Työkaveri rajasi minut ulos ryhmäselfiestä juhlissa :(
Tulipa kiva mieli. Meitä oli 5 suht samanikäistä (n. 40-vuotiasta) työkaveria yhdessä ulkona lauantaina. Yksi otti ryhmäkuvan ja jo hänen siinä tähtäillessään huomasin, että minusta näkyi vain osa kasvoista. Ajattelin, että siirtää kohta kameraa, mutta ei, sen kuvan otti. Vieressäni ollut työkaveri katsoi minua ihmeissään. Toisessa reunassa oli kyllä tilaa, joten olisin hyvin mahtunut kuvaan mukaan. No kuvan ottaja oli sitten seuraavana päivänä laittanut kuvaan fb:iin ja tägännyt kaikki kuvassa olevat ja kiitteli heitä kivasta illasta.
Myöhemmin illalla seisoskeltiin ringissä ja juttelin yhden toisen työkaverin kanssa ja tämä kuvan ottaja ihmeellisesti pari kertaa tunki itseänsä minun ja juttukaverin väliin. Tai oikeammin minun eteeni. En häiriintynyt vaan siirryin vähän ja jatkoin juttelua.
Niin mitäköhän ihmettä? Ikinä ei ole ollut ongelmia tuon ihmisen kanssa. Meillä on oikeastaan hyvät välit. On töissä ystävällinen, auttavainen ja juttelee kanssani. Maanantaiaamuna mietin, että millainenkohan päivä tulee olemaan, mutta tyyppi oli kuin ei mitään. Jutteli yställisesti jne vaikka olin hänelle hiljaisempi. Ajattelin ottaa asian puheeksi jos on jostain syystä epäystävällinen. Mutta nyt olen vain hämmentynyt.
Onko arvauksia mitä tyypin päässä liikkui? En mielestäni ole käyttäytynyt huonosti häntä kohtaan. Meillä on töissä tosi hyvä ilmapiiri.
Kommentit (54)
Keksi joku tilanne miksi haluat ottaa työpaikalla kuvan ja jätä hänet siitä pois ja laitat kuvan faceen myös. Tai kutsu nämä muut työkaverit jonnekin , teille kahville ja jätä hänet kutsumatta ja sitten kuvailette. Käy taistoon vaan ;)
Siis mitä helvettiä? Nyt en ymmärrä. Et halua kommentoida toisen tökeröä käytöstä tapahtumahetkellä, et jälkikäteen, etkä edes kirjallisesti vitsin muodossa. Mitä siis odotat että tapahtuu? Tai mitä ylipäänsä haluat?
Me emme täällä tiedä mikä työkaveriasi motivoi tökeröön käytökseen, jos et sinäkään sitä tiedä. Ja jos et vaivaudu ottamaan selvää, niin miten mekään voitaisiin sinua auttaa.
Jos aina toimit kynnysmattona etkä koskaan viitsi nousta sieltä lattialta märehtimästä, niin ehkä ansaitset kynnysmaton viran.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, miksi aikuisten pitää ottaa selfieitä? Ihan naurettavaa touhua! Olen itsekin todistanut tilannetta jossa viisikymppinen akkaporukka ottaa ryhmäselfietä: "Hei Sirkkaliisa ja Pirkkopäivikki siirtykää nyt vähän tännepäin ja antakaa pusu mun poskelle!" Ei jumalauta.
Miksi juuri viisikymppiset eivt saisi ottaa selfieitä? Tosin Sirkka Liisa ja Pirkko Päivikki ovat vähintään 75-vuotiaita.
Viisikymppiset ovat esim. Sari ja Minna
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, miksi aikuisten pitää ottaa selfieitä? Ihan naurettavaa touhua! Olen itsekin todistanut tilannetta jossa viisikymppinen akkaporukka ottaa ryhmäselfietä: "Hei Sirkkaliisa ja Pirkkopäivikki siirtykää nyt vähän tännepäin ja antakaa pusu mun poskelle!" Ei jumalauta.
Itsekään en ymmärrä tätä lainkaan, eikä aiemmin tarvinut törmätä tähän ilmiöön. Nyt kuitenkin olen sinkkuna ja joskus lyöttäydyn joidenkin nuorten naisen seuraan baarissa ja jossain vaiheessa alkaa kuvien räpsiminen. Hyppään kyllä siinä vaiheessa pois kuvasta.
Mulle käynyt vähän samanlailla. Parhaan kaverini ystävä, jonka kanssa itse vain tuttuja, mutta samoissa juhlissa sitten ollaan aina kun tämä yksi ihminen yhdistää. Niin hänen facessa minut aina kuvissa piilotettu hassusti. Se on kuin hauska piiloleikki kun 'oho tuolla X on kukkapuskan takana' tai 'missä X? Tuolla käsi näkyy sohvan reunalla'. Tai ryhmäkuvassa juuri jonkun muun pää on minun naamani edessä.
T. X
Työkaverisi ei halunnut vaatimattoman näköistä pilaamaan näyttävää kuvaa. Nykyään on tärkeää näyttää menestyvältä, kavereidenkin on näytettävä hyvältä. Minä en juuri meikkaa enkä värjää hiuksia, olen kuin eri rotua pynttäysnaisten rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, miksi aikuisten pitää ottaa selfieitä? Ihan naurettavaa touhua! Olen itsekin todistanut tilannetta jossa viisikymppinen akkaporukka ottaa ryhmäselfietä: "Hei Sirkkaliisa ja Pirkkopäivikki siirtykää nyt vähän tännepäin ja antakaa pusu mun poskelle!" Ei jumalauta.
Siis miksi olisi jotenkin naurettavampaa, että viisikymppiset Sirkkaliisat ottavat selfieitä kuten kaksikymppiset Jennaemiliatkin? Tulet ehkä iloisesti hämmästymään joskus viisikymppisenä, miten haluatkin edelleen eloisaa elämää.
tuija kirjoitti:
Mä oon ihan pihalla nykyajan kameroista, ja siksi kysynkin, että miten ap huomasit kuvaajan tähtäillessä sinun olevan puoliksi ulkona kuvasta?
Kuvan voi kääntää niin, että selfien ottaja näkee ruudusta itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Oisit siirtyny kuvaustilanteessa niin että olisit mahtunut koko kuvaan. Varsinkin jos teitä oli viisi niin ei se ole mikään itsestäänselvyys että kaikki näkyisi kokonaan kuvassa.
Olin melkein kiinni toisessa työkaverissani. Enempää en olisi päässyt tunkemaan kuvaan. Minusta näkyy kuvassa ihan hivenen verran poskea.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Työkaverisi ei halunnut vaatimattoman näköistä pilaamaan näyttävää kuvaa. Nykyään on tärkeää näyttää menestyvältä, kavereidenkin on näytettävä hyvältä. Minä en juuri meikkaa enkä värjää hiuksia, olen kuin eri rotua pynttäysnaisten rinnalla.
Tiedätkö, olen nyt itsekin tullut tähän tulokseen. En vaan keksi muuta selitystä kuin sen, että en ollut/ole tarpeeksi hyvännäköinen kuvaan.
Ap
Kyllä asia caivaisi mua sen verran, että kysyisin niiltä parilta muulta että oonko twhnyt jotain tms. miksi kuvaaja näin teki. Olisin niin ihmeissäni ja hämmentynyt, että en osaisi olla hiljaa ja kysymättä asiasta muilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaverisi ei halunnut vaatimattoman näköistä pilaamaan näyttävää kuvaa. Nykyään on tärkeää näyttää menestyvältä, kavereidenkin on näytettävä hyvältä. Minä en juuri meikkaa enkä värjää hiuksia, olen kuin eri rotua pynttäysnaisten rinnalla.
Tiedätkö, olen nyt itsekin tullut tähän tulokseen. En vaan keksi muuta selitystä kuin sen, että en ollut/ole tarpeeksi hyvännäköinen kuvaan.
Ap
Totta, joten jatkapa sen asian vatvomista niin että yöunetkin menee.
Nyt on pakko kysyä, että ihanko kaikki muut antaa tuosta vaan laittaa itsestään vaikka millaisen "kiiltonaama-känni-ilme"-kuvan nettiin?
ELI EIKÖ MUKA IHAN JOKAINEN IHMINEN, JONKA KUVA ON PÄÄTYMÄSSÄ NETTIIN, HALUA NÄHDÄ KUVAN ENSIN???
Meillä ainakin aina ensin jokainen halukas saa katsoa selfiestä, että onko se kivan näköinen, ja sitten kun se on hyväksytty, sen voi laittaa eteenpäin.
Eli ap:llekin vinkiksi jatkoa ajatellen, aina voi ja saa pyytää nähdä otetun yhteiskuvan, tuossakin tilanteessa ap. olisi voinut sanoa että "näytä millainen kuva tuli", ja kun siinä olisi ollut vain hänen poskensa, todeta, että hei, mähän en näy tässä ollenkaan, otetaan uusi. Tosin jos mun kaveriporukassa tuollaista tapahtuisi, niin kyllä se koko ryhmä reagoisi siihen, että yksi on poissa kuvasta.
Aivan ihmeellisissä porukoissa ihmiset sitten pyöriikin.
Joo nää on näitä ja just tällaisia juttuja työpaikan naiset tekee toisilleen. Kateus tai mikä lie...naurettavaa ja itsensä nolaavat lopulta näin mutta sanoisin, että anna olla. Selfiemuija kärsii todennäköisesti äärimmäisen huonosta itsetunnosta ja olet vain jollain tapaa valikoitunut kohteeksi, johon purkaa pahaa oloaan ja saa samalla pönkittää omaa egoaa. Ole sä fiksumpi.