Lue keskustelun säännöt.
Ystävän uusi naisystävä hyökkää aina väliimme jos edes puhun ystävälleni, vastailee tämän puolesta
11.07.2016 |
Olen tuntenut ystäväni, vaikka Joonaksen kuusi vuotta. Autoimme toisiamme eräässä vaikeassa tilanteessa joka oli molemmilla samankaltainen (sairaus). Välillämme ei ole koskaan ollut mitään romanttista ja läheisin kontakti on ollut halaus.
Nyt Joonas on alkanut seurustelemaan *Marjan kanssa. Monesti kun soitan, Marja vastaa hänen puhelimeensa. Siksi en viitsi enää viestilläkään laittaa mitään minkä haluan muiden kuin Joonaksen kuulevan. Esim. liittyen sairauteeni. Jos näen häntä, Marja on aina nykyään mukana. Jos yritän kysyä jotakin "Miltäs Joonas on se uusi työpaikka on nyt vaikuttanut" niin Marja on heti suunapäänä selittämässä "No siis Joonas on pärjännyt tosi hyvin ja erityisesti se ja se sujuu hyvin blablabla"
En pysty enää puhumaan Joonaksen kanssa kahden ollenkaan. Jos soitan niin Marja kiljuu taustalla tekosyitä miksi pitää lopettaa puhelu. Ymmärrän jollain tasolla että hän voi olla mustasukkainen mutta liika on liikaa? Ovat seurustelleet muutaman kuukauden, helpottaakohan tuo jossain vaiheessa? :(
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varaudu siihen että menetät ystävän. Oikeesti, koettu on.
No.. olet muuttunut kolmanneksi pyöräksi. Ehkä olisi nyt viisainta ja kohteliainta sinulta antaa rauha nuorelle parille ja siirtyä elämässäsi eteenpäin. Kakkoselle sellainen, että tottakai "me".
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa. Ystäväpiiriimme kuuluu mies, joka alkoi seurustella viitisen vuotta sitten. Aluksi oli juuri tuollaista, hirveän työlästä oli saada olla ystävämme kanssa kaksin tai porukassa ilman tuota tyttöystävää. Tyttöystävä päästi nihkeästi häntä mihinkään meidän kanssamme, miespuolisten ystävien kanssa sai olla. Vähitellen luottamus alkoi parantua ja nyt voin jo sanoa tuon tyttöystävän olevan ystäväni. Meni siihen kyllä ehkä se kolme vuotta. Myöhemmin olemme tästä jotain keskustelleetkin. Hän oli epävarma, kun miehellä oli niin läheiset välit meihin eikä hän ollut tottunut sellaiseen.
Kärsivällisyyttä siis, kyllä ne uhkakuvat siitä haihtuvat.
Ainoa, mikä jäi ihan vähän kaivelemaan itseäni oli se, miten ihmeessä niin fiksu ystäväni (tämä mies) sulatti tuollaista käytöstä ystäviään kohtaan.
Sinuna vain nostaisin kissan pöydälle. Seuraavan kerran, kun tyttöystävä puhuu ystäväsi puolesta, katso häntä suoran silmiin ja sano selkeästi, että kysyit Jonakselta. Jos hän ei vieläkään ymmärrä, eikä Jonas-nyhverö osaa aukaista suutansa, niin sanoisin Jonakselle, että soittaa mulle, kunhan on saanut puhekykynsä ja itsenäisyytensä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde maksaa aina yhden ystävän. Sinun pitää etsiä itsellesi uusi sielunsisko.
Vierailija kirjoitti:
Joonas-parka.
Lapsiko hän on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa. Ystäväpiiriimme kuuluu mies, joka alkoi seurustella viitisen vuotta sitten. Aluksi oli juuri tuollaista, hirveän työlästä oli saada olla ystävämme kanssa kaksin tai porukassa ilman tuota tyttöystävää. Tyttöystävä päästi nihkeästi häntä mihinkään meidän kanssamme, miespuolisten ystävien kanssa sai olla. Vähitellen luottamus alkoi parantua ja nyt voin jo sanoa tuon tyttöystävän olevan ystäväni. Meni siihen kyllä ehkä se kolme vuotta. Myöhemmin olemme tästä jotain keskustelleetkin. Hän oli epävarma, kun miehellä oli niin läheiset välit meihin eikä hän ollut tottunut sellaiseen.
Kärsivällisyyttä siis, kyllä ne uhkakuvat siitä haihtuvat.
Ainoa, mikä jäi ihan vähän kaivelemaan itseäni oli se, miten ihmeessä niin fiksu ystäväni (tämä mies) sulatti tuollaista käytöstä ystäviään kohtaan.
Oliskohan hän ollut rakastunut tyttöystäväänsä??? Katsos rakkaus menee joskus ystävien ohi....
Tuo pisti silmään, että miksi teidän piti saada mies teidän kanssa kaksistaan tai pieneen porukkaan ILMAN tyttöystävää ihan väkisin. Niin että kukahan tässä omi ja kenet?
Eiköhän Joonas tajua aika nopeasti, että Marja on sekopää. Tulee mieleen kaverini exä. Tuollainen kyttääminen ei rajoittunut siis vain naispuolisiin kavereihin, vaan kylmää kyytiä saivat myös miespuoliset kaverit. Siinä vaiheessa kun alkuhuuma on mennyt ohi ja Joonas alkaa ihmetellä miksi kaverit eivät ota enää yhteyttä, alkaa ääni muuttua kellossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa. Ystäväpiiriimme kuuluu mies, joka alkoi seurustella viitisen vuotta sitten. Aluksi oli juuri tuollaista, hirveän työlästä oli saada olla ystävämme kanssa kaksin tai porukassa ilman tuota tyttöystävää. Tyttöystävä päästi nihkeästi häntä mihinkään meidän kanssamme, miespuolisten ystävien kanssa sai olla. Vähitellen luottamus alkoi parantua ja nyt voin jo sanoa tuon tyttöystävän olevan ystäväni. Meni siihen kyllä ehkä se kolme vuotta. Myöhemmin olemme tästä jotain keskustelleetkin. Hän oli epävarma, kun miehellä oli niin läheiset välit meihin eikä hän ollut tottunut sellaiseen.
Kärsivällisyyttä siis, kyllä ne uhkakuvat siitä haihtuvat.
Ainoa, mikä jäi ihan vähän kaivelemaan itseäni oli se, miten ihmeessä niin fiksu ystäväni (tämä mies) sulatti tuollaista käytöstä ystäviään kohtaan.
Oliskohan hän ollut rakastunut tyttöystäväänsä??? Katsos rakkaus menee joskus ystävien ohi....
Tuo pisti silmään, että miksi teidän piti saada mies teidän kanssa kaksistaan tai pieneen porukkaan ILMAN tyttöystävää ihan väkisin. Niin että kukahan tässä omi ja kenet?
En ole se, kenelle vastasit, mut varmaan siksi, että on ihan normaalia ja tervettä itsenäisyyttä, että parisuhteessa tai jopa ihan avioliitossa elävä ihminen, jollainen itsekin olen, voi joskus viettää hetken aikaa omien ystäviensä seurassa, käydä keskusteluja tai vaikka käydä kaveriporukalla kahvilla ilman puolison länsnäoloa. Parisuhdekin voi paremmin, jos puolisoilla on jotain omaa, eikä mene tylsäksi, esim. itse en tiedä viehättyisinkö lopulta miehestä, jolla ei ole mitään omaa, vaan hän elää ainoastaan minun, meidän kautta. Todennäköisesti en. Itse en erottele ystävien sukupuolia, minulla on sekä mies- ja naispuolisia ystäviä, enemmän tosin jälkimmäisiä, mutta muutama mieskin samassa kaveriporukassa. Samoin puolisollani. En oikein ymmärrä, miksi ei voisi olla.
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa. Ystäväpiiriimme kuuluu mies, joka alkoi seurustella viitisen vuotta sitten. Aluksi oli juuri tuollaista, hirveän työlästä oli saada olla ystävämme kanssa kaksin tai porukassa ilman tuota tyttöystävää. Tyttöystävä päästi nihkeästi häntä mihinkään meidän kanssamme, miespuolisten ystävien kanssa sai olla. Vähitellen luottamus alkoi parantua ja nyt voin jo sanoa tuon tyttöystävän olevan ystäväni. Meni siihen kyllä ehkä se kolme vuotta. Myöhemmin olemme tästä jotain keskustelleetkin. Hän oli epävarma, kun miehellä oli niin läheiset välit meihin eikä hän ollut tottunut sellaiseen.
Kärsivällisyyttä siis, kyllä ne uhkakuvat siitä haihtuvat.
Ainoa, mikä jäi ihan vähän kaivelemaan itseäni oli se, miten ihmeessä niin fiksu ystäväni (tämä mies) sulatti tuollaista käytöstä ystäviään kohtaan.
Oliskohan hän ollut rakastunut tyttöystäväänsä??? Katsos rakkaus menee joskus ystävien ohi....
Tuo pisti silmään, että miksi teidän piti saada mies teidän kanssa kaksistaan tai pieneen porukkaan ILMAN tyttöystävää ihan väkisin. Niin että kukahan tässä omi ja kenet?
Tuotanoin, mulla on tapana tavata näitä naispuoleisiakin ystäviä ihan kahdestaan tai porukassa ilman heidän puolisoitaan. Me olemme ystäviä, siitä uudesta puolisosta voi tulla ystävä, mutta useimmista ei tule. Jos puoliso on mukana, puhutaan eri asioista. Ikinä ei ole ollut tilannetta missä muiden ystävien uudet puolisot vahtisivat mustasukkaisesti vieressä kaveritapaamisissa.
Mä en ehkä muutenkaan ymmärrä tätä, miksi jotkut rakastuessaan unohtavat koko muun elämän. Itse olen antanut puolisoni pitää ystävänsä, sukupuolesta riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kysyt Joonakselta jotain, katso häntä älä Marjaa vaikka miten hölöttäis vieressä. Katso Joonasts, että odotat hänen vastaustaan.
Kuulostaa erikoiselta. Olemme miehen kanssa "me", vapaa-ajan vietämme pitkälti yhdessä ja 10 vuoden jälkeenkin olemme aika symbioottinen parivaljakko. Silti meillä molemmilla on oma sosiaalinen elämä ja kumpikaan ei päsmäröi tai huuseeraa toisen ystävyyssuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa. Ystäväpiiriimme kuuluu mies, joka alkoi seurustella viitisen vuotta sitten. Aluksi oli juuri tuollaista, hirveän työlästä oli saada olla ystävämme kanssa kaksin tai porukassa ilman tuota tyttöystävää. Tyttöystävä päästi nihkeästi häntä mihinkään meidän kanssamme, miespuolisten ystävien kanssa sai olla. Vähitellen luottamus alkoi parantua ja nyt voin jo sanoa tuon tyttöystävän olevan ystäväni. Meni siihen kyllä ehkä se kolme vuotta. Myöhemmin olemme tästä jotain keskustelleetkin. Hän oli epävarma, kun miehellä oli niin läheiset välit meihin eikä hän ollut tottunut sellaiseen.
Kärsivällisyyttä siis, kyllä ne uhkakuvat siitä haihtuvat.
Ainoa, mikä jäi ihan vähän kaivelemaan itseäni oli se, miten ihmeessä niin fiksu ystäväni (tämä mies) sulatti tuollaista käytöstä ystäviään kohtaan.
Oliskohan hän ollut rakastunut tyttöystäväänsä??? Katsos rakkaus menee joskus ystävien ohi....
Tuo pisti silmään, että miksi teidän piti saada mies teidän kanssa kaksistaan tai pieneen porukkaan ILMAN tyttöystävää ihan väkisin. Niin että kukahan tässä omi ja kenet?
Tuotanoin, mulla on tapana tavata näitä naispuoleisiakin ystäviä ihan kahdestaan tai porukassa ilman heidän puolisoitaan. Me olemme ystäviä, siitä uudesta puolisosta voi tulla ystävä, mutta useimmista ei tule. Jos puoliso on mukana, puhutaan eri asioista. Ikinä ei ole ollut tilannetta missä muiden ystävien uudet puolisot vahtisivat mustasukkaisesti vieressä kaveritapaamisissa.
Mä en ehkä muutenkaan ymmärrä tätä, miksi jotkut rakastuessaan unohtavat koko muun elämän. Itse olen antanut puolisoni pitää ystävänsä, sukupuolesta riippumatta.
Yritittekö edes integroida tyttöystävää mukaan porukkaan? Jos ei ole mitään flirttiä tai romanttista kenenkään välillä en ymmärrä miksei voisi tulla? Onhan tuo selkeää ulkopuolelle jättämistä. Tietysti jos harrastus on kalliokiipeily ja tyttöystävä ei harrasta liikuntaa niin ymmärrän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa. Ystäväpiiriimme kuuluu mies, joka alkoi seurustella viitisen vuotta sitten. Aluksi oli juuri tuollaista, hirveän työlästä oli saada olla ystävämme kanssa kaksin tai porukassa ilman tuota tyttöystävää. Tyttöystävä päästi nihkeästi häntä mihinkään meidän kanssamme, miespuolisten ystävien kanssa sai olla. Vähitellen luottamus alkoi parantua ja nyt voin jo sanoa tuon tyttöystävän olevan ystäväni. Meni siihen kyllä ehkä se kolme vuotta. Myöhemmin olemme tästä jotain keskustelleetkin. Hän oli epävarma, kun miehellä oli niin läheiset välit meihin eikä hän ollut tottunut sellaiseen.
Kärsivällisyyttä siis, kyllä ne uhkakuvat siitä haihtuvat.
Ainoa, mikä jäi ihan vähän kaivelemaan itseäni oli se, miten ihmeessä niin fiksu ystäväni (tämä mies) sulatti tuollaista käytöstä ystäviään kohtaan.
Oliskohan hän ollut rakastunut tyttöystäväänsä??? Katsos rakkaus menee joskus ystävien ohi....
Tuo pisti silmään, että miksi teidän piti saada mies teidän kanssa kaksistaan tai pieneen porukkaan ILMAN tyttöystävää ihan väkisin. Niin että kukahan tässä omi ja kenet?
Tuotanoin, mulla on tapana tavata näitä naispuoleisiakin ystäviä ihan kahdestaan tai porukassa ilman heidän puolisoitaan. Me olemme ystäviä, siitä uudesta puolisosta voi tulla ystävä, mutta useimmista ei tule. Jos puoliso on mukana, puhutaan eri asioista. Ikinä ei ole ollut tilannetta missä muiden ystävien uudet puolisot vahtisivat mustasukkaisesti vieressä kaveritapaamisissa.
Mä en ehkä muutenkaan ymmärrä tätä, miksi jotkut rakastuessaan unohtavat koko muun elämän. Itse olen antanut puolisoni pitää ystävänsä, sukupuolesta riippumatta.
Yritittekö edes integroida tyttöystävää mukaan porukkaan? Jos ei ole mitään flirttiä tai romanttista kenenkään välillä en ymmärrä miksei voisi tulla? Onhan tuo selkeää ulkopuolelle jättämistä. Tietysti jos harrastus on kalliokiipeily ja tyttöystävä ei harrasta liikuntaa niin ymmärrän.
Jokainen uusi puoliso on tervetullut osaan porukkatapaamisia. Mutta osaan ei. Haluamme olla myös keskenämme ja tapailemme myös pareittain, kolmisin ja erilaisilla kokoonpanoilla. Ja kuten alkuperäisestä viestistäni huomaat, tämä tyttöystävä on nykyään ystäväni tai ainakin hyvin lähellä sitä. Kyse ei siis ole missään nimessä siitä, ettei oltaisi suotu mahdollisuutta tutustua meihin. Ystäväporukkamme on peräisin yläasteelta ja se on hyvin tiivis. Voitte siis uskoa, että aika monet tyttö- ja poikaystävät ovat mahtuneet näihin kahteenkymmeneen vuoteen.
Kuulostaapa kurjalta AP. Uusi tyttis taitaa olla kovinkin mustasukkainen, ja / tai kokematon parisuhteissa tai elämässä yleensä. Kypsempi ihminen tietää ettei muiden puolesta vastailla riippumatta kuka siellä langan toisessa päässä on.
Itsellä vähän saman suuntainen tilanne, läheinen ystäväni (mies) on mustasukkaisen uuden tyttöystävän ikeessä. Ollaan tavattu uuden tyttiksen kanssa pariin otteeseen ja tuntuu ettei meistä ehkä koskaan bestiksiä tule, mutta ihan hyvin tullaan toimeen. Nyt kävi ilmi että kun ystäväni oli jättänyt erään asian kertomatta tyttöystävälleen (ihan omaa tyhmyyttään) niin asioiden tullessa ilmi tyttöystävä käänsi asian niin että tämä on minun syyni, vaikken liity asiaan mitenkään. Olin aika shokissa kun sain tyttikseltä viestin että siellä sitä sitten kieroillaan. Tajusin tottakai heti että jäytävä mustasukkaisuus ja huono itsetunto siellä on takana, mutta pahalta se tuntui silti kun hän syyttää minua asiasta josta en ole edes ollut tietoinen. Kertoo siitä, että ei hän ole varmaan koskaan ajatellut että olisin poikaystävänsä kanssa pelkkä ystävä.
Vähän pelottaa että menetän tässä hyvän ystävän ja itselleni todella tärkeän ihmisen, vaikkakin ystäväni kyllä vannoo että hän ei anna "pirttihirmun" kävellä ylitseen. Ja tietenkin tilanne on nyt hankala, koska en tiedä miten voin olla ystävä(llinen) ihmiselle joka on heti valmis syyttämään minua hänen oman poikaystävänsä mokasta.
Hankalia nämä ystävyyssuhteet eri sukupuolta olevien välillä. Itsellä ei ole mitään merkitystä mitä sukupuolta ystävä on, mutta joillekin muille sillä tuntuu olevan suurtakin merkitystä.
Minun mies luopui sellaisista naispuolisista ystävistä ketkä eivät hyväksyneet minua. Alusta alkaen oli selvää että arvostus meidän suhdetta kohtaan oli täysi nolla ja törkeästi puhuivatkin. Yritin kyllä kaverustua mutta kun ei niin ei. Eli asioilla on monta puolta, en silti väitä enkä usko että ap olisi tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen uusi puoliso on tervetullut osaan porukkatapaamisia. Mutta osaan ei. Haluamme olla myös keskenämme ja tapailemme myös pareittain, kolmisin ja erilaisilla kokoonpanoilla. Ja kuten alkuperäisestä viestistäni huomaat, tämä tyttöystävä on nykyään ystäväni tai ainakin hyvin lähellä sitä. Kyse ei siis ole missään nimessä siitä, ettei oltaisi suotu mahdollisuutta tutustua meihin. Ystäväporukkamme on peräisin yläasteelta ja se on hyvin tiivis. Voitte siis uskoa, että aika monet tyttö- ja poikaystävät ovat mahtuneet näihin kahteenkymmeneen vuoteen.
Hyi yök. Heti nousi inhottavat muistot mieleen kun luki tästä tiiviistä yläasteaikaisesta kaveriporukasta.
Itse jouduin tyhmyyttäni tuollaiseen tilanteeseen vajaa 30-vuotiaana. Mies oli joukkuelajiharrastaja ja sama laaja kaveriporukka oli ollut olemassa 20 vuotta. Ja siihen ei muuten haluttu ketään uusia, ei todellakaan! Miehen kaverit, sekä mies- että naispuoliset, olivat olevinansa jotain parisuhdepoliiseja, jotka katsoivat asiakseen hyväksyä tai hylätä ihmiset. Sääntö oli yksinkertainen - jos et jo valmiiksi kuulunut porukkaan tai ollut jonkun porukan jäsenen jo aiemmin tuntema ja hyväksi tyypiksi näin ollen todettu, olit paskaa.
Mä en tuntenut ketään ennestään. Olin nuorempi, ja täysin eri harrastuksissa ja piireissä muutenkin koko elämäni viettänyt. Suhtautuminen oli äärettömän jäistä. Naiset eivät puhuneet (oli yleistä muutenkin, kaveriporukka perustui miesten yhteiselle harrastukselle, naiset olivat siiten vaan tyttöystäviä/muijia jne, jotka roikkuivat mukana) , pari miestä tuli jossain hääjuhlissa tms tilanteissa, joissa oli otettu jokun verran alkoholia, oikein haukkumaan päin naamaa ja selittämään kuinka heidän mielestään miehen olisi pitänyt valita sejase seuraavaksi kumppanikseen ja kuinka minä olen vääränlainen kuinka heistä kaikki pitävät mua idioottina ja miksi en tee samoja juttuja kuin he jne. Esim. sain kritiikkiä siitä, että en käynyt yhdessä tietyssä baarissa missä he olivat käyneet jostain 90-luvulta lähtien. Ja siitä, että en fanittanut samaisen ravintolan kanansiipiä vaan kerroin asian tullessa puheeksi, että en itseasiassa ollut koskaan syönyt wingsejä kyseisessä ravintolass. Tällaisista asioista nämä ottivat pulttia.
Melkein viisi vuotta siedin tuota. Mies oli ihan lammas kaveriporukkansa kanssa. No, 20 vuotta kun tosiaan pyörinyt samoissa piireissä niin ei kai sitä uskalla siitä jengistä erotakaan tai on ihan yksin. Edelleen kun erosta on jo vuosia, saan näiltä henkilöiltä osakseni naamanvääntelyä ja tuhahtelua jos satumme vaikka kadulla nokakkain. Ja sekös näitä vituttaa, että mieskään ei heidän kanssaan enää kauheasti tekemisissä, vaan otti kunnon pesäeron. Ajattelevat varmaan, että minä jotenkin pakotin / alistin miehen tähän, vaikka todellisuudessa mieskin vain sai tarpeekseen, ja lähti tietoisesti hakemaan uusia kavereita. Minä yritin ekat vuodet, sitten lakkasin osallistumasta mihinkään mihin tuo kaveriporukka liittyy, mutta miestä en koskaan puolella sanallakaan estänyt tai kieltämästä menemästä mukaan.
En tiedä olisiko suhteemme kestänyt ilman noita kavereita, todennäköisesti ei. Mutta he todella tekivät selväksi, että toivovat minun häipyvän kuvioista mahdollisimman äkkiä, ja näin ollen varmasti nopeuttivat prosessia. Todella jotenkin lapsellinen tilanne, joukko viittäkymppiä käyviä entisiä rääväsuisia teinikoviksia kunnon koulukiusajameiningillä yhden itseään kymmenen vuotta nuoremman hiljaisen ja rauhallisen naisen kimpussa.
Jonkunlaiset traumat jäi. Ei enää koskaan kiitos joukkueurheilua harrastavaa/harrastanutta miestä ja jos vielä joskus alan seurustelemaan, niin kynnys tavata miehen tuttavia olisi todella korkea. Mieluummin pysyisin kokonaan poissa, eli miestä tapailisin kahden kesken ja kumpikin voisi asioida kaveriensa kanssa erikseen.
Vierailija kirjoitti:
No.. olet muuttunut kolmanneksi pyöräksi. Ehkä olisi nyt viisainta ja kohteliainta sinulta antaa rauha nuorelle parille ja siirtyä elämässäsi eteenpäin. Kakkoselle sellainen, että tottakai "me".
Oletko niitä hulluja eukkoja, joka karsi miehen ystävät pois, kun alettiin seurustella? että on sitten seurusteluRAUHA. hei haloo! Sairasta.
Olen menettänyt ystävän myös mustasukkaisen uuden naisen vuoksi. Minulla ja tällä miehellä ei ole ollut mitään romanttista, olimme ystäviä. Uusi nainen kuitenkin oli suorastaan törkeä, haukkui minut joka välissä ja huusi ja kiljui. Ystävyytemme vuoksi olin kuitenkin aina asiallinen, olin vain hiljaa jos haukuttiin, en koskaan lähtenyt mukaan mihinkään näistä kohtauksista. Monet kerrat poistuin heidän luotaan vaan äkkiä, kun huutaminen alkoi. Ystäväni ei halunnut asiaan puuttua, joten ystävä jäi. Edelleen surettaa..
Jotkut elävät tuollaisessa symbioosissa koko ikänsä. Varaudu siihen että pian he eivät ole enää Joonas ja Marja vaan "Me"