Onko muilla kokemusta vastaavanlaisesta?
Hei!
Kirjoitampa tämän saman tällekin palstalle, jos tavoittaisin saman kokeneita paremmin...eli meille siis suotiin 3.ICSI:n tuloksena 3,5vuoden odotuksen jälkeen ihana poika joulukuussa 2005. Lapsettomuuden syy mun vaikea endometrioosi. En oo kauheesti uskaltanu " huudella" , mut testasin luomuyllätysplussan 26.6. Yhdet menkat ehti olla imettämisen lopettamisen jälkeen 29.5. Tein ite kaks testiä...kp29 ja 32, jotka olivat haaleita mutta näkyi kuitenkin kaksi viivaa. Sitten vein vielä pissanäytteen arvauskeskukseen kp35, koska mulla oli vuotoa kp34 joka loppui siihen. Tulos hyvä plussa.
Tänään kävin alkuraskauden ultrassa, menkoista laskettuna olisi rv8+2, mutta ultran mukaan rv5+jotain?? Pikkuinen oli oikeassa paikassa, jossa ruskuaispussi + alkio n.4mm kuten viikkoihin nähden pitääkin ja näin ollen sykettä ei vielä näkynyt. Lääkäri sanoi, että kierron pituutta ei todellakaan voida tietää koska, mulla ehti olla ainoastaan ne yhden " kivikautiset" ennen raskautumista. Näin ollen voisi olla että raskaus on saanut alun oletettua myöhemmin?? Munapussi näytti ultrassa oikein hyvältä ja symmetriseltä, joten lääkäri ei vielä menettänyt toivoa. Sanoi kuitenkin, että ei kannata vielä hirveesti iloita. Ja että positiivistahan tässä on nyt sekin, että jos tämä ei onnista niin tiedetään, että luomuna onnistuminenkin on mahdollista.
Itelleni tuli jo ihan luovuttanu olo...oon laskenu kalenterista päiviä...et milloin hedelmöittyminen olisi sitten tapahtunut?? Lääkäri sanoi, että nykytestithän näyttävät plussaa jo hyvin aikaisin. Mietin, kun ennenhän raskaustesti tehtiin vasta kun menkat oli kaks viikkoa myöhässä, niin oliko sillon rv4 vai? Jos mun kierto olisikin venyny sinne valemenkkoihin saakka, niin sit viikot vois kai pitää jotakuinkin paikkansa?? Osaako kukaan viisaampi sanoa? Ja onko kellään vastaavanlaista kokemusta?
Oon ollu ihan murheen murtama koko päivän...uus ultra on viikon päästä.Saattaapa olla pitkä viikko edessä. Mulla jotenkin tuli eilen illalla sellanen tunne et kaikki ei oo hyvin. Pahoinvointia mul oli aamusta iltaan usean päivän ajan, mut tänään ei ollu aamulla kun vähän. Yleensä iltaa kohti pahenee, mut nyt ei mitään. Ahistus vaan on hirvee...
Kiitti kauheesti jo etukäteen, jos joku jaksoi lukea sepustukseni.
Murheenmurtama Hansuliini
Kommentit (13)
Sinä se aina osaat ja jaksat luoda positiivista energiaa! Ei tullu hirveesti nukuttua viime yönä, kun vain mietti pikkuista. Jotenkin on jo ihan luovuttanu olo...pelottaa jo jos joutuu lääkkeellisen tyhjennyksen tekemään. Liekköhän miten kivulias juttu? Onko kellä kokemusta? Eiköhän tää meijänkin riepottaminen jo riittäisi?? Kuvittelin, että lapsettomuusajassa oli jo huolta ja murhetta ihan tarpeeksi, mut ei. Mitähän vielä?? :( Sori, ku tekstini on nyt tosi synkkää...huoli pikkuisesta on vaan niin hirvee. Oon yrittäny jo kääntää asian niin, että parempi kun sykettä ei sit nähtykään, jos tämä ei ota onnistuakseen. Mut joka tapauksessa raskaus on alkanu ja viel oikeassa paikassa...se on positiivinen asia.
Onneks meil on tuo ihana pikku ukkeli, joka tuo iloa ja voimaa elämään. Ihan tuli itku eilen kun tulin ultrasta kotiin ja otin poitsun syliin. Oli niin ihana halia ja sanoa, että onneks äitillä on jo näin ihana kulta. Ihan meinaa itku tulla jo tätä kirjoittaessakin...tunteet on pinnassa.
Yks ärsyttäväkin asia tässä on...mieheltäni en saa minkäännäköstä tukea. Se kun on niin " perussuomalainen mies" ...mitä sinä vielä murehdit ku mikään ei oo varmaa?! Osaisinpa ottaa noin lunkista?! Pikemminkin mielestäni ei ois normaalia, jos en huolestuisi. En tiiä kuinka on jaksettu yhdessä tarpoa lapsettomuuden pitkä suo...silloinkaan en saanu tarpeeks tukea ja olin välillä tosi rikki. Parisuhde oli todellakin koetuksella. No, mut miehet on miehiä... muuten hän on tosi ihana aviomies ja isi lapsellemme.
Kylläpä tuli taas omaa napaa...kummasti helpottaa kun vähä " purkautuu." Ainaki satakiloa putos sydämeltä...:)
Je_ni: Aivan ihanaa kun siun raskaus on menny niin hyvin!! Kohta tekin olette perhe :) Saatte kokea sen ihanan hetken kun saat pienen nyytin kainaloosi. Muistan kun tultiin laitokselta poitsun kanssa, niin tuijotin häntä ja itkin onnesta koko matkan saikulta kotia...siinä hän nyt vihdoinkin on...oli se niin uskomaton tunne! Tän oon varmaan sulle jo joskus kertonukin... se on vaan niin tuoreena muistissa.
Palaillaan!
Hansuliini
raskaustestin ja eräänä aamuna tuli verta joten lähdin siltä istumalta JOrvin päivystykseen (yksi km takana v 00) olin ihan varma että nyt se tulee pois. Menkkojen mukaan viikkoja olisi ollut silloin 6+jotain. Ultrassa kuitenkin selvisi että viikkoja oli 5+ sykettä ei tällöin näkynyt ja sain viikon päästä uuden ajan jossa sitten syke jo näkyi ja laskettuaika siirtyi viikolla (16.10.2006).
Ota ihan rauhassa ja odottele sitä uutta ultraan. Stressaaminen tekee omasta olosta vain tukalamman.
Naan (rv 28+3)
Minusta tuo kaikki kirjoittamasi kuullosti enemmänkin positiiviselta kuin huonolta! Älä mieti ja murehdi sitä hedelmöittymisaikaa sillä kuten lääkäri sanoi, kiertohan voi olla vaikka mitä maan tai taivaan väliltä. Koita olla " kyttäämättä" jokaista tuntemusta tai tuntematta jättämistä - kuten tiedetään huoli ja stressi eivät ainakaan auta tilannetta.
Tuo miehen suhtautuminen vaikuttaa lähinnä itsepuollustuskeinolta, meillä on ihan samanlainen " pertti perussuomalainen" . Ei tunnu murehtivan etukäteen mistään mutta iloitsee sitten kun on oikeasti sen aika. Miehille on ehkä helpompaa olla touhottamassa tällaisessa aikaisessa vaiheessa. Usko pois, omassa mielessään hän toivoo parasta ja on salaa iloinen ja ylpeä.
Voimahalaukset täältä ja toivottaen parasta,
Masuapina rv 24+4
Tekin saitte mieleni iloisemmaksi. Olen kelannu asioita mielessäni...tottakai toivotaan parasta, mutta kaikkeen on varauduttava. Tuntu niin ihanalta kun mies tuli töistä kotiin ni tuumas et anteeks se eilinen. Oli vissii miettiny päivän aikana et oisin kaivannu olkapäätä johon nojata. Ihmetyttää vaan, että voisko kierron pituus noin paljon heittää...omasta mielestä kun tunnistin oviksen pari viikkoa menkkojen jälkeen. No, mikäänhän ei niin varmaa kuin epävarmaa. Ens keskiviikkoa odotellen...
Hansuliini
Toivottavasti ei nyt menisi mikään vikaan ja saisitte toisen vauvan tälleen pikkasen helpommin.
t.eräs samojen asioiden kanssa paininut
Ihan vaan siitä halusin kommentoida, että uskon kyllä kierron voivan olla ihan mitä tahansa pitkän imetyksen jälkeen. Itselläni palautui normaaliksi vasta joskus 8kk jälkeen imetettyäni noin 13kk. Välillä tuli, välillä ei. Välillä oli normaali, välillä lyhyt, välillä pitkä... Saattoi olla normaali määrä ja kirkas, välistä pikkusen vaan ruskehtavaa. Kävinpä sitten 6kk kummastelun jälkeen jopa gynelläkin kyselemässä, että onko mulla joku vinossa, vai miten tää näin? Vastauksena toi, että monilla menee useita kuukausia tasautumiseen. (Pillereillä voidaan tietty hoitaa kierto kuntoon, jos haluaa.)
Ekaa lastani imetin vaan 3kk ja heti lopetettuani kierto palautui täysin normaaliksi kertaheitosta. Siksi kai ihmettelin kakkosen jälkeen, että miten sekaisin sitä voikaan hormoonit mennä.
Joka tapauksessa siis tämä tsempiksi sulle, ja täälläkin toivotaan parasta sekä sinulle pikkuiselle. Onneksi mies on nyt tukenasi! Varmasti sekin vähän ainakin helpottaa oloasi.
Minulla myös ongelmana endometrioosi (munatorvet tukossa), mutta IVF:n eka pas. antoi plussan (s. 10/04).
Imetin reilun vuoden, menkkoja ei tullut. Ekat menkat sitten alkoi joulukuussa 05, ja heti tammikuussa(1.1.06) testasin ylläriluomuplussan :) Ultrassa kävin ensin omalla klinikalla(10.1) kun " inhorealistisina" lupailivat enintäänkin vain kohdunulkoista.. Mitään varmaa ei näkynyt mutta hcg nousi.
Parin päivän päästä uusi ultra omassa sairaalassa, mutta vieläkään ei mitään. Lääkäri ehdotti suoraan kaavintaan (!!!) mutten suostunut. Uuden ajan sain 19.1.
Ja silloin löytyi :)) Heti löytyi alkion syke, mitta 4mm ja sen mukaan rv 5-6. Ja niiden ainoiden menkkojen mukaan olisi pitänyt olla jo reilut 7 rv täynnä.
Nyt mennään jo pitkällä raskaudessa, kaikki sujunut loistavasti!
Toivon sinulle Hansuliini samanlaista tarinaa, toivottavasti seuraavassa ultrassa jo näkyy vauvanalku :)
t. Itta 32+6
Anteeksi sekoilut, Hansuliini.
Olethan sinä sen vauvelin jo nähnyt, vaikkakaan syke ei ihan vielä näkynyt.
Kaikki voi silti olla ihan mahdottoman hyvin, eihän noilla viikoilla välttämättä syke näy!
Ja tosiaan, minulla myös kävi niin että ovis on sitten noiden ekojen menkkojen jälkeen tullut " hieman" myöhässä. Eli menkkojen perusteella ei tosiaan voi kovin tarkasti määrittää hedelmöittymistä.
Onnea jatkoon,
Itta (jolla pää pehmenee näin raskausaikana..)
Ei nyt ihan vastaavaa kokemusta, mutta meillä näin.
Alkuraskauden ultrassa pieni vastasi kokoa rv 6+4 ja menkoista laskettuna olisi ollut menossa jo muistaakseni 8+1. Kymmenen päivä heitto siis laskettuun aikaan. Syke näkyi, näkyy noilla viikoilla, ei vielä 5+ viikoilla niin kuin siulla näy. Kontrolliultra oli viikkoa myöhemmin ja kaikki oli ok. Osasin varautua la muutokseen, koska kierrot ovat vähän pitempiä (tärppikierto olisi ollut n. 37). Tiedän kavereita, jotka ovat raskautuneet yli 40 päivän kierroista..
Yritä ottaa siis rauhallisesti, vaikeeta on varmasti, kuulosti kuitenkin hyvältä tilanne masussa! Niin ja mie olin hyvin oireeton vielä rv7+ viikolla, sen jälkeen alkoikin enemmän jo raskaus tuntua;)
tikru rv 14+6
USAmama, itta ja Tikru!! Meillä tosiaan kokemustenne perusteella toiveita vielä on...hyvä juttu! Italla onkin ollu varsin haastava alku...onpa hienoa, että olit tiukka! Kyllähän sitä pitää kuunnella oman sydämen ääntä...lääkäritkin voi erehtyä.
Mukavaa viikonloppua teille kaikille!
Hansuliini
Jälleen ultrassa käyty...pikkuinen oli kasvanu viime kerrasta ja sikiökaiku hyvin nähtävissä, myös kalvo näkyi nyt, mutta sykettä ei edelleenkään näkyny. Viikkoja ehkä jotain 6+...joten piina jatkukoon. Seuraava ultra kahden viikon päästä...voi jessus sentään miten pitkä aika!!! Mut onhan me totuttu odottamaan...=) Kierto on todellakin venähtäny, jos tästä nyt jotain tulee. Lääkäri rupes laskeskelee viikkoja labrassa testatusta vahvasta plussasta, niin sanoi, että eipäs vielä heitetä kirvestä kaivoon! Enpä ois uskonu et tää näin vaikeeks menee. Eikun odotellaan...
Hansuliini
Nyt täs kuumeisesti mietin, että varaisinko yksityiselle ultra-ajan ens viikolle?? Vinkkejä kaipailen! Onks kellä tietoa mitähän ultrassa käynti yksityisellä maksaa? (Suinuu tai Ite Joesuussa) Neuvolan ultra on varmaan vuodelta yks ja kaks...jotenki arveluttaa, jos ehdottavat lääkkeellistä tyhjennystä. Kyl tää epätietosuus alkaa olla niiiiin ahistavaa...
Hansuliini
Pakko tulla sulle kirjottelemaan, vaikka enempi ollaankin tuttuja tuolta " toiselta palstalta" . Uskon, että huoli ja murhe on kova, mutta toivoa toki vielä on!!! Ja se ON hyvä SE :)
Tosiaan voihan olla hyvinkin niin, että pikkuinen on saanut alkunsa oletettua myöhemmin. Aivan, silloin kun menkkojen kuuluisi alkaa niin on rv 4.
En nyt mitään niin kovin järkevää osaa sanoa, koska itsellä vastaavanlaista kokemusta ei ole, mutta koitahan nyt jotenkin jaksaa tämä viikko siihen uuteen ultraan-silloin ollaan taas paljon viisaampia ja toivottavasti iso kivi silloin tippuu sydämeltäsi. Täällä peukutetaan ja toivotaan parasta koko sydämen täydeltä:)
Voi kunpa jokin aikakone voisi nyt viedä sut suoraan sinne viikon päähän....mut kun ei niin ei :(
Jaksuja ihan Hirrrmuisesti !!!
Toivottelee. Je_Ni 30+3