Kansanäänestyksen järjestäminen Suomen EU-jäsenyydestä
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058
Nyt kaikki allekirjoittamaan!!!!
Kommentit (91)
EU:n perimmäinen tarkoitus on tehdä Euroopan maista koko maailman sosiaalitoimisto. Kehitysmaiden väestöstä siirretään riittävän suuri osa tänne tulonsiirtoja vastaanottamaan, jotta he voivat lähettää tarpeeksi rahaa kotimaihinsa. Sen lisäksi on tietysti perinteiset rahansiirrot kehitysmaihin.
Pohjois-Amerikka taas tulee toimimaan Etelä- ja Väli-Amerikan sossuna.
Tämä on YK:n päämäärä, ja myös länsimaiden vasemmistolaisten päämäärä.
Länsimaiden valkoinen väestö on jo nyt pieni vähemmistö maailmassa ja tulee nopeasti pienenemään entisestään. Jokainen voi kuvitella mitä seuraa, kun hyvinvointia tuottava väestönosa pienenee esim. 2 prosenttiin, ja vastaanottava väestönosa kasvaa 98 prosenttiin. Jaettavaa ei riitä, seuraa mellakoita, ja loputkin 2 prosenttia murhataan koska heillä ei ole minne paeta. Sen jälkeen koko maailma on yhtä suurta slummia.
Kävin allekirjoittamassa ensimmäistä kertaa!!!
En allekirjoita mitään persujen aloitteita.
Käykäähän allekirjoittamassa että saadaan Suomen 100 vuotis lahjaksi itsenäinen Suomi!!!
Vierailija kirjoitti:
Te ette koskaan osaa perustella miksi ero olisi hyvä. Edes Englannin eroa kannattaneet eivät osanneet perustella miksi ero olisi hyvä. Jos äänestys tulisi äänestäisin totta kai EU:n puolesta sillä on upeaa että on esimerkiksi vapaa maahanmuutto Euroopan sisällä.
Tuosta löytyy sulle perusteluja viisaammalta, myös liittyen vapaaseen maahanmuuttoon
http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219350-brexit-merkitsee…
Bautismo de Fuego kirjoitti:
Kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä järjestettiin jo.
Jokainen asia jota silloin luvattiin on rikottu.
Sitä paitsi jollain 20 vuotta sitten tehdyllä äänestyksellä ei ole mitään arvoa enää.
Wuhuu Sebu erottaa Suomen EU:sta.
Ja sitten vielä sanotaan että BB on turha ohjelma, jolla ei ole mitään merkitystä minkään kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Wuhuu Sebu erottaa Suomen EU:sta.
Ja sitten vielä sanotaan että BB on turha ohjelma, jolla ei ole mitään merkitystä minkään kannalta.
Siitä on video missä hän pieree jonkun naamalle youtubessa. Hauska bb.
Äänestyksessä veikkaisin, että valistuneempi ja työelämästä jo kokeneempi kansanosa on äänestänyt eron puolesta. Banaani ja kalastusdirektiivien lisäksi pääsevät itse tukemaan haluamallaan tavalla kansallista yritystoimintaa ja palveluita.
Yliopistot ainakin alkuun on suuria häviäjiä, kun aika monet tutkimusprojektit jos ei kaikki hakee EU-rahoitusta hankkeiden tueksi. Enpä oikeastaan äkkiä keksi mikä yliopistohanke ei saisi EU-rahoitusta, jos saavat edes neljänneksen kansallista tai yritysrahaa (esiselvitystuki 75%, joksi luetaan liki mikä tahansa tutkimus). Sen vuoksi on liki selvä, että yliopistot haluavat pitää rahoittajansa.
Jos yliopistoihin sidoksissa olevat tahot jäävätään samasta syystä kuin lääketieteen tutkimustuloksissa tahot joihin rahoitus vaikuttaa liikaa, mitenhän päin jakautuukaan älykkäämpien osuus englantilaisten äänestystuloksissa?