Pienirintainen, missä iässä hyväksyit oman vartalosi?

Mä olen aina tykännyt omista A-kupeistani. Samoin moni mies! Paljon kehuja olen saanut niistä, ja erityisen kivaa on se, että monet vaatteet istuvat paremmin kun rinnat eivät ole tiellä.

Nyt olen 36-vuotiaana ensimmäisen kerran tekemisissä sellaisen miehen kanssa, jolle rintojen koolla on väliä ja jonka mielestä ne saisivat mieluummin olla isot. Onneksi tähän asti kaikki partnerini ovat tykänneet rinnoistani, joten pystyn tässäkin tilanteessa ajattelemaan että ongelma on tämän yksittäisen miehen fetissi - ei suinkaan minun vartaloni. Mies on itsekin samaa mieltä siitä. Tykkäämme muuten toisistamme paljon, ja koska itse tykkään myös rinnoistani niin mieskin taitaa hiljalleen olla lämpenemässä niille.. ;)

Mutta tosiaan, minulle sattui nyt vasta ekan kerran tällainen mies kohdalle, joten ainakaan minun elämässäni ei rintojen koko ole ollut mitenkään tärkeä asia. Kesäsäistä nauttiminen ilman rintaliivejä puolestaan.. se vasta on elämää! :D

Sinä hetkenä, kun äitini totesi minulle: " Jos joku (mies) ei tykkää sinusta rintojesi koon vuoksi, se joku on kusipää." Olin 11.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja sentään, mitä kaikkea turhaa naiset joutuvatkin miettimään. Rintojesi koolla ei oikeasti ole sitten niin yhtään mitään merkitystä, ellet nyt välttämättä halua kusipäistä, henkisesti keskenkasvuista, naisia esineellistävää miestä, jolle tärkeintä on alunperin jälkeläisten ruokintaan tarkoitetun ruumiinosan koko. 

Hyvin harvoilla terveenpainoisilla naisilla muuten on luonnostaan suuret rinnat. Itselläni on ollut D-kuppi, mutta ylipainoa olikin 30 kg. Nyt on C-kuppi ja normaalipainoinen olen, mutta rinnat eivät kahden lapsen imetyksen ja 30 kg laihdutuksen jälkeen mitkään kauniit ole. Voin sanoa, ettei enää ole kauheasti aikaa tai intressiä edes miettiä mitään rintojen ulkonäköä.

Miten niin joutuvat miettimään? Tissimies on aina kusipää ja henkisesti keskenkasvuinen? No hohhoijaa, vähän vähemmän dramaattisia heittoja, piils.

11-vuotiaana kun ne kasvoivat tuohon leuan alle. Minusta oli ja on ihanaa olla pienirintainen. Nyt olen viisikymppinen.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja sentään, mitä kaikkea turhaa naiset joutuvatkin miettimään. Rintojesi koolla ei oikeasti ole sitten niin yhtään mitään merkitystä, ellet nyt välttämättä halua kusipäistä, henkisesti keskenkasvuista, naisia esineellistävää miestä, jolle tärkeintä on alunperin jälkeläisten ruokintaan tarkoitetun ruumiinosan koko. 

Hyvin harvoilla terveenpainoisilla naisilla muuten on luonnostaan suuret rinnat. Itselläni on ollut D-kuppi, mutta ylipainoa olikin 30 kg. Nyt on C-kuppi ja normaalipainoinen olen, mutta rinnat eivät kahden lapsen imetyksen ja 30 kg laihdutuksen jälkeen mitkään kauniit ole. Voin sanoa, ettei enää ole kauheasti aikaa tai intressiä edes miettiä mitään rintojen ulkonäköä.

Hyvähän se isoritnaisen on sieltä huudella. t. a-kuppi

Ensimmäisen lapsen jälkeen tykkäsin, kun AA ketunnokat muuttui vähän pyöreämmiksi ja kauniimmiksi. Olin 22v, kun esikoinen syntyi ja varmaan 24, kun imetyksestä palautunut todellisuuteen. Lantio leveni ja sain muutaman kilon lisää muutenkin poikamaiseen riukuvartalooni. Nyt toisen lapsen jälkeen tissit on todellakin teepussit, vaikken uskonut näin pienten voivan roikkua, mut kyllähän nekin roikkuu, kun eivät ole kuin nahkaa (imetän vielä taaperoa). Että taas on kiva, kun ei liivejä tälläisille roikkurusinoille löydy mistään. Vittu. Onneksi ei oo elämä vain tisseistä kiinni ja tehtävässään (=lasteni ruokinta) ovat onnistuneet täydellisesti. Katsotaan nyt mitä näille käy, kun imetys joskus loppuu ja pääsevät vielä palautumaan.