Miten vanhempasi tukivat opiskeluasi, kun asuit jo pois kotoa?

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kotoa ruokarahan, 1000 silloista markkaa. Sen ja opintotuen + asumistuen turvin pärjäsin. Ei ollut ylimääräistä, mutta ei tarvinnut mennä iltatöihin.

Eikä siis tarvinnut opintolainaa.

Mun vanhemmat kävi kerran viikossa kylässä ja täytti samalla mun jääkaapin. ❤

Ei muuten kuin että aina silloin tällöin kävin viikonloppuna kotona. Ja söin. Mutta mitään rahallista tukea en saanut, ja opintolainaa piti ottaa maksimimäärä. Sitä sitten makseltiin 90-luvun lama-aikana pois, kaikkiaan toistakymmentä vuotta.

Ei mitenkään. Sen sijaan rahaa ovat vaatineet sekä omat että appivanhemmat.

Asuttiin suhteellisen lähekkäin, niin sai mennä syömään jos halusi. Otin opintolainan, mutta vanhemmat maksoivat sen osin pois, ehkä kolmasosan. 

Varmasti olisivat enemmänkin tukeneet, jos olisi ollut varaa. 

Ei mitenkään. Pärjäsin opintorahan ja -lainan turvin, ja kesällä tein töitä. Opiskelin satojen kilometrien päässä joten kotiin en mennyt kuin lomilla, eikä sieltä tullut kukaan käymään. Kämppäkaverini oli suunnilleen yhtä kaukaa kuin minä, ja hän sai usein kotoa paketteja, joissa oli ruokaa ja muuta mukavaa. En muista että olisin ollut kateellinen, mutta se yllätti, että joku noin huolehtii aikuisesta lapsestaan.

Isältä sain kymppitonnin (mk) autoa varten ja neljä tonnia muuhun. Äidiltä sain paljonkin kaikenlaista vuosien varrella - ruokaa, rahaa, vaatteita, bensarahaa jne. 

Ei mitenkään. Toki sain syödä ja asua viikonloput kotona.

Kerran pyysin isältä rahaa lainaksi kun kesätyön palkka ei ollut tullut eikä vuokranmaksun jälkeen jäänyt ruokaan enää rahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kotoa ruokarahan, 1000 silloista markkaa. Sen ja opintotuen + asumistuen turvin pärjäsin. Ei ollut ylimääräistä, mutta ei tarvinnut mennä iltatöihin.

Vanhemmat maksoivat solukämpän vuokran.

Ei mitenkään. Asuin ilmaiseksi mummolassa ja maksoin sähkölaskusta puolet. Sain opintotukea ja opintolainaa ja tein kesätöitä, joilla ostin sitten kirjat ja kirpparilta vaatteet. Mummun kanssa oltiin yhtä köyhiä.

Minulle oli säästetty 3000 euroa, jotka käytin omilleni muuttamiseen sekä ammattikouluopintoihin lukion jälkeen. Satoja euroja kului tarvittaviin työkaluihin. Lisäksi sain 100 € kuussa ruokarahaa. Nyt jatkan ammattikorkeassa saman alan vähän erityyppisiä opintoja, ja edelleen ovat luvanneet avustaa kuukausittain, jotta opintolainaa ei tarvitsisi nostaa. Lisäksi tietysti omia tienestejä ja säästöjä, eli aivan vanhempieni rahoilla en elä tai ole elänyt. Mutta kaikkien mielestä parempi näin kuin sitten aikanaan perintönä, kun omaakin varallisuutta on todennäköisesti jo jonkin verran kertynyt. Tai ainakin on toivottavasti jo työpaikka. Nyt raha tulee tarpeeseen, ja vanhemmat sen ilolla antavat. Vastapalveluksena teen heille alan tuotteita edulliseen hintaan ja autan monissa asioissa kykyjeni mukaan. Monet pitävät kermaperseenä, vaikka aika säästeliäästi elän, ja vanhempanikin ovat keskituloisia. Olen kuitenkin tyytyväinen, että saan keskittyä opintoihini täysillä, eikä tarvitse enää venyttää iltoja Siwan kassalla (pienyrittäjävetoisen alani töitä ei ole tarjolla), kun nyt jo opinnot ovat vieneet alan luonteesta johtuen paljon aikaa ja jaksamista. Tietysti oma motivaatio on korkealla, ja olen siinä onnellisessa asemassa, että aikaa on ollut panostaa myös pakollisen koulun ulkopuolella. Olen hyväosainen tässä suhteessa, mutta en sitä häpeä, enkä sillä kyllä leuhkikaan. :)

Ei mitenkään, paitsi mummo yhdesti kun palkka tuli myöhässä jonkun kesäharjoittelijan takia ja vuokran jälkeen ei jäänyt juurikaan mitään. 

Maksoivat auton vakuutukset ja verot, sain silloin tällöin avustusta vuokraan.

Ei niin yhtikäs mitenkään. Aikuinen ihminen on aikuinen ihminen...

Ei mitenkään. Jouduin omaa isääni hoitamaan ja hänen laskuja maksamaan, kun ne menivät ulosottoon. Tämän takia jouduin opintolainaa ottamaan.

Ei mitenkään. Kävin "kotona" jos oli rahaa junalippuun, ja sinne ostin pääasiassa omat ruoat. En saanut rahaa, enkä siis ruokaa, luonnollisesti en mitään muutakaan. Opiskeluista ei kyselty ikinä mitään eikä kuunneltu jos yritin kertoa. Opintolainalla ja töissäkäynnillä elätin itseni, enkä juuri sitten vanhemmilla kyläillytkään kun ei usein varaa junaan ollut.

Sori, ei kuuluisi vissiin vastata tähän aiheeseen koska olen opiskelija tällä hetkellä. Vastaan silti, olen paha.

Omat vanhemmat tukee ja kannustavat sanallisesti sekä tsekkaavat Skypen, puhelimen ja vierailujen ohessa aina huolestuneena että olen terve enkä liian uupunut (:D). Auttaisivat myös rahallisesti satavarmasti, jos vain voisivat. 

Pääasiassa elelen siis opintotuen varassa, opintolainaa nostan tilanteen mukaan. Esimerkiksi tänä kesänä ei hyvin yllättäen tippunutkaan kesätyöpaikkaa, joten lainarahoilla mennään. Elelen kyllä aika vähäkustanteisesti, vaikkakin terveellisesti. Vuokra on myös kaupungin hintatasoon nähden pienehkö, koska opiskelijaasuntosäätiöltä vuokrattu.

Nostelen kyllä opintolainaa ihan hyvillä mielin, koska se on kuitenkin aika halpaa lainaa. Työtilanne myös opiskelemallani alalla on parhaimpien joukossa, ainakin tällä hetkellä. Aina tilanne voi toki muuttua, mut sitten ei oikein voi mitään. 

Käytiin äidin kanssa ostamassa mulle kunnolliset talvivaatteet ja joskus kävin vanhemmilla syömässä. Isä ja äiti sanoivat aina, että voin kertoa, jos tulee hätä ja he kyllä auttavat. Pärjäsin kuitenkin viikonlopputöillä ja opintotuella riittävän hyvin ja mulla oli edullinen vuokrakin.

Olen nähnyt monia tapauksia, joissa varakkaat vanhemmat eivät tue aikuisia lapsiaan millään tavalla, vaikka oikeaa tarvetta olisi. En oikein ymmärrä tuollaista. Eri asia tietysti, jos se parikymppinen hassaa rahansa bilettämiseen, mutta kyllä minä ainakin tukisin lastani, jos hänellä ei olisi varaa ruokaan tai lämpimään talvitakkiin.

Ei mitenkään. Olen köyhästä perheestä ja minulle oli itsestään selvää, että omilla tienesteillä sitä on kotoa muuton jälkeen tultava toimeen. Samaa olen opettanut omille lapsillenikin, vaikka meillä ei ihan noin tiukkaa enää olekaan.

Eivät mitenkään vaikken saanut opintotukea kiitos heidän tulojensa. Pikkuveli asui kotona ilmaiseksi, sille maksettiin ajokortti ja ostettiin auto vaikka oli isohkotuloinen.