Arghhh, miehen exä

ihmisiä olette, niin epäkypsiä kuin olla ja voi ja ennen kaikkea itsekkäitä. Mutta koska olette tuollaisia korppikotkia, todennäköisesti tulette myös kokemaan eron, ja sittenpähän saatte itse kokea kun plapsenne ovat sille taas uudelle äitipuolelle silkkaa pohjasakkaa...

vain siksi ettei enää rakasta miestään tai jotain muuta yhtä höpöä... Kyllä se pistäis rakastamaan kun ajattelis omia lapsia näiden äitipuolien arvosteltaviksi.

Ne lapset jotka on sun miehes aikaisemmasta liitosta, on sille sun miehelles KAIKKI KAIKESSA

Ihan oikeasti kun sieltä lukee niitä uusperhejuttuja, niin johan tietää, ettei ikimaailmassa sellaista itselleen haluaisi.

http://www.stresscode.fi/forums/supli/

meillä kaikilla on oikeus tunteisiin. Jotkut äitipuolet ehkä ovat ilkeitä. Minä en ainakaan. Aluksi minulla oli negatiivisia ajatuksia siittä et miehel oli lapsi toisen kanssa ym. lapsi ärsytti mua toisinaan ja kovastikin. Paikka tosiaan tulee hakea! Mutta en ikimaailmassa näitä tunteita lapselle näyttänyt tai välittänyt. Koska ei mikään ole lapsen vikaa. Mielestäni uusperheiden äidit tarvitsevat aikaa, elämän muutos on suuri ja kaikki tunteet ovat sallittuja, muuten ei tilanteen kanssa pääse sopuun. Nykyään tosiaan olemme todella hyvissä väleissä miehen lapsen kanssa välitämme toisistamme. Aikaa on kulunut n. 3.v olen 23 v. itse. Tuskin te muutkaan äidit niin ihannoitte naapurin lapsia jne. yhtä viraita ne ovat teille kuin meille miehen lapset alkuun. Ja varsinki ekan lapsen kans ymmärrän tilan hakemisen oikein hyvin. Ei se hyljeksi lasta, täytyy muistaa että ex ei saa vaikuttaa liikaa uuteen elämään ja et exän lasta tulee ajatella, lapsi ei tosiaan häiriinny yhestä/kahesta viikonlopusta. Uusi vaimo on myös tärkeä!!!!! Se unohdetaan usein. Ja miehelle uusi lapsi on ihan yhtä jos ei tärkeämpikin kuin vanhat.

Seuraavassa viestissä kertoo suunnitelmistaan tehdä iso liuta lapsia.



Musta tässä on jokin perustavanlaatuinen ristiriita, mutta voi olla että olen väärässä vain neljän lapsen kokemuksella.



Tuskin kukaan vaikkapa viidettään odottava äiti voi ihan rauhassa kenenkään häiritsemättä levätä ja pötkötellä ilman melua tai muiden lasten mölyä, jos nilkoissa pyörii neljä muuta mukulaa.



Mihinkäs tunkaiset raskausajaksi nuo omat lapsesi, jotta voit seuraavissa raskauksissa huolettomasti levätä? Vai oletko niin äärimmäisen erikoinen kasvattaja, niin ettei lapsistasi tule olemaan lainkaan vaivaa tai hälyä?

sama, joks kirjoittelee kotipihallakin päiväkirjaa. Täsmää kaikki asiat...

Katkerat eksät vaan kitisee tai tilannetta tuntemattomat. Eihän miehesi ole pakko ottaa lapsia. Piste. Tai tapaaminen voisi olla lyhyempi. Ymmärrän ap:ta mainosti. Vieraat lapset väsyneenä on ihan tarpeeksi ja onko edes varmaa, haluaako lasten isäkään heitä tuohon mylläkkään? Onko lasten etu, että heidät työnnetään väkisin paikkaan, johon eivät ole tervetulleita?

Vierailija:

Sinä et oikeastaan kuulu siihen kuvioon lainkaan. Niin makaa kuin petää tyttö hyvä!

Miehet projisoivat aina välittämistään lapsiinsa naisen kautta. Näin on aina ollut ja tulee olemaan. Kuinka paljon on lapsia, joiden isä ei tapaa, vaikka onkin sitten toisille lapsille maailman paras isä? Miehen rakkaus lapseen ei vain ole sama kuin naisen. Tietenkin miehet tykkää lapsista ja kulttuuri on muokannut käytöstapoja, mutta sieltä alta se vanha luolamieskulttuuri edelleen pukkaa.

Vierailija:

Miten miehesi ollenkaan viitsi tehdä kanssasi lapsen, kun on valmis luopumaan vanhemmista lapsistaan yli kuukaudeksi sen takia että uusi ja " parempi " vaimo saa tehdä valiolapsensa rauhassa. Entä kun teidän liittonne (mahdollisesti) päättyy välittääköhän hän silloin tästä lapsestaan?

kotipihalla pittää päiväkirjaa. pakko olla sama muija!

Miltä lapsisistasi tuntuisi jos nykyinen mieheis perustaisi uuden perheen ja ilmoittaisi lapsillesi, ettei ehdi tavata heitä, koska uuden puolison täytyy levätä ja perheen nauttia rauhassa uudesta vauvasta? Olisihan lapsi omien lapsiesi sisarpuoli!

Meilläkin on uusperhe.

Minä tapasin mieheni silloin kun hän oli vielä naimisissa exänsä kanssa. Kolmen kuukauden tapailun jälkeen mies jätti vaimonsa ja 2v lapsensa. Puolen vuoden päästä siitä muutimme yhteen.



Aluksi miehen lapsi kävi meillä joka toinen viikonloppu. En olisi halunnut näitä tapaamisia ollenkaan. En kuitenkaan missään vaiheessa tuonut ilmi lapselle tai miehelleni, etten pitänyt tapaamisista.



Puoli vuotta lapsi kävi meillä säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Sitten aloin odottaa lasta. Kärsin hirveistä pahoinvoinneista ja olin todella uupunut. Pyysin mieheltäni, että tapaamiset harventuisivat puolella. Mieheni sopi asian exän kanssa.



Kun LA oli lähellä, olin todella väsynyt ja kipeä. Miehen lapsi ei käynyt meillä muutamaan kuukauteen.

Vauvamme syntyi, ja ja olimme tiivis kolmikko. Minä, mies ja lapsemme. Meidän oma perhe.

Miehen edellinen lapsi alkoi tuntua entistä vieraammalta. Edelleen hän kävi meillä n. kerran kuukaudessa. Täytyy sanoa, etten edelleenkään tykännyt niistä viikonlopuista.. pelkäsin ja ihosin jo tulevaa viikonloppua etukäteen. En tietenkään edelleenkään sanonut mitään, enkä osoittanut kielteisiä tuntemuksia miehen pojalle.



Aloin odottamaan toista yhteistä lastamme. Taas samat pahoinvoinnit ym.. ja lisäksi oma 1v. lapsi hoidettavana. Mies aloitti uudessa työssä, jossa on vaikeat vaihtelevat työajat.



En tiedä missä vaiheessa tapaamiset ovat harventuneet entisestään, mutta nykyisin miehen lapsi ei meillä enää kovin usein käy. Ehkä n. 1-3 kertaa vuodessa, noin viikon kerrallaan. Lapsi on nyt eskarilainen, joten voi olla jo pidempiä aikoja kerrallaan.



Minusta tämä järjestely sopii hyvin. Paremmin menee näin, että hän käy meillä harvoin, vaikka viipyykin sitten pidempään. Ja kyllä, olen hänelle aina ystävällinen ja huolehtiva kun hän on meillä.



Miehen exän kanssa ei olla missään väleissä, koskaan ei olla sanaakaan vaihdettu. Hän ei ole minua ikinä edes tervehtinyt (itse sanon kyllä aina hei, kun nähdään). Ehkä minunkin olisi helpompi suhtautua hänen lapseensa paremmin, jos hän suhtautuisi minuun paremmin.



Ymmärrän siis AP:tä oikein hyvin. Ja ehdotukseni olisi hänelle että jos hekin koittaisivat sellaista järjestelyä, että lapset kävisivät heillä harvemmin ja viipyisivät kerralla pidempään. Näin ei aina joka toinen viikonloppu sekottaisi uuden perheen kuvioita, vaan elämä olisi " normaalimpaa" .



Kyllähän meilläkin miehen ex haluaisi työntää lapsensa meille useammin, hän kun haluaisi enemmän aikaa itselleen ja uudelle miesystävälleen.. Mutta kysynpä vain, että milloin esim. meilläkään on omaa aikaa? Eihän hänkään ota meidän lapsia, jotta minä ja mieheni saisimme koskaan omaa aikaa..

Ja jos hän joskus edes minulle sanoisi sanaakaan, olisi asioista neuvottelu ehkä hieman helpompaa.

Että tapasit miehesi kun se oli vielä naimisissa. No, toivottavasti nyt olet tyytyväinen kun lapsi näkee isäänsä yhä harvemmin ja harvemmin.

Jos te eroatte ja miehesi löytää uuden, joka ajattelee samalla tavalla kuin sinäkin, mietipä pikku hetki, miltä lapsistasi mahtaisi tuntua.

" meidän oma perhe" Just joo!

Et sitten yhtaan ajattele miehesi tunteita ja etta miehellesi se ekan vaimon kanssa saatu lapsi on myos hanen lapsensa. Torkeaa kaytosta teilta. Ettehan te omiakaan lapsia heita ulos kodistanne raskauspahoinvoinnin ajaksi? Ei ihme, jos myohemmin lapsipuolenne inhoaa teita.



Mina en voisi tehda samaa omalle miehelleni, miten mina voin vaatia, etta meidan lapset ovat rakkaampia miehelleni kuin ex kanssa aikaansaadut lapset? Haloo naiset! Tyhmia olette!

sinä ja kaltaisesi ihmiset! Kyllä on itsekkyys huipussaan, mutta niinhän se nykypäivänä useimmiten on. Minä, minä, minä ja minä! Puolison entisestä liitosta olevat lapset ovat siinä vain koston välikappaleina. Ajattelepa sitä, että miehesi elää arkea SINUN lapsesi kanssa joka päivä ja SINÄ kiellät häneltä tapaamisen omien lapsiensa kanssa siksi, että SINÄ et jaksa. Kyllä kuulostaa terveeltä!

158=D o tajunnu idean



ite tulin yh:ksi kaverini johdosta. no nyt olen tajunnu et vihan ylläpito ei kannata. katotaan jos sais välit paremmiksi. muistas vaan nää naiset et lapset ja ex-vaimot kuuluu aina loppuelämään

itse en ole katkera - olen onnellisesti naimisissa jo 12. vuotta ja syvästi uskon ja luotan mieheni uskollisuuteen. Koskaan ei tietysti voi täysin luottaa kuin itseensä. Mutta en voisi katsoa itseäni peiliin, jos kohtelisin jotain lasta tuolla tavoin. Lapsella on oikeus tavata isäänsä/äitiäns-, Pahan äitipuolen väsymys on helkkarin riittämätön syy estämään näitä tapaamisia.



Toivon todella, että ap:n epäempaattisuus ei siirry hänen omille lapsilleen. Todennäköisesti näin käy kuitenkin, sillä lapsuudessa saadut mallit istuvat syvässä.

" Mutta kysynpä vain, että milloin esim. meilläkään on omaa aikaa? Eihän hänkään ota meidän lapsia, jotta minä ja mieheni saisimme koskaan omaa aikaa.. "



Kaikkea sitä sikiääkin..

Mitä sitten