Pahan olon kaataminen toisen niskaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä saa ihmisen käyttäytymään noin?

Mä olin ennen tommonen. Välillä nytkin kun oikein ahdistaa, mutta tajuan sentään pyytää anteeksi

Se on kyvyttömyyttä käsitellä omia tunteita omassa päässä ja asettaa rajoja tunteiden ilmaisulle. Mulle ei lapsena kukaan opettanut tällaisia juttuja millään tavalla, koska mun isäni on ap:n miehen kaltainen.

Pääsin käytöksestä irti kun tajusin, että olen muuttumassa isäkseni jota aina olen vähän halveksunut sen käytöksen vuoksi. Ymmärsin, että olen ihan kohtuuton puolisoani kohtaan. Nykyään kun ottaa päähän tai stressaan, mietin, että mun perhe ei ole tehnyt mitään, joka näitä tunteita aiheuttaa. Jos oikein ahdistaa, sanon puolisolle ja lapsille, että äiti tarvii hetken rauhaa, menen vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja pohdin, mitä konkreettista voisin mua ärsyttävälle asialle tehdä. Jos voin tehdä, teen, jos en voi, ajattelen, että tunteet on tunteita, ei niihin tarvi reagoida. Jos tämä ei auta, puran olon vaikka johonkin kännykkäpeliin. Usein ärsytys helpottaa jo sillä, kun hetkeksi pysähtyy miettimään mistä on kyse.

Olen opettanut myös lapsille, että kaikenlaisia tunteita pitää kestää. Saa olla vihainen, mutta sitä ei saa purkaa muihin.

Ap: sun on laitettava rajat sun miehelle, kun se ei itse osaa. Seuraavan kerran kun se alkaa kiukutella, niin sanot sille suoraan, että sun ei tarvi sietää sitä, että hän purkaa tyytymättömyytensä tai stressinsä suhun ja että se ei niitä tunteiden aiheuttajia mihinkään pois. Sitten lähdet pois kotoa tai menet toiseen huoneeseen. Tätä on toistettava niin kauan, että miehen käytös muuttuu. Myötäilemällä tai muuttamalla omaa käytöstäsi miehen mielialoja lepytelläksesi ainoastaan pahennat tilannetta. Tällaisella käytöksellä on tapana vaan pahentua vanhemmiten, joten jos mies ei muutu, kannattaa miettiä haluatko tällaisen henkilön kanssa todella olla parisuhteessa.

Sanot että minun pitäisi laittaa rajat miehelleni kun hän ei itse osaa. En millään jaksaisi enkä haluaisi alkaa ns. kasvattamaan miestä, nuo asiat pitää oppia lapsuudenkodissa eikä tällaisessa kolmikymppisten seurustelusuhteessa. Ap.

Se, että joku juttu olisi pitänyt oppia lapsuudenkodissa ei muuta sitä, että mies on tässä ja nyt osa sun elämää sellaisena kuin on eikä se sinne lapsuudenkotiin voi enää palata muuttumaan. Ilmeisesti mikään sun tähänastinen toiminta ei ole tuonut muutosta, joten jos et halua vielä tiukemmin rajoja laittaa, niin tällaista sun elämä sitten jatkossakin on. Ei se mies yhtäkkiä tajua, että on kohtuuton sua kohtaa. Ei välttämättä oikeasti edes ymmärrä, että koet hänen käytöksensä ikävänä ja loukkaavana eikä muutosta voi tapahtua jos ei ymmärrä tekevänsä väärin.

Olet täysin oikeassa siinä että tilanne nyt on se mikä se on, ja miestä ei voi lähettää takaisin lapsuuteen kasvamaan. Mutta jotenkin odotan että normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaisi itse että on kohtuuton. Ehkä odotan liikoja. Kyllä voin ja osaan laittaa tiukatkin rajat mutta pelkään mitä suhteelle sitten tapahtuu, katoaako intohimo jos alan tekemään sitä mitä äidin olisi aikoinaan pitänyt tehdä. Mietin vakavissani uskallanko muuttaa joskus yhteen miesystävän kanssa kun saan niskaani aina hänen stressit. Ap.

Ap:n mies luultavasti haluaa sympatiaa eli että puoliso myös tavallaan kantaa sitä taakkaa mitä mies kokee esim. töissä kun eletään yhdessä. Likasankoksi ei tarvitse alkaa, mutta jos mies tuntuu olevan huonolla päällää niin kuittaa se vaikka sanomalla että taisi olla ikävä päivä töissä, tule kotiin niin tehdään yhdessä jotain ja jätetään töihin liittyvät asiat työpaikalle.

Ymmärrän ap:n miestä tiettyyn pisteeseen saakka. Entinen aviopuolisoni ei ymmärtänyt ollenkaan millaiseen stressiin jouduin työpaikalla ja hänen hoitovapaansa aiheuttaman rahapulan vuoksi. Yritin selittää tilannetta jopa vääntämällä rautalangasta, mutta eksä ei tätä jotenkin tajunnut. Tai oli sitten tunnekylmä yksilö. Ero tuli lopulta kun sympatiaa ei herunut ja minut olisi piiskattu täysin loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Olen kokeillut pois lähtemistä, siis vaikka toiseen huoneeseen tai pihalle. Mies suuttuu siitä vain lisää, miestä ärsyttää lähtemiseni, hän ilmeisesti kokee että välttelen vastuuta tai pakenen hänelle tärkeitä asioita tms. Asiaan tietysti kuuluu että näistä ei voi jälkikäteen puhua vaan yhtä yllättäen kuin hän alkoi haastamaan stressaantuneena riitaa kanssani turhansta niin yhtä yllättäen hän on taas kiva ja iloinen kuin ei muistaisikaan edellisen päivän ikävää käyttäytymistään. Jos kysyn mistä oli eilen minulle vihainen niin ei kuulemma ollut minulle vihainen. Ap.

Kuulostaa tutulta. Meillä menee tismalleen samalla tavalla. Just tuo että seuraavana hän on normaali ja ihmettelee että mikä minua vaivaa jos vaikka olen vähän normaalia hiljaisempi. Ja hyvänen aika jos sanon että kun mietityttää vielä se eilinen niin alkaa taas syyttely ja asioiden kääntely.

Ja jos itse joskus stressaantuneena erehtyy ärähtämään miehelle niin tämä suuttuu siitä takaisin ja paljon, ei kestä itse yhtään sellaista itseään kohtaan mitä tekee vaimolleen harva se päivä?

Noinhan ihmiset käyttäytyy, et kaatavat pahan olon lähimpien ihmisten niskoille. Muistahan itsekin pienenä, kelle sie kiukkusit?

Onkohan meillä sama mies? Kuulostaa niin tutulta :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen välillä kysynyt ihan suoraan mieheltä että miten tämä liittyy minuun tai mitä olisin voinut tehdä toisin. Yleensä silloin havahtuu itsekin, ja pyytää anteeksi että purki työstressiä minuun. Ei siis tee tuota mitenkään usein ja nykyään jo sanookin itse heti höyryjä päästeltyään että anteeksi kun purin kiukkua sinuun. Jotenkin ajattelen, että läheisimmille on helpompi kiukutella, vähän samaan tyyliin kuin lapset tekee. :)

Ääh, mun mies ei suoranaisesti haasta riitaa, enemmänkin kaikki vaan ärsyttää ja on huonosti.

Niin. Mikään ei hänelle silloin kelpaa ja valittaa kaikista vähänkin huonoista asioista kuten kengät levällään eteisen lattialla tai maksamaton lasku tms eikö niin? Ärsyyntyy ihan mitättömistä ja kokee että kaikki elämässä pilalla ja mikään ei onnistu.

Hahha, ootko mun mies? Juurikin noin. :)

Vierailija kirjoitti:

Ap:n mies luultavasti haluaa sympatiaa eli että puoliso myös tavallaan kantaa sitä taakkaa mitä mies kokee esim. töissä kun eletään yhdessä. Likasankoksi ei tarvitse alkaa, mutta jos mies tuntuu olevan huonolla päällää niin kuittaa se vaikka sanomalla että taisi olla ikävä päivä töissä, tule kotiin niin tehdään yhdessä jotain ja jätetään töihin liittyvät asiat työpaikalle.

Ymmärrän ap:n miestä tiettyyn pisteeseen saakka. Entinen aviopuolisoni ei ymmärtänyt ollenkaan millaiseen stressiin jouduin työpaikalla ja hänen hoitovapaansa aiheuttaman rahapulan vuoksi. Yritin selittää tilannetta jopa vääntämällä rautalangasta, mutta eksä ei tätä jotenkin tajunnut. Tai oli sitten tunnekylmä yksilö. Ero tuli lopulta kun sympatiaa ei herunut ja minut olisi piiskattu täysin loppuun asti.

Olet luultavasti oikeassa, tosin emme siis vielä asu yhdessä. Mutta hän taitaa kaivata sitä että jaan taakan ja kannan osan hänen taakastaan. Tavallaan ymmärrän sen ja sitä varten parisuhde onkin ettei tarvi yksin kaikkea jaksaa. Mutta en tiedä miten sen tekisin. Yritän tarjota sotä sympatiaa esim että voin hieroa jos haluat tai kysyn haluutko jutella mitä ärsyttävää pomo teki tms. Mutta jos mies on tarpeeksi huonolla tuulella valmiiksi niin häneen ei saa koskea koska se ärsyttää lisää. Ja hän saattaa aloittaa kommunikaation tuollaisena huonona päivänä tiuskasemalla minulle jostain ikävään sävyyn ennen kuin on ehtinyt edes hei sanoa, joten on hankala alkaa tarjoamaan sympatiaa kun tunnelma on pilalla jo ensi hetkestä alkaen. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä saa ihmisen käyttäytymään noin?

Mä olin ennen tommonen. Välillä nytkin kun oikein ahdistaa, mutta tajuan sentään pyytää anteeksi

Se on kyvyttömyyttä käsitellä omia tunteita omassa päässä ja asettaa rajoja tunteiden ilmaisulle. Mulle ei lapsena kukaan opettanut tällaisia juttuja millään tavalla, koska mun isäni on ap:n miehen kaltainen.

Pääsin käytöksestä irti kun tajusin, että olen muuttumassa isäkseni jota aina olen vähän halveksunut sen käytöksen vuoksi. Ymmärsin, että olen ihan kohtuuton puolisoani kohtaan. Nykyään kun ottaa päähän tai stressaan, mietin, että mun perhe ei ole tehnyt mitään, joka näitä tunteita aiheuttaa. Jos oikein ahdistaa, sanon puolisolle ja lapsille, että äiti tarvii hetken rauhaa, menen vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja pohdin, mitä konkreettista voisin mua ärsyttävälle asialle tehdä. Jos voin tehdä, teen, jos en voi, ajattelen, että tunteet on tunteita, ei niihin tarvi reagoida. Jos tämä ei auta, puran olon vaikka johonkin kännykkäpeliin. Usein ärsytys helpottaa jo sillä, kun hetkeksi pysähtyy miettimään mistä on kyse.

Olen opettanut myös lapsille, että kaikenlaisia tunteita pitää kestää. Saa olla vihainen, mutta sitä ei saa purkaa muihin.

Ap: sun on laitettava rajat sun miehelle, kun se ei itse osaa. Seuraavan kerran kun se alkaa kiukutella, niin sanot sille suoraan, että sun ei tarvi sietää sitä, että hän purkaa tyytymättömyytensä tai stressinsä suhun ja että se ei niitä tunteiden aiheuttajia mihinkään pois. Sitten lähdet pois kotoa tai menet toiseen huoneeseen. Tätä on toistettava niin kauan, että miehen käytös muuttuu. Myötäilemällä tai muuttamalla omaa käytöstäsi miehen mielialoja lepytelläksesi ainoastaan pahennat tilannetta. Tällaisella käytöksellä on tapana vaan pahentua vanhemmiten, joten jos mies ei muutu, kannattaa miettiä haluatko tällaisen henkilön kanssa todella olla parisuhteessa.

Sanot että minun pitäisi laittaa rajat miehelleni kun hän ei itse osaa. En millään jaksaisi enkä haluaisi alkaa ns. kasvattamaan miestä, nuo asiat pitää oppia lapsuudenkodissa eikä tällaisessa kolmikymppisten seurustelusuhteessa. Ap.

Se, että joku juttu olisi pitänyt oppia lapsuudenkodissa ei muuta sitä, että mies on tässä ja nyt osa sun elämää sellaisena kuin on eikä se sinne lapsuudenkotiin voi enää palata muuttumaan. Ilmeisesti mikään sun tähänastinen toiminta ei ole tuonut muutosta, joten jos et halua vielä tiukemmin rajoja laittaa, niin tällaista sun elämä sitten jatkossakin on. Ei se mies yhtäkkiä tajua, että on kohtuuton sua kohtaa. Ei välttämättä oikeasti edes ymmärrä, että koet hänen käytöksensä ikävänä ja loukkaavana eikä muutosta voi tapahtua jos ei ymmärrä tekevänsä väärin.

Oikein hyvin sanottu. Lapsuudessa on myös voinut tapahtua sellaisia asioita, jotka yhdistävät tiedätynlaisena käyttäytymisenä tähän päivään. Ois varmaan ihan hyvä jutella ja selvittää, et millanen se miehes lapsuus on ollut? Onko vanhemmille saa ut osoittaa tunteitaan vai pitikö ne padota sisäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen välillä kysynyt ihan suoraan mieheltä että miten tämä liittyy minuun tai mitä olisin voinut tehdä toisin. Yleensä silloin havahtuu itsekin, ja pyytää anteeksi että purki työstressiä minuun. Ei siis tee tuota mitenkään usein ja nykyään jo sanookin itse heti höyryjä päästeltyään että anteeksi kun purin kiukkua sinuun. Jotenkin ajattelen, että läheisimmille on helpompi kiukutella, vähän samaan tyyliin kuin lapset tekee. :)

Ääh, mun mies ei suoranaisesti haasta riitaa, enemmänkin kaikki vaan ärsyttää ja on huonosti.

Niin. Mikään ei hänelle silloin kelpaa ja valittaa kaikista vähänkin huonoista asioista kuten kengät levällään eteisen lattialla tai maksamaton lasku tms eikö niin? Ärsyyntyy ihan mitättömistä ja kokee että kaikki elämässä pilalla ja mikään ei onnistu.

Hahha, ootko mun mies? Juurikin noin. :)

Heh, en, olen nainen jolla on tuollainen aviomies...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Olen kokeillut pois lähtemistä, siis vaikka toiseen huoneeseen tai pihalle. Mies suuttuu siitä vain lisää, miestä ärsyttää lähtemiseni, hän ilmeisesti kokee että välttelen vastuuta tai pakenen hänelle tärkeitä asioita tms. Asiaan tietysti kuuluu että näistä ei voi jälkikäteen puhua vaan yhtä yllättäen kuin hän alkoi haastamaan stressaantuneena riitaa kanssani turhansta niin yhtä yllättäen hän on taas kiva ja iloinen kuin ei muistaisikaan edellisen päivän ikävää käyttäytymistään. Jos kysyn mistä oli eilen minulle vihainen niin ei kuulemma ollut minulle vihainen. Ap.

Kuulostaa tutulta. Meillä menee tismalleen samalla tavalla. Just tuo että seuraavana hän on normaali ja ihmettelee että mikä minua vaivaa jos vaikka olen vähän normaalia hiljaisempi. Ja hyvänen aika jos sanon että kun mietityttää vielä se eilinen niin alkaa taas syyttely ja asioiden kääntely.

Ja jos itse joskus stressaantuneena erehtyy ärähtämään miehelle niin tämä suuttuu siitä takaisin ja paljon, ei kestä itse yhtään sellaista itseään kohtaan mitä tekee vaimolleen harva se päivä?

Juuri näin. Hän ei kestä ollenkaan jos olen kiukkuinen, stressaantunut, mietiskelevä, hiljaisempi kuin yleensä tai mitä vaan normaalista poikkeavaa. Joskus jopa kun olen ollut surullinen, on hän muuttunut hieman sellaiseksi kiukkuiseksi. Ei siis pysty käsittelemään sitä että minä en ole 24/7 ilopilleri. Vaikka siis oikeasti olen just sellainen puhelias ja iloinen. Olisikin jännä nähdä jos joskus käyttäytyisin samalla tavalla kuin hän minulle vihaisena. Tosin en vaan kertakaikkiaan osaisi, hän on niiiiin taitava asioiden kääntelyssä ja vääntelyssä.

M39 kirjoitti:

Noinhan ihmiset käyttäytyy, et kaatavat pahan olon lähimpien ihmisten niskoille. Muistahan itsekin pienenä, kelle sie kiukkusit?

Joo-o. Äidille ja isälle tietysti. Mutta olin silloin lapsi ja se kuuluu lapsuuteen. Fiksu normaali aikuinen lähtee vaikka lenkille tai vetäytyy hetkeksi yksin jos ei pääse kiukustaan heti irti.

Voin jo ennustaa aiemmin päivällä että illalla mies on ilkeä minulle ja alkaa riitelemään, jos satun kuulemaan, lukemaan siis vaikka facesta esim että prätkä on hajonnut tai töissä jokin mennyt pieleen tms. Aina kun jokin on pielessä niin se kostetaan minulle, eikä pyydetä anteeksi vaan kun se pielessä ollut minuun liittymätön asia on taas kunnossa tai ratkennut niin minulle ollaan kiva ja ihana.

Ehkä ne ongelmat töissä ei johdukkaan pomosta vaan miehestäsi. Yleensä nuo hermoheikot uhriutujat ovat ongelmissa ,joka paikassa, kun kukaan normaali ihminen ei jaksa loputtomiin ottaa paskaa niskaansa vaan laittaa turhalle kiukuttelulle topin. Miestäsi todennäköisesti ottaa päähänsä kun hänen esimiehensä ei oikeutetusti suostu paskasankoksi ja purkaa sitte lapsellisen kiukun sinuun. On myös olemassa miehiä jotka osaavat jo kolmekymppisinä kontrolloida omaa käytöstään ja ymmärtävät sen vaikutuksen muihin ihmisiin.

up

Up

Jos ap ei ole valmis kasvamaan miehen rinnalla, on paras erkaantua. Harva meistä kuitenkaan oikeasti on valmis ja opittavaa voi tulla eteen kymmenienkin vuosien jälkeen. Kasvaminen ja kehitys on yksi hyvän suhteen tuntomerkeistä. 

Ap, älä muuta yhteen. Lähde omalle asunnollesi, jos mies käyttäytyy huonosti. Tai sano hänelle, että nyt ei voida olla yhdessä, mene omalle asunnollesi.

Katso, pystyykö mies korjaamaan käytöstään, kun tajuaa, että käyttäytymällä huonosti hän jää yksin.

Jos ei, niin silloin se on tosi hälyttävää.

Vanha ketju, mutta haluan kommentoida, jos joku painii saman käytöksen kanssa.

Tällaisen käytöksen taustalla voi olla se, että on lapsena opittu, ettei ole lupa itkeä tai olla heikko/ vaativa. Siksi aikuisena on helpompaa olla vihainen kuin avuton. Miehillä tuntuu olevan aika yleisesti tätä ”tunteen korvaamista” sosiaalisesti sallitummalla tunteella, ja tunteen siirtoa omilta hartioilta toiselle.

Vielä 30 vuotta sitten, oli jokseenkin yleistä vauvan tai taaperon ”huudatus” nukkumaan menossa tai muuten ikävässä tilanteessa. Isompia lapsia voitiin kieltää itkemästä tai käskeä menemään huoneeseensa kiukuttelemaan. Nykyään vanhempia neuvotaan sanoittamaan tunteita lapselle, ja kannattelemaan lapsi negatiivisen tunteen yli vanhemman tukemana...

Jos pienenä ei ole saanut tukea negatiivisten tunteiden käsittelyyn, ei ole saanut oppia niiden hallintaakaan. Siksi tulee ylilyöntejä ja noita älyttömiä puolison syyttelyjä. Ei pystytä sanomaan ”minä olen nyt romuna” tai ”pelkään, etten osaa” jne. Helpompi on sanoa ” sinä olet ärsyttävä ja sinun takia on kaikki pielessä”.

Joku sanoi, ettei jaksa aikuista lähteä kasvattamaan. En näe kovin suurena vaivana opettaa sitä tunteiden sanoittamista toiselle, jos sen itse osaa. Samalla se on hyväksynnän ja tuen antamista puolisolle hänen ”valmistusvirheensä” kanssa. Olemmehan jokainen vähän kesken ja kaikissa meissä on parannettavaa.

Tietenkin tässä painaa vaakakupissa se, onko tuo ihminen muuten se, kenet haluat vierellesi. Kokonaiseen luonnesaneeraukseen on turha lähteä, mutta jos toisella on taito, mistä toisella on puute ,voi yhdessä kehittyä paremmiksi versioiksi omasta itsestään. Tämä mielestäni on melkolailla yksi parisuhteen tärkeimpiä tehtäviäkin ihmisen elämänkaaressa. Lähisuhteet opettavat itsensä hyväksyntää, mutta toimivat myös oman käytöksen peileinä.

Omalle kiukkupussilleni (yli 10 vuotta yhdessä) totesin tämän riidanhakuisiin, minua syytteleviin viesteihin esimerkiksi kerran näin:

” Älä viiti mulle kiukutella. Tiedän , että sua ärsyttää pitkä ajomatka ja oisi sitten mukava vähän vaimolle äkäillä, että helpottaisi. Ymmärrän, mutta ehkä olisi kivempi jättää se kiukku sinne parkkipaikalle ja voisin pitää sulle juttuseuraa matkan. Ei menisi sitten kummaltakaan ilta pilalle. ”

Vastauksessaan myönsi, että ärsytyksen syy on matka ,enkä minä, ja viestien sävy muuttui heti kivemmaksi.

Näitä känkkäränkkä miehiä on meillä myös suvussa . Yhdellekkin yli 50-vuotiaalle herralle piti kerran rauhassa todeta, että sulla on varmaan ollut rankka työpäivä, kun olet noin huonolla tuulella, haluatko puhua siitä. Senkin tilanteen tunnelma pehmeni hetkessä.

Yhteenvetona summaisin, että sellaista, mitä ei ole opetettu, ei voi osata, mutta ei se iso vaiva ole töytäistä toista oikeaan suuntaan tunteiden ilmaisun saralla. Mies ei ehkä koskaan täysin ”muutu”, mutta oppii, että sinun edessä saa olla aito tunteineen ja heikkouksineen, ja sitä kautta oppii sitten helpommin kertomaan mikä oikeasti vaivaa. Ne äkäilyt vähenee siitä sitten pikkuhiljaa.

Tämä hyvin yleistä Suomessa myös tuntemattomilta ihmisiltä. Monesti on minulle joku tuntematon ihminen tiuskaissut. Sitten kun minulle on aiheutettu huono olo niin minä purin sen sitten naapuriin. Että semmosta

Asia on niin että yleensä minä en pura muihin huono oloa. Mutta jos minuun purataan niin puran sen myös muihin yleensä minulle on ihan sama kehen.