Suomalaisten yleisimmät fobiat: 1. käärmeet 2. oksentaminen 3. yleisön edessä puhuminen. Kärsitkö itse näistä?

Vierailija kirjoitti:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/2704742/Tutkimus+Oksentaminen+ja+kaarm…

Yleisön edessä puhumista pelkään.En tosin enää niin paljon kuin nuorempana,yläasteella en esiintymispelon vuoksi pystynyt pitämään esitelmiä luokalle,pidin ne pelkästään opettajalle välitunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole tiennyt, että oksentamista pelätään. Luulisi, että yleisempiä ovat esim nämä korkean paikan ja ahtaan paikan kammot ja hämähäkkipelot.

Muakin ihmetyttää,että oksentamisen pelko on noin yleinen.Tiedän yhden ihmisen,joka pelkää oksentamista,mutta hänelläkin on siihen syynä lapsena koettu hurja vatsatauti,siis ihan "järjellinen" pelko.

Aluksi mietin, että eihän minulla mitään fobiaa ole, mutta sitten tajusin että minähän pelkään hammaslääkäriä todella paljon. Lapsena jouduin käymään usein hammaslääkärissä ja puudutusta silloin käytettiin vain kun hampaita revittiin irti, jouduin myös pitämään erilaisia oikomishäkkyröitä useita vuosia. Viimeksi olen käynyt hammaslääkärissä kun olin armeijassa, vuonna 2000. Joskus kaksi vuotta sitten hammas tuli todella kipeäksi ja en uskaltanut mennä hammaslääkäriin, kaksi viikkoa se oli yötä päivää kipeä ja sitten se kipu loppui. Tiedän, että tämä on vaarallista, mutta en ole sairastellutkaan epänormaalisti, flunssaa silloin tällöin, ei edes joka vuosi. M34

Jotenkin yllättävä lista. Ainakin olisin laittanut yleisön edessä puhumisen ja muut sosiaaliset tilanteet ekaksi. En kärsi mistään noista, muita fobioita piisaa kyllä ja fobioita lievempiä pelkoja ja vastenmielisyyksiä. :)

Puhelimella soittaminen jollekin tuntemattomalle. Ilmaisen itseäni huomattavasti paremmin kirjallisessa muodossa tai kasvotusten puhumalla.

Vierailija kirjoitti:

Käärmeet ja ampiaiset aiheuttaa lähes paniikin. Oksentaminen ei haittaa. Yleisölle esiintyminen ok. Putoamisen kammo, mut ei korkeanpaikan kammoa

 Minuakaan ei korkeat paikat pelota, mutta se putoaminen kyllä. Viime syksynä jouduin töissä kiipeämään noin 10 metriä korkean rakennuksen katolle. Ei mikään kovin korkea edes, mutta sinne johti metalliset pystysuorat tikkaat, joiden ympärillä oli sellainen todella harva metallihäkkyrä "suojana" (en tajua miltä se suojasi, putoamiselta ei ainakaan) ja ne tikkaat oli aamukasteesta märät. Jouduin nousemaan nuo tikkaat useaan kertaan ja joka kerta se kapuaminen hirvitti, puristin tikkaita rystyset valkoisena. Siellä katolla ei pelottanut lainkaan.

1)Käärmeet

2) Korkeat paikat

3) Ahtaat paikat

Jännä juttu, että olen kuitenkin aiemmin harrastanut laskettelua. SIlloin oli pahimpia just hiihtohissit. Jos olen pyörällä liikenteessä, etsin vaihtoehtoisen reitin, ettei tarvitse ajaa sillan  yli.

Ei pelota mitkään noista. Olisin luullut, että korkean paikan kammo on yleisin. Tai ahtaan paikan. Ne multa kyllä löytyy.

Kolmosesta ainoastaan. Käärmeitä on itselläni lemmikkinä. 

Mullakin on hammaslääkäripelko. Olen kokenut järkyttäviä kipuja lapsena ja teininä porattaessa ilman puudutusta. Ja joskus puudutuksen kanssakin on osunut hermoon, se on syönyt luottsmusta.

Nykyisin valitsen h-lääkärissä aina puudutuksen, vaikkei se syvyyteen iskettävä pitkä puudutuspiikkikään herkkua ole. Sen kivun voi kuitenkin ennustaa. Hermoon osumista ei. Vaikka koko suuni olisi puudutettu, olen edelleen penkissä kauhusta jäykkänä poraamisen ajan, koska ikinä ei tiedä tuleeko osuma hermoon, jos puudutus pettää.

Lisäksi kammoan gynellä käyntejä.

Kaikki pienet leikkaukset (paikallispuudutuksessa, jolloin voi seurata itse toimenpidettä), verenluovutukset ja rokotukset sen sijaan on jopa mukavia ja kiinnostavia. Nukuttamista pelkään, koska on aina riski ettei herääkään...

Kappas. Olen luullut, että olen ihan friikki tämän oksennusfobiani kanssa, mutta en näköjään...

Lapsena pelkäsin poliisia, klovneja, hämähäkkejä, vapaana yksin juoksevia isoja koiria sekä Twin Peaksin Bobia.

Aikuisena pelkään esiintymistilanteita, pimeässä yksin käveleviä miehiä, syöpää ja Twin Peaksin Bobia.

Minä pelkään oksentamista vain joskus baari-illan jälkeisenä aamuna, jolloin ei okseta, mutta pelkään nukahtaa uudestaan, jos sattuisi käymään niin, että oksennan nukkuessani ja tukehdun.

Käärmeet ovat ihan suloisia. Oksentaminen ei enää pelota kun raskauden aikana oksensi 4kk putkeen. Yleisön edessä puhuminen on kyllä kauheaa.

Eniten pelkään kuitenkin hämähäkkejä ja muita ötököitä.

Itseasiassa kyllä. nro 2

Pelkään ja inhoan oksentamista. Migreenissä kärsin mieluummin kovasta päänsärystä kuin oksennan, vaikka tiedänkin että se saattaisi helpottaa oloa. Jo oksennus-sanan kirjoittaminen ällöttää! On ahdistavaa nähdä tai kuulla jonkun muun oksentavan.

Pelkään myös sosiaalisia tilanteita; puolituttujen tapaamista, asioimista esim.virastoissa, huomion keskipisteeksi joutumista ja juhliin osallistumista.

Se on kyllä harmi, että aikuisena tulee esiin uusia pelkoja, joita ei lapsena ollut. Esim. lapsena rakastin vauhdin hurmaa ja korkeita paikkoja. Janosin hurjia huvipuistolaitteita ja tykkäsin lasketella vaarallisilla rinteillä metsäreittejä pitkin ja hyppyreistä hyppien. Silloin ei osannut pelätä.

Nyt kolmikymppisenä korkeilla paikoilla huimaa ja huvipuistolaitteista saattaa tulla paha olo :D Laskettelukin on paljon varovaisempaa ja metsäreittien kaihtamista. Pelkään välillä jopa pyöräillä liikenteessäkin, koska liikennesäännöistä piittaamattomia jalankulkijoita ja muita pyöräijöitä saattaa tulla täysin arvaamatta eteen.

Jos minulla olisi lapsia, silloin joutuisi varmaan kahta kauheammin pelkäämään kaikkea mahdollista :D

Tuo korkeanpaikankammo on jännä juttu. Tunnen korkeilla paikoilla jonkinasteista pelkoa ("mitä jos menetän kontrollin ja kehoni hyppää? tai tasapainoni ja tipun?") ja pientä huippausta. Silti siitä tulee valtavan hyvä olo. Varmaan se jännitys tuo euforian. Hakeudun mielelläni korkeisiin paikkoihin, koska maisemat on hienoja ja pelkotiloineen kaikkineen se on kovin vaikuttava kokemus.

Samoin esiintymistä kammoan ja jopa viimeiseen asti välttelen, mutta kun on pakko esiintyä, sen jälkeen tuleekin valtavan euforinen olo ja halu vetää heti toinen esitys perään. Esiintymistilanteita on kuitenkin sen verran harvoin, että seuraavalla kerralla se esityksen jälkeinen hyvä olo onkin jo kadonnut muistista ja jäljellä on taas vain pelkkä jännitys ja kammo 😄

Käärmeistä en tykkää mutta en voi sanoa niitä pelkäävänikään.

Aamuni alkavat joka kerta oksentaen, joten aika rutiinilla menee. En pelkää :D

Eesiintyminen on ihan ok ;)

Vielä ala-asteella olin innokas esiintyjä ja harrastin näyttelyä. Joskus kasilla aloin tiedostamaan itseäni liikaa ja miettimään mitä muut ajattelee, miltö näytän, jne. Se jotenkin laukaisi esiintymispelon ja näytteleminenkin lopahti. Niin harmi.