin kuulee tuota " pääsee helpolla ainakin myöhemmin" -kommenttia, tai että " onpahan lapsista sitten seuraa toisilleen" .



Itse ajattelen, että lapsista EI tarvitse päästä helpolla. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus äidin kiireettömään syliin ja rauhalliseen vauvaikään. Ja myös äitiin, joka ei tietoisesti uuvuta itseään liian tiheään syntyneillä lapsilla. Milloin näistä lapsista nautitaan, jokaisesta ohikiitävästä hetkestä? Hoetaan vaan, että kyllä sitten myöhemmin helpottaa. Ihan kuin lapsella olisi varaa odottaa seuraavaa päivää, jolloin on itse isompi ja samalla helpottaa äitinsä/isänsä työtaakkaa. Kyllä lapsen jokainen vaihe on vauvasta leikki-ikään ja koululaisesta murkuksi on arvokas ja tärkeä. Ei lapsen kanssa voi elää huomisessa!



Sisarukset ovat toisilleen tärkeitä, tietenkin. Elämän tärkeä turvaverkko. Mutta jokainen lapsikin on yksilö, ei mikään yhtenäinen lapsilauma. Meillä esikoisen ja toisen väliin tulee ikäeroa 3v2kk. Itse en olisi juurikaan aikaisemmin pystynyt ajattelemaan toista lasta. Halusin nähdä, että vauvamme on kasvanut leikki-ikäiseksi lapseksi, hänen kanssaan voi jutella, hän osaa asioita eikä ole enää vauva. En halua kahta vauvaa. En kestäisi sitä, ettei syliä riitä. Toki 3-vuotiaskin tarvitsee syliä ja hoivaa, kuitenkin jo eri lailla kuin yksi-vuotias.



Mutta sallittakoon meidän äitien monimuotoisuus tässäkin asiassa, kaikki kun ei sovi kaikille!

no minulla on nyt 8 kk:dessa raskaus menossa ja kovat aamupahoinvoinnit. En vois kuvitellakaan että lapsen synnyttyä tekisin toisen lapsen... Tosin siskolla on nyt 9kk poika ja sitä on kyllä tullu hoideltua paljon... tosin poika on ollu kiltti eikä oo tuottanu mitään ongelmia minulle!

Esikoisen raskausaika ja vauva-aikakin meni loistavasti,nukkui yöt syömättä 2kk alkaen eikä turhia kitinöitä ollut, esikoisen ollessa 5kk päätimme alotella yrittää uutta lasta koska halusimme pienen ikäeron.Tulin heti raskaaksi. Noh, nyt ei mennytkään raskausaika hyvin, supisteli jo alusta alkaen. En ollutkaan toipunut niin hyvin esikoisen synnytyksestä kuin luultiin..Olin sairaslomalla (sairaalassakin jopa välillä 2kk) rv 25 alkaen supistelujen takia, ja koska miehelläni oli oma yritys hän ei pystynyt olemaan töistä pois kovinkaan usein joten esikoisen ollessa 11kk jouduimme viemään hänet hoitoon päiväkotiin,(tukiverkkoa ei ollut ja ainoa hoitopaikka tuo päiväkoti), koska jouduin olemaan pitkiäkin aikoja sairaalassa, tuntui tosi pahalta muutenkin olla kotona ja esikoisen joutu kuitenkin viemään hoitoon kun olin vuodelevossa,kamala syyllisyys tuli. Sitten pikkukakkonen syntyi rv 35,kaikki meni aluksi hyvin.Tosin esikoinen oli tosi mustis,olihan hän vauva vielä itsekkin (1v2kk)..Olin aika paljon yksin, meillä oli muutto toiseen kaupunkiin lasten ollessa 1v4kk ja 2kk ja mieheni perusti toisen yrityksen joten eipä häntä kotona näkynyt koskaan.Kuopuksella alkoi koliikki ja muutenkin tuntui että itki koko ensimmäisen vuoden aika paljon, milloin hamnpaista ja kun oli nuita mahavaivoja (allergioita) niin olihan se tosi raskasta aikaa, enkä tekisi enää 2 lasta peräkkäin..



On kyllä totta että ihmisiä on monenlaisia,toiset jaksaa paremmin ja toiset vähän paremmin ja jokainen vauvakin on oma yksilönsä. Vaikka toinen jaksaakin 2 vaippaikäisen kanssa toinen ei välttämättä jaksa..

Itse kuitenkin kehotan odottamaan, meilläkin kuitenkin tuo esikoisen ikävuodet 1,4v-2v meni aika lailla sumussa ja esikoinen olisi kaivannut huomiota enemmän kuin sitä pystyi antamaan olihan hänkin pieni vielä tuolloin.Ja samaa olen kuullut muiltakin joilla pienet ikäerot. Mutta jokainen taplaa tyylillään, tässä vain minun mielipiteeni..

Nyt kun meillä kuopus on 1v3kk tuntuisi ihan kamalalta että tässä olisi taas vielä toinen vauva (vastasyntynyt), ja kuinka juuri tuon ikäinen tarvisi sitä ensisijaista huomiota vanhemmilta,(siis meidän tapauksessa). Meille on syntymässä pikkunelonen syksyllä kuopuksen ollessa 1v11kk, nyt tilanne on kuitenkin eri kun mies on jäämässä hoitovapaalle sitten vauvan synnyttyä ja on ensimmäisen vuoden ainakin kotona. Tekee työtä kotoa käsin mahdollisuuksien mukaan..Teemme nyt näin, niin minun kuin lastenkin jaksamisen vuoksi kun muutakaan mahdollisuutta ei ole ja en halua kuopusta hoitoon laittaa ja lähin sukulainen asuu 900km päässä..Itse ajattelen että alle 3v paras hoitopaikka on koti ja äiti mutta toki tiedän että kaikilla ei ole sihen mahdollisuus ja jokainen ei välttämättä edes halua jäädä kotiin, enkä näe päiväkodissakaan periaatteessa mitään pahaa mutta itse siis haluan lapseni olevan vielä kotona niin kauan kuin mahdollista. Haluan edelleen korostaa että nämä on minun mielipiteitäni ja jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee, ei varmaan ole oikeaa vastausta jokaiseen kysymykseen,kun tämä yhteiskunnan tukikin on mitä on..