Tunnustaako kukaan käyttävänsä lypsyhuivia, crocseja ja valkoisia capreja ulkomaanmatkoilla?
Eilen oli pitkä ketju aiheesta suomalaisten lomapukeutuminen. Kaikilla oli sanansa sanottavana tyylittömistä tyypeistä, mutta kukaan ei tunnustanut käyttävänsä ulkomailla "lypsyhuivia". Niitä kuitenkin näkee ja paljon, joten täällä voit keventää omaatuntoasi ja tunnustaa anonyyminä kamalimmat loma-asusi ja miksi juuri ne olet valinnut.
Kommentit (78)
Crocseja en käytä, koska ne eivät tue riittävästi lättäjalkojani. Yhdet kopio-crocsit minulla on kesäisiä pesuoperaatioita varten.
Bandana-huiveja käytän kotimaassakin, vaikka näytän varmaan naurettavalta. Kerran Anttilassa kassana ollut venäläisnainen purskahti nauruun minut nähdessään. :)
On mulla joskus ollut valkoiset capritkin.
Koska minulla ei ole varaa matkustella, joudun käyttämään em. huippumuotia täällä kotimaassa.
Asun myös ulkomailla ja meilläpäin olen nähnyt "lypsyhuiveja" vain todella uskovaisten perheiden lapsilla tai naisilla. Niitä käyttävät niin juutalaiset kuin kristitytkin. tarkoitan niitä pieniä kolmiohuiveja. Muutama vuosi sitten niitä tosiaan näki myös suomalaislapsilla, joten ajattelin heidan olevan ehkä vanh.-lestadiolaisia tms.
Mä olen keksinyt caprit 45+ ikäisenä. Sääret on ihan hyvässä kuosissa, mutta en tykkää mennä lyhyissä shortseissa. Olen sitäpaitsi 180 cm pitkä, joten ei haittaa pätkääkään jos lyhentävät sääriä. Valkoisia capreja en laittaisi ulkomaille. Kerran kun niihin tippuu jotain ruokaa, tai istut johonkin likaan niin tahra oikein huutaa siinä. Muut värit on armollisempia.
Crocseja en ole koskaan kokeillut enkä usko kokeilevani. Kävelen paljon, joten tärkeintä on hyvät kengät. Urheilusandaalit ovat miehekkään näköisiä, ostin kerran mutta en pitänyt koskaan. JAlka näytti niissä tosi rumalta.
Lypsyhuiveja olen nähnyt monta kertaa tänä kesänä Suomessa. Näillä naisilla on yleensä tatuointeja ja reilusti ylipainoa. Tuskin auringonpistoksen takia käyttävät.
En käytä lypsyhuivia, vaan ns. pantahuivia rantakohteissa ja moni muukin suomalainen fiksu suojaa päänsä. En tiedä onko ulkomaalaisilla paksummat päänahat, mutta ainakin suomalaisilla palaa helposti päänahka ja erityisesti hiusten jakauskohta. Mikään ei ole kivuliaampaa, kuin tulipunainen palanut jakaus ja hiustenharjaus. Lippalakilla rusketus ei ota kasvoihin ja lippalakki väärinpäin näyttää vähän hölmöltä keski-ikäisellä naisella.. :)
Aiemmin luulin, että tämä tyyli syntyy välinpitämättömyyden ja mukavuudenhalun seurauksena, mutta jokin aika sitten tajusin, että joillekin se on ihan tietoinen valinta. Tutustuin sattumalta työmatkalla ulkomailla yhteen suomalaiseen, joka oli niin ikään työmatkalla (liikuntarajoitteisen matkustajan henkilökohtainen avustaja) eli ei edes turistina. Ikää tällä naisella ei ollut edes kolmeakymmentä, mutta hän käytti juurikin lypsyhuiveja, trikootunikoita, capreja ja terveyssandaaleita. Yhtenä päivänä tapasimme kaupungilla, kun tämä nainen oli ollut shoppailemassa, ja hän esitteli innoissaan löytöjään. Ne olivat kaikki juuri edellä kuvattua osastoa, en tajua, miten hän olikin onnistunut löytämään kauppojen rumimmat vaatteet, kun omaan silmääni alueen vaatetarjonta näytti varsin hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä niiden caprien idea on? Ei ne sen enempää viilennä oloa kuin pitkätkään housut - varsinkaan kun yleensä ne on niin kireät että soivat päällä.
Sen sijaan ne ovat yltiörumat ja sopivat vain pitkälle tai pitkäraajaiselle ihmiselle, jalat näyttävät ihan älyttömän lyhyiltä capreissa. Huivi kans kamala, hattuja saa kaupasta jos pään haluaa peittää. Crocseja käytän pihalla, eivät ole kaupunkikengät
Käytän helteelä lypsyhuivia.
Se se vasta naurettavan näköistä on kulkea joku lierihattu päässä :D
Monellä on huivi, tosi kätevä, suojaa ja kätkee likaisen tukan. Käytän, enkä saa palanutta päänähkaa, en kuivuneitä hiuksia, en auringonpistosta. Huivi pitäisi olla pakollinen.
Vierailija kirjoitti:
Lypsyhuiveja olen nähnyt monta kertaa tänä kesänä Suomessa. Näillä naisilla on yleensä tatuointeja ja reilusti ylipainoa. Tuskin auringonpistoksen takia käyttävät.
Ha ha ha! Itselläni ei ole yhtään tatuointia ja pääni suojana huivia käytän, vaikken terasseilla istuskelekaan. 42
En tunnusta. Lypsyhuivia käytin 20-vuotiaana palmikoiden kanssa, mutta nykyään käytän hattua.
Vierailin Ranskan-lomallani erään rikkaan perijättären luona, yhteisten tuttavien kautta sain illalliskutsun. Viiskymppisellä naisella oli mallinvartalo, valkoiset caprit, valkoinen kauluspaita ja todella kalliin näköiset turkoosit kirjaillut piikkikorkosandaletit. Mutta hän olikin kotimaassaan. Ulkomailla varmaan ymmärtää olla käyttämättä valkoisia capreja.
Lypsyhuivi laitetaan päähän samalla tavalla kuin normaalistikin eli kolmioksi joka sidotaan niskaan solmulla MUTTA tämä on se ero normaaliin päähuiviin - sitä takaosaan jäävää kolmiota ei laiteta solmun alle vaan jätetään lärpättämään rumasti takaraivolle.
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli pitkä ketju aiheesta suomalaisten lomapukeutuminen. Kaikilla oli sanansa sanottavana tyylittömistä tyypeistä, mutta kukaan ei tunnustanut käyttävänsä ulkomailla "lypsyhuivia". Niitä kuitenkin näkee ja paljon, joten täällä voit keventää omaatuntoasi ja tunnustaa anonyyminä kamalimmat loma-asusi ja miksi juuri ne olet valinnut.
En käytä huiveja tai lippiksiä ollenkaan, en omista crockseja enkä todellakaan valkoisia capreja.
Kauhein asuvalintani tais olla kun olin varannut kivan punaisen topin ja mekon illallista varten ulkomailla, mutta siellä oli niin saatanan kuuma että hikiläiskät kainaloista ja märkä selkä paistoi kuin neonvalo kilometrien päähän.
Vierailija kirjoitti:
Reissupukeutumisessa noudatan oikeastaan kahta asiaa:
Ensiksi pitää olla sään mukainen varustus.
Toiseksi vaatteet eivät ole parhaat vaatteeni.
En näe järkeä laittaa reissuun ykkösiä ylle. Mitä väliä, missä vaatteissa tuntemattomat ihmiset minut näkevät? Jotenkin mieluummin käytän parempia vaatteita, kun joku tuttu näkee :D
Nuo paremmat vaatteeni ovat esim uusia ja hintavampia. En tarkoita huonommilla vaatteilla mitään rumia tai rikkinäisiä riepuja, koska en omista sellaisia. Jos vaate ei miellytä minua tai hajoaa, myyn pois/heitän roskiin. Kaikki omistamani vaatteet ovat minulle mieluisia, vain kunnolla on eroa.
Ja tottakai ulkomaillakin laitan illalla ravintolaan siistin paidan, en vain niitä kaikkein parhaimpia omistamiani.
.
Mitä tulee otsikon kysymykseen? Lypsyhuivit ja valkoiset caprit eivät ole tyyliäni enkä sellaisia omista.
Juuri näin. Jos vaate katoaa tai menee pilalle, ei ole niin suuri murhe, koska se ei ollut se paras ja lemppari. Ja tämä on myös yksi keino matkustaa kevyesti - valitsee vanhat vaatteet niiden "viimeiselle matkalle" ja jättää ne sitten kohdemaassa roskiin. Matkalaukkuun tulee tilaa samalla ostoksille.
Kaverilla oli kerran housut päässä huivin-/turbaaninomaisesti suojaamassa päätä auringolta kun ei ollut huivia mukana, samoin mulla on joskus ollut paita.
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä niiden caprien idea on? Ei ne sen enempää viilennä oloa kuin pitkätkään housut - varsinkaan kun yleensä ne on niin kireät että soivat päällä.
Sen sijaan ne ovat yltiörumat ja sopivat vain pitkälle tai pitkäraajaiselle ihmiselle, jalat näyttävät ihan älyttömän lyhyiltä capreissa. Huivi kans kamala, hattuja saa kaupasta jos pään haluaa peittää. Crocseja käytän pihalla, eivät ole kaupunkikengät
Miksi jalkojen pitäis aina näyttää pitkiltä? Kyllä ei lyhyestä pitkää saa minkään pituisilla lahkeilla. Itseasiassa lyhyemmät lahkeet ovat viileämmät kuin pitkät. Itelleni ihan taivaan sama näyttääkö jalat sentin pidemmiltä vai lyhyemmiltä.
Pakko kommentoida hieman aiheen vierestä, että on jännä, miten paljon musliminaisten päähuiveja paheksutaan siihen nähden, että niin monien suomalaisten mielestä on aivan välttämätöntä käyttää huivia ulkomailla ja Suomessakin kuumina kesäpäivinä. Sikälikin tämä päänsuojaamisvimma on mielenkiintoinen, että se koskee vain naisia ja tyttöjä. Suomalaisilla miehillä ja pojilla ei näe huiveja, vaikka heillä ei edes ole pitkiä hiuksia pään suojana. Ihan pikkupojilla ja kaljuilla aikuisilla miehillä näkee lippalakkeja ja hellehattuja, mutta muuten heidän päänahkansa suojaaminen ei näytä olevan ollenkaan niin tärkeää kuin tyttöjen ja naisten.
Miehelleni solmin nenäliinasta päähineen ulkomailla. Solmut kulmiin ja menoksi. Muu asu: ei paitaa, farkkusortsit, sukat ja sandaalit. Muuten ihan ok,mutta se haluaa käyttää vyölaukkua.
Minusta lypsyhuivi ja crocsit eivät kuulu kaupungille. Eivät Suomessa eikä ulkomailla. LYpsyhuivi kuuluu navettaan tai heinäpellolle, metsäretkelle / vaellukselle tms. missä ei olla ihmisten ilmoilla. Samoin crocsit kuuluvat lähinnä koti/siivous/rantakengiksi tms, ei todellakaan kaupunkikengiksi.
Tuo suomalaisten tunika + valkoiset caprit -tyyli on järkyttävä. Yleensä se tunika on vielä joku ruma kukkakuvioinen, halvan näköinen ja muodoton trikoosäkki. En tajua noita tunikavirityksiä, koska ne oikein menee pois? Harvalle sopii ja saa käyttäjänsä näyttämään muumimammalta. Mieluummin mekko tai t-paita, ja jos siellä mekon alla on pakko jotain leggareita käyttää niin mieluummin pyöräilyshortseja jotka eivät näy helman alta. Karjakkohuiville on kyllä muitakin vaihtoehtoja. Ja ne crocsit….kai nyt herranjumala maailmassa on olemassa muitakin mukavia kenkiä?! Lenkkaritkin näyttävät paremmilta kuin nuo hirvitykset.
En ymmärrä miten olen selvinnyt kaikki kesät ja ulkomaanmatkat tähän ikään asti (40v) ilman lypsyhuivia :D