¤¤¤SYYSKEIJUJEN MAANANTAI¤¤¤
Kommentit (41)
[color=Chocolate]Mietin pitkään että mitä kirjottaisin, mutta eipä tässä muuta osaa sanoa kuin että olen pahoillani:(
Voimia toipumiseen ja eteenpäin jaksamiseen. [color=Sienna][size=5]♥[/size]
Kerttu
Ei näitä uutisia enää Keijuille olis tarvinnut tulla. Jaksamista sinulle ja perheellesi!!!!!
Eipä tullut Suomelle kultaa, ei. Itse kyllä peruspessimistinä Suomi-Ruotsi otteluiden suhteen osasin jo veikata niin käyvän. Itku meinasi iteltäkin tulla, kun näin Nummisen Tepon nieleksivän kyyneleitä. Ois itkeny vaan julkisesti, takaan, et ois helpottanut ;)
Anmari: oletkin sitten ollut ysillä, kun mie tulin seiskalle. Oot myös samanikäinen kuin miun mies, joka on asunut ya-aikoina myös H-lammella ja luonnollisesti käynyt samaa koulua. Pieni tämä maailma on ;) *muistelee kaiholla hauskoja ya-aikoja, hih*
Miulle on todellakin tullut takaisin ne armottomat vilun väreet ja varsinkin iltaisin. Toiseksi aivan kamala väsymys, joten todella tais sairausloma tulla tarpeeseen. Kahtena iltana olen töötännyt sohvalle ja aamuyön tunteina paikat kipeinä raahautunut sänkyyn. Muistan kyllä miehen kyselleen nukkumaan eilenkin illalla, mut en saanut ruhoani ylös.
Pitäis lähteä kaupunkiin verhotankoja ostamaan ja plääh, mie en jaksa!
-piias- rv 12 :)
[color=deepskyblue] Pahoittelut kiisselille!
Äskeinen viesti meni väärään pinoon, joten siirrän sen tänne.
Reissu pohjoiseen on tehty ja ihan kohtuullisesti meni pojankin puolesta. Hieman oli matkalla kitinää, mutta onko se kumma, kun ajomatkaa oli 3.5h suuntaansa.
Omaa (.): matka tuliaisina pohjoisesta sain mukaana pahanolon. Uskon, että automatka sai aikaan jälleen öllötyksen. Meno matkalla tuntui hieman öllötystä, mutta paluu matkalla se sai kunnolla otteen ja vieläkin on ello-olo. Massu on niin iso, että vieraisilla kysyttiin la:ta ja epäiltiin kaksosia. Kuulema on niin iso maha jo (kommentoijalla itsellä 10-v kaksoset). Huomenna olis neuvola ja alkaa jo aika lailla jännittään. Tänään pitää varata np-ultra, toivottavasti saa vielä jonku hyvän ajan että mieski pääsis. Olen lykänny ajan varaamista, mutta ei se auta uskallettava on :)
Tänään ohjelmistossa ei ihmeitä, pyykinpesua reissun jälkeen ja paluu arkeen :)
Oona, poika ja sintti 10+1 [color=deeppink][size=5]♥ [/color][/size] (eilen paukkui kympit :) )
[color=Firebrick2]Onko muilla ollu alavatsakipuja näillä viikoilla, mulla nyt rv 10+ ja viikonloppuna alkoi menkkamaiset jomottavat kivut...on mulla aikaisemminikin ollut mutta nyt siis pahentunut. Ja välillä repivää kipuilua...:(
Voihan olla että tämä normaalia kohdun kasvamista, mutta minulla taas paniikki-olo..:( Ärsyttävää tämä pelkääminen. Huomenna neuvola ja jos ne sydänäänet kuuluis....
Kerttu rv 10+3
Voi surku kiisseli!! :( ei olis kyllä näitä uutisia enää tarvittu. Voimia teille!
Miten ne ruotsi-ottelut tuntuu lähes aina menevän näin...
taitaa olla pelaajillakin se ylimääräinen ruotsijännitys, mikä vaivaa meitä katsojiakin... no ehkä joku päivä se kultakin tulee.
Eilisen pettymyksen lisäksi ei juuri muuta kerrottavaa. Olo pysyy samana, ei mitään ihmeitä. sitä lievää elloa sillointällöin mutta siinä se. Vaikka ne sydänäänet silloin perjantaina kuuluikin, niin taas on alkanut epäilyttään. Kun nyt ei ole sitten niitä yksittäisiä pulpahduksiakaan tuntunut.
Kaksi viikkoa on sinne ultraan, mutta aika tuntuu matelevan.
Täytyy vain uskoa että kaikki on hyvin ja menee loppuunastikin hyvin.
Tsemppiä meille kaikille!!
kirsikka rv10+5
Eilen illalla oli itseasiassa mullakin semmosta menkkamaista jomotusta. Mut olin niin väsynyt etten kauan sitä hermoillut ja tänäaamuna ei sitä ole tuntunut. Uskon että kuuluu asiaan, kyllähän se kohtu siellä vauhdilla kasvaa niin kuin pikkuinenkin.
Mulla ollut noita kasvukipujakin niin vähän että välillä hirvittää. Toisaalta kolmas raskaus kolmenvuoden sisään, niin ehkä on paikat vielä niin löysät että venyy ilman suurempia kipuja.
kirsikka 10+5
Siirränpä minäkin tänne oman kirjoitukseni, jatketaan vaan tähän pinoon, vaikken sitä tehdessäni tätä huomannutkaan, mutta ei se mitään.
Pahoitteluni sinulle kiisseli, ihan kamalaa, en ymmrärrä miksi tälläistä pitää tapahtua, jaksamista sinulle, vaikka se ei nyt avrmasti paljon lohdutakkaan.
Luin eilistä pinoa, pahoittelut sinulle sunmom, toivotaan, että se on vaan harmitonta vuotoa, pidän sinulle peukkuja ja toivon parasta. bdbdbdbd.
Tervetuloa anmari79 (saatan muistaa merkin väärin) olit eilen illalla kirjoitellut ensimmäistä kertaa.
Viime päivinä työt on vienyt minulta lähes kaikki voimat, joten ei ole pahemmin minua näkynyt täällä kirjoittelemassa, mutta nyt siis vietän ruhtinaallista päivän vapaata ja huomenna palaan taas töiden pariin, joten kiirettä siellä.
Omasta olosta sen verran, viikonloppuna minulla oli pääkipuja taasen, mutta lauantaina niin kovia, että jouduin jopa panadolin syömään ja sillä kyllä viimein helpotti. Perjantaina oli valkovuoto hetken aikaa niin runsasta, että itsekin hämmennyin, mutta senhän kuuluukin lisääntyä, minulla sen määrä vaihtelee kuitenkin voimakkaastikin. Nippailuja alavatsalla oli perjantaina enemmän kuin taas moneen päivään, varmaan kohtu taas kasvaa. Alaselkä kipuja tai jomotusta on tämän tästä, mutta ovat siedettäviä, eikä siis läheskään niin kovia kuin menkoissa. Mielialat tuntuvat välillä heittävän kärrynpyörää, minulla on välillä huono-omatunto ihmeellisistä asioista tai sitten meinaa herkästi tulla tippa linssiin asiasta kuin asiasta, joka minulle on todella omituista, saatan myös loukkaantua sanomisista huomattavasti herkemmin kuin aikaisemmin. Vatsa tuntuu jo itseni ja miehen mielstä hieman pyöristyneen ja kasvu on tapahtunut ihan viikon sisällä. Hengästyn herkästi pikkumatkankin kävelemisestä. Ja autossa nopeat liikkeet ja kuoppainen tie tuntuvat jotenkin pahalta vatsan pohjassa, aivankuin silloin tuntuisi sellainen jännä hieman hölskyvältä tuntuva liikehdintä vatsassa, mutta se ei tule vatsalaukusta eikä johdu siitä että vatsa olisi nestettä täynnä, tämä on hieman erilainen tunne, oletteko muut huomanneet? Kaiken kaikkiaan minulla on aika hyvä olo, ainakin kun saan nukkua sen 11-12 tuntia yössä, välillä melkein unohtaa olevansa raskaana.
vauva06 rv11+0
[color=crimson] Olisi kyllä todellakin saanut jo Keijut jäädä rauhaan keskemenoilta! Pahalta tuntuu Kiisselin puolesta! Ja kun vielä on jo niin pitkällä ollut. Sitä pahemmalta se aina tuntuu, mitä pidemmälle on ehtinyt. Kyllä on vaikea käsittää, että miksi pitää näitä sattua! Miten muuten Sunmomin laita? Mikä on tilanne?
Itsellä on ihan ok olo. Ei mitään kummempaa. Vähän huonoa oloa ja väsymystä edelleen, mutta ei mitään pahempaa. Maha on jo niin iso, että tutut joita oon nähnyt, ovat huomanneet et oon raskaana. Ei ole tarvinnut edes miettiä että olenko lihonut, vaan vauvamahaksi sen heti tunnistaa.
Harmittaa ihan vietävästi se eilinen häviö Ruotsille! Jos jokin muu maa olisi kysessä, niin ei niin paljoa ottaisi päähän, mutta Ruotsi....!!! No, loistava suoritus se hopeakin silti oli! Säälitti Teppo Numminen kyllä ihan tosissaan kun se oli niin pettynyt, raukka!!! =( Toivotaan että suomi MM-kisoissa voittaisi sen kauan kaivatun kullan!
Hönttä, missä oot? Ei oo pitkään aikaan kuulunu susta mitään??!!
mamao 10+1
Voi Kiisseli, olen todella pahoillani!!!!
Juu, eipä tullut Suomelle kultaa, mutta toisaalta onhan se olympiahopeakin ihan upea juttu.
Olin tänään sitten vihdoin np-ultrassa: kaikki oli hyvin! Siellä se pikkuruinen vaaveli heilui kovasti ja niskaturvotustakin oli sallittu määrä. Laskettu aika tosin aikaistui kolmella päivällä, joten alkuraskauden ultran arvio piti paikkansa. Laskettu aikani on siis nyt 8.9. Onneksi en muuten ottanut lapsia ultraan Kättärille mukaan, tammikuussa on tullut kuulemma uusi sääntö, että lapset eivät saa tulla edes isän kanssa mukaan. Saattavat häiritä tutkimusta ja jos esim. masussa onkin jotain vialla, voi äidin reaktio pelästyttää lapset. Eli yksin on mentävä rakenneultraankin, enpä taida saada pojille hoitajaa siksi aikaa (mies jää poikien kanssa kotiin siksi aikaa).
Mutta nyt ulos poikien kanssa!
Mäkimeirami rv 12+3 ja pojat 02+05
Oon varmaan aiemminkin kertonut (en muista varmasti) että mulla kans noi automatkat on vähän kurjia. Kaikki äkkinäiset likkeet, jarrutukset ja kiihdytykset saa semmosen vellovan pahanolon tunteen aikaan. täytyy aina yrittää hengittää syvään ja katoo eteenpäin. Aina mulle on tullut huono olo jos yritän esim. karttaa matkalla lukea, mutta nyt kyllä voimistunut. Ja kun viimeks tultiin mummulasta pimeellä, niin tuntu et tienreunat vaan vilisi silmissä.. yök..
Miehelle oon sanonu et pitäis ajaa rauhallisemmin, mut se unohtaa se aina samantien :/
Kai pitäis itte mennä rattiin, mut jostain syystä mä oon karttanu tota meijän autoo. On se jo vuoden ollut, mut paljon en oo kyllä ajellut. Se tuntuu niin isolta (farmari) edelliseen verrattuna. Eihän sitä muuten siihen totu kuin ajamalla, mut silti.
No ehkä ens kesänä, kun ukko taas ajaa moottoripyörällä, niin auto on sitte mulla.
Ensiksi pahoittelut Kiisselille. En voi edes kuvitella miltä sinusta mahtaa tuntua. Tällaisina hetkinä sitä on jotenkin sanaton :(
Mamao, kerroit että mahasi on jo selkeästi raskausmaha. Odotatko esikoista vai onko sinulla entuudestaan lapsia? Itselläni reilun vuoden ikäinen poika ja nyt rv10 ja todella selkeä raskausmaha. Olen aivan järkyttynyt vatsan koosta sillä esikoisesta raskaus alkoi näkyä ulospäin vasta lähellä rv20. Ehkäpä vatsalihakset ovat löystyneet sen verran edellisestä raskaudesta että maha on nyt jo pullahtanut näkyviin. Kävin yksityisellä jo ultrassakin sillä näin jo unia kaksosista. Yksi vauva onneksi löytyi! Kun tuo esikoinenkin on niin vilkasta sorttia niin en varmaan kaksosista selviäisikään...
Omaa napaa, ajoittaista väsymystä ja melko kokoaikaista kuvotusta. Tähän lisänä vielä kaamea yskä ja nuha. Podemme pojan kanssa samaa flunssaa. Toivottavasti helpottaa pian!
Hyviä vointeja kaikille keijuille ja aurinkoista viikon aloitusta!
joo, muistelin, että joku oli aiemmin puhunut automatkoista ja sinähän se sitten olitkin. Siis tuntuuko sinulla alavatsalla sellasta vähän niinkuin hölskymisen tunnetta? Vai onko sulla pelkästään vaan huono olo? Vaikea kuvailla tuota tunnetilaa, mutta jännä kuitenkin, kun ennen ei tuollaista ole ollut.
vauva06 rv11+0
ei tunnu hölsymistä, mutta muistelen että aiemmissa raskauksissa on jossain vaiheessa tuntunut. Tällä hetkellä vaan se vello-ellotus.
ja voimia teille molemmille suruun. Kyllä tänä päivänä pitäisi kaikissa neuvoloissa suoda mahdollisuus alkuraskauden ultraan ettei tuulimunan odottamista tarvitsisi odottaa rv 12 asti!!! Toivon että saatte pian uuden mahdollisuuden.
Omaan napaan: olo on jo parempi väsymystä lukuunottamatta. perjantainen NP-ultra pelottaa. Ihanaa että jotkut ovat jo saaneet siitä hyviä uutisia.
Karpalo rv 11+4
[color=crimson] Eli siis toista odotan. Ennestään on 9kk:n ikäinen tyttö. Varmaan ne vatsalihakset on vielä niin löysät että sen takia maha on jo pullahtanut esiin. Vaikka esikoiseltakin tuli aika pian näkyviin (kohtu kasvoi eteenpäin), niin tällainen maha oli esikoiselta vasta puolessa välissä... Kyllä hieman kauhistuttaa!! =)
[color=DarkViolet]Onko täällä muita kellä eka neuvola yhtä myöhään kun mulla, vasta 11 vkolla? Minusta tuntuu tosi myöhäseltä, varsinkin kun ensimmäinen tulossa ja muutenki¿neuvolaa kuitenkin plussatestistä asti odottanut niin hartaasti:)
Isosiskolle viikonloppuna soittelin ja sillä ollu näillä viikoilla jo toinen neuvola. Ensimmäinen vkolla 7. Mutta kaipa nämä niin neuvola-kohtaisia juttuja¿
kirsikka82 helpottavaa tietää että muillakin ollu näitä menkkakipuja.
Ja Vauva 2006kin taisi kipuilun mainita¿.pitäs vaan minunki luottaa että ne kuuluu asiaan.
Manta79 kyseli lauantaina Tampereen seudun odottajia¿ minä asustelen Parkanossa. Mantalla taisi olla ihan sama laskettuaika kun mulla, 23.9, voidaan olla yhtaikaa synnärillä! Olis tosiaankin kiva tavata saman alueen Keijuja joskus.
Miten minä taas eksyin tänne kirjotteleen¿töitä pitäis tehdä mutta en jaksa yhtään keskittyä ¿mutta pitää kai vaan laittaa netti kiinni ja aloittaa :)
Kerttu rv10+3 [color=pink][size=6]♥[/size]
Ekaks pahoittelut Kiisselille! Tää on just niin väärin...Voimia teille sinne ihan hirmusti!!! )))halaa(((
Kiva kun huhuilit,mamao ;) Oon kyllä silloin tällöin koittanut käydä pinoja lukemas,sekä täällä,et toukokuisis,mut ei tahdo ehtiä millään kirjotteleen. Eetu on alkanut nyt enemmän liikkumaan eikä viihdykään enää sylissä tai yhdessä paikassa leikkimässä.
Aamulla olin tuntevinani ekat hennot liikkeet masussa,voi että,kun niitä alkaiskin jo päivittäin tuntemaan. Monella teistä on jo ollut ultra,täällä kun ei tarjota kuin yksi,niin päätimme ottaa sen rakenneultran ja sitähän saa vielä odottaa niin tuskaisen kauan. No,ens viikolla on taas neuvola (jo kolmas),joten pääsee kuunteleen sydämen jumputusta :)
Täällä kans alkaa masu hyvin näkymään. Ja kohtu tuntuu ihan selvästi tuossa navan alapuolella,eli kyllä siellä kasvetaan ja kovasti.
Mutta nyt jatkamaan siivousta,sain jo petivaatteet tuonne kylmään tuulettumaan. Pakko ottaa hyöty irti näistä talven viimisistä kovista pakkasista! (siis näitten on oltava jo viimiset ;)
H&pesue ja Jesse 13+6
Minulla oli alussa, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, niin silloin oli menkkamaista kipua, nykyään pikemminkin nippailuja ja alaselkä jomotusta ja nämäkään eivät ole yhtäjaksoisia, tulevat ja menevät, pienenpientä jomotusta saattaa selässä olla, mutta ei mitään kovaa ja menkkakipuihin verrattuna tosi mietoja. Mutta uskon sen olevan ihan normaalia raskauteen liittyviä oireiluja, sitäpaitsi jokainen kokee kivun eritavalla, vaikea määritellä onko se yhtä kovaa.
Joku kyseli neuvolaa, olitko sinä kerttu84. Minulla eka neuvola oli rv8 ja seuraava vasta rv13 elikkäs tuossa ensiviikolla 8.3. silloin minulla on tuo ultrakin sekä lääkärin tarkastus. Harmi vaan kun mies ei pääse ikinä mukaan, kun käy päivätöissä, olis ollu mukava kun ois päässy minua tukemaan kun kuitenkin jännittää sitten ihan kamalasti.
vauva06 rv11+0
Oon tosiaan ollu töissä aika paljon, enkä sen jälkeen oo juuri muuta jaksanutkaan.
Kiisselille ihan hirmusesti pahoitteluja, haleja ja voimia!!! On todella surullista, että teidän raskaus päättyi näin. =( Haleja!!
Manta79: Olit kuulemma kysellyt tamperelaisia. No minä olen tampereelta. Musta olis kiva tutustua muihin tamperelaisiin odottajiin.. =)
Vauva2006: Mulla on kans tullu valkovuotoo laidasta laitaan... eilen esim. tuli aikalailla, välillä taas ei juuri ollenkaan.
Kerttu84: " Menkkakivuista" olit kertonu... Mulla on ollu kans niitä. Välillä aina hätkähtää, että mitä hittoo... mutta se menee kyllä pian ohi. Kai se on ihan normaalia, niinku täällä on todettu.
Omasta navasta noin muuten... Mulla on alkanu iltasin olee ihan järkyttävää turvotusta mahassa... Aivan ku olisin oikeesti nielassu joku jalkapallon ja se on jääny heti tohon tissien alle jumiin. Vähän häpäsy. =) Ukkokin oli ihan, että OHO!
Ja sit on närästystä ja huonoo oloo. Ja just iltaisin... aamupäivällä saattaa olla kanssa, paitsi työpäivinä. Sillon tulee syötyä sen verran hyvin aamusta lähtien, että huonoo oloo ei ehdi tulee.
Tissit on kasvanu jonkin verran... ukko on mielissään. =) Öisin oon tosiaan nyt käyttäny sitä sloggin toppia, niin ei oo ollu yöllä/aamulla tissit yhtään niin kipeet.
Me mennään huomenna allekirjottaa vuokrasopimus. Muutetaan vkolla 13 (?) 4h+k 83,5m. =) Hirvittää kyllä vähän, että kun kaksin muutetaan noin isoon ja sit jos käviskin huonosti tän raskauden kanssa... Tekis kyllä ihan hirveesti mieli varata ultra väestöliittoon ja mennä kurkkimaan, että onko penni-ennillä kaikki ok. =) Mut toisaalta kyllä uskon, että kaikki on ok, kun alkuraskauden ultrassakin oli ja kun oireita on ollu ihan kiitettävästi.
Mukavaa alkuviikkoa kaikille! TOIVOTTAVASTI syyskeijuista ei enää kukaan joudu lähtemään!!!!
Burde rv 9+1
toivotan kaikille syyskeijujen odottajille oikein hyvää jatkoa ja pitäkää masuasukeista hyvää huolta.
Valitettavasti minun raskauteni on päättynyt.
Viikkoja oli kasassa juuri 12.
Oireet loppuivat jo viikko sitten lauantaina, mutta ajattelin niiden kuuluvankin loppuvan. Ensimmäiset vuodot alkoivat jo maanantaina, mutta se oli hyvin ruskeaa ja todella niukkaa. Silloinhan puhelimessa hoitaja epäili sen johtuvan sectio haavasta tulevaksi.
No, keskiviikkona lähdin mökille perheen kanssa ja perjantaina sitä vuotoa alkoi tulemaan enemmän. (Olimme juuri lasten kanssa Mc Donalds ravintolassa) No, ei auttanut kuin lähteä paikalliseen sairaalaan, jossa todettiin, että sikiö pussi löytyy, mutta ei mitään muuta. Ehdotti pillereitä otettavaksi, jotta keskenmeno olisi nopeammin ohi, mutta sanoin odottavani vielä. No runsaampi vuoto alkoi sitten la-su välisenä yönä ja pikku hiljaa on sitten sikiöpusikin ulos tullut. Mitään fyysisiä kipuja ei ole ollut ja nyt olen juuri lähdössä jorviin tarkastukseen, että pitääkö vielä tehdä kaavinta. Itse epäilen että sille ei ole mitään tarvetta.
Toivotan teille siis hyvät jatkot ja voikaa hyvin!
T: Kiisseli