Miten vanhempasi tukivat opiskeluasi, kun asuit jo pois kotoa?

Sain 200€ kuukaudessa vanhemmiltani.

Kaffepulla kirjoitti:

mielestäni aikuisuuteen kuuluu se, että minä tuen vanhempiani, eikä toisinpäin.

Meidän suvussamme aikuisuuteen kuuluu se, että edeltävä sukupolvi voi hyvillä mielin siirtää omaisuuttaan lapsilleen.

Äidiltä sain omilleni muuttaessa pankkikirjan, oli säästänyt isän maksamat elatusmaksut muutamalta vuodelta.

Isä laittoi ruokaa ja antoi muutaman kympin kun siellä kävi. Joskus tuli pyöräiltyä talvipakkasilla se 15km suuntaansa että sai ruokaa. Opintotuki riitti vuokraan ja laina muihin kuluihin.

Tulee kyllä paha olo tätä ketjua lukiessa. Ovatko kaikki epäonnistuneista perheistä, jossa köyhää ei autata, vai yksinkertaisesti niin taloudellisesti heikoista olosuhteista että ei voida auttaa? Jälkimmäinen on toki ihan ymmärettävää, mutta että omia lapsia ei haluata auttaa... en vaan voi käsittää. Itse olen ilmeisesti sitten onnekas, kun vanhemmat maksoivat vuokrani kokonaan ja muutenkin tukivat. Rahaa heillä on, aikaa ei niinkään. Olen siitä kiitollinen ja tulen todellakin auttamaan myös omia lapsiani omien mahdollisuuksieni mukaan. Ja helvetti soikoon, että alan katselemaan omien lasten jotain makaroni+ketsuppi köyhäilyä, jos vaan töissä ja hengissä olen. Seuraavaa sukupolvea kuuluu auttaa ja sinnehän ne rahat menee perintönä muutenkin. Mutta enemmän siitä auttamisesta on apua kun lapset ovat nuorempia.

Eivät mitenkään. Alkuaikoina ennen kuin katkaisin välit täysin, yrittivät lainata jatkuvasti minulta opintoLAINArahojani. En suostunut, olin itse ihan riittävän tiukilla. Välillä kadehdin niitä, jotka saavat vanhemmiltaan tukea, henkistä ja konkreettista. Tai joilla ylipäätään on hyvät ja lämpimät välit sukuunsa. Olen "elänyt ilman vanhempiani" viimeiset 10 vuotta. Tiedän että näin on parempi, mutta kyllä se varsinkin alussa kirpaisi, kun muut menivät esim.jouluksi lapsuudenkotiinsa.

Ei mitenkään ja olin vasta 15-vuotias muuttaessani kotoa pois. Eivät maksaneet koulukirjoja, ruokia, laskuja tms. Kaiken maksoin itse opintotuista sekä opintolainasta. Näin toisilla.

Omien lasteni koulunkäyntiä tulen tukemaan taloudellisesti ainakin kirjojen ostolla ja koulutarvikkeilla, jos asuvat muualla opiskellessaan, niin ruokapussit yms. Apu varmasti annetaan.

Miksi ihmeessä aikuisen ihmisen elämää pitäisi tukea? Siis rahallisesti? Tukea meistä jokainen tarvitsee mutta ei ole äidin ja isän rooli maksaa lapsen elämää koko loppuelämän.

Opintolainaa saa ja sitten se ei ole mikään mörkö vaan sen saa anteeksi ihan kokonaan korkoineen sitten kun elämässä ei mene kaikki hyvin.

Lukiossa isä maksoi puolet ruokakuluistani kun hengasin poikaystävän luona. Sittemmin olen saanut kiittää ylläpidosta tuota samaista poikaystävää, nykyistä aviomiestä ja lasteni isää. Hän on aikalailla mahdollistanut minun kouluttautumisen maksamalla suunnilleen kaiken...

Vierailija kirjoitti:

Lukiossa isä maksoi puolet ruokakuluistani kun hengasin poikaystävän luona. Sittemmin olen saanut kiittää ylläpidosta tuota samaista poikaystävää, nykyistä aviomiestä ja lasteni isää. Hän on aikalailla mahdollistanut minun kouluttautumisen maksamalla suunnilleen kaiken...

Lukiokirjat myös maksettiin. Amk opintoihin en saanut enää mitään tukea. Paitsi siis mies maksoi elämisemme.

Ei mitenkään. Opiskelen kyllä edelleen. Koskaan en ole rahaa vanhemmiltani saanut, äiti ostaa jääkaappiin ruokaa kun kerran vuodessa täällä käy. Tiedän, että jos soitan ja pyydän rahaa niin sitä saan, mutta olen tottunut tienaamaan omat rahani ja elämään sillä mitä on. Ei ego anna periksi pyytää rahaa:D Töitä olen onneksi kesäisin aina saanut. Hyvin menee, aikuinen ihminen olen kuitenkin, eivätkä vanhemmat ole enää minusta vastuussa:)

Maksavat vuokrani ja lennot kotiin pari kertaa vuodessa, opiskelen ulkomailla. Olen tästä äärimmäisen kiitollinen - muuten ei olisi ollut varaa lähteä toteuttamaan unelmaani. Ovat tehneet kyllä selväksi, että tämä ei jatku opintojen loppuun, mutta alkuhan se on se vaiken ja ilman heidän apua olisin tuskin uskaltanut lähteä. Muutenkin jännittävässä tilanteessa se lainan ottaminen olisi varmaan ollut riittävä syy isin tytölle jäädä vanhempien nurkkiin vielä vuodeksi, pikaruokapaikkaan töihin, mutta heidän ansiostaan pääsin lähtemään ja elän elämäni toistaiseksi parasta aikaa. Olen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä aikuisen ihmisen elämää pitäisi tukea? Siis rahallisesti? Tukea meistä jokainen tarvitsee mutta ei ole äidin ja isän rooli maksaa lapsen elämää koko loppuelämän.

Opintolainaa saa ja sitten se ei ole mikään mörkö vaan sen saa anteeksi ihan kokonaan korkoineen sitten kun elämässä ei mene kaikki hyvin.

Tuntuu että tällaisiin ketjuihin vastaavat enimmäkseen ne, jotka eivät tukea ole saaneet. Kyllä minun opiskeluaikanani lähes kaikki jotain apua saivat. Huonekaluja, astioita, ruokakasseja, joululahjarahaa...

Siitä olen samaa mieltä ettei opintolaina ole mörkö. Kannattaa ottaa kokonaisuudessaan ja sijoittaa tuottoisasti.

Ei yhtään mitenkään. Patjan sain lähtiessä. Nälkä oli valtava kaikki mahdolliset työt oli vastaanotettava.Eivät koskaan kertaakaan käyneet luonani . Minun piti mennä. Jos söin liikaa vaikka leipää tuli sanomista. Jo lukiossa kävin 10 km päässä pyörällä kolmessa vuorossa töissä että sain olla edes silloin kotona. Lapsilisiä en ikinä edes nähnyt . Liftata piti jokapaikkaan. Muistan kun äiti tuhisi naapureista jotka" ijartavat kaiken lapsilleen. "Ajokoulu kustannettiin vain pojille, ei meille. Vaatteet piti ommella itse jo koulussa. Töitä tehtävä kotona koko ajan, opintojen päälle, tuotava jotain

Kun nyt katselee nuoria joille isä ja äiti ostaa auton ajokortin, muuttaa heidän tavarat vaikka 19 kertaa, täyttää kaapin, ostaa ehkä asunnon antaa bilerahaa ja salikortit ja lehdet, niin ihmettelen olinko minä riistetty vai nämä pilalle hyysätty?

Nämä saavat nyt kattilarahaa, terapeutit, työpajat ja eläkkeen jos ei tuo pullamössöily sujukaan. Tai pääse irti kodista.

Maskoivat elämiseni, eli selvisin ilman opintolainaa.

Kun kotoa muutto ja opiskelut sattui 90-luvun lamaan ja sen jälkimaininkeihin, niin työttömäksi joutuneilla duunareilla ei juuri ollut millä auttaa lapsiaan :(

Satunnaisesti kävin kotipuolessa viikonloppuja ja sain toki syödä siellä. Isovanhemmat myös jeesasivat antamalla satasen (markkaa) setelin aina joskus, mistä olen äärimmäisen kiitollinen yhä vieläkin.

Silloin tosin oli satunnaisia ja kesätöitä tarjolla, joten niillä rahoilla kykenin elämään seuraavan talven, toki opintotuen ja -lainan kanssa.

Omia lapsiani aion auttaa parhaani mukaan ja jos rahavarat antaa myöten, jeesaisin mieluusti myös paria köyhän perheen lasta. Onko kellään vinkkiä mitä kautta se onnistuisi parhaiten?

Sain vähän aikaa vielä viikkorahaa (100mk/vko), oikeastaan se oli kompensoiti siitä että vanhempien tulot vaikutti alussa opintotukeen, tuki nousi seuraavan lukukauden alusta tarkastuksen yhteydessä. Autoa sain tarvittaessa lainaan ja viikonloppuisin kävin syömässä.

Ei mitenkään. Rahasta toki oli tiukkaa, kuten monella muullakin opiskelijalla. En pyytänyt, ei tarjottu.