Lue keskustelun säännöt.
Milloin tiesit, että et halua lapsia?
08.07.2016 |
Itse olen 21v ja en ole koskaan ajatellut, että minulla olisi lapsia. Kauhulla aina luen tarinoita täältä vaikka ne kertoisivat ihan normaalista arjesta, puhumattakaan kun näen lapsiperheitä livenä. En vain jotenkin ymmärrä, mitä sellainen elämä voisi minulle antaa, en edes pidä lapsista enkä osaa olla niiden kanssa.
Minulla on endometrioosi ja tuntuu, että en ole edes kykeneväinen raskauteen.
Siltikin tuntuu että jäisin paljosta paitsi, äitini aina pelottelee miten tulen olevaan yksinäinen jne.
Tiedän että olen nuori ja hölmöä ajatella tätä, mutta silti.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Ajatus siitä että olisi joku joka koko ajan imisi energiaa minusta, enkä koskaan saisi levätä, on niin kauhea etten osaa sitä sanoin kuvailla.
Ylitunnolliselle ihmiselle lapset eivät sovi, eikä sellaiselle jonka täytyy saada joka päivä monta tuntua ladata akkujaan YKSIN!
Liekkö tässä syy miksi minäkään en koe sitä tunnetta että haluan lapsia, olen ylitunnollinen ihminen ja tarvitsen paljon omaa rauhaa. En kestä myöskään ajatusta siitä, etten saisi levätä. Kärsin herkästi stressistä, ja stressaantuneena olen kyllä todella tehokas, jämpti, organisoitu ja kaikki hoituu mallikkaasti (mitä voisi hyödyntää kai lasten hoidossa), mutta varjopuolena se että stressaantuneena musta tulee tehokkuuden lisäksi myös äärimmäisen vittumainen kylmä ihminen, kun stressi ja asioiden hoitaminen ei anna tilaa tunteille laisinkaan enkä pysty vapautumaan tai heittäytymään mihinkään. Eli lose-lose mun tapauksessa anyway, en haluaisi olla vittumainen kylmä vanhempi ;) -15
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oo koskaan halunnut ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen sitä mieltä. N27
Aina. Toivoisin pääseväni sterilisaatioon 30-vuotiaana.
T. 22-v
En ole koskaan halunnut omia lapsia, äitiys ei ole tuntunut koskaan sopivalta minulle.
Viihdyn lasten kanssa ja lapset tykkäävät minusta, mutta en halua omia.
Olen paras tällaisena turvallisena ja hauskana täti-hahmona, äitinä olisin huono.
Näin voin myös helpottaa lähipiirin lapsiperheiden elämää, kun otan lapsia yökylään, vien reissuun jne.
Suunnitelmissa ottaa myös tukilapsi.
Mä tiesin 17-vuotiaana. Olen nyt 30-vuotias ja hiljattain steriloitu. Järkeilin asian niin, että jos joskus olisin haluamassa omia lapsia, niin todennäköisesti jotain sen suuntaisia ajatuksia tai tuntemuksia olisi esiintynyt ikävuosien 17-30 välillä.
Hain lähetteen sterilisaatioon kotikuntani äitiys- ja ehkäisyneuvolasta. Lähetettä kirjoittaessaan lääkäri totesi, että todennäköisesti olen ratkaisuani puntaroinut perusteellisemmin, kuin useimmat odottavat äidit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina. Toivoisin pääseväni sterilisaatioon 30-vuotiaana.
T. 22-v
Pääsetkin, ellei lainsäädäntö nykyisestä muuksi muutu :)
Kun 8. luokan TET-päivänä menin päiväkotiin apulaiseksi. Tinnitus korvissani alkoi myös tuona päivänä. Kersat on ihan kamalia, jos niitä on enemmän kuin 1-2 yhtä aikaa paikalla. Omia en halua. Hyi. -N19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan konkreettisesti asia selvisi raskautuessani, 25-vuotiaana. Olen kyllä muuten aina "tiennyt" asian ja varmistunut siitä viimeistään naimisiin mennessä, mutta tuossa hetkessä se muuttui lopulta todeksi ja teoiksi. Sterilisaation jälkeen haluamattomuus muuttui itsestäänselvyydeksi.
Milloin tiesin? Alle kymmenvuotiaana. Nyt olen 50-vuotias eikä lapsia, aviomies sen sijaan on ollut yli 20 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa vastata tuohon.. Lopullisesti se ajatus tuli varmaan kun erosin exästäni vajaa 30:senä. Hänen kanssaan ajattelin että mennään perinteisesti naimisiin ja perustetaan perhe. Mutta niinhän se ei mennyt, lähimainkaan. Hän ei missään vaiheessa 6 vuoden suhteen aikana ajatellut, että minä olisin se oikea. Muistan selkeästi sanoneeni jo sen jälkeisille tapailukumppaneille, että haluan vain eläinvauvoja. Nykyisellä miehelläni on jo lapsia, ja olisi valmis tekemään lapsen jos haluaisin, en kuitenkaan halua koska en pysty ajattelemaankaan elämää lapsen kanssa.. Toki sitä silti miettii että millaista se olisi tai millainen meidän lapsi olisi. Aika nopeasti kuitenkin se ajatus menee ohi, kun tekee mieli nukkua pitkään tai löhötä töiden jälkeen vain sohvalla. Ei ole minua varten, en ole kuitenkaan itseäni steriloinut, mutta ikää on 37 joten eipä tässä aikaakaan kovasti enää olisi.
Palstan kommenteista voi päätellä, että lasten tekemättä jättäminen johtuu ensisijaisesti itsekkäistä, hedonistisista syistä, toisaalta lapset myös tehdään aina itsekkäistä syistä.
Ihmettelen tosin lapsia haluamattomien suhtautumista siihen, että joku niitä haluaakin. Miksi noin negatiivinen suhtautuminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en lapsenakaan leikkinyt nukeilla eikä innostanut kotileikit. Teininä olin varma etten halua omia lapsia, mutta ajattelin, että vaikka sijaislapset ois mun juttu.
Elämä vei eikä niille sijaislapsillekaan tuntunut tulevan sellaista aikaa ja halua. 3-kymppisenä mietin asiaa noin vuoden vakavissani.
Tulin tulokseen, että en halua omia, en adoptoituja, en sijoitettuja. Itse asiassa en halua edes eläimiä.
Steri on tehty ja ikää nyt 38v. Ei vaan oo mun juttu, ei millään.
Ennen kouluikää jo. Olen miettinyt asiaa tietenkin monta kertaa, mutta ei ole tullut syytä vaihtaa mielipidettä. Nyt olen jo 56, joten lapsettomuus on jäänyt pysyväksi. Olen kuitenkin ollut perheenäiti aivan vapaaehtoisesti ja huolehtinut lapsesta sekä tehnyt vapaaehtoistyötä lasten parissa. En vain koskaan ole halunnut omaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan tiedä; olen jotenkin aina ajatellut, että saan lapsia, jos saan. En ole kokaan ajatellut, että minun olisi ehdottoman pakko ja kaikki keinot käytettvä siihen, että minä voisin sanoa "saaneeni" lapsia. Harmittaa, jotenkin heidän puolestaan, jotka ovat toivoneet lasta hyvin pienestä ja varhaisesta vaiheesta asti, mutta eivät ole päässeet -syystä tai toisesta siihen pisteeseen asti, että toive olsi toteutunut, vaikka useita ellei kymmeniä .. keinoja olsi käyetty, Tai sitten ne jotka puhuvat yksinkertaistaen lasten tekemisestä. Kyllä minäkin teoriassa tiedän, miten lapsia "tehdään" mutta sitten en kuitenkaan tiedä. - Jos tietäsin yli 110% varmaksi, niin ehkä minun kannattaisi ryhtyä pitämään lapsettomuus hoitoja ja auttaa heitä, jotka ovat haaveillleet ja unelmoineet omasta lapsesta vuosia tai vuosikymmeniä. - Toisaalta -tätä ei ole ehkä viisasta sanoa ääneen- mutta mistä silloin oikeastaan unelmoidaan? - Kuten, ehkä arvaatte olen lapseton.
Vähän kuin kysyisi, milloin tiesin, etten halua ryhtyä harrastamaan estejuoksua. Eli, koko ajatus lasten hankkimisesta tuntuisi niin oudolta ja etäiseltä ja ei minulta itseltäni, ettei sitä ole tarvinnut mitenkään miettiä - ei edes siten, että voisin sanoa, että tiedän etten halua lapsia.
Mutta mistäpä tiedän, ettei se vaikka jo huomenna pamahda päälle. Tosin silloin on jo myöhäistä (olen yli viisikymppinen jo).
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ajatellut haluavani lapsia, mutta nyt viime aikoina kun niitä on ruvennut ympärille tupsahtelemaan, onkin alkanut ahdistaa koko konsepti. Vierestä kun sitä meininkiä katsoo, niin ei kyllä houkuttele yhtään. Hankin 19-vuotiaana hölmöyksissäni koiran ja se on rajoittanut elämää ihan tarpeeksi (vaikka rakas onkin), eikä tietenkään ole mitään lapseen verrattuna. Haluan elää omaa elämääni ja pitää myös parisuhteeni kondiksessa ja nuo tavoitteet tuntuvat istuvan huonosti yhteen lastenhankkimisen kanssa.
Olen nyt 27 ja ensimmäiset negatiiviset ajatukset näitä juttuja kohtaan ilmaantuivat joskus 22-vuotiaana, kielteisempään suuntaan on menty koko ajan. En kuitenkaan ole ihan täysin satavarma, ettenkö KOSKAAN haluaisi lapsia, mutta pidän sitä hyvin mahdollisena. Jos nyt tulisin raskaaksi, tekisin ehdottomasti abortin.
On hyvä että se ajatus lapsista tai lapsettomuudesta on nimenomaan itsellä eikä tee tässä asiassa toisen mieliksi suuntaan tai toiseen.
Mutta ei kannata ajatella että jotenkin suojelee parisuhdetta lapsettomuudella.
Sitä et voi tietää miten se asia lopulta kääntyy.
Miehillä on aikaa enemmän muuttaa mielensä ja olen nähnyt monta kertaa että he myös tekevät sen.
Ja silloin vaihtuu vaimo nuorempaan ja nopeasti lapset maailmaan.
Siinä vaiheessa on aika paskaa jos on lapsettomuuspäätöksen tehnyt vastoin omaa pohjimmaista halua.
Vierailija kirjoitti:
Hah hah! Kyllä naurattaa nämä "tiesin 15-25-vuotiaana, etten halua lapsia". Ei tuossa iässä vielä kukaan tiedä tuota varmuudella. Pelkkää lapsuusiän tai nuoruusiän uhoa "en halua lapsia" -puheet tuossa vaiheessa vielä on. Sitten kun ikä alkaa olla lähempänä 30 vuotta, niin sen tietää varmuudella.
Sanoisin kyllä että vasta lähempänä 40 v sen tietää varmuudella.
Minulla on paljon tuttuja ja sukulaisia jotka ovat saaneet lapsensa siinä 40 v korvilla.
En toki tarkkaan tiedä jokaisen syytä siihen että lapset on hankittu niinkin myöhään mutta ainakin joidenkin kohdalla halu on herännyt vasta silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vähän kuin kysyisi, milloin tiesin, etten halua ryhtyä harrastamaan estejuoksua. Eli, koko ajatus lasten hankkimisesta tuntuisi niin oudolta ja etäiseltä ja ei minulta itseltäni, ettei sitä ole tarvinnut mitenkään miettiä - ei edes siten, että voisin sanoa, että tiedän etten halua lapsia.
Mutta mistäpä tiedän, ettei se vaikka jo huomenna pamahda päälle. Tosin silloin on jo myöhäistä (olen yli viisikymppinen jo).
Täsmälleen samat ajatukset täällä. Lastenhankinta on aina tuntunut täysin vieraalta ajatukselta, siis siten, ettei sitä ole tarvinut edes mitenkään miettiä. Aikamoinen helpotus, ettei ole tarvinut tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen. Täytän 50 ensi vuonna, joten se juna on mennyt ohi jo vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tosin lapsia haluamattomien suhtautumista siihen, että joku niitä haluaakin. Miksi noin negatiivinen suhtautuminen?
Minä ainakaan en suhtaudu negatiivisesti siihen, että jotkut haluavat lapsia. Ihan mielelläni mm. maksan veroistani muiden muksuille lapsilisiä, päivähoitoa, peruskoulua ym., enkä valita, kun työkaveri on kotona hoitamassa sairasta lasta. Ymmärrän, että jonkun niitä pitää tehdä ja että niistä on myöhemmin hyötyä minullekin, vaikka itse en lapsia haluakaan. Toivon, että ihmiset voisivat hankkia juuri niin monta lasta kuin itse haluavat. Ettei tarvitsisi taivastella tai paheksua sen kummemmin vapaaehtoista lapsettomuutta kuin suurperhettä.
Kun ajettiin synnäriltä kotiinpäin...