Tein ilmoituksen 3-vuotiaasta yksin ulkoilijasta
Kirjoittelin tästä parisen viikkoa sitten, mutten löytänyt tietenkään sitä ketjua enää. Silloin soitin lastensuojeluun, josta pyydettiin ilmoittamaan kun seuraavan kerran näen tytön leikkivän yksin tai veljensä kanssa puistossa. No nyt ei siellä kamalasti olla oltu, joten tänään vasta ensimmäistä kertaa törmättiin ja soitin lastensuojeluun ja sieltä tuli pari tätiä jututtamaan tyttöä (veli oli siinä vaiheessa jo lähtenyt yksin kotiin) ja lähtivät hänen kanssaan hänen kotiinsa..
Toisaalta ihan jees, kun asia on nyt muiden käsissä jotka voivat miettiä onko siinä jotain väärin, mutta toisaalta taas mielessä, että olikos se nyt kuitenkaan oikein puuttua toisten asioihin.. Plaah.
Kommentit (11)
Tuon ikäisen ei kuulu kulkea yksin puistossa. Paljon useammin ihmiset jättävät reagoimatta mihinkään. Eihän siitä ole pitkä aika kun joku parivuotias oli kulkenut yksinään pari kilometriä keskellä ihmisvilinää, kunnes joku oli vihdoin puuttunut asiaan.
on koulun aloittamassa syksyllä.. Ilmeisesti näki parhaaksi lähteä lipettiin kun puistoon ilmestyi 2 vierasta naista ilman lapsia..?? Siis ei mitenkään ihmeellistä tässä tapauksessa, välillä nämä tulevat yhdessä ja veli lähtee aiemmin tai tyttö tulee yksin ja veli perässä tai sitten tyttö tulee ja lähtee yksin, eikä veljeä mailla halmeilla..
Kaikki sanoivat, että ihan ok. Outoja olette!
Jotka tässä tapauksessa olivat siis ihan hyvällä asialla. Onneksi!!
Hyvin tehty ap, älä suotta kyseenalaista toimintaasi. Musta on vaan huojentavaa, että ihmiset huolehtivat yksin kulkevista lapsista. Voihan sitä joskus käydä niinkin, että oma lapsi karkaisi tai eksyisi tai jotain, ja silloin toivoisin todellakin, että muutkin aikuiset hänestä huolehtisivat!
joku "ystävällinen" naapuri olisi ilmoittanut lastensuojeluun: (
joku "ystävällinen" naapuri olisi ilmoittanut lastensuojeluun: (
Jos meidän nelivuotias karkaisi enkä löytäisi häntä äkkiä, soittaisin kyllä itse poliisille! Ja olisin tosi kiitollinen, jos joku löytäisi hänet ja soittaisi jonnekin, vaikka sitten lastensuojeluun. Niin on ihmiset erilaisia.
joku "ystävällinen" naapuri olisi ilmoittanut lastensuojeluun: (
Jos meidän nelivuotias karkaisi enkä löytäisi häntä äkkiä, soittaisin kyllä itse poliisille! Ja olisin tosi kiitollinen, jos joku löytäisi hänet ja soittaisi jonnekin, vaikka sitten lastensuojeluun. Niin on ihmiset erilaisia.
kiva kun tosiaan on samoilla aatoksin useimmat ;)
ja jos olisikin ollut vaan ainoasta kerrasta, niin tuskin olisin soittanut lastensuojeluun. jos tavoittaisin jonkun karanneen lapsen, niin eiköhän sitä lähtis ihan itse kyselemään, että missäs mahdollisesti asuu ja veis perille eikä sossua soittais.. tämä siis kaikkea muuta kuin ensimmäinen kerta..
HYVÄ että teit ilmoituksen. Ei ole oikein jos kolmevuotias jatkuvasti (tai edes koskaan) pyörii yksinään puistoissa.
asiantuntijat sitten selvittävät onko lapsen perheessä kaikki ok.