Naiset jotka roikkuu miehessä, vaikka on ilmiselvää, että tämä ei halua parisuhdetta
Olen ns sivusta seuraaja. Veljeni on pitkä, komea, käy kauppista (yliopisto) ja on sosiaalisesti äärettömän taitava. Tosiaan siis monen naisen mieleen. Tinderissä tulee matchejä ja baarissa naiset lähestyvät. Samaan aikaan kierrossa on niin monta naista, että en ole edes perillä. Osa naisista toki varmasti myös pelkän seksin perässä, mutta sitten on näitä jotka toivovat enemmän. Aikansa ne siinä mukana roikkuvat, kunnes realiteetit tulevat vastaan. Juhannuksena festareilla tapasin muutamankin hänen säätönsä. Yhdestä näkyi selkeä epätoivo ja suuttumus, kun tajusi kuinka paljon naisia veljeni ympärillä pyörii.
Samaan aikaan veljeni panee myös eksäänsä. Erosivat, koska eivät osaa vielä sitoutua kunnolla. Molemmat ovat hyvännäköisiä ja haluttua seuraa, joten sinkkuelämä ja sen mahdollisuudet kiinnostaa kovasti. Mutta olen melkein 100-prosenttisen varma, että he palaavat yhteen sitten kun nuoruuden hulluttelut riittävät. Heidän historiansa on hyvin nähtävissä miehen fb-sivuilta.
Miksi nämä naiset roikkuu veljessäni, vaikka jo sen facebookin avulla voi havaita, että hänellä on paljon naiskavereita ja on ilmiselvä playeri. Lisäksi suurin osa kalpenee ulkonäöltään heittämällä tälle eksälle, joka on keskivertoa reippaasti kauniimpi.
Miksi joku haluaa tieten tahtoen rikkoa sydämensä tavoitelen miestä, johon hänellä ei todellakaan ole mahdollisuuksia? Mua vaan jotenkin niin säälittää nää naiset, että haloo avatkaa silmänne...
Kommentit (39)
Millainen nainen pohtii veljensä seksielämää?
Koska nää tyypit on niin helvetin taitavia puhumaan ja useimmilla naisilla on sydän. Ne ei ymmärrä sitä että joku tieten tahtoen puhuu pelkkää paskaa jotta saa mitä haluaa. Ne ei koskaan itse tarkoituksella haluaisi loukata ketään niin niiden on tosi vaikea tajuta että joku muu onkin häikäilemätön oman etunsa tavoittelija, muiden kustannuksella. Siksi.
Naiset kyllä luultavasti tietävät että veljesi on pelimies mutta toivovat että pelaaminen loppuisi juuri heidän kohdallaan mutta eihän se tietenkään lopu koska pelimies osaa pelata.
Aloitus on varmaan totta mutta ap vaihtoi tekijän veljekseen ja että itse vain sivusta seuraa, niin kenenkään ei tarvitse luulla että ap täällä katkerana kyselee. Huvittaa, että tarinaa pitää vähän muokkailla ettei saisi itseään huonoon valoon.
"Nähtävissä miehen fb-sivuilta". Ei kukaan puhu veljestään vahingossa sanalla "mies" .
Vierailija kirjoitti:
Koska nää tyypit on niin helvetin taitavia puhumaan ja useimmilla naisilla on sydän. Ne ei ymmärrä sitä että joku tieten tahtoen puhuu pelkkää paskaa jotta saa mitä haluaa. Ne ei koskaan itse tarkoituksella haluaisi loukata ketään niin niiden on tosi vaikea tajuta että joku muu onkin häikäilemätön oman etunsa tavoittelija, muiden kustannuksella. Siksi.
Tiukkaa demianalyysiä.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on varmaan totta mutta ap vaihtoi tekijän veljekseen ja että itse vain sivusta seuraa, niin kenenkään ei tarvitse luulla että ap täällä katkerana kyselee. Huvittaa, että tarinaa pitää vähän muokkailla ettei saisi itseään huonoon valoon.
"Nähtävissä miehen fb-sivuilta". Ei kukaan puhu veljestään vahingossa sanalla "mies" .
Tämä. Ap taitaa olla se eksä jonka luo mies vielä palaa ja nää muut ei "tajua".
Onpas noloa tekstiä. Olisi mielenkiintoista nähdä millainen henkilö on tällaisten ajatusten takana.
Tuokin mies on hyvä esimerkki siitä että yksi mies pyörittää montaa naista ja sadat tavismiehet jää ilman. Kaikki johtuu naisten nirsoudesta, vain ja ainoastaan tuollainen mies kelpaa.
Mikset vaan sanonut että olet itse se ex ja kyseessä ei todellakaan ole veljesi vaan sinun ex? Koska ihmiset olisivat tulleet naureskelemaan sinulle ja katkruudellesi? Niinpä.
XDDD Ja niin kansa koki myötähäpeää.
No hei, halukkaat saa seksiä. Ihan turha sun kuvitella että kaikki naiset ovat kuten sä, parisuhteen perässä. Munallakin pääsee pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Onpas noloa tekstiä. Olisi mielenkiintoista nähdä millainen henkilö on tällaisten ajatusten takana.
arvaus: Naiseton mies, joka yrittää varoittaa naisia playereista, jotta itsellään kävisi parempi flaksi
Moni nainen kuvittelee "kesyttävänsä" tällaisen miehen.
Kaverini on tällainen, joka voi olla kolmellekkin uskollinen yhtäaikaa, eikä edes silmiä räpsäytä tilanteelle. Toisen kanss kuhertelee ja toiselta saa viestiä.. Ei mitään rajaa.
Todella monella naisella nuo lepertelyt menevät täydestä. Kuulen toki itsekkin, kun soitan hänelle, että mitä kultaselleni kuuluu ja puhe on kuin siirappia, mutta olen sille jo täysin immuuni.
Mutta naiset tahtoo kuulla sellaista, häneltä saa huomiota, mihin harva mies taipuu..mutta valitettavasti ei mitään meininkiäkään vakiintua yhteen naiseen.
Naiset hakevat sitä unelmiensa prinssiä, mutta saavat vain sydänsuruja.
Ollaan täällä sitten niin kriittisiä. Lienee fakta, että suurin osa täällä olevista keskusteluista on osittain väritettyjä. En halua tulla tunnistetuksi mitenkään, niin tiettyjä asioita muutin. Mutta ei, en ole exä enkä säätö. Olen exän kaveri, jos se jotain painoarvoa antaa. Eli joudun läheltä tätä menoa seuraamaan. Ja näin naisena sitten pistää ärsyttämään, että toiset naiset on noin sinisilmäisiä bimboja.
Ap
Vai että ihan veljesi rakkauselämästä päätit tehdä aloituksen av:lle. No se on kyllä totta että veljen rakkauselämän ruotiminen on paljon kiinnostavampaa kun oman rakkauselämän ruotiminen. On se.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on varmaan totta mutta ap vaihtoi tekijän veljekseen ja että itse vain sivusta seuraa, niin kenenkään ei tarvitse luulla että ap täällä katkerana kyselee. Huvittaa, että tarinaa pitää vähän muokkailla ettei saisi itseään huonoon valoon.
"Nähtävissä miehen fb-sivuilta". Ei kukaan puhu veljestään vahingossa sanalla "mies" .
Mä käsitin että se veljen ex on mies.
Mies tietysti itse aiheuttaa tuollaisen käytöksen. Reilu rehellinen viestintä ja naiset eivät roiku. Mutta kyllähän miehet tiedetään: seksiä saadakseen he valehtelevat ihan miten paljon vaan. Raukkamaista.
Vierailija kirjoitti:
Millainen nainen pohtii veljensä seksielämää?
No kamoon, millainen nainen pohtii kaverinsa, ystävänsä, ystävän ja tämän kumppanin seksielämää? Ihan tavallinen utelias nainen :D miksi veli/sisko olisi poikkeus? Aika tekopyhää väittää ettei perheenjäsenten seksielämää muka koskaan tulisi ajateltua, totta kai tulee. Tai sitten mä oon vaan outo.
Vierailija kirjoitti:
Tuokin mies on hyvä esimerkki siitä että yksi mies pyörittää montaa naista ja sadat tavismiehet jää ilman. Kaikki johtuu naisten nirsoudesta, vain ja ainoastaan tuollainen mies kelpaa.
Precis!!
Keskiverto nainen on vain niin äärettömän tyhmä, että luulee saavansa omaa tasoaan reilusti paremman miehen puolisokseen.