Lastentarhanopettajien huono palkka
Onko se teidän mielestä oikein, että tienaan bruttona vaivaiset 2340e/kk (verojen jälkeen n.1700e)
Työ on vastuullista ja haastavaa isoissa ryhmissä. Miksi kukaan ei arvosta tätä työtä? Jos arvostaisi niin näkyisihän se Palkassakin.
Olen vain kyllästynyt elämään kädestä suuhun joka kuukausi, vaikka olen 3,5 vuotta käynyt korkeakoulua tämän eteen. anteeksi purkautuminen, mutta ärsyttää.
Kommentit (52)
Lastentarhanopettajilla ei ole mitään valittamista, heillä ei ole samanlaista vastuuta opettamisesta kuin esimerkiksi luokanopettajilla on. Luokanopettajan alkupalkka on 2626 e kuukaudessa, eli eipä niin paljon enemmän kuin annetaan ymmärtää! Työpäivän aikana ei ole taukoja ,vaan koko ajan on aikasen hektistä menoa, toisin kuin lastentarhabopettajilla, jotka voivat rauhassa jatkaa kukkasten kastelua vaikka vanhemmat tuovat lapsen hoitoon ja lapsi jää itkien hoitopaikkaan!!
Moni äiti kasvattaa lapset erittäin hyvällä menestyksellä ilman yliopistokoulutustakin ja ilman palkkaa. Eihän lastenkasvatus mitään avaruustiedettä ole, vaikka toki vastuullista onkin.
Vierailija kirjoitti:
Et vain osaa. Mulla paljon pienemmät nettotulot kuin sulla, mutta silti jää rahaa säästöön
jotkut naiset ovat tyhmiä. tyytyvät vähään;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voivoi kirjoitti:
Onko se teidän mielestä oikein, että tienaan bruttona vaivaiset 2340e/kk (verojen jälkeen n.1700e)
Työ on vastuullista ja haastavaa isoissa ryhmissä. Miksi kukaan ei arvosta tätä työtä? Jos arvostaisi niin näkyisihän se Palkassakin.
Olen vain kyllästynyt elämään kädestä suuhun joka kuukausi, vaikka olen 3,5 vuotta käynyt korkeakoulua tämän eteen. anteeksi purkautuminen, mutta ärsyttää.Tutkinnolla ei ole mitään merkitystä palkan maksussa.
Korkeakoulututkinto ei ole mikään asia millä kannattaa kauheasti kehua itseä.
Niinpä. Eikös kirjastonhoitajillakin ole yliopistokoulutus ja palkka alle 2000?
on huono heilläkin, mutta heillä ei ole sitä ongelmaa että kuulo heikkenisi.
Joo-o, olen filosofian maisteri - yliopisto-opintoja 7 vuotta takana eli tuplasti AP:hen verrattuna - ja palkkani on n. 2800e/kk kieltenopettajana. Eli eipä tuossa kovin montaa sataa eroa ole.
Ja kun kohta joku tulee huutamaan niistä lyhyistä työpäivistä niin voin kertoa, että olen n. 40 tuntia viikossa kouluilla töissä + helposti 10 tuntia iltaisin ja viikonloppuisin kotitöitä.
Onneksi on hyvätuloinen puoliso, muuten ei olisi mahdollisuutta esimerkiksi matkustella koskaan.
luokanope kirjoitti:
Lastentarhanopettajilla ei ole mitään valittamista, heillä ei ole samanlaista vastuuta opettamisesta kuin esimerkiksi luokanopettajilla on. Luokanopettajan alkupalkka on 2626 e kuukaudessa, eli eipä niin paljon enemmän kuin annetaan ymmärtää! Työpäivän aikana ei ole taukoja ,vaan koko ajan on aikasen hektistä menoa, toisin kuin lastentarhabopettajilla, jotka voivat rauhassa jatkaa kukkasten kastelua vaikka vanhemmat tuovat lapsen hoitoon ja lapsi jää itkien hoitopaikkaan!!
Anteeksi, mutta mitä juuri luin. Ei ihmekään, että luokanopettajat eivät arvosta lastentarhanopettajan työtä jos olet tätä mieltä.. Eiköhän me juurikin kasvateta ne lapset ja valmisteta heidät koulumaailmaan, niin kyllä eskariopettaja on yleensä LTO. Työpäivän aikana meillä ei ole aikaa pitää taukoja, vai kuinka usein sinä pidät 3-4 itkevää lasta aamulla sylissäsi ja yrität saada heidän huomionsa muualle kuin isään tai äitiin. Viimeisen vuoden aikana olen juonut kahvini suunnitteluajalla ja pitänyt taukoni lukemalla lapsille satua nukkarissa. Tervetuloa tutustumaan varhaiskasvatuksen arkeen. Ps. tiedän kyllä millaista luokanopettajantyö on, puolisoni on luokanopettaja.
Voivoi kirjoitti:
Onko se teidän mielestä oikein, että tienaan bruttona vaivaiset 2340e/kk (verojen jälkeen n.1700e)
Työ on vastuullista ja haastavaa isoissa ryhmissä. Miksi kukaan ei arvosta tätä työtä? Jos arvostaisi niin näkyisihän se Palkassakin.
Olen vain kyllästynyt elämään kädestä suuhun joka kuukausi, vaikka olen 3,5 vuotta käynyt korkeakoulua tämän eteen. anteeksi purkautuminen, mutta ärsyttää.
On. Palkkaa ei yhä edelleenkään makseta koulutuksen mukaan vaan osaamisen ja tuottavuuden perustella. Tuottavuus ei tuossa työssä hirveämmin skaalaannu, et esim pystykään hoitamaan samalla tasolla esim 40 lapsen tarpeet kuin 5 lapsen tarpeet. Tätä se tuottavuus on.
Aina näissä ulostuloissa lastentarhanopettajat tekevät kirjoitusvirheitä. Muutenkin lastentädit pitävät itsestään liian suurta meteliä. Jos siellä on myös asiallisia seassa, he kärsivät näiden vähemmän järkevien ulostuloista. Aina sama juttu. Ja turha puhua korkeakoulutuksesta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin vähän? Onhan se aika kummallista, että esim. psykologin palkka kunnissa jopa 3500 € ja lastentarhanopettajilla alle 2500 €. WTF??
Lohdutonta, kun huomaa ihmisten tietämättömyyden erilaisista (jopa aika tavallisista) koulutuksista... Mielestäni on oikein, että pitkä koulutus näkyy palkassa.
Ei pidä. Pitäisikö tohtorin tutkinnon suorittajalle maksaa hampurilaisen paistosta enemmän kuin peruskoulusta tulleelle? Jos pitäisi niin miksi?

Miksi tohtorin tutkinnon suorittanut paistaisi hampurilaisia koko loppuelämänsä? Jos olet valmistunut työhön joka vastaa koulutustasi, niin kyllä mielestäni koulutus ja palkkaus kulkevat käsi kädessä. Vrt vaikka lääkäri, rehtorit, professorit ym. Mistä koulutuksesta valmistuu hampurilaisen paistajaksi? Käsittääkseni he ovat useimmiten opiskelijoita, jotka rahoittavat omia opintojaan, jotta joskus pääsevät tekemään oman alansa työtä.
Niinpä. Eikös kirjastonhoitajillakin ole yliopistokoulutus ja palkka alle 2000?