Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte vanhenevien vanhempien (asioiden) hoitamisen?
07.07.2016 |
Omat ja appivanhemmat menevät päivä päivältä huonompaan kuntoon, ikää 70+ kaikilla. Kremppa on suurimmaksi osaksi vielä pientä mutta vakavia perussairauksiakin löytyy eikä ennuste ole tietenkään hyvä. loppu on joka päivä lähempänä.
Nyt ollaan pisteessä että pihatöissä, ikkunanpesussa ja toisen pariskunnan mökin kanssa tarvitaan apua enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja jatkossa entistä enemmän; kaupassakäyntiä tms. en koe isona vaivana mutta pihatyöt vie paljon aikaa. Kaikki ovat pihejä; toisilla olisi varaa ostaakin palveluja mutta eivät osta. Ja nyt alkaa tulla kinaa apuvälineiden hankinnasta; mitään ei haluta ostaa eikä hankkiä. Ei seniorisänkyä vaikka tapaturman takia sängystä ylösnouseminen on vaikeaa ja kivuliasta. Ei turvapuhelinta vaikka yhdellä on Alzheimer-diagnoosi ja muutenkaan ei se kaatuminen tule etukäteen varoittemalla. Ei tukia vessaan eikä oviin. Kaikkeen tulee "ei,,, ei me nyt vielä tälläisiä tarvita... pitää miettiä..... ei, liian kallista... ei, kyllä me pärjätään. " Mutta kun ei pärjätä. Missä vaiheessa on vaan syytä kävellä vanhuksen tahdon yli ja ostaa ne turva/apuvälineet?
Ja mikä määrä apua on oikeasti järkevää? Jos nyt tarvitaan kahteen talouteen 3-5h/vko -käytännössä yksi ilta ja/tai toinen viikonlopun päivistä- ; niin tuntuu että paljon enempään ei omasta elämästä repeä. Ja tällä tahdilla ja Suomen vanhustenhoidon tasosta jotain hämärää tietävänä; niin kauan kuin vanhus jotenkin selviää päivästä toiseen; mihinkään laitokseen ei pääse/joudu. Eli enemmin tai myöhemmin on huolehtiminen pyykistä, siivouksesta ja ruokailusta omaisten harteilla ja sitten taistelu laitospaikasta, jota jonotetaan huonokuntoisena vuosia. Onko vaan pakko jaksaa?
Ja joo, ovat auttaneet meitä lastenhoidossa mutta se ei ole ikinä ollut yhtä säännöllistä eikä sitovaa; ainoastaan hätätapauksessa sairaspoissaolejen yhteydessä ja alakouluvuosien loma-aikoina muutamia päiviä.Ahdistaa!
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Äitini asui yksin liki 25 vuotta, muutin hänen luokse asumaan kun hän oli 82 vuotta. Jätin työni. Joskus ajattelin, että äiti on paremmassa kunnossa kuin minä, olin hänen autonkuljettaja ja jonkinlainen seuraneiti. Toki päivittäiset taloustyöt tehtiin yhdessä, myös toinen siskoni kävi ikkunoita ja mattoja pesemässä. En saanut enkä hakenutkaan Kelalta mitään tukea, enkä palkkaa. Äiti ilmoitti, että hän ei oikein enää halua asua yksin. Äiti kuoli äkisti ja yllättäen. Kannattaa tehdä tällainen palvelus jos suinkin voi. Itsekkyys on lyhytnäköistä.
Anteeksi mitä? Mitä järkeä on jättää oma työ sen takia että hoitaa vanhusta x päivää/kuukautta/vuotta? Mikäs siinä jos on varaa mutta harvalla on. Ja jos oletetaan että jätät työpaikkasi yli 40-vuotiaana, niin takaisin et enää työmarkkinoille kelpaa (poislukien hoitohenkilökunnan koulutuksen omaava)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa teillä molempien suvuissa huonot geenit kun noin kehnokuntoisia vähän yli 70-vuotiaana jo ovat.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on hieman huvittavaa, että omaiset joilla on mahdollisuus jeesata vanhempiaan valittavat, että omaa aikaa ei sitten jää riittävästi. Onhan ne teidän vanhemmatkin aikanaan vuosia teitä hoitanut eikä silloinkaan sitä omaa aikaa jäänyt. Ymmärrän, että harva haluaa ryhtyä täyspäiväiseksi omaishoitajaksi (todella raskasta), mutta muutaman kerran viikossa auttaminen?
Ap:n tapauksessa suosittelen kotihoidon hommaamista, senhän maksut määräytyvät tulojen mukaan. He tekevät arviointikäynnin ja sen jälkeen arvioivat tarvittavan käyntimäärän per vrk/vko.
Haluatko kuulla otteen äitini elämästä? Aamulla herätys klo 5:30 ylös sängystä ja 20 min ajomatka isoäitini luo. Siellä mummon aamutoimet, pukeminen, aamupalan laitto, syöminen, lehden haku ja päiväruuan annostelu. Siitä kasiksi työpaikalle ja kahdeksan tunnin työpäivä. Töiden jälkeen ajo mummolaan, ruuanlaitto, puutarhatöiden teko/siivoaminen/pyykinpesu/tiskaaminen/mitä nyt milloinkin, mummon suihkuttaminen/saunottaminen, iltapalan valmistus, iltatoimet, yövaatteiden vaihto. Sitten joskus alkuillasta ajo kotiin ja siellä se "oma aika" jaettuna vielä aviomiehelle ja parille teini-ikäiselle lapselle. Mummo menee nälkälakkoon jo pelkästä ajatuksesta, että kotona huseeraisi joku perheen ulkopuolinen, "mihin minä kotoani" kuuluu kerran tunnissa ja kaiken kukkuraksi vielä kaiken pitää olla tiptop ja suurinpiirtein tärkättyä.
Joo, ja tämä ihminen on 85-vuotias, todella huono liikkumaan, huono syömään yms. Ainut vaan että lanttu leikkaa ja kaiken on oltava kuten aina, vaikkei itse saa edes puseroa napitettua. Ja tämä mummo ei ole edes lapsiaan hoitanut itse vaan anoppi hoisi.
Vanhemmat palvelutaloon. Heidän elämä ja sinun elämä kohentuu. Niin on monet tehnyt ja kiittäneet.
Palvelutalorahat tulevat talon ja irtaimiston myynnistä. Rahaa jää kasvaviin lääke ja sairauskustannuksiin.
Ikävää se on mutta..
Tilanteet muuttuu todella nopeasti. Vuosi sitten oli 2 kohtuullisen hyväkuntoista, joista kumpikin joutui tapaturmaan viimeisen 12kk aikana. Toipuminen on ollut todella hidasta. Yksi on edelleen varsin hyvässä kunnossa, neljännellä tuli talven aikana kaksi "pahaa" diagnoosia eli se Alzheimer, jota oli jo ehditty pelätäkin + toinen vakava sairaus. Missä iässä tahansa terveydentila voi muuttua päivässä mutta valitettavasti 70+ iässä toipuminen on hidasta ja vaivalloista. Jo 40-kymppisenä huomaa että esim. haavat ja lihasvammat paranee paljon hitaammin kuin aiemmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluatko kuulla otteen äitini elämästä? Aamulla herätys klo 5:30 ylös sängystä ja 20 min ajomatka isoäitini luo. Siellä mummon aamutoimet, pukeminen, aamupalan laitto, syöminen, lehden haku ja päiväruuan annostelu. Siitä kasiksi työpaikalle ja kahdeksan tunnin työpäivä. Töiden jälkeen ajo mummolaan, ruuanlaitto, puutarhatöiden teko/siivoaminen/pyykinpesu/tiskaaminen/mitä nyt milloinkin, mummon suihkuttaminen/saunottaminen, iltapalan valmistus, iltatoimet, yövaatteiden vaihto. Sitten joskus alkuillasta ajo kotiin ja siellä se "oma aika" jaettuna vielä aviomiehelle ja parille teini-ikäiselle lapselle. Mummo menee nälkälakkoon jo pelkästä ajatuksesta, että kotona huseeraisi joku perheen ulkopuolinen, "mihin minä kotoani" kuuluu kerran tunnissa ja kaiken kukkuraksi vielä kaiken pitää olla tiptop ja suurinpiirtein tärkättyä.
Joo, ja tämä ihminen on 85-vuotias, todella huono liikkumaan, huono syömään yms. Ainut vaan että lanttu leikkaa ja kaiken on oltava kuten aina, vaikkei itse saa edes puseroa napitettua. Ja tämä mummo ei ole edes lapsiaan hoitanut itse vaan anoppi hoisi.
Karmeaa.. ei ole ehkä ihan rajojen asettaminen kohdallaan; miksi äitisi suostuu tuohon? Kohta olet itse omaishoitaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on hieman huvittavaa, että omaiset joilla on mahdollisuus jeesata vanhempiaan valittavat, että omaa aikaa ei sitten jää riittävästi. Onhan ne teidän vanhemmatkin aikanaan vuosia teitä hoitanut eikä silloinkaan sitä omaa aikaa jäänyt. Ymmärrän, että harva haluaa ryhtyä täyspäiväiseksi omaishoitajaksi (todella raskasta), mutta muutaman kerran viikossa auttaminen?
Ap:n tapauksessa suosittelen kotihoidon hommaamista, senhän maksut määräytyvät tulojen mukaan. He tekevät arviointikäynnin ja sen jälkeen arvioivat tarvittavan käyntimäärän per vrk/vko.Haluatko kuulla otteen äitini elämästä? Aamulla herätys klo 5:30 ylös sängystä ja 20 min ajomatka isoäitini luo. Siellä mummon aamutoimet, pukeminen, aamupalan laitto, syöminen, lehden haku ja päiväruuan annostelu. Siitä kasiksi työpaikalle ja kahdeksan tunnin työpäivä. Töiden jälkeen ajo mummolaan, ruuanlaitto, puutarhatöiden teko/siivoaminen/pyykinpesu/tiskaaminen/mitä nyt milloinkin, mummon suihkuttaminen/saunottaminen, iltapalan valmistus, iltatoimet, yövaatteiden vaihto. Sitten joskus alkuillasta ajo kotiin ja siellä se "oma aika" jaettuna vielä aviomiehelle ja parille teini-ikäiselle lapselle. Mummo menee nälkälakkoon jo pelkästä ajatuksesta, että kotona huseeraisi joku perheen ulkopuolinen, "mihin minä kotoani" kuuluu kerran tunnissa ja kaiken kukkuraksi vielä kaiken pitää olla tiptop ja suurinpiirtein tärkättyä.
Joo, ja tämä ihminen on 85-vuotias, todella huono liikkumaan, huono syömään yms. Ainut vaan että lanttu leikkaa ja kaiken on oltava kuten aina, vaikkei itse saa edes puseroa napitettua. Ja tämä mummo ei ole edes lapsiaan hoitanut itse vaan anoppi hoisi.
Tuossa tilanteessa antaisin mummun ruveta nälkälakkoon. Oikeus hänellä on olla syömättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhus saa olla juuri niin jääräpäinen kuin haluaa. Ketään ei voi pakottaa ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on ensisijaista. Vaikka ajattelisit hänen voivan paremmin, kun asiat järjestetään toisin, hän ei välttämättä koe niin. Jokainen omainen joutuu itse määrittämään omat rajansa auttaa ja olla tukena.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat palvelutaloon. Heidän elämä ja sinun elämä kohentuu. Niin on monet tehnyt ja kiittäneet.
Palvelutalorahat tulevat talon ja irtaimiston myynnistä. Rahaa jää kasvaviin lääke ja sairauskustannuksiin.
Ikävää se on mutta..
Sulla on mahdollisuus myös jäädä marttyyriksi, soutaa kasvavissa laskukasoissa seuraavat 10 vuotta, lomaa et voi pitää jne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on hieman huvittavaa, että omaiset joilla on mahdollisuus jeesata vanhempiaan valittavat, että omaa aikaa ei sitten jää riittävästi. Onhan ne teidän vanhemmatkin aikanaan vuosia teitä hoitanut eikä silloinkaan sitä omaa aikaa jäänyt. Ymmärrän, että harva haluaa ryhtyä täyspäiväiseksi omaishoitajaksi (todella raskasta), mutta muutaman kerran viikossa auttaminen?
Ap:n tapauksessa suosittelen kotihoidon hommaamista, senhän maksut määräytyvät tulojen mukaan. He tekevät arviointikäynnin ja sen jälkeen arvioivat tarvittavan käyntimäärän per vrk/vko.Haluatko kuulla otteen äitini elämästä? Aamulla herätys klo 5:30 ylös sängystä ja 20 min ajomatka isoäitini luo. Siellä mummon aamutoimet, pukeminen, aamupalan laitto, syöminen, lehden haku ja päiväruuan annostelu. Siitä kasiksi työpaikalle ja kahdeksan tunnin työpäivä. Töiden jälkeen ajo mummolaan, ruuanlaitto, puutarhatöiden teko/siivoaminen/pyykinpesu/tiskaaminen/mitä nyt milloinkin, mummon suihkuttaminen/saunottaminen, iltapalan valmistus, iltatoimet, yövaatteiden vaihto. Sitten joskus alkuillasta ajo kotiin ja siellä se "oma aika" jaettuna vielä aviomiehelle ja parille teini-ikäiselle lapselle. Mummo menee nälkälakkoon jo pelkästä ajatuksesta, että kotona huseeraisi joku perheen ulkopuolinen, "mihin minä kotoani" kuuluu kerran tunnissa ja kaiken kukkuraksi vielä kaiken pitää olla tiptop ja suurinpiirtein tärkättyä.
Joo, ja tämä ihminen on 85-vuotias, todella huono liikkumaan, huono syömään yms. Ainut vaan että lanttu leikkaa ja kaiken on oltava kuten aina, vaikkei itse saa edes puseroa napitettua. Ja tämä mummo ei ole edes lapsiaan hoitanut itse vaan anoppi hoisi.
Miten ihmiset sietävät tämmöisiä kusipääterroristeja?
Todellakin joillekin kannattaisi se kuoleman tuova pakkolääke syöttää heti kun tulee 70 v mittariin.
Ap:n viestistä pistää korvaan pihatyöt ja mökki. Ymmärrän, että niistä luopuminen voi olla vaikeaa, mutta mikään puutarhanhoito tai mökin ylläpito ei voi olla omaisten vastuulla. Ei ole kohtuullista odottaa toisten hoitavan niitä. Asumismuoto on valittava siten, että se palvelee omaa elämäntilannetta. Eli mökki myyntiin ja kerrostaloon tai rivariin palveluiden äärelle. Se on eka asia.
Auttaa toki pitää, mutta jos itsekin on työelämässä, on perheet ja lapset, niin mahdollisuudet on rajalliset. Jos varat riittää, on kohtuullista vaatia ostamaan esim. ikkunan pesut ja isommat siivoukset vaikka kerran kuussa. Tunnen hyvin tuon tyypin, jonka mielestä mikään ei saa maksaa mitään ja hyvin pärjätään, vaikka kaikki näkee otsallaankin, että ei pärjätä. Jos yhdelle pariskunnalle kaatuu kahden vanhustalouden auttaminen, heidän on ymmärrettävä, että avun määrällä on rajansa. Viime kädessä he ovat itse vastuussa elämästään, jos heittäytyvät oikein hankaliksi. Jonkun ison talon ja mökin ja puutarhan ja koko talouden ylläpito ei voi jäädä yhden lapsen vastuulle. Kohtuullista on odottaa apua, mutta kohtuuttomia ei voi vaatia.
Nim. Kokemusta samasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tästä syystä kannustetaan vanhuksia muuttamaan lastensa luokse, näiltähän on omat lapset lähteneet ja yleensä tilaa, johon mummo varsin hyvin mahtuu. Paljon helpompi hoitaa ikäihmisten asioita, kun asuvat saman katon alla. Niin on tehty jo sata vuotta sitten, niin voi tehdä edelleen.
Ja olen ihan vakavissani. ne ovat omia vanhempia, jotka aikanaan maksoi koulutuksen, harrastukset jne. ja hoiti lapsenlapset. Kyllä se oli sitovaa, sinä vain et tiedä siitä mitään.
Olen samaa mieltä. Äitini asui yksin liki 25 vuotta, muutin hänen luokse asumaan kun hän oli 82 vuotta. Jätin työni. Joskus ajattelin, että äiti on paremmassa kunnossa kuin minä, olin hänen autonkuljettaja ja jonkinlainen seuraneiti. Toki päivittäiset taloustyöt tehtiin yhdessä, myös toinen siskoni kävi ikkunoita ja mattoja pesemässä. En saanut enkä hakenutkaan Kelalta mitään tukea, enkä palkkaa. Äiti ilmoitti, että hän ei oikein enää halua asua yksin. Äiti kuoli äkisti ja yllättäen. Kannattaa tehdä tällainen palvelus jos suinkin voi. Itsekkyys on lyhytnäköistä.
No voisitko arvon marttyyri kertoa, millä elit? Mulla ei pätkätyöläisenä ole ollut edes tuloja, mistä säästää ja lapsuudenkotini syö pienestä palkastani rahaani muutenkin, kun siellä tarvitsee vähän väliä jotain remonttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän huonossa kunnossa kyllä sun vanhemmat ja appivanhemmat. Mun äiti on 74 ja menee kuusikymppisestä, ite tekee kaiken.
Mun vanhemmat on viiskymppisiä mutta huonossa kunnossa kroonisten sairauksien ja liikenneonnettomuuden vuoksi eikä ne tosiaankaan ite tee kaikkea. Ei sun äiti mitään urhooloisuusmitalia saa. Ei sekään ite tekis kaikkea jos olis selkä murtunut.
Mulla oli tuttu joka vielä tuossa iässä teki vaikka mitä ja auttoi tuttuja vähän vanhempia. Mutta 75-vuotiaana hän sitten olikin jo haudassa, syöpä vei puolessa vuodessa. Oma äitini kuoli aivoinfarktiin kesken aktiiivisen elämän. Ei tarvita kuin yksi sairauskohtaus tai onnettomuus ja elämä muuttuu hetkessä. Nuoretkin ihmiset voivat saada aivoinfarkteja ja joutuvat onnettomuuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n viestistä pistää korvaan pihatyöt ja mökki. Ymmärrän, että niistä luopuminen voi olla vaikeaa, mutta mikään puutarhanhoito tai mökin ylläpito ei voi olla omaisten vastuulla. Ei ole kohtuullista odottaa toisten hoitavan niitä. Asumismuoto on valittava siten, että se palvelee omaa elämäntilannetta. Eli mökki myyntiin ja kerrostaloon tai rivariin palveluiden äärelle. Se on eka asia.
Niinpä, vaan kun "ei tule kysymykseenkään" Ei haluta myöntää ettei enää pärjätä, toivotaan että ensi kesänä on parempi olo, oletetaan että eihän siihen nurmikon leikkaamiseen nyt mene kuin muutama tunti jne. Täysin mahdoton asia; sama sen mökin kanssa; ei missään tapauksessakaan haluta myydä. Eikä vaikka aikuisilla lapsilla on jo omat mökit.
Vierailija kirjoitti:
Hoidin alkoholistivanhempaani vuosia vähintään tuon 5h viikossa. Vaihtoehto oli jättää kuolemaan. En todellakaan jaksanut. Ei sellaista kukaan jaksa.
Onneksi ei ole kuin yksi vanhempi, jota pitää hoitaa vanhuksena. Kun se tilanne tulee eteen, aion auttaa niin paljon kuin jaksan. Kun voimat loppuu, en aio uuvuttaa itseäni vaan taistella kaiken mahdollisen kotiavun ja kauppapalvelut mitä voi saada. Lopulta laitokseen, kun ei enää pärjää. Minusta ei tule mitään omaishoitajaa toista kertaa.
5h viikossa eikä sellaista kukaan jaksa? Moniko isovanhempi nyt lukee tämän ja toteaa, että tähän loppui yökyläilyt, ei sellaista kukaan jaksa eikä tarvitse jaksaa, hoitakaa itse lapsenne.
En aio koskaan hoitaa anoppiani enkä appeani. Hoitakoon mies jos jaksaa, niin paljon lokaa olen saanut siltä suunnalta niskaani. Eivätkä ole milloinkaan auttaneet meitä, hoitaneet lapsia tms. Joten itse saavat pärjätä.
Äitini asuu 100 km päässä, saa nähdä miten asiat hoituvat kun apua myöhemmin tarvitsee...
Omille lapsilleni aion opettaa, että me ei sitten miehen kanssa haluta olla heille taakaksi, eläkööt omaa elämäänsä. Me ei olla lapsia tehty sillä periaatteella, että heillä olisi VELVOLLISUUS hoitaa meitä.
No asiaan, oma äitini on jo kuollut ja isää varmasti autan niin paljon kuin mahdollista sitten kun sen aika on. Miehen vanhemmat ovat meille aika etäisiä, joten tuskin tullaan heidän hoitamisilla elämäämme paljon rasittamaan. Aika paska tilanne, jos pitäisi ruuhkavuosien jälkeen alkaa ikääntyneitä vanhempia ja appivanhempia passaamaan. Meillä on vain tämä yksi elämä ja kyllä siitä pitäisi saada nauttia, esim matkustella jne mitä ei voi, jos sitoutuu vaikka omaishoitajaksi. Ei kiitos. Olen kai sitten itsekäs.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat palvelutaloon. Heidän elämä ja sinun elämä kohentuu. Niin on monet tehnyt ja kiittäneet.
Palvelutalorahat tulevat talon ja irtaimiston myynnistä. Rahaa jää kasvaviin lääke ja sairauskustannuksiin.
Ikävää se on mutta..
Oletaan että asunnosta saa 500 000, ( otin tarkoituksellisesti vähän kalliimman luukun) mikä tarkoittaa jo aikamoista kämppää tod.näk pääkaupunkiseudulla tai lähes kartanoa muualla.Yksityinen täyspalvelu maksaa n. 5000-6000€/kk = 72000 - > rahat riittävät 7 vuodeksi entäs jos vanhus elääkin kauemmin ?
Mua nyppii kun aina tämän aiheen keskusteluissa joku vetää esiin tämän palvelutalo kortin ikään kuin a) sinne voisi kävellä kuka tahansa b) rahaa kyllä löytyy kun vain vanhus suostuisi myymään asuntonsa.
Toinen on " miksi teet /autat/käyt " niin paljon . Kun on PAKKO!
Kunnan kotihoito ihan yhtä tyhjän kanssa , pillerit pöytään tai side vaihtoon - that's it ! Ei edes roskia viety ulos vaikka suunnilleen kompastuivat roskapusseihin.
Itsekin ajattelin aikoinaan , että teen itse itsestäni rikosilmoituksen heitteillejätöstä . Jäi tekemättä ja painoin vain pää mustana ja vatsa kuralla ( koskaan ei tiennyt mitä perillä odotti ) niin kauna kuin oli pakko. Kovin kauaa enempää en olisi jaksanut ilman , että oma pääni olisi lopullisesti pehmennyt.
Se tunne kun puhelin soi ja hyppäät ilmaan sydän kurkussa - mitähän nyt taas!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidin alkoholistivanhempaani vuosia vähintään tuon 5h viikossa. Vaihtoehto oli jättää kuolemaan. En todellakaan jaksanut. Ei sellaista kukaan jaksa.
Onneksi ei ole kuin yksi vanhempi, jota pitää hoitaa vanhuksena. Kun se tilanne tulee eteen, aion auttaa niin paljon kuin jaksan. Kun voimat loppuu, en aio uuvuttaa itseäni vaan taistella kaiken mahdollisen kotiavun ja kauppapalvelut mitä voi saada. Lopulta laitokseen, kun ei enää pärjää. Minusta ei tule mitään omaishoitajaa toista kertaa.
5h viikossa eikä sellaista kukaan jaksa? Moniko isovanhempi nyt lukee tämän ja toteaa, että tähän loppui yökyläilyt, ei sellaista kukaan jaksa eikä tarvitse jaksaa, hoitakaa itse lapsenne.
Melko moni sitä toki jaksaa, jotkut vielä sittenkin kun 5h/päivä enää ei riitä vaan vanhus tarvitsee jo ymärivuorokautista hoitoa, silti omainen jaksaa vierailla (lähes) päivittäin esim. palvelutalossa.
Mutta jos ei jaksa, minusta se on parempi kertoa suoraan kuin yrittää väkisin. Enenkään edunmukaista ei ole se että hoitaja hoitaa vanhusta hapaat irvessä pakosta, vaikka se ei vähääkään kiinnosta.
Lastenhoito on minusta täysin turhaa sitoa siihen että odottaa passaamista vuosikymmenten päästä. Jos se on vastenmielistä siitä kannattaa kieltäytyä. Entä jos ehditkin kuolla ennen kuin tarvitset apua lapsilta joiden lapsia olet hoitanut tai lapset itse ovat jo sen verran huonokuntoisia (voivat hyvin nykyisin olla vanhuksia itsekin) että hoito ei onnistu tai lapsi sattuu kuolemaan ennen vanhusta meneekö lasten hoitoon käytetty aika hukaan kun sillä ei saanutkaan turvattua itselleen vanhuuden palveluja?
Olen samaa mieltä. Äitini asui yksin liki 25 vuotta, muutin hänen luokse asumaan kun hän oli 82 vuotta. Jätin työni. Joskus ajattelin, että äiti on paremmassa kunnossa kuin minä, olin hänen autonkuljettaja ja jonkinlainen seuraneiti. Toki päivittäiset taloustyöt tehtiin yhdessä, myös toinen siskoni kävi ikkunoita ja mattoja pesemässä. En saanut enkä hakenutkaan Kelalta mitään tukea, enkä palkkaa. Äiti ilmoitti, että hän ei oikein enää halua asua yksin. Äiti kuoli äkisti ja yllättäen. Kannattaa tehdä tällainen palvelus jos suinkin voi. Itsekkyys on lyhytnäköistä.