Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voiko tiettyä kaupunkia vihata niin paljon, että lopettaa toimivan parisuhteen?
pikkukaupunkiintuomittu
29.06.2016 |
Voiko asuinpaikka tehdä ihmisestä onnettoman?
Olen 26-vuotias nuori nainen. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja nuoruuteni odottanut muuttoa maailmalle. Olen luonteeltani seikkailja-henkinen, ja saanutkin asua useammassa paikkaa matkaillen ja nähden maailmaa.
Nuoruuteni pienellä paikkakunnalla oli itselleni kovin ahdistava, sillä isäni sairasti vakavasti koko nuoruuteni ja jouduin kovin yksin hänestä huolehtimaan. Tarrautuvat ja psyykkisesti+fyysisesti sairaat vanhempani asuvat yhä samalla paikkakunnalla ja olenkin ollut iloinen, että viime vuodet olen ollut kaukana heistä.
Olen kuitenkin n. 2 v sitten tavannut oikein ihanan miehen, joka tuolla kyseisellä paikkakunnalla asuu. Olemme edenneet suhteessamme siihen vaiheeseen, että mieheni on ostanut rivitalon tästä "vankilaksi" kuvaamastani ex-kotikaupungistani. itse asun Helsingissä, jota rakastan. Aluksi ajattelin, että kestäisin kyllä asua ei- niin mieluisassa paikkaa mieheni takia.
Jos saisin itse päättää tulevaisuuteni näkisin suurkaupunkien humussa. Mieheni on monessa asiassa vastakohtani, arvostaa pikkupaikan rauhaa ja luontoa. Olemme kuitenkin tähän asti pystyneet varsin mukavasti kompromisseihin. Tähän asti olemme siis eläneet etäsuhteessa, hän pikkukunnassa ja itse Helsingissä.
Elokuussa olisi yhteenmuutto tuohon kammoamaani kaupunkiin. Mies tietää ajatukseni muttei voi ymmärtää, miten jotain asuinpaikkaa voi vihata niin paljon. Olenkin miettinyt onko tämä enää normaalia. Vihaan pikkukaupunkia kaikilla tavoin. Olen aina ajatellut olevani epäonnistuja jos joudun muuttamaan sinne takaisin. Vihaan sitä, että ainoa kahvila on ABC, minulla ei ole siellä nykyään yhtään ystävää, työmatkani pidentyy huomattavasti (muttei mahdottomasti), kun kävelen tuon paikan kaduilla ajattelen vain, että siellä on niin RUMAA!
Voiko asuinpaikka tehdä ihmisestä onnettoman? Mieheni tolkuttaa, että kaikki on asenteesta kiinni ja kaupunki ei voi olla tärkeämpi kuin muuten toimiva suhde. Hän myös pyytää, että yrittäisin asua kammottavassa kaupungissa vuoden/pari ja sitten ostamme asunnon muualta, kun vaan olemme saaneet lainaa maksettua.. Voiko vihaamassaan paikkaa sinnitellä niin kauan?
Se vielä pitää mainita, että aluksi ajattelin tuon pikkukylän olevan ok, mutta kun talon ostopäätös oli tehty, alkoi suuri ahdistus joka jatkuu yhä. Olen siis saanut mieheni nalkkiin paikkaan, jota vihaan. Mies sanoi, että ei olisi ikinä ostanut taloa, jos olisi tiennyt ahdistukseni suuruuden. En itsekään ajatellut, että tuo kaupunki-kysymys voisi saada minut näin tolaltani.
Mieheni on kultainen ja tunnen todella huonoa omaatuntoa, sillä hän yrittää kaikkensa, että pääsisin ajatusteni kanssa eteenpäin.
Toivoisin rakentavaa keskustelua erilaisista asuinpaikoista ja sopeutumisesta :)!
Kommentit (54)
Teillä on erilaiset arvot ja tulevaisuuden haaveet. Ei siitä tule oikeasti toimivaa parisuhdetta.
Ihmisellä on oikeus haluta jonkinlaista elämää, esimerkiksi minua ei saisi maalle mikään mies enää. Tein kerran sen virheen, vihasin sitä koko ajan, ja melkein kaatui se liitto siihen. Onneksi mies myöntyi myymään talon ja muutimme takaisin kaupunkiin.
Yhtä lailla kuin mies kysyy, onko sinun pakko asua Helsingissä, sinulla on oikeus kysyä, onko hänen pakko asua juuri siinä pikkukaupungissa.
Suhteelle ei ole hyvä alku, jos muutat jonnekin jossa et halua olla. Minusta omat tunteet ja halut ei ole haihattelua. Todellakaan ei ole sama, missä asuu. Se on yksi elämän peruspilareita. Teet liian suuren kompromissin jos muutat paikkaan, jossa sinun on paha olla. Se kostautuu suhteelle ihan taatusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta et liioittele ollenkaan. Onhan asuinpaikalla merkitys, oikeastaan ratkaiseva merkitys ihmisen elämään! Eihän se ole "vain kaupunki", vaan koko elämänlaatu- ja tyyli riippuu sitä, missä asuu. Ei se ole mikään pikkujuttu todellakaan.
Mietin kuitenkin sitä, olisiko tuolla paikkakunnalla joku porkkana sinulle tarjottavana? Tyyliin ok, muutan sinne, mutta siinä tapauksessa haluan ihanan talon uima-altaalla tai hevosen tai monta koiraa tai vastaavaa. Eli teet paikkakunnan pienuudesta ja syrjäisyydestä edun, etkä vaan mene asumaan sinne jonnekin ankeaan asuntoon. Tehkää sellainen kompromissi, että ok, muutat Pökkelöön, mutta ehdot ovat nämä: 1. ..... 2. ....... 3. ....... 4. ......
:)
En näe itseäni asumassa Helsingin kantakaupungin ulkopuolella. Muu Suomi on latistavan kulttuuriköyhää henkistä tyhjiötä. Helsinkikin on toki ihan skutsia, jos vertaa suurkaupunkeihin.
Tuskinpa tuolla suhteella on tulevaisuutta. Vaihtoehto on oikeastaan se, että sinä annat periksi ja muutata inhoamaasi paikkaan ja kärsit. Seurauksena myös suhteenne tulee kärsimään ainakin niin pitkään kuin sinä et ole tyytyväinen. Miehesi ei tule ikinä muuttamaan minnekään muualle. Olette siis liian erilaisia ja suosittelen eroamaan jos et kerran halua tuonne muuttaa.
Voi vihata. Mulle tulee itkuinen ja ahdistunut olo aina kun joudun entiseen kotikaupunkiini. Samoin mieheni ei halua muuttaa minun suosikkipaikkakunnalleni koska vietti siellä todella traumatisoivan nuoruuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lopetin aikoinaan monivuotisen seurustelusuhteen kaikin puolin mukiinmenevän miehen kanssa siksi, että hänelle oli äärimmäisen tärkeää opiskeluajan jälkeen muuttaa takaisin siihen käpykylään, josta me molemmat olimme kotoisin. Päätös oli niin oikea. Vieläkin (yli kymmenen vuotta myöhemmin) alkaa ahdistaa, jos vain ajattelenkin, että asuisin nyt siellä keskellä metsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä tunteesi. Joskin usein niiden suruus on hieman kohtuuton. Olen itse kotoisin keskisuurelta paikkakunnalta. Muutin suomalaisittain suureen kaupunkiin 10 vuotta sitten. Olen jopa suunnitellut muuttoa kotipaikkakunnalleni. Olin siellä töissä vuoden, ja täytyy sanoa, että se riitti. Ahdistus vain yksinkertaisesti kasvoi liian suureksi. Kaikki tuo ei ole järjellä selitettävää. Kyse on pitkälti tunnepuolen asiasta. Sen lapsuuden kurjuuden katselu voi tuntua raskaalta, varsinkin jos on saanut sen jälkeen elää parempaa elämää. Tuntuu vähän samalta kuin taantuisi entiseen. Ja eipä noilla pikkupaikkakunnilla ikänsä eläneet tajua koskaan, millaista muuualla voi olla. Eivätkä toisaalta sitäkään, kuinka maaseutu voi ihmisistä tuntua hyvin ahdistavalta. Eli kyllä. Onni voi olla asuinpaikasta kiinni. Varsinkin jos siihen vanhaan asuinpaikkaan liittyy kaikenlaisia traumoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajua tota asunnonostokuviota. Siis mies osti asunnon parisuhteen takia, mutta ette ole koskaan asuneet yhdessä? Vähän hassu järjestys. Miksi hiivatissa se mies ei voi muuttaa stadiin? On täälläkin luontoa, ei ole pakko asua Kalliossa.
Oikeesti, jos se paikka ahdistaa sua noin paljon niin et tietenkään muuta sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun miehesi sanoo "sinnittele kaksi vuotta niin voidaan sitten muuttaa jos vielä haluat", hän oikeasti ajattelee "kyllä se siihen tottuu, kunhan haihattelee". Kahden vuoden jälkeen huomaat ettei hän mihinkään sieltä edelleenkään halua lähteä.
Voithan toki muuttaa,mutta turha nyt kuitenkaan alkaa dramatisoimaan liikaa. Sopeutuivathan ihmiset sodanjälkeiseen Berliiniin ja Dresdeniinkin,elämä Hiroshimassakin jatkuu ja varmaan onnellisia hetkiä monet ovat sielläkin kokeneet. Kaikki onkin siis hyvin suhteellista ja paljon riippuu ihmisellä ihan siitä mitä on itsellä korvien välissä ja millaiseen omaan ajatteluun kykenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nainen67 kirjoitti:
Vaikea tilanne, yrittäkää kompromissia!
Niin siis tuohan ei ole kompromissi, vaan mies haluaa että tehdään niin kuin hän haluaa.
Jos teidän kahden välinen kommunikaatio toimii, mikä ettei. Sanot vielä, että miehelle paikkakunnalla asuminen ei ole ykkösasia, vaan voitte muuttaa sieltä poiskin. Miksi et siis kokeilisi?
Tutki myös omia tunteitasi. Johtuuko kaikki tosiaan vaan paikkakunnasta - vai miehestä?
Vierailija kirjoitti:
Voithan toki muuttaa,mutta turha nyt kuitenkaan alkaa dramatisoimaan liikaa. Sopeutuivathan ihmiset sodanjälkeiseen Berliiniin ja Dresdeniinkin,elämä Hiroshimassakin jatkuu ja varmaan onnellisia hetkiä monet ovat sielläkin kokeneet. Kaikki onkin siis hyvin suhteellista ja paljon riippuu ihmisellä ihan siitä mitä on itsellä korvien välissä ja millaiseen omaan ajatteluun kykenee.
Aivan. Eli kyllä se mies tottuu Helsinkiin.
Ei siis ole muita vaihtoehtoja kuin tuppukylä ja Helsinki? Helsingin ympärilläkin 100km säteellä monta pienempää kaupunkia, joista pääsee kätevästi pääkaupunkiin ilman, että siellä on pakko asua.
Minusta olette jo tehneet yhteisen päätöksen ja koska talo on jo ostettu niin sinun olisi vähintäänkin kokeiltava kuinka asiat sujuvat.
Anna hänelle mahdollisuus, aina voit lähteä myöhemmin jos asiat eivät sujukaan kuten pitää. Asioilla on tapana järjestyä.
Siis sovitte yhdessa talon ostosta pikkupaikalta ja nyt et haluakaan muuttaa? Mutta siis miehesi ei asettanut miksikaan kynnyskysymykseksi juuri sita paikkaa alusta alkaen?
Oletan siis etta mies olisi voinut muuttaa muuallekin. jos nain on niin sitten karvistelet sen kaksi vuotta ja sitten muutatte.
Alue: Aihe vapaa
Itselläni on montakin paikkaa joissa en suostuisi asumaan. Esimerkiksi koko Itä-Suomi... Espoo.